February 22, 2016

War Head 40K Helsinki Grand Tournament


14.-15.5. aavikko palaa, jengii kuolee ja rokki soi...

War Head järjestää toukokuun PoroCon 2016 -pöytäpelitapahtumassa kaksipäiväisen 40K Helsinki Grand Tournamentin! Tapahtuman teemana on paluu legendaaristen messukeskusturnausten tunnelmaan ja viikonlopun aikana taistellaan täydet viisi kierrosta tulevaisuuden synkässä universumissa. Tiiviissä yhteistyössä pääkaupunkiseudun pelikerhon Nopat & Taktiikka Ry:n kanssa tavoitteenamme on tuottaa laadukas GT tuoleineen päivineen.

Suvilahden Kattilahallissa järjestettävä PoroCon 2016 on Poromagia Oy:n pöytäpeleihin keskittyvä viikonlopputapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluvat esimerkiksi Magic the Gatheringin ja Pokémon Trading Card Gamen SM-kilpailut. Figuohjelmaa tapahtumassa edustaa War Headin 40K Helsinki GT:n lisäksi X-Wing Miniatures Game -turnaus.

PoroConin pääsymaksu sisältää pääsyn peli- ja myyntialueelle, mutta eri turnaustapahtumiin on omat osallistumismaksunsa. Grand Tournament -ilmoittautumiseen kuitenkin sisältyy sekä pääsy- että turnausmaksut, kaikki siis hoituu kerralla. Lisätietoa itse tapahtumasta, sen ohjelmasta ja paikalle saapumisesta löydät kirjoitushetkellä vielä työn alla olevilta sivuilta osoitteesta http://www.porocon.com 



Yleistä War Head 40K Grand Tournamentista

- Avaamme turnaukseen alkajaisiksi 30 pelaajapaikkaa, mutta niitä saadaan lisättyä tarpeen vaatiessa.
- Osallistumismaksu 25€ sisältää sisäänpääsyn tapahtumaan kahtena päivänä sekä turnausmaksun.
- Käytettävien figujen tulee olla valmiiksi maalattuja, beissattuja ja erikoisaseistuksiltaan wysiwyg-säännön mukaisia. Tämä tarkoittaa, että kaikkien kranaattien ja pistoolien ei välttämättä tarvitse näkyä figuista, mutta niiden optioneina ostettujen varusteiden, kuten spesiaaliaseiden ja esimerkiksi lippujen kylläkin.
- Käytettäessä scratchbuilt-figuja tai muista miniatyyreistä väsättyjä konversioita counts as -tarkoituksessa tulee figujen kuvastaa esittämäänsä yksikköä varustuksen ja yleisilmeen osalta. Arvioimme mielellämme konvertoitujen yksiköiden pelikelpoisuuden etukäteen kuvien perusteella. Tuomaristo varaa oikeuden poistaa keskeneräisiksi tai proxyiksi näkemänsä figut pöydiltä harrastushengen ja tunnelman ylläpitämiseksi.

Lauantain aikataulu

08:30 Ilmoittautuminen
09:00-12:30 Peli 1
12:30-13:30 Lounastauko
13:30-17:00 Peli 2
17:00-20:30 Peli 3

Sunnuntain aikataulu

09:30 Ilmoittautuminen
10:00-13:30 Peli 4
13:30-14:30 Lounastauko
14:30-18:00 Peli 5
18:30 Loppuseremonia

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen sisältää kahden päivän PoroCon 2016 -pääsymaksun sekä turnausmaksun. Ilmoittautuminen tapahtuu ostamalla Grand Tournament -pääsylippu

A) Poromagian nettikaupasta tai B) War Head Fight Club -pelipäivien yhteydessä Poromagian myymälästä.

Lippu on virtuaalinen ja siirtyy organisaation mukana suoraan tapahtumapaikan ovelle nimilistaksi, et siis välttämättä tarvitse mitään erillistä tositetta mukaasi. Valitse verkkolipun toimitustavaksi nouto kaupalta, niin järjestelmä ei laske mukaan postikuluja. Mikäli tilaat lipun jonkun toisen käyttäjätunnuksilla tai suoritat turnausmaksun viime tingassa, ota printattu tilausvahvistus mukaan. Ilmoittautumistilannetta ja jäljellä olevia slotteja voi väijyä Sotavasara.netin turnausketjussa.

Harrastuneisuus ja maalaus

Turnauksessa jaetaan pelipisteiden lisäksi myös maalauspisteitä. Maalausarvostelu suoritetaan tuomariston toimesta lauantain lounastauon aikana. Armeijat tulee jättää ensimmäisen kierroksen jälkeen vapaavalintaiseen paraatimuodostelmaan ykköskierroksen pöydille. Arvosteluun vaikuttavat esimerkiksi figujen maalausjälki, beissaus ja muut panostukset, kuten konversiot ja mahdolliset display-ratkaisut. Arvioissa kiinnitetään myös huomiota taustatarinaa vastaavaan toteutukseen ja "40K-henkisyyteen". Pisteitä jaetaan 1, 3 tai 5 seuraavasti:

1 piste: Tsemppipiste! Figut lasketaan maalatuiksi ja niiden alustat on valmiiksi beissattu.
3 pistettä: Kädenpuristus! Hieno, yhtenäinen kokonaisuus. Figuihin on panostettu ja joukot näyttävät valmiilta.
5 pistettä: Tunnustus! Armeija kääntää katseita ja on raadin mielestä poikkeuksellinen ja erityisen näyttävä teos.

