August 8, 2013

The Eagle has landed

European Team Championships -matka on alkanut! Suomen 40K ja Fantasy Battle -joukkueet laskeutuivat myohaan eilen Budapestiin, josta matka jatkui oisia motareita pitkin kohti Serbiaa ja isantakaupunkia Novi Sadia. Paikalliset kuljettajat ajoivat seurueemme ylinopeudella kuin hujahtaen rajan ylitse ja vaikka valissa mentiin vahan ohi liittymien ja jouduttiin hiukan kuumottavasti peruuttamaan moottoritiella kohti ohi zoomailevia rekkoja, paastiin taysin ehjana paikalle. Ensimmainen ilta meni taysin majoittuessa ja tunnustellessa paikallista meininkia. Meidan joukkueesta vain mulla, kapteeni Haavistolla ja Tukka-Jukka Halmeella oli mahdollisuus nukkua vahan pidempaan, silla muu osasto lahti aamutuimaan ETC side event ESC:hen, joka on paaturnauksen skenaarioilla pelattava yksiloturnaus. ESC:hen osallistui myos tiimimme koutsiksi lahtenyt tuore Ropecon-voittaja Aleksi Meuronen.

Kun pelihommat alkavat kohdallamme vasta loppuviikosta, pidimme Jounin ja Jukan kanssa taysiverisen lomapaivan paahteisen helteisessa Novi Sadissa tutustuen lahialueiden nahtavyyksiin ja kartoittaen samalla palveluita. Kohteisiin kuuluivat muun muassa paabulevardi partureineen ja elainkauppoineen, Novi Sadin vanhakaupunki ja puistot seka Tonavan varren valkoiset hiekkarannat ja "lintubongaus." Vierailimme myos ETC-turnauksen yhden paajarjestajan, Valhallan, sympaattisessa toimipisteessa ja osuimme napakymppiin tamanpaivaisessa paivallismesta Hit Grillissa. Ehdimme myos kayda pari kertaa tsekkaamassa singleturnauksen meininkeja, kannustamassa tiimikavereita, vakoilemassa potentiaalisten vastustajien pelielkeita seka fiilistelemassa kansainvalista figutunnelmaa. Kaikki on toistaiseksi ollut loistavaa!

Alla on pino kuvia talta ja eiliselta paivalta. Kenttaolosuhteissa kuvia ei kyl oikein paase kasittelemaan ja osa on vahan tarahtaneita ja pimeita, vahan kuin meiningin mittapuut paakallopaikallakin! Tunnelma kuitenkin valittynee vahvasti uskomatonta helletta lukuunottamatta. Jo side event ESC:n seuraaminen on ollut selvasti mun eeppisimpia turnauskokemuksia tahan asti.

Suomen Warhammer Fantasy Battle ja Warhammer 40,000 -edustusjoukkueet Budapestin lentokentalla. Tasta lastauduimme kolmeen minibussiin ja lahdimme ajelemaan taytta kyytia kohti Serbian rajaa.
Vahan kuoppaiset tiet ja jo mainittu peruutusepisodi olivat aika akuutteja, mutta kaikki sujui lopulta hyvin. Yhdella pysahdyspaikalla nain akkiarvaamatta tahdenlennon, tieda sitten mika paallimmainen toive sattui silla hetkella olemaan... Muistan funtsineeni, et onkohan pilkkopimealla savannilla heinasirkkojen lisaksi lepakoita.

Fantasy Battle -joukkue majoittui ihan turnauspaikan naapuriin Hotel Mastersiin, mutta Jukka oli varannut meille kilsan paasta viiden tahden hotellin.  Laheisen sijainnin lisaksi mukavuuksiin lukeutuvat aamiaisbuffet, uima-altaat, kasino, oma kerho, nettikahvilat ja paljon muita tarpeellisia palveluita, vahan eri boogie siis kuin Ropeconissa Dipolin poytien alla nukkuminen! Teimme early check inin heti paikalle saavuttuamme, jotta sinkkuturnaukseen lahtijat saisivat muutaman tunnin unta.

Viihtyisia loungeja on kymmenittain ja ne otetaan varmasti baarin ja kerhon ohella kayttoon paaturnauksen aikana suunniteltaessa parituksia ja speksailtaessa matsien kulkua.

Majoituimme kolmeen kahden ja yhteen kolmen hengen huoneeseen. "Muksuosasto", eli Aku, Eetu ja Joonas saivat kolmen hengen huoneen.

Turnauspaikka on suuri messukeskus noin viiden minuutin kavelymatkan paassa hotellilta.

Ilmava ja yllattavankin viilea pelitila kokoaa sisaansa seka Fantasy Battle, 40k ja Flames of War -turnaukset, pienen myyntiosaston, pari olut- ja virvoketelttaa seka turnaustoimitsijoiden ja tuomarien pisteen.

