March 31, 2017

War Head Tournament Spring Begins!

Nostalgiakuva Royal Familyn perinteisestä pääsiäisturnauksesta vuodelta 2012.


Suomen turnauskevät näyttää ilahduttavan vilkkaalta, eikä pelkästään War Headin panoksen ansiosta! Kannamme kortemme kekoon pääkaupunkiseudun osalta ja järjestämme huhtikuun aikana ohjelmaa useisiin pelijärjestelmiin. Toukokuulle on suunnitelmissa jälleen kasvavaa suosiota nauttivaa Blood Bowlia ja Warmachine/Hordes-mittelöt, mutta lyödään nämä kalenteriin kunhan vain ehditään. Figusotaa on joka tapauksessa luvassa kaikilla rintamilla!

War Head palaa Out of the Shadows -turnauksen myötä Warhammer 40K:n kilpailulliselle kentälle! Sunnuntaina 9. huhtikuuta pelataan kolmen kierroksen turnaus 1850:n pisteen listoin myötäillen Nopat & Taktiikka Ry:n Talvisota-tapahtuman sääntöpakettia. Luvassa on piinkovia pelejä maamme kyvykkäimpien kenraalien ja näiden tehokkaimpien armeijoiden välillä. Kompetitiivisessa turnauksessa jaetaan myös maalauspisteitä!

The 9th Age Fantasy -turnaukset jatkuvat Fight Clubilla sunnuntaina 16. huhtikuuta. Pääsiäisviikonlopun kunniaksi pelataan toimivaksi todistetulla formaatilla kolme kierrosta 4500:n pisteen armeijalistoin. Maalauspakkoa ei sovelleta, mutta rykmenttien ja sankarien tulee olla valmiiksi koottuja. "Ysiedikan" säännöt ja armeijakirjat ovat ladattavissa tiiviin peliyhteisön verkkosivustoilla ja se on helposti lähestyttävä laitos kaikille WHFB-faneille.

War Head tuo galaktisen sisällissodan liekit Messukeskukseen lauantaina 23. huhtikuuta osana Model Expo -pienoismallitapahtumaa! Horus Heresy -miljöössä käytävät taistelut käydään tällä kertaa kaupunkitaisteluteemalla ja legioonat taistelevat elintärkeistä hallintorakennuksista (ja niiden raunioista) 1750:n pisteen Age of Darkness -listoilla. Tilaa on kuudelletoista nopeimmalle Praetorille ja ilmoittautuminen sisältää pääsyn messuille!

Model Expo -viikonlopun jälkeen palataan myös WH40K-partiotaisteluiden tunnelmiin Maanantaistelu-turnausformaattimme kolmannessa vedossa 24. huhtikuuta. Kevyin, viidensadan pisteen listoin pelattavat skenaariot ovat nopeita ja hauskoja ja loistava keino piristää arkista maanantai-iltaa hyvässä seurassa. Huippusalainen pääpalkinto arvotaan pelien lopuksi kaikkien osallistujien kesken lopullisista sijoituksista huolimatta!

















No comments:

Post a Comment