July 25, 2013

Riverside Troll

War Headin maailmankartoitus ja ulkomaille ulottuvat fiilistelyt jatkuvat! Frontside-Olli piipahti kesäreissulla Dublinissa tutustumassa paikalliseen meininkiin ja etsimässä perimätiedon mukaan erään sillan alla asustavaa peikkoa...

Oon halunnu käydä Irlannissa jostain 15 -vuotiaasta asti ja viime talvena päätin repäistä ja varasin kolmen yön reissun Dubliniin. Siitä sain jo aika hyvän pintaraapaisun kyseisestä kaupungista.

Tänä kesänä alkoi taas tehdä mieli lähteä vähän "tuulettumaan" jonnekin muihin maisemiin. Vaikka olin alunperin aatellu, että pidän lomat vasta talvella, niin soitin silti pomolle ja kysyin jos voisin pitää kuukauden päästä viikon loman ja lähteä Irlantiin. Homma oli ok ja hotellit sekä lennot tuli varattu suht ex-temporeen. En malttanut oottaa, että pääsen takaisin menninkäisten maahan ja vielä viikoksi.

Viimein koitti päivä, kun piti kavuta koneeseen ja ottaa nokka kohti Manchesteria. Tätä seurasi jatkolento jollain keskiaikaisella lennokilla Irlantiin. Vaikka lennot oli myöhässä joka paikassa, pääsin kuitenkin perille muistelemaan missähän mitäkin oli. Kolme seuraavaa päivää meni lähinnä vaan kaupunkia kierrellen ja tyylikkäitä rakennuksia ihmetellen. Perjantaina taas alkoi jalat jo olemaan sen verran velttona, että ei oikeen innostanu lähteä mihinkään pidemmälle käveleen, joten päätin pyörähtää vaan GW:ssä ja the R.A.G.E -nimisessä retropeli- ja LP-levykaupassa. Illalla piipahdin myös kattomaan millanen meininki viereisessä pubissa oli, sillä kyseisen paikan musiikki oli niin valloittavaa, etten voinut vaan mennä nukkumaan! Kyseisessä mestassa oli pari vanhaa äijää soittamassa hanuria ja akustista kitaraa ja ihmiset tanssi jotain perinteisiä irlantilaisia tansseja. Voittaa omasta mielestäni Suomen valobaarien hytkymisen mennen tullen, vaikka keski-ikä oli 30-40 pintaan :D

Takaisin tullessa mun lento oli peruttu, mutta lentoyhtiö hoiti homman niin, että pääsin kotimatkalle Lontoon kautta ja viimeisellä istunnolla sain kirjaimellisesti eturivin paikat ykkösluokasta. Vaikka lento oli puolitoista tuntia myöhemmin perillä, ei se tässä tapauksessa haitannut!

Dublin on hieno paikka, suosittelen käymään jos etelän aurinkomatkat ei oo se oma juttu! Seuraavalla matkalla haluisin suunnata Englantiin ja tutustua Lontoon meininkiin sekä totta kai Nottinghamin hobbyihmeisiin.

Matkamuistoiksi tarttui makeisten, levyjen ja Blanchen taidekirjan lisäksi aika kasa kuvia! Otokset on saatu pokkarilla vitriinilasien läpi, joten laatu ei päätä huimaa... Kuitenkin siistejä nappeja ja teemoja, joista inspiroitua!

Perusmeiningit, kuten intropelit olivat Irlannissakin kunnossa...

Vostroyanit on siisti, erikoisempi IG-rykmentti jota näkee liian harvoin. Armeijalle oli konvertoitu Empire Witch Hunterista ehkä jotain inkvisiittoriopistoa käynyt, synkempi komissaari.

Tulikastin taistelujoukot oli nostettu ylähyllylle promoamaan uutta kirjaa.

Teemanmukainen Nobiryhmä.

Örkkijoukkojen ajoneuvoillekin oli tehty scenic-alustat.
Hurja tukikohta oli rakennettu ainakin Battlewagonien ja Stompien osista.

Ultramarineiden Drop Pod -operaatio oli päättynyt katastrofaalisesti. Tantereen pinnassa makasi myös komentaja.


Loput armeijasta kävi jo lähitaistelua kaupunkia valtaavia vihernahkoja vastaan.

Ensimmäisen komppanian taktisia terminaattoreita.

Apocalypse-vahvistukseksi valmistuvaan superraskaaseen oli lisätty paikalliset värit...

