June 17, 2016

Curse of the Wulfen



Ennen alkukesän reissuja sovimme uuden frendimme Mikaelin kanssa haasteottelun, joka pelattaisiin palattuamme lomamatkoiltamme Hong Kongista ja Espanjasta. Kaupunkisamoilun ja auringonoton jälkeen oli hauskaa palata ruotuun ja valmistella uusia joukkoja peliä varten; suunnitelmat olivat mielen päällä koko reissun ja uusien sekä keskeneräisten projektien pariin oli mukavaa kotiutua. Kumpikaan ei kyllä ihan päässyt tavoitteeseensa ennen haastematsia, kun Wulfen-figujen loputtomat yksityiskohdat yllättivätkin perfektionistimaalaajan ja koska Olli halusikin mun Kroot Avatar -konversion oman siveltimensä alle. Taistelu pelattiin lopulta kuitenkin noin 1850 pisteen joukoilla perusskenaariolla Dawn of War, Cleanse and Control, Crusade, Kill Points ja Secondary Missions.

Mikael on vastikään aloittanut pelaamisen, joten matsi oli hyvää harjoitusta ja omien yksiköiden ja niiden lukuisten erikoissääntöjen opettelua. Space Wolffit on vielä erityisen kinkkinen armeija, kun niiden yksikkö- ja detachment-repertuaari on jaettu kolmeen eri kirjaan ja yksiköiden välillä jakautuvia synergioita on paljon. Mulle peli taas oli tarpeellista sääntökertausta ja valmistautumista Turku Fanaticin turnaussotiin, sillä oon viime aikoina keskittynyt lähinnä maalaukseen ja pelikunto on rapistunut aika tavalla. 40K:n säännöt kyllä ottaa haltuun aika nopeasti jos vain pelaa aktiivisesti, mutta etenkin pidempään harrastaneilla alkavat editionit sekoittua toisiinsa jo lyhyenkin breikin jälkeen ja "tuntumaa" on haettava muutaman pelin ajan uudestaan. Toki on hyödyllistä myös seurata muiden pelejä ja metailua esimerkiksi foorumeilla, jotta pysyy kärryillä uusista julkaisuista ja metan muutoksista. Näin siis kompetiitiivisesti ajatellen!

Mikaelin vuoden mittaan valmistuneeseen armeijaan kuului Rune Priest Jump Packilla, Wolf Priest Bikella, viisi hurjaa Wulfenia, viisi Skyclawia Power Fistilla, seitsemän Wolf Guard Terminatorin yksikkö, kolme Thunderwolfia kilvellä ja vasaralla, viisi Wolf Scoutia Snipereilla, kuusi Long Fangia neljällä Missile Launcherilla ja Lascannonilla, Lone Wolf Combi-Meltalla, Venerable Dreadnought Great Axella ja Blizzard Shieldilla, lauma Fenrisian Wolfeja, viisi Wolf Guardia Combi-Meltoin sekä Warlordinaan aina luotettava ja uskollinen Arjac Rockfist.

Kuvankauniit, klassiseen susiväriteemaan toteutetut figut ovat osa Mikaelin valtavaa Space Wolves -armeijaa, jonka kaikki maalatut napit pääsivät tässä matsissa kentälle. Joukkoja ja kalustoa on kuitenkin vielä sadoiksi maalaustunneiksi ja Great Company kasvaa varmasti vuoden aikana aika tavalla.

Arjac Rockfist toimisi tällä kertaa armeijan komentajana, Rune Priestin keskittyessä paimentamaan Thunderwolf-veteraaneja.

Myös Lone Wolf oli teroittanut veitsensä valmiiksi muukalaismetsälle.
Surefoot Kabalin riveissä taisteli tällä kertaa koko joukko mekanisoituja Krooteja, jotka toimivat tälläkin kertaa Dark Eldarien ja Craftworld Eldar -liittolaisten säännöillä. Yksikköteknisesti tämä tarkoitti Archonia, Haemonculusta ja Skyrunner Farseeria, neljää viiden ryhmää Kabalite Warrioreita Blastereilla, kolmea Windrideria ja kuutta Reaver Jetbikea, Talos Warbeastia, Beast Packia Beastmasterilla, viidellä Khymeralla ja kuudella Clawed Fiendilla, kolmea Grotesqueta ja kuutta Swooping Hawkia. Ajoneuvojen lähtöruuduissa suihkumoottoreitaan virittelivät viisi Venomia ja kaksi Raideria.

Krebain Surefoot oli valmis johtamaan muukalaisarmeijansa sotaan varomattomia Astartes-joukkoja vastaan. Haemonculuksella oli monia käyttökelpoisia (ja -kelvottomia) vinkkejä avaruussusien kesyttämistä varten.

