January 16, 2013

Straight face, no names

Duty and Honor
Keisarillinen Kaarti on eittämättä yksi suosituimpia Warhammer 40k teema-armeijoiden runkoja ja monivärisellä armeijalla on pitkät perinteet. Oman harrastukseni aloitusajoista muistan lämpimästi makean kolmosedikan IG-codexin tutkimisen, eri rykmenttien persoonallisuuden ja upeat kuvat figuista perinteisistä materiaaleista käsin tehdyissä maastoissa. Muistan myös katselleeni ensimmäisen sisäsivun armeijakuvia ja ajatelleeni, että jos joskus saisin tuollaisen (noin 1500p) joukkion, en koskaan tarvitsisi muita figuja. Metallifigut olivat kuitenkin tuolloin hinnaltaan ja saatavuudeltaan teinin tavoittamattomissa. Nuorempana muhun iskivät erityisesti Valhallan Ice Warriorit ja sittemmin Armageddon Steel Legion, jota serkkuni esimerkkiä seuraten keräsin pidemmällä aikavälillä armeijallisen omaan hyllyyni Armoured Companyn kaveriksi. Vaikka IG rypi tehojensa puolesta juoksuhautien pohjamudissa pitkän aikaa, erikoisemman rykmentin omistaminen oli kivaa, sillä ne erottuivat aina tavanomaisista peruscadianeista!

Imperial Guard on musta yksi siisteimpiä armeijoita ja Death Korps of Kriegit ehkä yksi sen makeimmiksi tunnustetuista rykmenteistä. Forge Worldin kreisit sculptit persoonallisine aseineen ja varusteineen ovat kuolattaneet jengiä julkaisustaan lähtien ja pitkin takein sekä kaasunaamarein varustautuneita kaartilaisia on näkynyt kovasta hinnasta huolimatta siellä täällä myös pelikentällä. Figuissa on paljon vaikutteita historiallisista varusteista ja myös hahmojen ja niiden aseiden skaala on osin perusnelkkaria realistisempi. Johtajat ja raskaat aseet ovat vielä ihan omaa luokkaansa. Nyt kun joka armeijaan saa liittolaismausteita, on IG ollut aika suosittu lisä ja se antaa hyvän syyn hankkia siistejä erikoisnappeja, kuten nähtiin Jussi Nurron makeassa Ropecon-armeijassa.

Innostuin kovasti, kun Olli ilmoitti ostaneensa ison kasan Kriegin "korpsemaneja". Projekti ei kuitenkaan olisi ihan tavallisimmasta päästä, sillä joukot saapuivat englannista melko siiamilaisissa muodostelmissa. Reippaana ja luovana kaverina Oltsu otti mattopuukon ja sculptausvälineet kauniisiin käpäliin ja alkoi rakentaa vaunukyytiläisistä jalkaväkiryhmiä.

Hartsiset kaartilaiset on sculptattu kiinni toisiinsa, mutta sen verran kevyin saumoin ja päällekkäisyyksin, että ne sai varovasti irroitettua toisistaan. Olli käytti matto- ja askarteluveistä sekä pienihampaista askartelusahaa paloitellessaan partiot yksittäisiksi taistelijoiksi. Karkeat leikkuupinnat lähinnä hihoissa piti tietenkin sculptata green stuffista takaisin, kova työ mutta sen arvoista! Ostamalla tavallisten jalkamiesten sijaan tankkimiehistöt projektissa säästi pitkän pennin normaaleihin Forgefiguihin nähden ja kukapa ei haluaisi Death Korps -blobiplatoonaa hyllyyn liittolaisten luvatulla aikakaudella. Kokonaisuudessaan figuja tulee armeijaan näin yli sata. Kuvassa valmiit kaartilaiset hoputtavat vielä laatikkokutsunnoissa venailevia alokkaita.

Lukuisien armeijaprojektien keskellä Olli halusi maalata figut vilkkaan yksinkertaisella, maanläheisellä ja Death Korpsien realistiseen fiilikseen sopivalla väripaletilla. Napit menisivät pelipöydälle ja jäljen tulisi olla sen mukaista. Kun sotilaat oli irroteltu toisistaan ja green stuff kuivunut, Olli beissasi figut ja pohjamaalasi ne Army Painterin Skeleton Bone -spraymaalilla. Lähin vastine GW:n nykyisestä maalilinjastosta lienee Screaming Skull. Spraypohjamaali nopeuttaa työskentelyä hurjasti, sillä samalla kertaa figuihin sai perusvärit isoon osaan pinnoista ja myös aavikkoteemainen alusta tuli sävytettyä. Ikoniset takit maalattiin pohjamaalin päälle pesemällä ne Agrax Earthshadella ja sitten kokonaan hihoja lukuunottamatta uudelleen Seraphim Sepialla. Tämän jälkeen vaatteet korostettiin ohuesti Screaming Skullilla ja hihojensuut Screaming skull + Skull white -sekoituksella. Näin hiukan erisävyisistä hihoista tuli kivat yksityiskohdat.