Maasto on taytelaista ja laadukasta mihin tahansa verrattuna. Korkeita raunioita on paljon, samoin kuin yksityiskohtaisia areoita, metsia, kukkuloita, lampia ja muuta erikoismaastoa, mita ei usein normikentilla nay. Monet kentista on myos teemoitettu makeasti ja ne ovat luonnollisesti taysikokoisten mittojen mukaiset.

Tiimin kolmas ensikertalainen on Miika Kalliokari, joka pelaa joukkueessamme Eldar-vahvisteisia Dark Eldareita. Miika voitti singlen kolmesta ensimmaisesta kierroksesta Tau Empire- ja Necron-matsit ja havisi hullulle Demonipommille niukasti. Kuvassa tilanne paalla ruotsalaispelaajan Annihilation Bargeja vastaan.

Space Marines + Tau -pelaajamme Aleksi Lehtio otti mukaansa katevan laskimen victory pointien laskemista varten. Akun pelit singlessa veivat taman kahden ekan voitetun kierroksen jalkeen karkipoytiin, jossa nousukiito katkesi 15-5 tappioon Ruotsin kapteeni Danielia vastaan. Singlepelit on kuitenkin tarkeaa treenia ja tuntuman hakua seka ETC-kenttiin, etta englannin kielella pelaamiseen.

Myos Grey Knight + Necrons -pelaajamme Eetu Peltola voitti kaksi pelia kolmesta ja on edelleen mukana pelissa. Aidin kutoma kesapipo pysyi onnenkaluna paassa pelien ajan.

Henri "Zimu" Simelius voitti Imperial Guard + Grey Knighteillaan niin ikaan kaksi ensimmaista peliaan, mutta osui sitten pahaan matchupiin skenelegenda Alanin kikkailevaa Necron-listaa vastaan. Alle osui kuitenkin tarkea treenimatsi Demoneita vastaan, joka jai kotosuomessa pelaamatta.

Aleksi Meuronen lahti mukaamme tiimin yhdeksanneksi pelaajaksi, joka ei osallistu ETC-otteluihin, mutta suorittaa vakoilutehtavia, toimittaa pelinaikaista dataa ja varmaan myos huolehtii tarvittaessa puurtavan tiimin nesteytyksesta sodankaynnin temmellyksessa. ESC-pelit menivat samaa rataa kuin suurimmalla osalla muustakin tiimista, ensin pari voittoa ja sitten karkipoydassa tukkaan. Huomenna on viela kuitenkin kaksi pelia jaljella! Allun kolmannen kierroksen vastustaja kuului Yhdysvaltain joukkueeseen, mutta nimi paasi multa karkaamaan.

Joonas Neva ja taman mut Ropeconissakin wipennyt Tau-lista sen sijaan pitaa siniristilippua salossa ESC:n osalta! Joonas voitti ensin kaksi ensimmaisen kierroksen peliaan ja iski sitten illan viimeisessa matsissa vakuuttavasti 16-4 voiton Heldrake-Chaos-kokoonpanosta. Joonaksen vierustoverina oli ekalla kierroksella Romanian Demonipelaaja.

Belgian joukkueen Grand Old Man hitsaa rivistojaan kuntoon paalle kayvia Tyranideja vastaan.

Jotkut pelaajat olivat jo vetaneet univormut niskaansa, mutta osa kai saasteli pelipaitoja ETC:hen. Tiiminoppia kuitenkin vaihdeltiin jo sinkkuturnauksen tuoksinnassa.

Armeijoita, matseja ja maastoja oli hauska kiertaa katselemassa.

Osa kentista oli todella makeita ja inspiroivia ja jarjestajat ovat nahneet hurjan vaivan tehdessaan turnausta varten seka toimivaa, etta nayttavaa maastokattausta.

Keisarillisten joukkojen komentaja pohtii seuraavaa siirtoaan sinertavia muukalaisia vastaan.

Sinkkuturnaukseen osallistuvien joukkuepelaajien pelikunnon taytyy olla aika kova, silla kahden paivan turnauksen pelattuaan voi monille tunnetusti iskea pieni figudarra. Paatapahtuma ETC:n kolme tiukkaa pelipaivaa alkavat kuitenkin vasta perjantaina!

Kansainvalisyys on hienosti esilla monien joukkueiden edustaessa itseaan seka joukkuenopilla, etta pelipaidoilla. Osallistujamaiden liput on myos ripustettu taustaseinalle.

Myos armeijat ja figut ovat melkoista silmakarkkia. Kokosin muutamista miniatyyreista otetuista kuvista erillisen setin julkaistavaksi vahan myohemmalla ajankohdalla.