Farseerin voimiksi osuivat tällä kertaa Psychic Shriek, Domination, Terrify ja Hallucination, kun taas Rune Priest valmistautui taisteluun Living Lightningilla, Fury of the Wolf Spiritsilla ja Murderous Hurricanella. Arjac Rockfist heitti Warlord Traitiksi re-rollit woundeihin haasteissa, kun taas Archonille siunautui Infiltraitti.

Knarlos Warbeast odotti jo nälkäisenä taistelukosketusta.

Taistelu käytiin keisarillisella esikaupunkialueella, jonka katukuvaan oli myös istutettu pieniä puistoja. Tärkeimpänä maamerkkinä oli näyttävä keisarillinen katedraali, jonka toinen puoli oli romahtanut tykistöiskussa kauan sitten.

Muukalaisten petolauma ja muut iskujoukot asettuivat raunioiden suojaan omalle kenttäpuoliskolleen. Koirat oli jo päästetty irti, mutta ne odottivat vielä kuuliaisesti isäntiensä merkkiä hyökätä.
Venom-liitovaunut ottivat Thunderwolfit ja kevyesti haarniskoidut Wulfenit tähtäimiinsä jo aikaisessa vaiheessa. Avaruussusien iskujoukot olisi hyvä pysäyttää matkalta, sillä Beast Packista ei ehkä olisi vastusta sekä Thunderwolfeille että raivokkaille, kirouksen riivaamille ihmissusille.

Toisaalla Wolf Priest ohjasi ajokkinsa Fenrisian Wolf -lauman keskuuteen. Sotapappi johtaisi eläimet taisteluun Wulfenien oikealla sivustalla, kun taas Thunderwolfit nauttisivat näiden tarjoamasta innoituksesta ihmissusien vasemmalla puolella.

Great Knarloc oli yksi Krootien soluttautujista ja se hiipi metsikön lävitse kohti Long Fangeja ja niitä suojaavaa Skyclaw Packia.

Taistelu alkoi ja Krootien iskujoukot hakivat parempia asemia. Erityisesti Swooping Hawkit tekivät pitkän poikittaisliikkeen päästäkseen lähemmäs Venerable Dreadnoughtia, joka olikin asettunut sivuun Space Wolfien päätaistelulinjasta.

Jalan etenevä talsija lähti taittamaan matkaa kentän ylitse, huutaen kovaäänisistään solvauksia petollisille alieneille.

Archonin oma Grotesque-ryhmä mukanaan Haemonculus kiihdytti Aethersailien boostaamana Raiderinsa ihan vihollisen takalinjoihin uhkaamaan raunioissa aseitaan lataavia Long Fangeja. Vikkelästi edennyt Talos-Knarloc pitäisi huolen Skyclaweista ja pippuroi yhden taistelijoista Splinter Cannonillaan.

Muut tämän Kroot-laidan taistelujoukot keskittivät tulituksensa Wolf Guardiin, jotta Avaruussusilla olisi näyttää vähemmän panssarintorjunta-aseita Archonin vihollislinjoihin lentäneelle Raiderille. Tulituksesta jäi henkiin yksi Wolf Guard, joka näki parhaaksi vetäytyä pois tulen alta lähelle taistelukentän reunaa.

Skyclawit valmistautuivat rynnäköimään Talosin kimppuun ja pyrkivät pehmittämään kohdettaan Meltagunilla, pistooleilla ja Krak-kranaatilla. Samalla Long Fangit ampuivat neljä rakettia ja voimakkaan Lascannon-laukauksen, mutta onnistuivat vain viemään parhaansa mukaan väistelleestä Raiderista Hull pointin ja aiheuttamaan siihen Crew Shaken -tuloksen.

Rune Priest vilkaisi viimeisen kerran ennen rynnäkköä linjojensa taa kantaen huolta vasemmasta nurkasta, jossa Long Fangit joutuisivat pian käsirysyyn Krootien päällystön kanssa. Fangin veteraani tiesi kuitenkin, että iskujoukkojen olisi pakko rynnätä Krootien pääjoukkojen kimppuun, etteivät näiden myrkkykonekiväärit tikkaisi koko fenrisilaisarmeijaa neulatyynyksi.

Mikaelin aggressiivisessa ohjauksessa Thunderwolfit ottivat Wulfenien liikebonusten vahvistamana pitkän loikan keskustaan ja charge-etäisyydelle etumaastoon työntyneistä Venomeista. Näitä seuraisivat pian Fenrisian Wolfit ja itse iskujoukot raivon valtaan saaneet ihmissudet. Rune Priest osoitti tehokkuutensa tappamalla alkajaisiksi pari Swooping Hawkia psyykkisillä voimillaan ja räjäyttämällä sitten yhden Venomeista tarkkaan tähdätyllä plasmapistoolin laukauksella! Samalla Space Wolfit saivat First Blood -pisteen.