Kuten kaikissa War Head -turnauksissa, myös GT:ssä palkitaan turnauksen näyttävin armeijakokonaisuus. Ulkopuolisina commissioneina toteutetut palkkamaalatut armeijat eivät kisaa Paras Armeija -palkinnosta, mutta niille myönnetään maalauspisteitä tavalliseen tapaan.

Turnauksen tuomaroinnista

Turnauksessa on tuomari, mutta pelaajat sääntökirjoineen ovat ensisijaisesti vastuussa siitä, että säännöt pelataan oikein. Yleensä sääntökirjan tutkiminen kertoo vastauksen, tsekkaa siis ennen kuin kysyt. Epäselvien pelitilanteiden ja sääntöongelmien ratkaisuun käytetään tapahtumassa ETC FAQ:ta. Tuomari ratkaisee turnauksessa tulkinnanvaraisia ongelmia, kuten mahdollisia Line of Sight -erimielisyyksiä.



Armeijanrakennus

Turnauksessa pelataan Battle Forged -armeijoin, joiden pistekoko riippuu käytetyistä Codexeista. Armeijat, jotka sisältävät yksiköitä useista Codexeista pisterajoitetaan aina kovimman mukaan (esimerkiksi armeijalista joka sisältää Harlequineja ja Craftworld Eldareita saa sisältää joukkoja korkeintaan 1500 pisteen edestä).

Organisaatio varaa oikeuden tehdä muutoksia sääntöpakettiin ennen turnauspäivää.

1500
Codex: Eldar Craftworlds

1650
Codex: Space Marines

1750
Codex: Tau Empire
Codex: Chaos Daemons
Codex: Dark Angels
Codex: Necrons
Codex: Imperial Knights
Codex: Renegade Knights
Codex: Tyranids
Codex: Space Wolves

1850
Codex: Astra Militarum
Codex: Cult Mechanicus
Codex: Dark Eldar
Codex: Grey Knights
Codex: Inquisition
Codex: Khorne Daemonkin
Codex: Orks
Codex: Skitarii

1950
Codex: Adepta Sororitas
Codex: Harlequins
Codex: Chaos Space Marines
Codex: Blood Angels
Codex: Legion of the Damned
Codex: Militarum Tempestus

Dataslatet Cypher ja Officio Assassinorum eivät vaikuta pisterajoitukseen.

Be'lakoria voi käyttää osana Chaos Daemons tai Chaos Space Marines -detachmenteja.

Space Marineiden 30-vuotisjuhlafigu ei ole käytössä.

Armeijalistat palautetaan ennakkoon tiiviissä ETC-formaatissa osoitteeseen contact@gowarhead.com. Yritä mahduttaa jokainen unit entry yhdelle omalle rivilleen. Yksikön vakiovarustukseen kuuluvia aseita, kranaatteja ja panssareita ei listata, ainoastaan niille optioina valitut erikoisaseet ja upgradet. Muista merkitä listaan armeijan Warlord, käytetyt Detachmentit sekä mille yksikölle kukin Dedicated Transport kuuluu.

Listapalautusten deadline on torstaina 12. toukokuuta ja myöhästyneistä tai palauttamatta jätetyistä listoista kertyy pelaajan ensimmäisen kierroksen turnauspisteiden suuruinen sakko. Tulostamme jokaiselle pelaajalle tämän listasta kopion, joka odottaa aamulla turnauspaikalla.

Armeijat rakennetaan käyttäen GW:n uusimpia julkaisuita ja käytettävissä ovat Codexien ja Codex Supplementien lisäksi White Dwarf -yksiköt, Webstore Exclusive -datasheetit, yksittäisten hahmojen Dataslatet ja eri kampanjalisäosat. Poikkeuksena ovat Escalation-kirjan materiaali sekä The Shield of Baal -kirjan Fighter Ace -bonukset, jotka ovat kielletty.

Armeija saa sisältää korkeintaan kolme Detachmentia. Käytettäessä keräilykaaviomallista Detachmentia (kuten Necron Decurion, Eldar Warhost tai Space Marine Gladius Strike Force) lasketaan ne kahdeksi valinnaksi. Adeptus Mechanicus War Convocation, Space Wolves The Wolves Unleashed ja Company of the Great Wolf vievät samoin kaksi valintaa. Armeija ei saa sisältää kahta Combined Arms Detachmentia.

Armeija saa sisältää yhden Fortificationin, mikäli armeijaan valituista Detachmenteista löytyy Fortification slot. Sallittuihin Fortificationeihin kuuluvat Aegis Defense Line, Imperial Bastion ja Skyshield Landing Pad, joihin sallitut optionit ovat Comms Relay, Icarus Lascannon ja Quad-gun.

