August 2, 2012

Fall of Cyberdyne

Ropeconin lähestyessä riitti tekemistä valmistautuessa sekä turnaukseen, että meidän omaan Force on Force-ohjelmanumeroon. Päätin pelata tänä vuonna turnauksessa Necroneilla, koska ne tuntuivat mielekkäiltä kokeilla kutosedikassa ja niillä oli ihan hyvin pelejä alla jo valmiiksi. Ehdin ottaa yhden testimatsin Juhanin kaaosta vastaan juuri ennen Conia ja tulokset olivat lupaavat; ainakaan perinteinen kaaosarmeija ei olisi kutosessa sen suurempi haaste kuin edeltävässäkään edikassa!

En kuitenkaan ollut lukenut uusia sääntöjä kovin hyvin (oikeastaan edes avannut kirjaa muuten kuin pläräilymielessä) joten veikkasin yllätyksiä tulevan siihen tahtiin että kovin korkeita sijoja olisi turha havitella. Päätinkin panostaa listanrakennuksessa enemmän näyttävyyteen ja valitsin yksiköt lähinnä figujen perusteella. Armeija oli lopuksi 1500 pistettä ilman Imotekhia tai lentokoneita, ei siis mikään erityisen optimoitu vaikka toki uudesta Codexista rakennettu.

Ylimääräisenä panostuksena päätin vielä rakentaa armeijalle display-alustan maalauspisteiden toivossa ja tämä olikin aika kiva projekti. Käytin pohjana taulunkehyksiä, jonka taustalevyn liimasin kuumaliimalla raameihin kiinni. Mulla ei valitettavasti nykyään ole enää kameraa käytössä, joten viime aikoina on ollut hiukan vaikeaa dokumentoida tekemisiä tai ottaa kuvia projektien työvaiheista. Kaupunkimainen raunioalusta Necronien ympärille rakentui kuitenkin parissa illassa.

Ropeconin figutiimi otti tapahtuman lopuksi kuvat armeijasta sen voitettua ilokseni 40k-turnauksen Paras armeija-palkinnon. Sainkin myös luvan käyttää kuvia blogissa! Kiitokset Conin figuvastaava Einille sekä Suvi Viinikaiselle joka räpsi kuvat. Viimeisen kuvan löysin eräästä verkkoalbumista ja sen otti Eemeli Kiviniemi.


Armeijaa johtivat Overlord Command bargessa sekä Destroyer Lord, tulitukena toimivat sinkomiehet (Harbingers of Destruction) ja selkärankana kolme Warrior-tiimiä kahdella Ghost arkilla. Iskujoukkojen roolissa suorittivat Wraithit, Scarabit ja Tomb Spyderit.


Kaupunginvaltaajat suosikkiympäristössään.

Jätin hiekkaan beissinmuotoiset kolot, jotta joukot löytävät aina omalle paikalleen alustalla.

Aggressiivinen Destroyer Lord sijoittui displayn keskelle eliittijoukkoineen.

Romuksi ja roinaksi laitoin vähän kaikenlaista, korkkilevyä, aaltopahvia, tiheää askarteluverkkoa, paperinpalasia, finnfoam-lohkareita, figuista ylijääneistä sprueista tehtyä silppua ja Cities of Death-rakennusten palasia.

Rautalangasta vääntelin piikkilankakeriä ja uhrasin pöytään myös yhden Necronien romuttaman mersun. Maalaus on toteutettu pikapikaa spraymaalein ja kuivaharjailuin, tarvittavaa lisäkontrastia saatiin kätevästi Vallejon Weathering powderista.

Spyderit korokkeella. Vanhat figut on upeita ja hellyyttäviä enkä kyllä vaihtaisi niitä uusiin. Taustalla näätämäinen overloordi kauko-ohjailee Tomb Scorpinatoria.

