April 16, 2013

Hammertime!


KuvaSunnuntaina 14.4 pelattiin War Head Hammerhead -turnausten eka Fight Club -versio! Toisin sanoen saimme sysättyä käyntiin turnaustoiminnan uudessa tukikohdassamme Poromagiassa. Sunnuntaina pelattiin kolme kierrosta 40k:ta 1850 pisteen listoin. Ensimmäinen Hammerhead tähtäsi kilpailuhenkiseen menoon ja keräsi paikalle useita Suomen nelkkariskenen kärkinimiä. Turnaus sujui kaiken kaikkiaan hyvin, sillä aikataulut pitivät kutinsa, tekniikka parituskuvioiden kanssa toimi ja myös pelaajat näyttivät viihtyvän.

Testasimme turnauksessa paljon keskustelua herättänyttä First Blood -objectiven tasoittavaa "Payback"-pistettä. Tämä tarkoittaa siis, että First blood -pisteen ottaneen yksikön tuhoamalla vastustajan on mahdollista ikään kuin tasata tilit, eikä kumpikaan saa pistettä. First Bloodia on pidetty kummana sääntönä, sillä sen saa melko usein aloittava pelaaja, mutta tässä on järkeäkin; tokana mennessä objektiivipeleissä on viimeisillä vuoroilla vähän armeijalistasta riippuen varmemmat asemat varmistaa ja kiistää objektiiveja. Mahdollisuus on usein jopa niin hyvä, että mun mielestä tilaisuus napata First Blood ykkösvuorolla on aivan ansaittu bonus ekana menijälle. Mulla ei ole koskaan ollut ongelmaa säännön kanssa, mutta halusimme kokeilla Payback-pojoa ja kysellä mielipiteitä.

Kiitti osallistujille mainiosta ilmapiiristä ja läpänheitosta, enpä ole hetkeen nauranut näin paljon vain matseja katsellessa! Parhaana armeijana palkittiin Antti Halosen Imperial Guard + "Deathwatch".

1. Henri Simelius, Paladins, 49
2. Jukka Halme, Dark Angels 46
3. Joona Knorn, Necrons + Chaos Space Marines 41
4. Eetu Peltola, Sisters of Battle + Grey Knights 41
5. Roni Landgren, Necrons, 40
6. Aleksi Meuronen, Grey Knights, 33
7. Jesse Nurminen, Grey Knights + Necrons, 31
8. Teemu Juselius, Space Wolves, 28
9. Noa Kaistinen, Chaos Space Marines + Imperial Guard, 25
10. Otto-Ville Virkkunen, Space Marines + Tau Empire 23
11. Joonas Neva, Chaos Space Marines + Orks, 23
12. Jouni Haavisto, Tyranids, 16
13-14. Jussi Lindeberg, Imperial Guard + Grey Knights, 12
13-14. Antti Halonen, Imperial Guard + Grey Knights, 12

War Head -operaattoreista Johannes, Olli ja Teemu olivat "kannella" järkkäily- ja fiilistelytehtävissä. Kiitos myös Poromagian myymälähenkilökunnalle avusta, paikalla oli myös paljon sivustaseuraajia samanaikaisen Games Workshop -tuotteiden alennuksen vuoksi!

Ekan kierroksen tarkat mittailut käynnissä. Teimme turnausta varten muutamia metsiä tuomaan varianssia pelipöydille ja vaihtuvuutta maastokattaukseen. Teimme pöydistä kepeitä teemakokonaisuuksia ja koetimme tehdä olosuhteiltaan erilaisia kenttiä siten, että joissain keskusta oli avoin, kun taas osassa sitä peittivät isommat impassable-elementit. Myös deployment zoneista pyrittiin tekemään sopivan epätasaiset, jotta puolenvalinnalla olisi merkitystä.

Joona Knornin kaaosvahvisteiset Necronit vastaan Aleksi Meurosen Grey Knightit.

Joonas Nevan keräillyt örkkivahvisteiset Kaaosmariinit vastaan Noa Kaistisen tyylinmukainen kaartin tukema Iron Warriors -armeija.

Henri Simelius tykitteli lopulta korkeimmalle korokkeelle vitosedikan nostalgiasta inspiraationsa hakeneella Draigo-armeijalistalla.

Antti Halosen Imperial Guard vyöryttämässä raunioitunutta kaupunkikuvaa.

See? That's how it's done.

