June 25, 2011

Greenside hooyah

Sipsii, 'Genssii, blogii, hoah! Juhannusjuhlallisuudet on pohjoisessa tältä erää hoidettu ja nyt on viimein aikaa kirjoittaa pari sanaa. Yöllinen junareissu viime yönä katkaisi hyvän hobbyillan ja konversioprojektin, joten hiittiä ja inspistä jäi vielä varastoon. Kun Helsinkiin palaa viikon kuluttua, on rakenneltavaa saman tien projektipöydällä. Armeija on jo aika pitkällä ja alkais jo poltella saada matsia alle "uuden pelin" ja kokoonpanon kanssa.

Koska 2400 pistettä on nykyinen Fantasy Battle-pistestandardi, tein alunperin sen mukaan löyhän armeijalistan matchaamaan omiin mallaussuunnitelmiin ja erityisesti haettuun tyyliin. En jaksanut vaivautua vilkuilemaan nettilistoja sen kummemmin vaan päätin valita fiilispohjalta yksiköitä, joiden modailusta ja maalailusta tiesin tykkääväni ja jotka muodostaisivat yksikkötyypeiltään ja rooleiltaan monipuolisen armeijakokoonpanon. Hahmojen nimeäminen on tullut jo tavaksi, näiden liskojen pitää toki vielä lunastaa tittelinsä! Listassa saattaa olla jotain laittomuuksia ja niistä olisi kiva saada huomautus! Tietty myös parannusehdotuksia saa heittää mikäli tulee jotain mieleen!


Slann-Shogun Mosumo, Wrath of the West     
- Terror mask (Terror)
- Loremaster (All spells)
- The Knife of a Jade Daemon (Miscast bouncer)
- Battle standard

Skink High Monk Soteki, The Giant Strider       
- Stegadon War-spear

Scar Veteran Irobe, The Gate Guardian         
- Chakax profile
- Star-stone blade

20 Temple Retainers, Immortals              
- Halberds and Hand weapons
- Shields and Light armour
- Full command group

20 Saurus Warriors, Treasurers               
- Spears and Hand weapons
- Shields
- Full command group

16 Skink Warriors, The Red Brotherhood           
- Javelins and Hand Weapons
- Shields
- Full command group
- 2 Kroxigor Gold Elementals

10 Skink Shadow stalkers               
- Blowpipes and Hand weapons

10 Skink Shadow stalkers  
              
- Blowpipes and Hand weapons

Ancient Stegadon Rokakabuto, The Gold Giant
   
- Jar of Hellstingers (Giant blowpipe)
- Mount for Skink Chief Soteki

Stegadon Kuramuro, Coalback 
        
- Bolt thrower

Salamander Hunting pack                 
- Extra handler

Jos oikein ynnäilin, niin 2382+18p pelivaraa. Mietin, et yksiköiden championit ja jotain muuta pudottamalla voisi listaan ängetä toisenkin salamanterin. Slannista saisi toki paljon rajummankin velhon, mut tykkään tästä aika yksinkertaisesta setupista. Terror on pelätylle samurai-sammakolle must have, tätä tullee heijastamaan myös jonkinlainen demoninaamari. Magian lisäksi sitten pari rykmenttiä jalkaväkeä, pari kovempaa lyöjää, skirmareita ja hyppysellinen ampumista. Alkuperäisversiossa oli Scar-Veteran Cold Onella ja tappelukamoilla sekä yksikkö Saurus Cavalrya, mutta Chakax oli niin hulvaton et mun oli napattava se tyylilistaan erikoishahmon rooliin.


No niin, viimeisimmät tuotokset. Yari Ashigaru eli Saurus-maajussit sisältää myös pari Unit-filleriä. Kirsikkapuun ajattelin olevan hyvin teemaan sopiva detaili, jota on helppo jatkaa väriläiskänä muussakin armeijassa. En oikeastaan ajatellutkaan että nämä olisi voinut aseistaa pelkillä Hand weaponeilla, keihäät tuli messiin oikeastaan itsestään.



























Toisessa rykmentintäyttäjässä on nuolisateesta haavoittunut Saurus, jota kaveri on tullut puolustamaan keihäällä. Aika perussettiä ja säästi mulle pari Saurusta Slannin kantajiksi.



