Hunter-Killer Ghost arkit ovat ehdottomasti armeijan keskuselementti ja niistä tuli sekä turnauksen aikana, että sen jälkeen paljon kyselyitä. Nämä on raksattu Terminator Salvation-lelumalleista, joita oli Necron Codexin julkaisun aikaan Stadin Pelikaupassa. Nykyään niitä voi koettaa metsästää vaikka Ebaysta. Poistin niistä jonkin verran osia, rakensin baset ja lisäsin Necron-detaileja yhdistämään koneet paremmin armeijaan. Lisäksi sculptin pehmeydestä johtuen (esimerkiksi johdot olivat aika kaksiulotteisen näköisiä) lisäsin rautalangasta sähköjohtokimppuja ja kaapeleita sinne tänne yksityiskohdiksi. Pelissä jätän näistä turbiinit ja pyrstön pois laskuista, niin figu on oikean Ghost arkin kokoinen.
Mikäli Tomb Spyderit rakentavat Scarabit, jonkun kai ne Spyderitkin on rakennettava! Kokosin Necron-julkkaribuumissa pari Tomb Scorpionia ajoneuvovahvistuksiksi. Yleensä nämä ovat olleet Catacomb Command bargeja, joita Lordit muka ohjailevat takalinjojen suojista kunnes tulee aika disembarkata (teleportata tuhoutuneen vehkeen viereen arvioimaan vauriot). Nämä on aika hauskoja erityisesti kutosedikan chariot-säännöillä, kun Skorppari voi todella chargailla ja elää omaa elämäänsä vihollislinjoissa. Jätin selkään myös isot aseet siltä varalta, että näitä haluaisi joskus pelata Annihilation Bargeina.
Necron-armeija oli mukava pelata turnauksessa, vaikka pelit olivatkin todella vaihtelevat. Ensiksi Jesse Nurmisen Grey Knight armeija ryöväsi multa aloitteen ja ampui Necronit 20-0 pöydältä, mutta sitten robotit terästäytyivät ja hakivat 20-0 voiton Ultramarineista, 18-2 voiton Grey Knighteista ja 20-0 voiton Chaos Marineista taaten neljännen sijan. Hiukan synkän varjon turnauksen ylle heittivät kuitenkin järkkäreillä sotkeentuneet pistetulokset ja viimeisen kierroksen kärkipelit pelattiinkin hiukan väärin peliparein. En sitten tiedä olisiko tämä vaikuttanut mun sijoituksiin...

Sadetakki-Warrioreita tiedustelemassa raunioituneen huoltotien liepeillä.

Olin tehnyt valkoisia teiden rajaviivoja figujen alustoihin osaksi kaupunkiteemaa ja jatkoin niitä tietty myös Display alustassa. Näin figut sulautuvat alustoistaan huolimatta paremmin osaksi kokonaisuutta.

Spyder vilkuttelee lukijoille. Sahakädet ovat joskus esittäneet Fabricator claweja.
Pete teki hienon kyltin maastoa varten ja veti myös sähköt kyltin yläpuolella oleviin lamppuihin! Katkaisimesta siis sai tarvittaessa valot päälle valaisemaan mainoskylttiä. Näissä kuvissa efektiä ei kuitenkaan oikein näy. Tulostin lohduttoman katumainoksen vanerilevylle ja maalailin sen muuhun teemaan sopivaksi. The city is ours!
 
Kokonaisuus toimii hyvin ja alusta ajoi asiansa!

Eemeli Kiviniemen ottama kuva armeijasta palkintolautasineen. Suuret kiitokset turnausjärjestäjille ja Ropeconille tunnustuksesta!


















4 comments:

  1. Ei lämpimät, vaan (elävän) metallinkylmät onnittelut tunnustuksesta! Kohti uusia valloituksia! :)

    -Jaska

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti. Quantum shields are up and ready for new challenges. ;)

      Delete
  2. Loving these weathered Necrons. Just a little well needed "imartelu" from me. Noticed a large company that produces nice zombies (amongst other things) have featured this blog, my congrats to that!

    Ole hyvin/Llama

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sweet, cheers! We got some publicity from Mantic as well, that was a nice thing for them to do. We've started our third Mantic army project now and I'm anxious to start painting the infantry already!

      Delete