Muutama susi kaatui Venom-tulitukseen ennen kuin nämä pääsivät raunioiden suojaan.

Fenrisian Wolfit onnistuivat chargensa Swooping Hawkeihin ja kävivät pureksimassa liihottajista Blood and Guts -korttipisteen. Wolf Priestin myöntämät re-rollit ja Wulfenien susiliittolaisilleen antamat Hammer of Wrath -hyökkäykset olivat liikaa Krootien eliittijoukoille.

Skyclawit iskeytyivät xenojen sotahirviön kimppuun ja iskivät siihen yhden haavan Power Fistillaan.

Krootit kävivät vastatoimiin. Archon johti joukkonsa tärähtäneestä Raiderista kohti Long Fangeja ja näiden kyyti kiihdytti kaappaamaan objektiivin keskustasta. Muukalaisten rynnäkkö loppui kuitenkin lyhyeen, kun nämä heittivät tuplaykköset chargeen, eivätkä saavuttaneetkaan Space Wolfien tulitukijoukkoja. Pitkähampaisten sinkomiesten overwatch kuitenkin upotti pari haavaa etummaiseen Krootesque-mutanttiin.
Toisaalla Reaver Jetbiket kuitenkin pääsivät perille, hävittivät säälimättä Fenrisian Wolfit ja niitä johtanut Wolf Priest jäi yksin. Space Wolf -johtaja osoittautui kuitenkin kovaksi palaksi, kun tämä murskasi kaksi kroottipyörää raunioiden seinää vasten sinihehkuisella sotavaltikallaan. Kaukaisessa nurkassa Knarlocin onnistui ajaa Skyclawit tiehensä liiskattuaan yhden sotureista alleen.
Lisää verenvuodatusta nähtiin keskellä, kun Beast Pack iskeytyi Farseerin johtamana Thunderwolfeihin. Farseer oli koettanut ensin nujertaa Astartes-soturien taistelutahdon psyykkisin voimin, mutta Thunderwolfit olivat onnistuneet Terrify-testinsä ja Rune Priestin onnistui kumota vaarallinen Psychic Shriek. Sama periksiantamattomuus jatkui taistelussa, sillä Krootien onnistui aiheuttaa ukkossusiin vain hajahaavoja suurimman osan Khymeroista kaatuessa Rending- ja Thunder Hammer -lyönteihin.

Vetäytymisestään toenneet Skyclawit loikkasivat nyt lähtökuoppiinsa jääneen Kroot-komentoryhmän viereen, aikeenaan ostaa hengellään Long Fangeille lisäaikaa tuhota raskaine aseineen tärkeitä viholliskohteita.

Samalla taistelukentälle ilmestyi kirkkaan valonvälähdyksen saattelemana Space Wolfien omia eliittijoukkoja! Arjac Rockfist johti Wolf Guard Terminatorien teleport-operaatiota, jonka oli määrä murskata susirintamaa terrorisoiva Knarloc.

Taistelun keskustassa Wulfenit ryntäsivät auttamaan veljiään taistelussa Beast Packia vastaan. Krootien eläintarha alkoi jäädä alakynteen, mutta sen rippeet onnistuivat kaatamaan pari ennestään haavoittunutta Thunderwolfia. Lähettyvillä Wolf Priestin onnistui voittaa taistelu Reavereita vastaan ja kauhistuneet muukalaiset ajoivat tiehensä. Sotapappi kätkeytyi raunioon vetämään henkeä ja odottamaan uutta tilaisuutta iskeä.

Koko taistelun ajan Krootit olivat pyrkineet hyödyntämään vahvuuksiaan ja erityisesti suorittamaan maksimimäärän aluehallintaobjektiiveja hyvän liikkuvuutensa ja objective secured -yksiköidensä turvin. Nyt olisi kuitenkin aika alkaa tappaakin niitä vihollisia, jotta jäljelle jäisi vielä joku krootti kertomaan hyvästä korttimenestyksestä jälkipolville.

Takanurkan objektiiville samoili samassa outflankista Kabalite Krooteja, jotka yhteistyössä Venomien tulituen kanssa valtasivat nurkkakohteen tarkkuuskiväärein varustetuilta Wolf Scouteilta ja näitä suojanneelta Lone Wolfilta.

Windrider Biket saivat hyvän liikkeensä ansiosta tähtäimeensä Wolf Priestin ja näiden matkaanlähettämät laukaukset veivät hengen Space Wolf -pastorilta. Samoin Venerable Dreadnought oli jo päässyt vaarallisen lähelle ja Krootien jäntevät ja valppaat jalkaväkijoukot vastasivat haasteeseen...