Soturi ei kuitenkaan hevillä luovuta ja on vielä itsekin taistelussa mukana keihäineen. Haavoittuneen Sauruksen asennosta tuli musta aika luonteva. Istutin myös ylijääneen Jungle Plantin beissiin täyttämään tilaa ja tuomaan vähän lisäväriä yksikköön.



























Osalla Sauruksista on päähineinä klassiset otsapannat, osalla taas perinteiset riisihatut. Olin aikeissa tehdä nämä pienistä napeista ja green stuffista, mutta Olli heitti loistavan vinkin viime kerran Jungle Fever-klubissa. Näiden hattujen reseptinä on A4-paperiarkki ja metalliliima, aika paljon simppelimpää, nopeampaa ja myös halvempaa sikäli kun haluaa kustannuksia kelailla...




































Noniin, sankarimatskua rivimiesten sekaan. Olin varannut Hero-projektiin Saurus Oldblood blisterin, mut olin aika pettynyt siihen, miten pieni ja vaatimaton figu oli. Se tuntui Temple Guardienkin vieressä kutistuneelta, joten päätin ex tempore kokeilla viidakkoklubissa scratch build-konversiota. Tässä on yhdistetty Saurus Oldblood Dark Elffien Cold One-sankarin metalliratsuun, jolta vietiin pää, takajalat ja häntä parempaan käyttöön.


Sauruksen jalat piti katkaista polvien tienoilta, jotta sain istutettua Cold Onen raptorikoivet luonteviin asentoihin. Green stuff paikkaa saumat ja kolot. Sain taivutettua suoran hännän vähän kaarevammaksi, mikä tuo entisestään dynaamiseen figuun vähän lisää liikettä ja toisaalta myös tasapainoa.



























Kypärästä poistin alkuperäisen nokkakoristeen ja heitin pari bitsiä koristeiksi. Ase on yhdistelmä kahdesta Saurus-miekasta, jolloin siitä sai vähän massiivisemman, kaarevan ja katanamaisen. Näin "syvä" figu on muuten aika painajaismaisen vaikea vangita kuvaan. Figu on suurine päineen aika sarjakuvamainen mutta tykkään kovasti kokonaislookista. Dinoilla oli oikeestikin aika isot leuat!



























Kilpeen heitin kaadettujen vihollisien kalloja, samurait oli kuitenkin aika rajua väkeä. Jotta pääkallot olis vähän mielenkiintoisemman näköisiä, maalasin punaisia kill-markingeja niiden otsaan ja silmäkuoppien ympärille. Banner on Island of Blood-Skavenilta.



























Tässä armeija tähän mennessä, Temple Guard, Saurus Warriors, Skink Chief & Ancient Stegadon sekä Irobe (Chakax) sankarin roolissa. Seuraava yksikkö, eli Skinkkirykmentti Kroxigoreilla on jo tekeillä, mut suunnitelmat loppuarmeijaankin on aika hyvin nipussa! Sit vaan sitä aikaa jostain...



























Viidakossa pitää tietty olla myös metsän eläimiä. Tein klubin kerhopeleihin loppuvastukseksi Coalbeastin, jolle kirjoitin omat profiilit ja säännöt. Ekassa pelissään se suoriutui kyllä ala-arvoisesti kun Keisarilliset hilparimiehet pistivät liskon hengiltä ennen kuin ehdittiin edes aloittaa ekojen Combat resojen laskeskelua. Isompi profiili seuraavaksi kerraksi!



























Figu on metallinen LoTR-lohikäärme, jolta poistin siivet, sarvet ja korvat. Tätä voisi ehkä tulevaisuudessa käyttää Carnosaurin säännöillä, ellen saa virallista figua jostain kätevästi. Noh, toistaiseksi tämä kaveri vahtii aarteita viidakon varjoissa.



























Kun Deadline alkoi käydä tiukaksi, maalasi Sini mun apuna muita viidakko-olentoja kerhopelin vihollisiksi. Nämä on Otherworld Miniatures-firman blisterikamaa, joissa on kyllä oudompiakin otuksia kuin noi lentävät muurahaiskarhut. Figuissa on paljon klassisia roolipelivaikutteita esimerkiksi DnD-miljööstä. Aika hauskoja nappeja!









































































Lämpimät juhannukset!

June 11, 2011

JUNGLE FEVER!