Hauskoja pikku objektiivimerkkejä.

Aaveet pitivät kaupunkia hallussaan.

Fabaosastolla edustivat pian uusiutuvat liskomiehet. Armeijan Carnosaur-lordi on tainnut käydä samaa sotakoulua, kuin mun Rokakabuto-Stegadon...

Klassiseen Cursed Companyyn oli liittynyt muutama modernimpi skellu!

Haikkarien kimaltelevat rivistöt ilmavoimineen.

Kipeä, Archaonista tehty vampyyrikonversio.

Vielä älyttömämpi Bloodthirster taisi käyttää pohjana Forge World-figua.

Hobitille oli oma pieni teemakenttänsä. Citadelin muovikukkuloita oli käytetty oivaltavasti backdropina.

Parista Goblin Town -boksista saa melkoisen labyrintin.

Onkaloiden alla oli meneillään tuttu kohtaus...

Olli sai hurjan Black Legion -inspiksen kaupan figuista ja alkoikin rakentaa Chosen-ryhmää heti kotiin palattuaan sunnuntaisessa maalausmiitissämme.

40K-esittelypelipöydän pommitettua maastoa.

Fabapöydältä löytyi viimein se Trolli! Kaupungin tunteva Juha vinkkasi Ollille ennen reissua, että erään sillan alla asuu peikko, jotta operaattori osaisi pitää varansa Irlannin maisemissa painellessaan. Hyvin kävin ja kaveri saatiin ehjänä takaisin.

Island of Bloodin vuorenseinämillä vaelteli villejä jättihämähäkkejä.

Suurhaltiamaagi vesipylvään päällä.

Suurhaltiain Hurmesaaren linnoitus kesäisissä tunnelmissa...

...ja bonuskuva Ollin aiemmalta reissulta, jossa pöytä oli koristeltu lumiharsolla joulun kunniaksi. Kipeä panostus...
Eräässä dublinilaisessa käsityökaupassa oli hurjia kaiken maailman nippeleistä väsättyjä leffahahmoja! Nämä tunnisti heti Transformers-leffan hyviksiksi.

Astrodroideja!

Vanhat kaverukset.

Etualalla Xenomorpheja ja taaempana kaikkien tuntema palkkionmetsästäjä...

Älyttömin taidonnäyte oli kuitenkin lähes lifesize Predator.

Pärstävärkistä saattaa tunnistaa ainakin pyörän kettingit.

Ollin suosikkikohteisiin kuuluivat myös tunnelmalliset levykaupat.

Hyvin varustettujen ja organisoitujen liikkeiden yläkerrasta saattoi löytää myös pikku kahvilan. Aika makeita kulttuurikohteita!

Sama fiilis jatkui sarjakuvakaupoissa.

Fanina Olli oli varmasti fiiliksissä kaiken maailman klassikoista.

Patsaita eri aikakausilta.

Leffa- ja sarjisaiheiset figuurit olivat isosti esillä.

Palkkionmetsästäjiä ja Pimeyden voimien ylipäällikkö (tm).

Videopeliteemaista keräilykamaa. Valikoima tällaisissa erikoisliikkeissä ulottuu todella laidasta laitaan, vaikka mikään ei taida päihittää Nürnbergin Ultra Comixia...

Myymälässä vierailleiden artistien terveisiä kunniapaikalla.

Bonarina vielä hiukan näyttävää katutaidetta.

Viimeisen päälle tehdyt, temaattiset kokonaisuudet ovat vähän eri maata kuin tagailyt julkisissa.

Tatska-aihe?

Ovenpielen karpissa oli japanilaistunnelmaa.

Seinän täydeltä väriä.

Tällaiseen mestaan olis siisti törmätä sattumalta!
Ollin kuvia selaillessa matkakuume vain kasvoi... Onneksi pian tulee pieni irtiotto Serbian ETC-matkan muodossa, minkä lisäksi voisi alkaa suunnittelemaan jotain yhteistä War Head -ekskursiota... Nyt huomio on kuitenkin täysin viikonlopun Ropeconissa ja blogin ehtii juuri päivittää odotellessa maalin kuivumista. Nähdään siellä!


2 comments:

  1. Dublin on hieno paikka, vuosi sitten kävin itse siellä, näköjään ovat saaneet GWs valmiiksi tuon örkki linnotuksen jota he rakensivat silloin kun minä kävin siellä .D

    ReplyDelete