Forge World -yksiköt ovat sallittu, mikäli ne eivät ole Super Heavy Vehicleita tai Gargantuan Creatureita ja jos niitä on mahdollista ottaa osana ajantasaisista Codexeista koottuja armeijalistoja. Niille täytyy löytyä säännöistä Battlefield Role (HQ, Elites, Troops, Fast Attack, Heavy Support, Lord of War). Experimental Rules -leimalla varustetut yksiköt ja Forge Worldin omat army listit on kielletty.

Forge World -yksiköitä käyttävä pelaaja sitoutuu selvittämään ennen listanpalautusta, että käytetyt yksiköt ovat kaikilta säännöiltään ja optioiltaan yhteensopivia "Parent Codexinsa" kanssa. Vanhentuneiksi todetuilla säännöillä pelatut yksiköt poistetaan turnauksessa käytöstä. Forge World -yksiköitä käyttäviltä pelaajilta vaaditaan erityistä tarkkuutta joukkojen ajantasaisuuden ja sääntöjen suhteen niiden eksoottisuuden vuoksi. Kaikkien pelaajan käyttämien Forge World -yksiköiden säännöt tulee olla mukana turnauspaikalla.

GT-erikoisrajoitukset

- Mysteeriobjektiivit ja -maastot eivät ole käytössä.
- Invisibility-lumottua yksikköä ammutaan ja lyödään BS ja WS 1:llä ja niitä voi täten ampua myös Blast- ja Template-aseilla.
- Geokinesiksen kuudes Psychic Power (maastonsiirto) ei ole käytössä, vaan se re-rollataan powereita valittaessa.
- Re-rollattu 2+ Armour-, Cover- tai Invulnerable save onnistuu 4+:lla.
- Warp Spidereita saa ottaa ainoastaan osana Combined Arms Detachmentia.
- Warp Spiderit saavat suorittaa korkeintaan yhden Flickerjump-liikkeen vuorossa.
- Armeija saa sisältää yhden Super Heavy Vehiclen tai Gargantuan Creaturen. Armeija joka ei sisällä lainkaan Psyker- tai Brotherhood of Psykers -yksiköitä voi ottaa lisäksi toisen Super Heavy Vehiclen tai Gargantuan Creaturen, mikäli niille löytyy yksikön Battlefield Rolea vastaava slot armeijaan valituista Detachmenteista.




Tehtävät ja pisteytys

Turnauksessa käytetään Suomen 40K European Team Championships -joukkueen Nopat & Taktiikka Talvisota 2016 -tapahtumaa varten ansiokkaasti kehittämää tehtävä- ja pisteytysjärjestelmää. Kaikissa skenaarioissa pelataan samaan aikaan Maelstrom of War, Eternal War, Purge the Alien ja Secondaries -tehtäväkokonaisuuksista.

Eternal Warin, Maelstromin ja Kill Pointtien lähtötilanne turnauspisteissä on 3-3, secondaryjen 1-1. Erotus tehtäväpisteissä kussakin kategoriassa lasketaan +1/-1 systeemillä voittajan eduksi.

Eternal War -tehtävä: Tehtävän voittaja saa maksimissaan 6 turnauspistettä tästä kategoriasta.

Maelstrom of War -tehtävä: Tehtävän voittaja saa maksimissaan 6 turnauspistettä tästä kategoriasta.

Kill Point -tehtävä: Kaikissa skenuissa pelataan Kill Pointeista Purge the Alien tehtävän mukaisesti. Kill Point -tehtävän voittaja saa maksimissaan 6 turnauspistettä tästä kategoriasta.

Secondary-tehtävät: Kaikissa skenuissa on käytössä kaikki sääntökirjat Secondaryt. Enemmän Secondary-pisteitä kerännyt pelaaja saa 2 turnauspistettä tästä kategoriasta. Kaikki varsinaisten tehtävien ulkopuoliset pisteet, kuten Warlord Traiteista netotut lisäpisteet lasketaan tähän kategoriaan.

Eternal, Maelstrom ja Kill point -tehtävät

Erotus/Turnauspisteet
0 3-3
1 4-2
2 5-1
3+ 6-0

Secondaryt

Erotus/Turnauspisteet
0 1-1
1+ 2-0

Koko vihollisen armeijan tuhonnut pelaaja voittaa automaattisesti 20-0.

Maelstrom of War -muutokset

- Kaikki pelaajat käyttävät tavallista Tactical Objectives -pakkaa, josta poistetaan Recon-kortti.
- Tactical Objectiveista saatavat satunnaiset D3 Victory Pointia lasketaan aina 2 Victory Pointiksi.
- Kortin, jota ei voi mitenkään suorittaa pelin aikana saa korvata uudella välittömästi sen noustua pakasta.
- Pelaaja voi suorittaa enintään kolme Tactical Objectives -korttia vuorossa.
- Saman numeroisia Secure Objective X -kortteja voi suorittaa vain yhden vuorossa.