Huhhuh. Pääkaupunkiseudun sääolosuhteet ovat sitä laatua, että tuntuu oikeasti kuin olisi viettänyt viimeisen viikon sademetsän paahteessa. Tämä onkin omiaan jo pitkään jatkuneen viidakkokuumeen potemiseen, kun suunnitelmat seikkailuista Lustrian viidakoiden uumenissa ovat muhineet kallossa kauppamme FB-klubia varten. Sain siis taannoin myymäläpäälliköltämme Juhanilta tehtäväksi järkeillä ja järjestää jonkinlaisen Warhammer Fantasy-aiheisen kampanjan ja tempauksen FB-buumin luomiseksi. Kun GW:n uusin repäisy Storm of Magic julkaistaan heinäkuussa, kampanja tai tässä tapauksessa kerho on hyvä tapa herätellä jengiä uuteen lisäriin ja kannustaa armeijoiden kasaamiseen.

Tänään oli ensimmäinen kerhopäivä ja kaikki sujui kerrassaan hienosti! Olin tehnyt ennakkovalmisteluita jo pitkään esimerkiksi kampanjakartan, oheistarvikkeiden, viidakkomaastojen ja suunnitelmien kanssa, mutta menin silti tuntia aiemmin työpaikalle stressaamaan ja laittamaan kaikkea valmiiksi. Kaikeksi onneksi kaikki osallistujat tulivat paikalle ja klubi saatiin käyntiin. Jungle Fever-kampanja tai Viidakkoklubi jatkuu nyt lauantain kerhopäivinä noin neljän viikon ajan. Ideana on aloittaa porukalla nollasta Fantasy Battle-armeijaprojektit ja pitää hyvällä sakilla hauskaa yhteisen harrastuksen parissa. Kerho yhdistelee armeijanrakennusta ja roolipelielementein maustettuja teemapelejä.

Klubi kasassa. Näille kundeille vedän WHFB-kampanjaa tämän kesän. Hyviä hommia!



Tein kampanjakartan klubia varten pari päivää etukäteen. Spraymaalailin korkkitaulun asianmukaisiin väreihin ja pingotin sille GW:n taannoisesta Lustria-kampanjasta jemmaamani kartan. Hiukan liaania koristeeksi Tiimarista, käärme Tarjoustalosta ja muutama ylijäämäpuu Staff-hyllystämme. Soihtu on vessapaperia, pahvirullaa ja vähän smoke & flames-villahöttöä.

Viidakkoklubin tunnus on woodland-huivi, jotka hommasin jokaiselle jäsenelle. Näin saadaan lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, jokin "oma juttu" ja nämä päässä tai ranteessa saa sit lauantaisin klubipäivinä elvistellä kavereille ja muille asiakkaille. Kerho kun on nyt täyteen bookattu.

Myös mun hyvä frendi Olli ehti piipahtamaan illan aikana ja sain heti tältä pari loistavaa idistä. Parasta kerhoissa on juuri sosiaalisuus; ideoita, vinkkejä ja kannustavaa palautetta on helppo jakaa koko ajan ja yhdessä harrastamisella on valtava vaikutus maalausmotivaatioon ja fiilikseen.
 Sain viimein napattua parit kuvat Lizardmen-figuistani. Tämän armeijan starttaus oli oikeastaan lähtölaukaus koko viidakkosetille ja idealle kerhosta. Paras tapa motivoitua ja saada ideoita on selkeesti itse tekeminen ja harrastaminen. Valitsin Lizardmenit siistien figujen vuoksi, näitä mulla ei ole koskaan aiemmin ollut vaikka aina on tehnyt hiukan mieli. Tein jonkinlaisen armeijalistan figujen ja teeman pohjalta, johon lähdin sitten kasaamaan yksiköitä yksi kerrallaan. Fantasy on mulle kuitenkin puhtaasti fiilistelyä ja hauskanpitoa, missään turnauksissa näitä tuskin nähdään. Alla vähän taustatarinaa.

Mun liskot ovat alunperin kotoisin Nipponin ja Cathayn välisiltä saaristoilta, johon Old Onet säilöivät muinoin valtavat määrät kulta-aarteitaan. Slanni Mosumon joukot asetettiin tuolloin vartioimaan pyhiä esineitä ja valvomaan järjestystä tunnetun maailman itäreunalla. Sittemmin kaaoksen demonivoimat iskivät saarten kimppuun, upottaen kokonaisia linnoituksia kansoineen päivineen, joten Mosumon oli pakko vetäytyä joukkoineen Lustriaan. Mukanaan liskomiehet toivat tietysti kaiken kullan, mikä kaaoksen voimilta saatiin pelastettua. Aarteiden lisäksi Lustrian viidakoihin tuotiin kuitenkin myös kaukomaiden eksoottinen kulttuuri sekä taistelutavat.