Roni Landgrenin harmaat Necronit vastaan Jouni Haaviston punaiset Tyranidit. Wraithien taikausko todettiin matsissa olemattomaksi.

Otto-Ville Virkkusen pirteä Space Marines + Tau Empire -liittouma oli sekä armeijalistansa, että väriteemansa puolesta freesi ilmestys. Luunvärisillä terminaattoreilla oli erikseen tilatut custom-alustat.

Sama teema jatkui myös Stormtalon Gunshipien alustoissa. Yksinkertainen on kaunista ja kevyitä lentsikoita olikin armeijassa kaksin kappalein.

Jussi Lindeberg toi paikalle kuuluisan ja vaikuttavan Vokes-kokoonpanonsa, johon oli tällä kertaa liittynyt inkvisition joukkoja. Kuvassa esittäytyy johtoporras.

Sinitakkisessa inkvisiittorissa oli sekä tyyliä, että karismaa!

Makea Quad-gun konversio!

Takalinjan tulituki.

Noa Kaistisen Iron Warrior -teema-armeijassa oli Forge Worldista tilattua klassisten markien jalkaväkeä.

Noan kaartivahvistuksista tuli siististi mieleen vankikarkurit tai jotkin häikäilemättömät anarkistit. Imperial Guard -liittolaisia johti viheliäinen teknonoita, eli Primaris Psyker.

Kolmen Demolisher Cannonin armeijan raskaimmasta lavetista vastasi Leman Russ.

Tosi siististi maalatut teemanmukaiset Vindicatorit suojautuivat itse tehdyn Aegis Defence Linen taakse. Ihailtavaa panostusta ja harrastuneisuutta!

Myös Noan armeijassa oli gatling-mallinen ilmatorjunta-ase!

Johannes toimi iloisessa palkintojenjaossamme tirehtöörinä!

Mies kruunattiin Hammerhead-turnauksen kuninkaaksi ja palkittiin keisarillisilla rakennushankkeilla. Ei muuta kuin muurit sekä bunkkeri pystyyn ja kohti uusia koitoksia! Onnittelut menestyneille ja seuraavaan kertaan!

3 comments:

  1. Siistin näköistä menoa. Ens kerralla ehkä itsekin mukana :)

    Mitä tulee tuohon first blood sääntöön, niin isompi ongelma kuin tuo "ilmainen piste ekana menevälle" on se, että se rajaa aika paljon kaikennäköisiä valintoja pois, jotka ei muutenkaan ehkä olisi liian hurjia juttuja. Kuinka paljon näkee esim. land speedereitä tai vaikkapa rhinoja nykyään? Vaikka se ei ole kuin yksi piste, niin se silti kannustaa erilaisten "points denial" taktiikoiden käyttämiseen, jotka on ainakin omasta mielestäni kaikkein kurjinta warhammeria. Omassa peliporukassa (tai ainakin kun itse pelaan) ollaan käytännössä aina korvattu first blood yhden tai kahden pisteen arvoisella secondary objektiivilla sille joka kerää enemmän killpointteja. Ihan kunnolliset vanhantyyliset vp:t olisi kyllä parempia, mutta tämä on ollut sopivan helppo yleistys.

    ReplyDelete
  2. Huh huh oli taas monta inspiroivaa kuvaa. Kiitos näistä taas tuhannetta kertaa.

    ReplyDelete
  3. Kiitti kaverit!

    Jamopowerilla ihan hyviä mietteitä, mutta eikö victory pointin ja kill point -enemmistöjen metsästys johda ihan samanlaiseen optimointiin, että otetaan mahdollisimman vähän ja mahdollisimman kestäviä yksiköitä, jotka luovuttavat kill pointeja hankalasti? Rhinot ja Razorithan nyt ovat edelleen käytössä useilla armeijoilla Chimeroista, Dreadnoughteista ja muista AV-hökötyksistä puhumattakaan. Ainakin päällepäin tokana meneminen on (muillekin kuin Necroneille) näyttänyt olevan todella suosittua kokeneiden pelaajien keskuudessa, eikä First Bloodin menetyksestä ole kannettu juuri huolta, sillä primary objektiiveilla se peli kuitenkin voitetaan.

    Pitää varmaankin jatkaa kokeilemista ja järjestää pelitapahtumia sekä tavallisin First Blood -säännöin, että variaatioilla maustettuina!

    ReplyDelete