Skenaariot

Sota 1: Marbo: First Blood
Deployment: Hammer and Anvil
Eternal War: Crusade (4), Objectivet 1-4 ovat 3 pisteen arvoisia tähän tehtävään.
Maelstorm of War: Cleanse and Control
Secondaries: First Blood, Slay The Warlord, Linebreaker

Sota 2: Whirlwindtalkers
Deployment: Vanguard Strike
Eternal War: Big Guns Never Tire (4), objectivet 1-4 ovat kolmen pisteen arvoisia ja jokainen tuhottu Heavy Support -yksikkö yhden pisteen arvoinen tähän tehtävään.
Maelstorm of War: Spoils of War
Secondaries: First Blood, Slay The Warlord, Linebreaker

Sota 3: Apocalypse DoW
Deployment: Dawn of War
Eternal War Tehtävä: Emperor's Will, Objectivet 1-2 ovat kolmen pisteen arvoisia tähän kategoriaan ja ne asetellaan pöydälle vasta puoltenvalinnan jälkeen.
Maelstorm of War: Deadlock
Secondaries: First Blood, Slay The Warlord, Linebreaker

Sota 4: Tears of the Shadowsun
Deployment: Hammer and Anvil
Eternal War: The Scouring, Objectivet 1-6 ovat kahden pisteen arvoisia ja jokainen tuhottu Fast Attack -yksikkö yhden pisteen arvoinen tähän tehtävään.
Maelstorm of War: Contact Lost
Secondaries: First Blood, Slay The Warlord, Linebreaker

Sota 5: Thunderhawk Down
Deployment: Vanguard Strike
Eternal War: The Relic, erillinen marker, muita objektiiveja ei saa laittaa alle 12" päähän. Pistearvo 6 pistettä.
Maelstorm of War: Tactical Escalation
Secondaries: First Blood, Slay The Warlord, Linebreaker

Turnauksen voittaa eniten turnauspisteitä (peli+maalaus) kerännyt pelaaja. Tasatilanteissa tie-breakerina käytetään mahdollista keskenäistä ottelua. Jos tälläistä ei ole tai sekin on tasan, käytetään tie-breakerina Strenght of Schedulea.

Pelin aloittaminen

1. Pelaajat sopivat miten mikäkin maastonkappale toimii.
2. Heitetään noppaa objektiivien asettamisesta, roll-offin voittanut pelaaja päättää kumpi pelaajista asettaa ensimmäisen objektiivimerkin.
3. Heitetään puolten valinnasta, roll-offin voittanut pelaaja valitsee deployment zonen.
4. Heitetään Warlord Traitit. Kohdan 3 roll-offin voittanut pelaaja aloittaa.
5. Heitetään Psychic Powerit. Kohdan 3 roll-offin voittanut pelaaja aloittaa.
6. Heitetään Night Fighting jos vähintään toinen pelaajista haluaa.
7. Heitetään aloitusheitto, voittaja päättää kumpi deployaa ensin. Ensin deployannut saa päättää kumpi saa ensimmäisen vuoron.
8. Deployment.
9. Infiltratorien deployment.
10. Päätös ensimmäisestä vuorosta.
11. Scout movet.
12. Seize the Initiative.

Ota messiin

Maalattu ja wysiwyg armeija lisätarvikkeineen
Maelstrom of War -kortit ja kuusi numeroitua Objective Markeria
Nopat, templatet, sääntökirja, oman armeijasi FAQ
Kaikkien armeijalistan yksiköiden ja Detachmentien ja Formationien säännöt
Tarjotin tai levy, jolla onnistuu armeijan siirtely pöytien välillä
Eväät tai rahaa kenttäruokailuun, paikalla on kioski ja pikaruokaa

Yhteistyössä War Head ja Nopat & Taktiikka Ry.
www.nopat.fi


February 11, 2016

Veterans of the Blood Moon

Pysäyttämättömien terässusien rynnäkkö tulee niin, että vain ulvonta kuuluu; Antti Halosen Space Wolves -armeija rakentuu viikinkimytologioiden ja muinaisnorjan sanaston maustamana muun muassa tällaisen mielikuvan ympärille. Codex: Space Wolves on tämän edikan aikana ollut etenkin turnauspiireissä varsin Thunderwolf-painotteinen faktio, mutta varsinaiset TWC-armeijat ovat Iron Priestien esiinmarssia lukuunottamatta olleet skenekentillä harvinaisuus. Viime vuonna Antti päätti korjata asian tyylillä ja tänä vuonna korjataankin satoa!

Ensimmäinen versio armeijasta valmistui jo vuoden 2015 alkumetreillä Nopat & Taktiikka -klubin 40K Jatkosota -turnaukseen. Silloin Warriors of Chaos Skullcrusher Juggernaut-ratsastajista konvertoidut susiratsukot käänsivät katseita, mutta valmis, eheä kokonaisuus viimeisteltyine beisseineen ja display-alustoineen nähtiin vasta saman vuoden Ropeconissa. Sudet olivat myös osana Turun Tiimi-Fanaticin joukkuettamme, jossa pelasimme yhdessä Antin ja Miika Kalliokarin kanssa. Kruunu pitkäjänteiselle projektille oli pari viikkoa sitten N&T Talvisodan 40K-turnauksessa ansaittu Paras Armeija -palkinto. Antin armeijassa yhdistyvät vaikuttava, yhtenäinen tematiikka joka saa kokonaisuuden näyttämään hengenmukaiselta teema-armeijalta, sekä tyylikkäillä counts as -liittolaisratkaisuilla haettu kompetitiivinen terä.

Wolf Lord Jarl Asagrim Blodtungl, "Bloodmoon" johtaa miehensä taisteluun. Grey Hunter -ryhmä Bardagfodt, "Battleborn" saapuu kentälle yleensä Drop Pod -pudotusiskulla. 