Alkuperäissaarillaan Mosumon klaanin liskomiehet vartioivat tulivuorilinnoituksia, joiden vulkaanisiin uumeniin kulta-aarteet ja taikaesineet oli kätketty. Tämän vuoksi kuumista vesistä syntyneiden liskomiesten paksu nahka on hiilenmusta ja suomut kirkkaan oransseja kuin hehkuvat kekäleet.

Aarteenvartijoina Mosumon joukoilla on valtavat rikkaudet ja ne pääsevät käsiksi mitä mahtavimpiin taikaesineisiin. Kaikki joukkojen aseet sekä haarniskat on taottu taialla vahvistetusta kullasta ja niihin on upotettu mittaamattoman arvokkaita jalokiviä. Näin liskomiehet voivat suojella Old onejen perintöä missä ikinä ovatkaan. Majesteettiset rikkaudet hurjien sotureiden yllä herättävät myös kunnioitusta ja pelkoa valloittajakansoissa ja muissa liskomiesten vihollisissa.

Liitin alle muutaman kuvan, jossa liskomiehet ja Ollin maalaamat Tomb Kingit seikkailevat mun ja Johanneksen kasaamassa viidakossa. Kasvatimme yhden kuuman ja sekopäisen yön seurauksena pienen pelipöydällisen viidakkomaastoa, joka nyt toimii Jungle Fever-klubin kerhomaastojen perustana. Metsää ja maastoelementtejä pitää toki tehdä vielä lisää. Kuume ei ota laantuakseen!

Yksikkö Lizardmen Samurai Retainereita (Temple Guard). Verenpunaiseen lippuun on maalattu myyttinen tulikarppi, joka loikkaa tulivuoren kidasta liekkivana perässään. Tämä on yksi idän eksoottisista taruista jonka liskot toivat mukanaan Lustriaan.



























Komentoryhmän esitaistelija ja lipunkantaja. Duunasin jokaiselle figulle yksilölliset, samuraityyliset kypärät bitseistä, plasticardista ja green stuffista. Mukana on myös sashimon-lippuja ja olkasuojuksia, sekä kumarruksena klassisen samuraitaiteen suuntaan suomuihin ja panssariin iskeytyneitä nuolia.



























Aarreteeman ylläpitämiseksi tein kultaröykkiön Unit filleriksi rykmentin keskelle. Tämä tekee yksiköstä vähän mielenkiintoisemman näköisen ja säästää multa pari Temple guard-figua konversioihin. Kultaharkot on leikattu spruenpätkistä ja muut aarteet ovat satunnaisbitsejä vuosien varrelta.



























Rykmentissä on myös sattumia. Skinkkiadjutantti kulkee mukana heilutellen viuhkalla merkkejä muille eteneville ryhmille ja tulitukiosastoille. Näille kavereille kultaiset kypärät ovat liian raskaita, joten päätä koristaa riisihattu.




























Eturivin keihäsmiehet on tehty kulkemaan kyyryssä käyttäen hyödyksi liskomaista ruumiinrakennetta ja hännän tuomaa tasapainoa. Tämä tuo kivaa dynamiikkaa figuihin ja saan tehtyä hienon keihäsmuurin yksikön eteen, kun kakkosrivin keihäät pistävät esiin näiden, tavallista matalampien figujen yli. Tacticool!




























Rokakabuto the Gold Giant. Myös mun Stegadonit toimivat aarteenvartijoina ja kantavat kultakimpaleita mukanaan taisteluun. Skinkkiklaanien munkit kouluttavat myös dinot sotimaan taisteluasennossa ja teräasein. Figussa on muistaakseni jokin konversio ja siihen taisi mennä green stuffia.

Peliteknisesti yksikkö on Skink Chief Stegadon Ancientin selässä. Chiefin maagisena aseena toimii Stegadon Warspear, mutta ajattelin, että olisi hienoa jos Stega kantaisi keihästä itse. Kori ei enää mahtunut selkään tai oikein pysynyt tasapainossakaan, joten skinkit ja päällikkö parveilevat jalan Rokakabuton ympärillä.




























