November 21, 2018

Road to Triad: Craftworld's Gatekeeper



Vähintäänkin puoliammattimaisesti 40K:hon kuluneella kaudella suhtautunut Vili Urpilainen on ollut yksi turnausvuoden aktiivisimpia pelaajia, ohjaten hyvällä menestyksellä niin kaartipohjaisia Imperium-listoja kuin kompetitiivisia Eldar-kokoonpanojakin. Vankkaa TOP3 Ranking-sijoitusta oli sementöimässä muun muassa Syys-Fanaticin voitto, joka oli hyvä osoitus taistelijan ensiluokkaisesta treenimotivaatiosta. Vili oli mukana Triadin semifinaaleissa 2017, häviten niukasti tiebreakerilla turnauksen voittaneelle Joonas Nevalle Eldar-mirrorissa - nähdäänkö tänä vuonna kipinöivä revanssi?


Kerro pähkinänkuoressa oma harrastushistoriasi, mitä olet pelannut ja missä?

Nelkkarin ensikosketus taitaa osua johonkin 90-luvun lopulle. Silloin kannoin paikallisesta pelikaupasta kotiin kakkosedikan aloitusboksin ja muistan fiilistelleeni 'Eavy Metal -sivuja sääntökirjoissa inspiroitunein silmin. Nelkkarissa iski isolla tavalla synkkä ja sotaisa maailma.

Ensimmäiset pelit on käyty lattialla VHS-kasettien seassa. Myös vessaharjoista saa vihreällä spraylla todella näyttäviä puita (not). Jyväskylän aktiiviseen turnausskeneen en ikävä kyllä vielä päässyt 2000-luvulla mukaan, vaan silloin pelit olivat lähinnä oman kaveriporukan fiilistelyä keittiönpöydän ääressä. Myös muut pelit, kuten MTG ja tietokoneilut on vieneet osan nuoruudesta.

Viimeiset pari vuotta on sitten ollut ihan kunnon kompetitiivinen hönkä päällä. Helpoin tapa kehittyä on pelata mahdollisimman paljon. Metailua tulee harrastettua myös jatkuvasti.

Minkä factionin tai kokoonpanon nimeäisit trademark-armeijaksesi?

Vaikea valinta. Space Marinet ja Eldarit on molemmat erittäin rakkaita. Mutta jos toinen pitäisi valita tästä hamaan loppuun, niin kyllä valinta kääntyy Eldareihin. Eldareissa yhdistyvät oikealla tavalla nopeus ja tarkkuus. Mutta Imperiumia on tietysti aina mahtavaa puolustaa vihulaisilta!

Olet tunnettu kiireisenä kaverina - minkälaisia harrastuksia sinulla on kompetitiivisen 40K:n ja tehokkaan maalauksen vastapainoksi? 

Monipuolinen urheilu pitää maalausniskan kunnossa. Aiemmin pelasin jenkkifutista, mutta viime vuonna harrastus vaihtui liukkaammaksi, kun turffi vaihtui jääkiekon ihmeelliseen maailmaan. Tällä hetkellä seison (ja välillä makaan) tolppien välissä harrastetasolla. Lisäksi tulee soiteltua kitaraa ja luettua kirjoja laidasta laitaan.

Voitit hiljattain Turun Syys-Fanaticin 40K-turnauksen. Mitä muita turnauksia olet pelannut vuoden sisään ja minkälaisella menestyksellä? 

Mitäpä en olisi pelannut. :) Nopealla hihan heilautuksella turnauksia on edellisen Triadin jälkeen tullut noin parikymmentä. Suurimmaksi osaksi kilpailullisia eventtejä, voittoja Turun lisäksi parista Jyväskylän turnauksesta. Muissa turnauksissa sijoitus on ollut ylimmässä kolmanneksessa varsin suurella prosentilla.

Mikä on paras henkilökohtainen turnausmuistosi? Minkä nimeäisit parhaaksi saavutukseksesi?

Paras turnausmuisto on taksimatka Sipsikäsi (nimi muutettu) Jeemu Tuseliuksen ja Inouj (nimi muutettu) Houni Jaaviston kanssa Jyväskylän turnauksessa viime kesänä. Mutta siitä enemmän joskus jälkilöylyissä.

Paras saavutus on varmaan hetki sitten tapahtunut Fanan voitto, etenkin kun turnausta katsoo kokonaisuutena. Lähdin matkaan selkeällä gameplanilla ja vaikka muutama kivi osui matkalle, kokonaisuus kääntyi juuri siksi kuin olin laskenutkin. En ole itse kovin suuri yksittäisten tilanteiden tai noppien mehustelija. Pelissä heitetään niin paljon noppaa, että todennäköisesti jotain epätodennäköistä tapahtuu.