Armeijan päällystöön kuuluvat myös ripeästi liikkuvat Rune Priest Grar Seidhr, "Grey Shaman" ja Wolf Lord Jarngrímr Hjaldrgod, "Iron Mask". Oikeanpuoleista vasaranheiluttajaa on usein pelattu Space Marine Chapter Masterin säännöillä.

Väkivaltaisen näköisellä sotanuijalla varustautunut Wolf Priest Ofridr Valdyr, "War Wolf" tuo tulta ja tappuraa susirynnäköihin siellä missä tarvitaan.

Viimeisin lisäys armeijaan oli silloin tällöin Sanguinary Priestinkin säännöillä toimiva Wolf Priest -konversio Baen Valkyrja, "Chooser of the Slain". Hyppyreppusankari tuo Thunderwolf-ryhmiin esteitä ylittävää ulottuvuutta ja tietenkin Feel no Painin.

Mun henkilökohtainen suosikkiryhmä Antin armeijassa ovat rajut Scoutit, jotka tunnetaan callsignilla Kyrrgala, "Silent Scream". Perinteisesti vähän tönköistä muoviskoudeista on makeilla asekonversioilla ja pääswapeilla saatu häijyn oloisia veteraaneja, jotka osuvat hyvin kokeneiden Wolf Scoutien kuvaukseen.

Riimumainen armeijatunnus löytyy myös tiedustelijoiden olkapanssareista.

Scoutit kuljettaa usein taisteluun vikkelä Land Speeder Storm.

Kaksi viiden vahvuista Thunderwolf Cavalry -ryhmää ovat kuitenkin armeijan sielu ja sydän. Pelikentällä osastot muodostavat niihin liittyvien johtajien kanssa kaksi kivenkovaa rynnäkköryhmää, joiden kanssa vastustajan on kyettävä diilaamaan pikimmiten välttääkseen yliajon. Ensimmäinen tiimi on nimeltään Jotunnban, "Giant's Bane", kun taas toinen vastaa nimelle Ulfbitr, "Wolf's Bite".

Antti on muokannut Khornen Juggernaut -ratsastajista Space Wolf -versiot konvertoimalla ratsastajat uusiksi. Härkämäisistä demoniratsuista green stuffattiin koko päälaki susimaisempaan kuosiin ja lisättiin plasticardista sorkkiin tassumaisemmat kynnet.

Aggressiiviset, viikinkihenkiset ratsastajat ovat luova yhdistelmä eri Space Wolf- ja Warriors of Chaos -osia. Esimerkiksi kaaossoturien jalat menevät tyylitellystä Power Armourista hyvin sellaisenaan.

Hyvä pieni yksityiskohta on metalliketjusta tehdyt suitset, jotka Antti on vetänyt joka ratsastajan aseettomaan kouraan. Storm Shieldeille on tarvetta, sillä päällekäyvät ukkossudet kiinnittävät usein vihollisen raskaimpien aseiden huomion.

Pitkäpartainen Iron Priest Hildolfr Rjodsnaer, "Red Snow", tuo lisää kestoa ja iskuvoimaa toiseen Thunderwolf-laumoista.
Iron Priest Tyr Jarnsmdir, "Iron Smith", paimentaa kollegansa tavoin uskollisia kybersusia.
Viimeisetkin soturit saatiin portista paraatikentälle. Pyöreät ja koristeellisemmat kilvet tuo hyvää vaihtelua yksiköihin, joiden luulisikin varustautuvan kunkin soturin omien, yksilöllisten mieltymysten mukaan.

Mikäli Thunderwolfit ovat armeijakunnan vasara, on Venerable Dreadnought Forni Einherj "Ancient One" sen alasin. Rynnäkkökilvellä ja suurella fenrisilaisella riimutapparalla varustettu sotakone on legendan mukaan pysäyttämätön vihollislinjoihin päästessään.

Space Wolf -kulttuuri on hyvin esillä myös muinaisen soturin koristelussa.

Antin armeija ei kovin paljoa ammu, mut sen kerran kun liipasimesta vedetään, on kipua tiedossa. Forge Worldin Mechanicum-mallistosta adoptoidut Thallaxit kuvaavat 40K-taistelukentillä Space Marineiden Grav-asein varustettuja Centurioneja. Näille ominainen kuljetusmuoto on tietysti Drop Pod.

Vaikka yksikkö onkin counts as -liittolainen, on sen väriteema yhdistetty vahvasti muuhun kokonaisuuteen. Näin juuri otetaan tyylikkäästi vapauksia armeijanrakentamisessa ja saadaan armeijalistaan sekä tehoa, että persoonallista särmää. Myös Centurion-roboteille on annettu oma koodinimi, Vekja Daudr  ("The Waken Dead").

Kevyemmissä konflikteissa taivaita palkataan partioimaan Storm Wolf -hyökkäyskone, jolla matkustavat useimmiten armeijan Grey Hunterit. Tunnettuna näpertelijänä Antti on vaihtanut koneessa aseistuksen paikkaa rungon alle ja siivekkeisiin.

