November 18, 2012

Operation Arrowhead


Elämme jännittäviä aikoja! Projekteja figu- sekä tapahtumarintamalla on niin että silmissä vilisee. Opiskelujen oheen on War Headille saanut melkein tehdä ihan oman lukujärjestyksen, jotta pysyy itsekään perillä kaikista hankkeista. Yksi jännittävimmistä on kuitenkin kaavailemamme Operation Arrowhead, joka toteutetaan yhdessä Puolenkuun Pelit Tampereen kanssa!

Arrowhead on War Headin hanke, jonka ideana on etsiä ja palkita upeita miniatyyriarmeijoita Suomen figuskenessä. Operaattorimme soluttautuvat parhaillaan kansallisiin turnaustapahtumiin, seuraavat foorumi- ja blogiverkostoja ja pitävät vahtia eri harrastemyymälöissä tarkoituksenaan löytää Suomen kipeimpiä armeijakokonaisuuksia!

Arrowheadin tavoitteena on rohkaista harrastajia panostamaan figujensa työstämiseen ja löytämään valmiilla armeijoilla pelaamisen ilon. Haluamme kannustaa fiilistelyyn ja persoonallisten armeijoiden tekemiseen ja palkita harrastajia luovuudesta ja kovasta työstä. Toivomme tapaavamme kunnostautuneita maalaajia sekä kenraaleita ja odotamme pääsevämme esittelemään mahtavia sotajoukkoja!

War Head nimeää, dokumentoi ja palkitsee upean armeijan kuukausittain. Operation Arrowhead-voittajista tehdään blogiimme artikkeli, joka sisältää haastattelun sekä armeijasta otetut kuvat. Ikuisen maineen ja kunnian lisäksi meillä on ilo yhdessä yhteistyökumppanimme Puolenkuun Pelit Tampereen kanssa palkita armeijanrakentamisessa kunnostautunut kenraali Arrowhead-kunniakirjalla ja lahjakortilla Puolenkuun Pelit -verkkokauppaan!

Tarkoitus ei ole nimetä Suomen parasta armeijaa tai asettaa figuja paremmuusjärjestykseen. Jotkin upeimmista kokoelmistahan saattavat jäädä huomaamatta. Hankkeessa on kuitenkin kyse puhtaasti fiilistelystä ja upea armeija ei koskaan saa palkintoa turhaan!

PS. Nimettömiä vihjeitä upeista armeijakokonaisuuksista otetaan vastaan... 
Bonusta tulee, mikäli joukkoja ei ole aiemmin esitelty internetissä!

Ensimmäinen Arrowhead-artikkeli löytyy tämän viestin alta!

 

No comments:

Post a Comment