Halusin ehdottomasti, että jokaiseen yksikköön tulee aarteita ja perusidea oli, että raskaimmat taakat laitettaisiin juuri isojen otuksien kuormaan. Tälle tein green stuffista ja random muovinpaloista puisen repun, joka on täytetty kultakimpaleilla (maalattuja pikkukiviä). Selkään jääneet montut, johon Skinkkien hengauslavan olisi tarkoitus kiinnittyä, täytin green stuffilla, jonka maalasin koloihin upotetuiksi jalokiviksi.




























Keihäs on muoviputkea, green stuffia ja terä Tyranidin Scything talonista. Yleisvaikutelma on mun mielestä kiva, vaikka maalaus ei ensin ottanut onnistuakseen. Toisen Stegan teen varmaan vaihtelun vuoksi käänteisillä väreillä, eli hiilenmustilla suomuilla ja oranssilla iholla.




























Ancient Stegadonilla kuuluisi sääntöjen mukaan olla kaksi Giant Blowpipea, mutten halunnut skinkkien kantavan mitään puhallusputkia maan kamaralla. Mietittiin tätä aivoriihessä ja lopulta Ericin hyvästä ideasta inspiroituneena tein yhdelle Skinkille ruukun, jossa säilytetään helvetin vihaisia ampiaisia. Kun nämä päästetään vapaaksi vihollisen kimppuun, ne pistävät kuin giant blowpipet eli 4D6 Strenght 3 laukausta. Problem solved!




























Skinkeissä on sama väriteema kuin muussakin armeijassa. Nämä kaverit on varustettu heittokeihäin, mutta armeijaan tulee myös puhallusputki-skirmishereita. Maalasin Stegadonin miehistölle vähän punaisia sotamaalauksia yksityiskohdiksi.




























Vähän Johanneksen kanssa tekemäämme maastoa. Rakensimme ihan liekeissä viidakkoa koko yön ja saimme projektin valmiiksi Juhanin tullessa aamulla duuniin. Päärakennusaineena olivat vaneeri- ja korkkilevy, puurima, finnfoam, erilaiset beissausmateriaalit sekä maalarinteippi.




























Kivikasat toimivat hyvin molemmissa peleissä ja niillä on hyvä reunustaa esimerkiksi viidakkoa halkovaa tietä. Käytin koristeeksi GW:n jungle planteja ja pieniä mättäitä Gale Force Ninen syksynomaista foliage-höttöä. Liskomusikantti väijyy kulkijoita.




























Bamburunkoiset viidakkopuut ovat sekä helppoja rakentaa, että käyttää pelissä. Alustaan kuumaliimattuina ne eivät kyllä irtoa vahingossa ja suorina runkoina eivät lähde rönsyilemään toiminnan tielle. Tein tarkoituksella selkeät polut viidakon lävitse, jotta pelattavuus ei kärsi liikaa peitteisestä maastosta. Nyt viidakon sisään mahtuu jopa jonkinlainen Hordea pienempi Fantasy Battle-rykmentti.



Ollin mahtava Necrosphinx tutkimusmatkailee viidakon halki. Tällaiset vähän näyttävämmät maastot ovat myös hienoja kuvauspaikkoja figuille! Näitä täytyy pitää hyvänä ja korjata tulleet vauriot aina välittömästi.




























Tomb Kingien käärmestalkkerit maisemareitillä. Suunnittelin metsät niin, että ne voi yhdistää yhdeksi pitkäksi poluksi tarvittaessa. Etualalla vähän kalliota ja viidakon vaarallisia varjoja.




























"Who goes there?!" Erilaiset kasvit ja yksityiskohdat pelaavat mun mielestä hyvin yhteen maastokokonaisuudessa. Liaanit teimme maalarinteipistä, jota pyöriteltiin molemmista päistä vastakkaisiin suuntiin ikään kuin nyöriksi. Vihreä tunnusväri ja ei muuta kuin puihin apinoiden keinuiksi (Häh?).




























Löysin Hobby pointista styroksisen, iloisen norsun ja se oli käytettävä johonkin projektiin. No, tässä iloisen norsun aukio! Tyytyväinen patsas vartioi aurinkojumalille uhrattuja kulta-aarteita, jotka on tietty kirottu ryöstöretkeilijöiden varalta. Yön kreiseinä pikkutunteina keksittiin kaikennäköistä fluffia aarteille. Jos kajoat aarteisiin, muutut luurangoksi, mutta jos kosket norsuun, SUN ÄITISKIN MUUTTUU LUURANGOKSI!




