Space Wolfien uskollisina ja pettämättöminä "sotaratsuina" toimivat tietysti Drop Podit. Näidenkään maalauksessa ei ole säästelty, vaan Antti on sutinut kärsivällisesti myös sisätilojen laitteet.

Koko vaikuttava susiarmeija kokonaisuudessaan. Blood Moon seuraajineen odottaa haastajia!

February 6, 2016

True Grit: Grasping Command



Tummanpuhuvien 30K-lojalistien saaga jatkuu - suoraselkäisten Iron Handien komentaja on saapunut operaatioalueelle! Terminator-haarniskoitu komentaja on Iron Father Forge Worldin mallistosta ja täydentää armeijassa toistaiseksi Warlordin vakanssin. Ollin kädenjälki näkyy raskaasti varustellun komentajan reposetuksessa ja asiaankuuluvaa teknovibaa on jatkettu lisäämällä figuun green stuffista sculptattuja letkuja.

Komentajan aseistukseen kuuluu Power Axe ja näppärä Volkite-käsiase. Muuten lähinnä eri metallinsävyistä koostuvaan väriteemaan on haettu väriä aseiden ja eri laitteiden värillisillä hehkuilla.

Kaikkien itseäänkunnioittavien Iron Hand -sankarien varustukseen kuuluu tietysti myös Servo-Arm.

Kirves on sekä statussymboli että mestausväline.

Komentajan henkivartiokaartiksi valmistui samoihin aikoihin rynnäkkökilvin ja mkIII-panssarein varustettuja Legion Breachereita!

Paljaspäinen kersantti johtaa linjanmurtajat crowd control -operaatioihin ja avaruuslaivojen uumeniin.

Bolterit ja kilpien legioonatunnukset tuovat hyvää kontrastia muuten tummapintaisiin figuihin.

Juoksuhaudat haltuun!

Iron Father ottaa komennon. Nyt armeijassa on hyvä runko, jota voi lähteä kasvattamaan erikoisyksiköillä, kuten Terminatoreilla ja Dreadnoughteilla.

Maalaajan tuntien Tactical Marineiden kokonaissaldokaan tuskin jää tähän pariinkymmeneen...

Ollin Horus Heresy Iron Hands -armeijan kokonaisvahvuus tällä hetkellä. Jatkoa seuraa!


February 1, 2016

Skyblight Down...



...no ei viikonloppu ihan niin synkkä ollut, vaikka vähän opetteluksi menikin!

Puhe on tietenkin viikonloppuna Espoon Niittykummussa pelatusta Nopat & Taktiikka -peliklubin järjestämästä Talvisota 2016 -tapahtumasta, joka keräsi saman katon alle 130 pelaajaa kilpailemaan viidessä eri figupeliturnauksessa. Ajat sitten ennakkolipunmyyntinsä aloittanut 40K-turnaus meni pikapikaa täyteen, eikä mun ollut tarkoitus osallistua koko tapahtumaan ennen viime viikonloppua, jolloin huomasin, että peruutusten johdosta turnauksessa oli yksi vapaa paikka. Alliances-fluffisodista inspiroituneena ilmoittauduin mukaan kaksipäiväiseen scifisotahaasteeseen!

Mukaan lähtivät tällä kertaa vanhat kunnon Tyranidit, joiden riveihin olimme Johanneksen kanssa maalanneet runsaasti täytettä loppuvuoden 2015 aikana. Itse asiassa 90% armeijalistaan valitun sotajoukon figuista on tehty viimeisen kolmen kuukauden aikana, joten oikeastaan voidaan puhua jo ihan uudesta armeijasta! Kyseessä oli tietenkin nidikokoonpanon päivittäminen nykyaikaan, eli Skyblight Swarm -osien ja Mucolid Spore -troopien lisääminen muonavahvuuteen. Gargoylet ovat olleet pitkään meidän to do -listalla ja nyt niitä viimein päästiin lennättämään isoveljiensä kanssa.

Diggailin aika lailla siitä, että armeija on hyvinkin kilpailukykyinen, mutta siinä on sekä fluffikasta nidimaisuutta että ihan omanlaistaan tematiikkaa lähes kokonaan lentävänä invaasioarmeijana tukijoukkoineen. Armeijalista alkoi turnaukseen valmistauduttaessa näyttää seuraavalta.

Tyranids Combined Arms Detachment

HQ1: Hive Warlord, 2x Brainleech Devourers, Wings, Electroshock Grubs 240
HQ2: Hive Tyrant, 2x Brainleech Devourers, Wings, Electroshock Grubs 240

ELITE1: Venomthrope 45
ELITE2: Lictor 50

TROOP1: Mucolid Spore 15
TROOP2: Mucolid Spore 15

HEAVY1: Mawloc 140
HEAVY2: Mawloc 140

Tyranids Skyblight Swarm

HQ1: Hive Tyrant, 2x Brainleech Devourers, Wings, Electroshock Grubs 240

FAST1: 10 Gargoyles 60
FAST2: 10 Gargoyles 60
FAST3: 10 Gargoyles 60

FAST4: Harpy, Heavy Venom Cannon, Stinger Salvo 150
FAST5: Harpy, Heavy Venom Cannon, Stinger Salvo 150
FAST6: Hive Crone 155