Minkälaisia elementtejä toivoisit Suomen turnausten sääntöpaketteihin? Tuleeko mieleen jotain vallitsevaa trendiä, jonka haluaisit jatkuvan?

Tällä hetkellä nautin todella paljon siitä, miten nelkkari pelinä elää ja hengittää. Usein parempi pelaaja voittaa. Se on erittäin siistiä. Tuleva Chapter Approved ja esimerkiksi Adepta Sororitas tuovat varmasti peliin omat mausteensa. Se, mikä aina kiehtoo sisäistä fluffimiestä, on tietysti single-faction mätöt, toisin sanoen sopan ja cherrypickauksen vähentäminen.

Mitä maalauspöydälläsi on tällä hetkellä? Onko rakenteilla mitään ihan uutta armeijaprojektia?

Maalauspöydällä on evp kranaatinheitinluutnantin iloksi Mortareita ja muutama komissioprojekti. Uusia projekteja on tullut fiilisteltyä vähän vähemmän muiden arkikiireiden lisääntyessä. Mutta kukapa ei pohtisi silloin tällöin jotain uutta - etenkin kaaoksen Primarkit kiehtoo hobby-aspektin puolesta.

Olet pelannut kuluneella kaudella hurjan määrän treenipelejä ja testannut erilaisia yksiköitä. Minkälaisiin asioihin kiinnität huomiota armeijalistaa kehittäessäsi ja minkätyyppiset yksiköt ovat suosikkejasi?

Kasin pelejä on takana reilu sata, suht hyvä kokemus alkaa siis olla toimivista asioista. Armeijalistaa kehittäessä lähden hakemaan epätasapainoa jollain osa-alueella. Koen haastavaksi rakentaa voittavaa listaa, jos vastustajalla on helppo löytää kohteita erilaisille aseille.

Tärkeimmät yksittäiset asiat, joita katson ovat Points per Wound -ratio ja kyky saada pisteet takaisin pelin aikana. Jos nämä kaksi asiaa on kunnossa, yksiköstä on helppo pitää. Yksinkertaisuus on myös kaunista. eli haluan jokaisella elementillä olevan selkeä rooli. Silloin pelivirheiden minimointi on helpompaa.

Minkälaisia vinkkejä antaisit kasuaalipelaajalle, joka harkitsee ensimmäisiin kilpailullisiin turnauksiinsa osallistumista?

Kaikki oletukset ja ennakkoluulot on hyvä jättää kotiin, eli rohkeasti kokeilemaan. Ei ole myöskään häpeä pyytää tukea prosessiin - nappaa siis jotain kokeneempaa hihasta ja kysy mitä kannattaa tehdä ja millä tavalla. Jokainen pelaaja on tullut nauttimaan samasta asiasta. Se kannattaa muistaa aina.

Mitä odotuksia sinulla on tämän vuoden Triadille? Aiotko osallistua Qualifier-turnauksiin?

Odotan ennen kaikkea tiukkoja vääntöjä ja out of the box -peliliikkeitä, joilla voitetaan. Myös stratagem-komppi tuo varmasti mielenkiintoisia kokonaisuuksia pöydille. Aion myös itse osallistua Qualifier-turnaukseen. Oma "Bold Prediction" on, että kukaan sellainen pelaaja ei pääse pudotuspeleihin, joka ei osallistu vähintään yhteen Qualifieriin ja ole TOP3:ssa.

Oletko lyönyt lukkoon Triad-armeijavalintasi? Minkälaista listaa saattaisit pelata?

En ole lyönyt. Maistelen ja fiilistelen tällä hetkellä muutamaa kokonaisuutta, joilla lähden haastamaan muita pelimiehiä. Listalta kaipaan vastausta kultistihordeen sekä kolmen knightin listaan. Jos lista pystyy haastamaan molemmat näistä arkkityypeistä, ollaan jo hyvässä lähtökohdassa.

Jos et saa nimetä itseäsi, ketkä toivoisit näkeväsi Triad 4 -finaalissa?  

Joonas Nevan dynastia tulee ikävä kyllä kokemaan karun lopun tämän vuoden Triadin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Finaaliin yltävät Jouni "aina kakkonen" Haavisto ja Jupi "Heräsin kerrankin ajoissa" Ottelin. Jouni vie kuin viekin finaalin lopulta kahden pisteen erolla, koska on sabotoinut Jupin nesteytyksen porealtaassa Kulosaaren Kasinon jatkoilla edellisiltana...

Kiitokset ja tsemppiä Triad-valmisteluihin!


No comments:

Post a Comment