Tomb Kingit huijas ja oli jo valmiiksi luurankoja. Liskomiehet lähetettiin pelastamaan aarteet. Norsun jalustalla muutamia aarteita ja sen juurella skinkkien kasaan lakaisemat, edelliset yrittäjät.




























Myös jokin Necrosphinx kävi keulimaan mun Stegadonille. Fat chance!

June 1, 2011

Kitchen table Warhammer

...without kitchen. Or table.

Eli mitä tehdään kun turnauksen jälkeen figukuume jyllää, uusia listoja on kehitelty ja aikaa riittää, mutta paikkakunnan skene on viittä vaille kuollut ja pelipaikat kiven alla? Lainataan naapurista pelialusta, kerätään kasaan maastonkappaleita ja laitetaan pystyyn nyyttäriluontoisesti autokatoksen figumiitti! Kymmenen tunnin pelirupeama tyydytti ainakin enimmät nelkkarivimmat hetkeksi. Testissä oli automatkalla kehittelemämme Nidilista, joka yhdisteli isoja Monstrous creatureita ja varmaa Scoring-kykyä. Johanneksen osittaisesta toiveesta lista myös stormailtiin pelaamaan about pelkästään vain movement- ja assault-phaseja. Ihme mielihaluja. Lista näytti tältä:

Tyranid Prime
- Boneswords
- Scything talons
- Toxin sacs

6 Tyranid Warriors
- Boneswords
- Scything talons
- Adrenal glands

Doom of Malan'tai
- Cataclysm

10 Genestealers
- Rending claws
- Toxin sacs

10 Termagants
- Fleshborers

10 Termagants
- Fleshborers

Tervigon
- Catalyst
- Toxin sacs
- Adrenal glands

Tervigon
- Catalyst
- Toxin sacs
- Adrenal glands

Trygon
- Adrenal glands

Trygon
- Adrenal glands

Trygon
- Adrenal glands

1750

Hauskoja pelejä Ginger Alen, Merijalkaväen cokiksen ja sipsien kera. Kaverini Jarin legendaariset IG-mutantit saivat huutia uudelta Alienid-kokoonpanolta, mutta ötökät hävisivät kevyesti yhden Kill pointin erotuksella Black Legion plasma-armeijalle. Meininki oli hyvä ja saatiin kivasti Rovaniemen porukkaa koolle, ehkä harrastus lähtee uuden kerhotoiminnan myötä kasvuun myös täällä pohjoisessa. Valitettavasti mun on aika vaikeaa vaikuttaa meininkiin kaukaa Helsingistä, mutta ehkä jollekin kesälle saisi aikaan esittelyaktiviteettia tai esimerkiksi turnauksen. Pitää alkaa suunnitella!

Vähän erilaista settiä vaihteeksi... Joskus on hauska palata juurilleen ja pelailla yksinkertaisesti ja vaatimattomissa puitteissa. Arvostaapahan sitten ensi kerralla korkeampaa pöytää, kunnon tuoleja ja näyttäviä maastoja entistä enemmän!
 

Päivän kiivain taistelu käytiin Alienidien ja Black Legionin välillä. Abaddon oli komentanut joukoilleen mukaan niin paljon Plasma-aseita kuin Legion Armourysta oli saatavilla ja Xenomorphit saivat tuntea tämän nahoissaan...

























Pöytä nousi ihan kätevästi pystyyn autokatokseen matkalaukkujen ja pahvilaatikoiden varaan. Talon ulkopuolelle siksi, että osasimme vähän aavistaa pelien venyvän aamuun saakka ja ulkona oli myös mahdollista soittaa musiikkia. Aika hyvä tilapäisratkaisu!

























Timka, Jari, Jonttu, Säkki ja Pete, suurin osa Rollon ydintiimistä kasassa. Good company.

























Jari ohjaa Traitor Guard / Lost and the Damned armeijaa. Kokoonpanon sydän on valtava mutanttihorde power weapon pomoilla, jota kuvaavat sääntöteknisesti Combined Infantry squadit. Mukana on tietysti myös Comissar ja Priest.

























Joitain peleissä käyttämiämme Objective Markereita. Puolet näistä kuuluvat Liberator-Marineilleni, puolet Tyranideille.

























Muutamia Jarin kreisejä scratch-build-mutantteja ja epäsikiöitä. Tämä hulvaton armeija on rakkaudella väsätty!

























Beastguardit valmiina vastaanottamaan Tyranidien rynnäkköä... All guns blazing!