July 1, 2013

Combat Oasis

Imperiumin joukot liittolaisineen valvoivat järjestystä
Poromagian uusi myymälä ja samalla meidän Fight Club -pelihuone avattiin yleisölle viime lauantaina. Avajaispäivän turnauskarkeloihin kuului muun muassa parikymmentä Magic the Gathering -turnausta ja meidän WH40K -miniturnaus tuhannen pisteen armeijoin. Koska halusimme pitää monia turnauksia monille eri peleille, tämänkertainen nelkkarisetti oli kompakti, pääsymaksuton kahdeksan pelaajan tapahtuma. Homman nimi oli ennemminkin kutsua pelaajia tutustumaan uuteen sijaintiin ja tarjota vähän nopanheittelyä oheen. Samalla saatiin testattua vähän toisenlaista turnauspakettia ja opittiin itsekin uutta. Saimme turnauksemme ensimmäisen rundin heti kymmeneltä käyntiin, sillä osallistujat olivat kaikki ajoissa paikalla. Kiitos pelaajille siitä!

Päivä alkoi riehakkaasti heti vähän ennen kymmentä, kun ulkona jonottaneet pelaajat pääsivät sisään tarkastelemaan uutta kauppaa ja ilmoittautumaan turnauksiin. Poromagian uusi tila on paremmin järkätty juuri tapahtumien kannalta, sillä turnaustoimitsemiseen on oma tilansa ja esimerkiksi kassapisteensä myymälän takaosassa. Näin turnauksien pisteyttäminen, tulosten kirjaaminen ja paritusten jako ei häiritse kassatoimintaa tai ostoksia tekeviä asiakkaita, vaan nämä saavat toimia liikkeen etuosassa kaikessa rauhassa.

Meidän Fight Clubin kapasiteettiin kuuluu nykyään kiinteästi neljä täysikokoista 6'x4' pelipöytää, joihin pelaajat saavat valita peleihinsä sopivat maastot. Tiistain peli-illoissa on sitten osallistujien riittoisuudesta riippuen mahdollista myös kasata lisää pöytiä korttipelisalin puolelle. Pöydät ovat käytettävissä joka päivä liikkeen aukioloaikojen puitteissa, joskin joidenkin isompien turnausten (Magic Pre-releaset) tieltä ne siivotaan maastoista korttipelikäyttöä varten. Kaikki pelaajat ovat tervetulleita pöytien ääreen maalatut figut mukanaan! Lisätietoja voi tsiikailla täältä.

Ai miten siinä turnauksessa kävi? No Antti Natusen Necronit niittivät voiton ekan ja tokan kierroksen massacreiden ansiosta, vaikka hävisivätkin niukasti "finaalipelin" turnauksen kaikki pelinsä voittaneelle, Space Wolffeja ohjastaneelle Teemu Juseliukselle. Moraalinen voitto kaimalle!

Mielenkiintoisia rostereita ja siistejä figuja. Erityisesti kaikki IG armeijat oli tosi makeita kokonaisuuksia!

















Laitoimme maastot valmiiksi jo edellisenä iltana, joten lauantaiaamulle jäi aika vähän ennakkojärjestelyitä. Hetkeä ennen ovien avaamista kävin vielä printtaamassa skenaariot, aikataulut ja pelinaloitustaulukon seinille pelaajien nähtäväksi.

Kenttinä oli teemanmukaisesti aavikkoa ja sen lisäksi raunoitunutta kaupunkia metsän keskellä.

War Headista olivat kannella toimitsijatehtävissä Juha, Olli ja päätuomarina toiminut Teemu. Matseja oli hauska seurata ja rennon aikataulun puitteissa lensi myös hyvää läppää.

Krasnovin kaartilaiset tekivät turnauksessa hurjia urotekoja tuhoten overwatch-tulituksella Hive Tyrantin, mestaamalla lähiksessä Tervigonin ja onnistuen wreckaamaan Space Wolf Land Raiderin ainoastaan Missile launcherin ja Battle cannonin voimalla!

Pauli Hulkkosen kaartilaisissa oli siisti teema ja maastoutuneet, Harkerin johtamat veteraanit kaivautuivat syvälle Aegis Defence Linen taakse Leman Russin antaessa taustatulta.

Linnoitteet eivät kuitenkaan auttaneet Cadialaisia taistelussa Antti Natusen kultaisia Necroneita vastaan.


Meidän vanha frendi Martin oli pitkästä aikaa messissä turnauskuvioissa siistillä, vähän Killzone-tyylisellä Imperial Guard -armeijallaan. Kakkoskierroksella Herra Amiraali sai taktista ohjeistusta ETC-tiimin Space Marines / TAU Empire -pelaaja Aleksi Lehtiöltä.

Teemu Juselius pelasi hyvän turnauksen rankalla listalla, johon kuului kaksi Land Raideria täynnä Marineita. Pienen turnauksen meta oli opiskeltu aika hyvin, sillä kaksi liikkuvaa AV 14 bunkkeria tarjosi kovan suojan keskivertoarmeijan tulitusta ja eritoten Necronien Strength 7 spammia vastaan. Juselius voitti kaikki matsinsa, muttei ihan tarpeeksi isolla marginaalilla noustakseen ykkössijalle.

Harri Hokkasen Farsight Enclave -teema-armeijaan kuului valtava Battlesuit-ryhmä eliittijohtaneen, ja joo, tais siihen pari Krootiakin mahtua...

Turnauspaikalla riitti kaiken ohjelman seassa myös seurailijoita ja yleisöä. European Team Championships -joukkueen Joonas ja Jouni piipahtivat paikalla arvioimassa pelisuorituksia ja shoppailemassa pari Monstrous Creaturea.

Uuden Fight Clubin ekan turnauksen kuninkaaksi kruunattiin Antti Natunen, joka palkittiin perinteisesti nelkkarin taikakorteilla sekä Crusade of Fire -kampanjakirjalla. Onnittelut ja rock on, toivottavasti nähdään Fight Club -peli-illoissa (ehkä jo huomenna)!
Turnauspaikalta ei löytynyt kapinallisia, joten Trooperitkin poistuivat pelaajien myötä päivän päätteeksi. Kiitos kaikille osallistuneille hauskoista avajaisista ja tervetuloa takaisin pelien ja ostosten pariin!

1 comment:

  1. Ekan ja vikan kuvan 501st Legionin Trooperit ikuisti Esa Koli, kiitti!

    ReplyDelete