Tyranids Sporefield Formation

TROOP1: Mucolid Spore 15
TROOP2: Mucolid Spore 15
TROOP3: Mucolid Spore 15

FAST1: Spore Mine Cluster 15
FAST2: Spore Mine Cluster 15
FAST3: Spore Mine Cluster 15



Turnauksen ensimmäisessä pelissä Tyranidit asettautuivat hyökkäysasemiin Kim Hyttisen Grey Knighteja vastaan. Sain hyvän startin matsiin, mutta ennen pitkää Nemesis Dreadknightit 2+ panssareineen osoittautuivat yllättävän kivisiksi tapettaviksi. En grounding testeja peläten uskaltanut heittää Psychic Powereita kovin suurilla noppamäärillä ja Aegis-pukuihin sonnustautuneiden Grey Knightien ei ollut vaikeaa kumota Tyranidien psi-iskuja. Olin vuotanut Gargoyleista, Lictorista ja Venomthropesta Kill Pointeja niin, että jouduin pian takaa-ajoasemaan Dreadknightien ja isojen obsec Terminator-ryhmien seistessä objektiiveilla. Tarvittu haku oli siis viedä tasoittavalla vuorolla riskillä Harpy tonttiin objektiiville, tuoda Hive Tyrant antamaan Shadow in the Warp -moraalimiinusta Librarianin johtamille Terminatoreille ja ajaa ne sitten parin Devourer-kuurin aiheuttaman moraalitestin tuloksena tiehensä. Tällä kertaa juoni onnistui, mikä keikautti matsin Tyranidien 14-6 voitoksi.

Toisessa pelissä pääsin hakemaan Fanatic-revanssia Jaakko Järvenkylän White Scar Battle Companysta. Päätin lähteä yrittämään isoja pisteitä infiltroimalla aggressiivisesti, jolloin olisin päässyt hajottamaan koko joukon autoja heti ekalla vuorolla. Jaakko kuitenkin seizasi ja ampui Hunter's Eye Lascannonilla Venomthropen kuoliaaksi ja Shroudien pudottua yhden Hive Tyrantin yhteen woundiin. Pahemminkin olisi kuitenkin voinut käydä. Sitten Nidit pääsivätkin riehumaan joka puolella ja Sporefieldin miinat veivät hyvin huomiota vihollisen sekasortoisissa Shooting Phaseissa. Lopulta Multi-Melta Attack Bikejen onnistui tappaa mun lähitaisteluun laskeutunut Warlord, mikä takasi hävityksestä Space Marineille yhden pisteen. Vaunuin liikkuva Battle Company on kyllä Tyranideille varsin hyvä matsi, kun tavaraa saa hajotettua tehokkaasti niin Movement-, Psychic-, Shooting kuin Assault Phaseissakin.

Kolmas peli olikin Nidimirror Esa Ristisuon samantyylistä lentoarmeijaa vastaan. Mulla oli kuitenkin mielestäni listavertailussa ihan hyvät asemat ja sain myös toivomani Psychic Screamin, joka on iso etu matsissa etenkin powerin potentiaalia tuntematonta vihollista vastaan. Esa sai kuitenkin matsissa vielä isompaa roolia näyttelevän tasoittavan vuoron. Alkupeli meni molempien lentäessä omaa pöydänreunaansa pitkin ja vältellen kontaktia, mutta sain aloittavan vuoron ja kenttäkontrollin johdosta tavoittamattoman Maelstrom-johdon aikaisessa vaiheessa. Nelosvuoron korvilla virittelin Psychic Scream -ansaa, mutten suojannut sitä kantanutta Hive Tyrantia tarpeeksi hyvin; luulin että Esa olisi ampunut mieluummin Warlordia tai edempänä olleita heikkoja FA-FMC:itä. Esa ei kuitenkaan ollut hogannut ansaa ja toi kolme Flyrantia ja Cronen huudettavaksi, mutta otti sattumalta juuri Psychic Scream Tyrantin kohteeksi tuhoten sen. Tämän jälkeen paljoa ei ollut tehtävissä muuten solidisti pelanneen Esan tasoittavaa vuoroa ja uusiutuvia obsec Gargoyleita vastaan ja peli meni vihulaiselle 14-6.

Neljäs peli oli Aapo Tommilan Culexus Assassinin vahvistamaa Battle Companya vastaan. Tässä matsissa Space Marinet podasivat raivolla Tyranidien asemiin ja kentän joka kolkkaan saatiin jännittäviä taistelupesäkkeitä. Yksi makeimpia matseja aikoihin MSU-jengien ottaessa toisistaan mittaa ja pelaten kaikista objektiiveista 40K:n peittoamattomassa hengessä! Molempien tappiot olivat mittavat, mutta mun onnistui nousta Kill Point -johtoon Aapon hallitessa suvereenisti Maelstrom-osa-aluetta. Kiihkeäksi jäi taistelu Eternal War -objektiivista, joka huipentui lopulta Tyranidien riisto-operaatioon yhdellä kohdemerkillä. Laskeutunut Hive Tyrant ja Mucolid Spore onnistuivat juuri niittaamaan viimeiset Objective Secured Devastatorit objektiivilta pelin jatkuttua kutosvuorolle, mutta haastajaksi jäi aiemmin kahdesta instadeath 4+ savesta selvinnyt Culexus Assassin. Sen hyökättyä Hive Tyrantin kimppuun heitettiin raivoisasti noppaa ja lopuksi jäljellä oli enää yksi Culexuksen 6+ Woundausheitto, joka ratkaisi Eternal Warin kohtalon. Tällä kertaa keisarillisen salamurhaajan isku tiesi paikkansa ja Tyranidien voitto muuttuikin instaantuneen Hive Tyrantin myötä 10-10 tasapeliksi. Silti erinomaisen hieno matsi ja myös osoitus reippaista pelaajista; Battle Company ja Skyblight Swarm pelasivat kuitenkin täydet kuusi vuoroa!

