December 6, 2013

Black & Gold

Horus was weak. Horus was a fool. He had the whole Galaxy within his grasp and he let it slip away.

War Head -maalausmiiteissä olemme jo tottuneet siihen, ettei Olli työstä samaa projektia kahta miittiä peräkkäin. Tämä voi johtua paristakin eri syystä, sillä yleensä figut joko valmistuu kertaistumalta, tai sitten kaveri hyppää hetkeksi toisen projektin pariin. Ollilla on aina käynnissä monta armeijahanketta yhtä aikaa, joten vaihtelua pensselinvarressa työskentelyyn tulee jatkuvasti. Oon fiilistellyt jo pitkään meidän projektilokeihin muodostuvaa kaaosgalleriaa, kunhan Olli vain saa kulttimarinejenginsä esittelykondikseen... Khorne-osahan on jo esillä!

Olli piipahti kesällä Irlannissa ja kohtasi sikäläisessä Games Workshopissa tosi inspiroivan Black Legion -jengin. Vaikka omien väriteemojen ja armeijakokonaisuuksien ideointi on hauskaa, virallisten fluffiarmeijoiden rakentamisessa ja näkemisessä on kuitenkin aina jotain spesiaalia. Esimerkiksi juuri hyvin tehdyt Black Legion -joukot tai esimerkiksi Ultramarinet on useimmiten sellaisia fiilistelyherkkuja. Ollin Chosen-painotteiset Abaddonin seuraajat ovat sittemmin alkaneet kasautua täysikokoiseksi armeijaksi!

Sanguiniuksen lapset yrittivät turhaan estää Mustan Legioonan vyörymistä Fight Clubiin...




Frontside-Olli hamstrasi armeijaa varten ison läjän Dark Vengeance -boksin upeita, yksityiskohtaisia Choseneita ja konffaili niistä tavallista mässymmän näköistä eliittijalkaväkeä.


Kun hiukan kiiltäväksi satiinilakalla viimeistelty musta haarniska oli maalattu, Olli maalaili trimmit, punaiset yksityiskohdat sekä koko armeijan halki toistuvat keltaiset power weaponit. Välttääkseen liiallista blingiä ja pitääkseen figujen fiiliksen uhkaavan sotaisana Olli käytti kultaa vain olkasuojusten trimmeissä. Joka figun kaaostähdet on freehandatty.

Choseneilla on pääsy Black Legioonan hulppeaan erikoisasevarastoon ja Olli varustikin suurimman osan joukoista Flamerein ja Plasma gunein.

Rumpulipasboltterilla varustettu Valittu suojaa liekinheitinmiehen lataamista.

Chosen-figut on tosi siistejä ja pienillä konversioilla ja bitswapeilla niihin saa vaihtelua isompienkin yksiköiden tarpeisiin.

Olli yhdisteli figuihin myös kypäriä muista 40K-ja FB-kaaoskiteistä.

Piikkikypärässä on rajua punk-asennetta Luna Wolves -fluffiin viitaten.

Plasma gunit on yhtenäisyyssyistä saman värisiä kuin armeijan power weaponit.

Chosen-teema jatkuu isossa Terminator-yksikössä!

Sarvikuonomainen tulitukimies on mun henkilökohtainen suosikki! Kahdella kädellä ampuminen on kai GW:n mielestä yliarvostettua, mut se näyttää kyllä aina makeemmalta kuin yhdellä kädellä roiskiminen...

Power axet on näillä Reaper Autocannon -Terminatoreilla konffattu kanuunoiden lisävarusteiksi.

Ryhmän Chainfist-Championin tunnistaa hulppeista sarvista.

Komentoryhmän nuijamies ja Abaddonin henkilökohtainen lipunkantaja.

Myös jalan kulkeva Sorcerer liittyi remmiin.

Olli on taktikoinut Deep Strikeavansa kymmenen termistä, Abaddonin ja Terminator Sorcererin vihollislinjoihin... Saa nähdä miten pari ekaa peliä menee, vai nähdäänkö kohta Land Raider -vahvistuksia maalauspöydällä.

Maalattu armeija toistaiseksi. We are returned! Death to the False Emperor!

Ollin Abaddon WIP-asteella. Valmis kaaoslordi nähtäneen piakkoin!

No comments:

Post a Comment