Haemonculuksen kehittämä blaster oli liikaa Space Wolfien Dreadnought-vanhukselle ja tämä räjähti suuressa tulipallossa yhteen tarkkaan tähdättyyn laukaukseen suuresta Blizzard Shieldistään huolimatta. Myös kentän toisella laidalla Krootien jalkaväen aseet pitivät raskasta panssaria pilkkanaan suurimman osan kentälle teleportanneista Wolf Guard Terminatoreista kaatuessa kolmen muukalaisryhmän yhteistulitukseen.

Archon ja Grotesquet eivät antaneet Skyclawien hidastaa etenemistään yhtään pidempään kuin oli pakko ja urheasti taistelleet Space Wolfit kaatuivat pian, vieden kuitenkin yhden Grotesqueista mukanaan.

Keskustassa Wulfenien ja Thunderwolfien yhteistyö kuitenkin niitti maahan koko petolauman johtajineen. Lopuksi Thunder Hammer löi myös liikennemerkin päälle paennen Skyrunner Farseerin muusiksi asfaltin pintaan.

Rune Priest liittyi nyt johtamaan Wulfeneita ja johti ihmishukat kohti kauemmas lipuvia Venomeita. Papin plasmapistooli vei yhden hull pointin toisesta, mutta tämän charge ei ihan kantanut lyömään kiituria ilmasta. Wulfenit sen sijaan jatkoivat omille teilleen ja kävivät repimässä yhden Kroot-ajoneuvon tonttiin paljain käsin.

Nurkan rauniotaistelussa Raiderit yrittivät Dark Lance -ballistoinensa tukea komentoryhmänsä rynnäkköä parhaansa mukaan. Viimeinen Wolf Guard oli jo kaatunut nuolenheittimen ammukseen käytettyään Combi-meltansa yhteen Krootesqueista.

Muukalaisia tuntui nyt tulevan joka kolosta ja näiden tulitus oli liikaa taistelun väsyttämille susille. Wulfenit kaatuivat overwatch-tulitukseen juuri, ennen kuin ehtivät lähettämään Kabalite Warriorit manan maille Russin ja Keisarin nimeen.

Arjac johti selkeä tavoite mielessään Terminator-vartiostonsa lähitaisteluun Knarlocin kanssa. Ukkosvasara alkoi heilua.

Äkkiä tilanne oli kääntynyt Space Wolfien last standiksi katedraalin raunioissa. Venomit ja jetbike-iskujoukot parveilivat lähemmäksi valtaamaan objektiiveja ja hakemaan tulisektoreita raunioiden lomitse.

Vaikka Space Wolfien warlord menettikin lähitaistelussa Krootien hirviötä vastaan koko henkivartiokaartinsa, murskasi tämä lopulta Knarlocin kallon väsymättömällä Thunder hammer -moukaroinnillaan. Peto oli kaatunut!

Vähintään yhtä urhea oli kuitenkin Long Fang -ryhmä, joka piti puolensa käsikähmässä Archonia, Haemonculusta ja Grotesqueita vastaan ja onnistui yli odotusten jopa tappamaan loput mutanttikolossit sekä haavoittamaan molempia Kroot-upseereita! Todellisia Keisarin esitaistelijoita!

Päivä oli kuitenkin muukalaisten, sillä myrskyisä Splinter Cannon -tulitus kaatoi Arjacin ja Long Fangien viimeinen raketinheitinmies jäi seitsemännen vuoron lopuksi keisarillisten joukkojen ainoaksi selviytyjäksi. Muukalaisolennot olivat lopulta voittaneet taistelun 17-3, mutta tunsivat kyllä nahoissaan sankarillisten Space Wolf -soturien aiheuttamat tappiot ja kalustomenetykset. Nyt Surefoot Kabalin olisi vetäydyttävä huoltamaan joukkojaan ja nuolemaan haavojaan. Kaupunkialue olisi kuitenkin toistaiseksi xeno-joukkojen hallussa ja näillä olisi tyrmässään ihka aito Long Fang -panttivanki!

Kiitokset Mikaelille hauskasta matsista, johon hienosti maalatut armeijat toi taas erityistä kipinää. Sovitaan pian uusi taistelu ja koetetaan saada loputkin keskeneräiset vahvistukset väreihin!

1 comment:

  1. Kiitos munkin puolesta, hauska matsi oli! Vaikka krootteja olin kuvissa aikaisemmin nähnytkin niin oli ne livenä vielä komeampi kokonaisuus. Ensi matsiin sitten 500pisteellä jotain vähän järkevämpää kuin terminaattoreita ��

    ReplyDelete