Viimeisessä pelissä Hive Fleet Nostromon muukalaisolennot kohtasivat Jere Kortemaan parin Wraithknightin Eldarit. Infiltroin taas Gargoyleita ja Hive Tyranteja Alpha Strike -asemiin, mutta Jere pelasi hyvin reservien kautta ja päädyinkin antamaan aloitusvuoron pois. Wraithknightit loikkasivat reliikille ja ketjustomppaamaan vaarallisesti vähän liian likelle infiltroineita Gargoyleita. Alkupelissä ammuin kiukulla toista Wraithknighteista ja sainkin sen lopulta yhteen woundiin. Vuorot etenivät aika tasaisesti Jeren johtaessa kuitenkin kaikkia skenaarioita niukasti kaiken aikaa; Reliikki pysyi WK:n hallussa ja Eldarit napsivat Kill Pointeja Tyranideista yksi kerrallaan. Vaikka Wraithcannonien kunnarilaukaukset Monstrous Creatureen toisensa jälkeen alkoivatkin vähän mennä tunteisiin, tiesin että Objective Secured Gargoyleiden oli mahdollista ryöstää Reliikkivoitto tasoittavalla vuorolla. Jere sai kuitenkin juuri poistettua kolme viimeistä kärkkyjää viimeisessä shooting phasessaan, enkä saanut yhtään Gargoyle Broodia takaisin Skyblightin avulla. Hyvä vääntö meni 14-6 Eldareille, mutta oli hauskaa nähdä Nidien kykenevän haastamaan Wraithknightit, Scatterbiket ja Warp Spiderit turnauskentällä.

Hauskaa saatiin kyllä koko rahan edestä, vaikka oma sijoitus jäikin ynnämuut-kategoriaan. Sikäli tulos oli kuitenkin hyvä, että matsispekulaatioihin jäi tappioidenkin osalta jossiteltavaa ja pistehukasta voi syyttää ihan oman pelaamisen puutteita. Kaiken kaikkiaan kaikki pelit oli oikeasti hauskoja ja jännittäviä, vaikka oman armeijan tuntemus alkoikin rakentua vasta turnauksen kuluessa. Olin erityisen mielissäni, kun pääsin pelaamaan kaikilla kierroksilla mielekkäät sodat armeijan näköisiä armeijoita vastaan, eikä tarvinnut jaksaa kuluttavia Nyky-Deathstar-matseja, jotka on aina aikamoista tervanjuontia lopputuloksesta riippumatta. Tuhoutumattomien yksiköiden väisteleminen ei vaan ole kauhean siistiä ja niissä on paljon vähemmän pelattavaa, kuin MSU-armeijoiden tasaisissa kädenväännöissä ja lukuisia muuttujia sisältävissä taistelutilanteissa. Oi niitä aikoja, kun puhuttiin Johanneksen kanssa Swarmlordista, kahdesta Tyrant Guardista ja Tyranid Primesta samassa yksikössä kuolontähtenä...

Talvisota 2016 oli kasattu tyylikkäästi talkoohengessä ja puitteet, organisaatio ja palkinnot olivat mainiot. Parin pöydän maastoja olisi mun mielestä voinut vähän tasoitella, sillä osa kentistä sisälsi ihan tarpeettoman määrän losblokkeja area-maastojen kustannuksella, kun joillain ei oikeastaan ollut yhtään ehjää seinää. Maastojen tasossa siis ei ollut vikaa, vaan niiden sijoittelua olisi voinut fiksata vaikka rundien välissä. Yksikään mun pelielämyksistä ei kuitenkaan kärsinyt matkan varrella maastojen vuoksi, enkä kyllä kuullut kenenkään muunkaan valittaneen asiasta viikonlopun aikana. Maalauskilpailun kokonaispalkinnon yleisöäänestykseen ehdottaisin ensi kerralle kuulutuksia ja ohjeistusta, sillä uskoisin äänestyksen olemassaolon sekä ajankohdan jääneen monille epäselväksi.

Nopat & Taktiikka Ry:n ja Turun Ordo Aboensiksen yhteispelillä luotu tapahtumakokonaisuus oli kuitenkin laadukas paketti, joka näyttää rakentuvan vuosi vuodelta ehommaksi! Kiitokset kaikille järjestäjille ja osallistujille hauskasta viikonlopusta!

Gladius Strike Forcen ja Skyblight Swarmin välinen hävitys täydessä käynnissä. Kuvan otti Mika Vuorio, jonka blogista löytyy runsaasti kuvitettua coveragea Talvisodan kaikista turnauksista.