October 6, 2012

Heads-up

Pssst! Pistä kiertämään!
Maalausskabamme deadline lähestyy! Kisa on jo saanut osakseen yllättävän paljon mielenkiintoa ja monet ovat huudelleet sekä blogissa, että livenä tarttuvansa sutiin ja nostavansa miniatyyrin maalauspöydälle. On aika hienoa kyetä inspiroimaan ihmisiä aloittamaan uusia projekteja tai saattamaan valmiiksi jokin kesken jäänyt! Kisateemankaan tarkoitus ei ole suinkaan rajoittaa töiden aihetta, vaan antaa ideoita ja inspistä maalauspuuhiin. Usein upeat figut olivat alunperin visioita, fiiliksiä tai luonnoksia paperilla. Toivon mukaan joulukuun määräaikaan mennessä saadaan vino pino valokuvia makeista töistä pientä "klassikkogalleriaa" varten! Innosta kaverisikin mukaan!

Teimme Ericin kanssa vastikään Headstrong-maalauskilpailulle mainosjulisteen, joka on esillä kirjoitushetkellä Tampereen Puolenkuun Peleissä  ja pääkaupunkiseudun Nopat & Taktiikka-kerholla. Sähköistä versiota saa mielellään levittää eteenpäin esimerkiksi peliporukoiden foorumeilla, blogeissa tai yhteisöissä! Kuvassa on pari nuoremman polven "klassikkoa", legendaarinen örkkipäällikkö Grimgor Ironhide ja nykyistä vanhemman laitoksen Eldar Howling banshee. War Headin galleriaan kuuluvat napit ovat Ollin, joka fiilisteli klassikkoskabaa myös maalaamalla kuolleen kääpiön.


Nappi kuuluu vanhaan Dogs of War: Regiments of Renownin rykmenttiin nimeltä Cursed Company. Kirotun, epäkuolleen ihmiskapteenin kohtalona on taistella palkkasoturina ikuisuus ja liittää tieltään kaatamansa soturit osaksi palkka-armeijaansa. Rykmenttiin kuuluukin kaikenlaisia (ja -kokoisia) luurankosotureita, joista kääpiö on yksi esimerkki. Olli valitsi figuun myös vanhan ajan tyyliä imitoivan maalauksen ja erityisesti realistisesta metallihaarniskasta tuli oman figuharrastuksen alkuaikojen White Dwarfit ja sääntökirjojen valokuvat mieleen. Klassinen väriteema on viimeistelty ihanilla Goblin green-beissinreunoilla ja vihreällä flockilla, joka oli aikoinaan kova sana ennen static grass-korvaajien saapumista!


Ollin kääpiö on hauska esimerkki siitä, miten klassikkoteemaa voi tulkita. Työ voi tietty olla myös klassisella tavalla tehty uutuusfigu tai vaikka muinainen nappi nykyaikaiseen tyyliin maalattuna. Jos et ole vielä aloittanut skabaentryä, niin vielä on hyvin aikaa. Muista, että myös kaikkien osallistujien kesken arvotaan pieni lahjakortti!




No comments:

Post a Comment