Ruotsin kapteeni Daniel ja meidan kippari Jouni vaihtoivat ajatuksia armeijalistoista. Kundit ovat tuttuja ETC-reissujen kautta jo vuosien takaa ja pelien aikana ja jalkeen "bondaaminen" vaikuttaakin olevan iso osa ETC:n yhteisollista viehatysta.

Mukana on myos paljon kansainvalisesti menestyneita nimia, turnauskonkareita ja blogaajia. Jounin pitaa kylla pitaa mulle huomenna jokin "kuka on kukin"-kierros, jotta osaan yhdistaa kasvot nimiin. Kuvassa Yhdysvaltain kuuluisa Alan Bajramovic.

Jarjestelyt paikalla vaikuttavat ammattimaisilta saannollisine kuulutuksineen, lajiteltuine ja maariteltyine maastoineen ja kayvine pelikelloineen. Kaikille pelaajille on myos tulostettu kulkukortit ja formaatin mukaiset armeijalistat ja turnaukseen kuuluu myos lounas.

Paikalla on pelikohtainen toimitsija- ja tuomarikunta seka ETC:n yleisorganisaattorit, jotka ottivat ainakin meidat lampimasti katellen vastaan.

Kurkunkostuke ja haarniskat eivat tarvittaessa ole kaukana.

Baareja on turnausalueen laitamilla parikin kappaletta. Hintataso Serbiassa on lahinna hupaisa ja esimerkiksi taksi hotellin ovelta turnauspaikalle maksoi vajaan pari euroa.

Sponsorin bannerit olivat nakyvasti esilla.


Rekvisiitta ja fiilistelyt kuuluvat asiaan.

Osa paaovilla partioivista jarjestajista oli myos sonnustautunut teeman mukaan haarniskoihin.


Kaupunkikierroksellamme taas naimme seka vahan rapistuneen, etta kultturellin Novi Sadin.

Tallaiset kapeat kadut pikku putiikkeineen oli mun suosikit ja tunnelmaltaan kivemmat kuin polyinen ja liikenteinen paabulevardi.

Shoppailukavelykatu.

Kuljimme puiston lapi matkalla kohti rantaviivaa ja safkapaikkoja. Lampotila oli aika kreisit +36 astetta, joten nestetta sai olla kittaamassa koko ajan.


Keskuspuistossa moikkasimme polskivia joutsenia.

Leffamainen katu olisi sopinut kuvauspaikaksi.

Paikalliset panimotuotteet kavivat kaupaksi, kun nesteytyksesta piti pysahtya huolehtimaan vahan valia.

Tonavan vastarannalla seisoivat makeat kalliot ja vanha linnoitus.

Matkalla biitsille kaytiin flaidis ylityspaikasta.

Yeeeah.

Piipahdimme myos tosi sympaattisessa pelibaari Valhalassa. Mesta oli kokoontumispaikka muun muassa Magic- ja figupelaajille, mutta ei myynyt ollenkaan tuotteita! Sen sijaan pelimestassa oli anniskeluoikeudet ja vino pino lautapeleja tarjolla vapaassa kaytossa olevien pelipoytien oheen.


Jukka nappasi hengahdyshetkeksi erikoiskahvin.

Alakerrassa oli pieni pelitila poytineen ja maastoineen. Suurin osa poytalevyista ja epailematta myos maastoista oli kuitenkin varmasti tapahtumapaikalla messukeskuksessa.

Maisemataulu seinalla oli tietysti figuhenkinen...

Kellarissa kaytiin myos lyhyt kaksintaistelu.


Illalla palasimme viela pikaisesti pelipaikalle katsomaan vikan kierroksen meiningit.

Joonas oli harjaamassa voittoa Kaaoksesta, mutta tarvitsi kahdeksantoista tuuman liikkeen contestoidakseen vihollispaan objektiivin. Riptide oli lahettyvilla, mutta sen jet pack liikkeen kiihdytys epaonnistui...

Riemu kuitenkin repesi, kun Joonas heitti ETC:sta ansaitsemillaan, legendaarisilla jenkkinopilla ensin kutosen juoksuun ja sitten tuplakutoset hyppyliikkeeseen, mika riitti tasarahalla objektiiville. Pisteswingi oikeaan suuntaan!

Naapuripoydassa samoissa pisteissa olleen Allun ei sen sijaan auttanut kuin nayttaa littipeukkua optimaalisemmin tuunatun Tau Empire -armeijalistan tulitellessa taman napit laudalta. Huomenna on kuitenkin uusi paiva ja uusi mahdollisuus taistella sijoituksista! Lisaa rapsaa tulee varmaan viikon kuluessa, joten keep your eyes peeled!




1 comment:

  1. You must have an awesome time. Sweet pictures!

    Såg riktigt fett ut! Nice to read that the Swedish guys were behaving well :)

    ReplyDelete