Housujen pohjasävyksi valikoitui Administratum Grey, joka washattiin kenkien ohella Nuln Oililla ja sitten Agrax Earthshadella. Tummanruskeat osat kaasunaamareissa ja saappaissa maalattiin Rhinox Hidella, korostettiin Mournfang Brownilla, washattiin Agrax Earthshadella ja viimeisteltiin Mournfang Brown-highlightilla kun taas hanskat vain washattiin Nuln Oililla. Metallit on tehty figuihin kautta linjan Leadbelcher, Agrax Earthshade, Nuln Oil -reseptillä. Reput saivat oman sävyn parilla Agrax Earthshade -pesulla ja Baneblade Brown- sekä Administratum Grey -korostuksilla.

Vaalea pohjaväri sekä runsas washien käyttö nopeuttaa maalausprosessia dramaattisesti, sillä suurin osa touhusta on erisävyisten varjostusten tekemistä ja tavallaan vain pohjavärin sävyttämistä pinnasta ja yksityiskohdasta riippuen. Vaivaa tarvitsee tällöin nähdä vain erilaisten elementtien (näissä metalliosat, kaasunaamarit jne) poimimiseen esiin huolellisesti, sillä ne saavat figun näyttämään yksityiskohtaiselta kokonaisuudelta. Pelifiguissa myös kirkkaammat kontrastivärit ovat usein tarpeen ja Olli käyttikin eri värejä ryhmiä merkkaavissa olkalaatoissa. Washimaalailua spraypohjamaalin päälle kannattaa kokeilla, sillä se on suorastaan vapauttavan vaivatonta ja kivaa pelipöytätasoa saa tehtyä nopeasti.

Aavikkosävyiset Death Korpsit on vaikuttavia ilmestyksiä ja mä ainakin lainaan näitä mielelläni silloin tällöin liittolaiskäyttöön jos se vain passaa Ollille. Osa erikoisaseista, kuten tämän ryhmän tarkkuuskivääri on konvertoitu, sillä ajoneuvon yksityiskohdiksi tarkoitetuista miehistöriveistä ei tietenkään löydy kaikkia tarpeellisia torrakkoja. Lasgunin piippu vaihdettiin tällöin Manticin Kings of War -kääpiön kiväärin tähtäin- ja piippuosiin.

Ryhmänjohtajilla on rujot ja aika valtavat erikoisaseet kuolettavaa lähitaistelua varten. Do you want to live forever?!

Kriegin nimettömät jääkärit keskustelevat tauolla muinaisen mausoleumin raunioissa.

Liekinheitinmiehen kyltti on hauska ja erottuva yksityiskohta.

Korpraali yllyttää jääkäriä tsekkaamaan kammottavan kryptan alakerran. Kestääkö kantti?

Ajattelin laittaa oheen myös pari kuvaa War Head Fight Clubiin ja pelihuoneeseemme tekemistämme hangaarimaastoista. Raunioina tai impassable terrainina (tai joissain teemapeleissä vaikka bastioneina) toimivat hangaarit olivat helppoja ja oikeastaan ilmaisia tehdä. Rakennusmateriaaleihin lukeutui vähän finnfoamia, pahvia, aaltokartonkia, hiekkaa ja pari puutikkua. Hangaarit ovat aika mielenkiintoisia maastoelementtejä, sillä sijoittelusta riippuen ne antavat suojaa, blokkaavat näkökentän kokonaan, hidastavat tai estävät liikkeen todella eri tavalla. Toisin sanoen paljon mielenkiintoisempia, kuin neliskanttiset area terrainit.

Teimme pari ehjää hangaaria tuhoutuneiden sekaan. Omissa fiilistelymatseissa on tietty makeinta laittaa kentälle ensin täysikuntoisia rakennuksia ja niiden ottaessa osumaa vaihtaa tilalle raunioituneita versioita!

Kämpät on siis todella yksinkertaisia, finnfoamista vain leikataan puolikiekkoja suunnilleen samankokoisiksi palasiksi (pieniä korkeuseroja voi tasoittaa vaikka paksuhkoilla teippikerroksilla) jonka päälle sitten liimataan aaltopahvia ja trimmataan reunat. Raunioituneihin versiohin tietty pitää liimata vielä lattia, jonka jälkeen osan katosta voi vaivattomasti leikata saksilla pois. Jotta hangaareihin saataisiin pari yksityiskohtaa, kaiversimme rakenteluiltoina seiniin vähän tiilikuvioita ja tehtiin myös ovet saranoineen ja kahvoineen. Maalaus oli supernopea, harmaat ja pikku kuivaharjaus seiniin ja kaksi spraysävyä kattoihin.

Tällaiset fiilistelyt tällä erää. Death Korpsit saavat varmasti pian vahvistuksia ja ehkä ne tavataan pian myös pelikentällä. For the Emperor!

4 comments:

  1. Hieno armeija, ja erittäin onnistunut väriteema, hyvä! Itselläkin Krieg projekti menossa, mutta etenee hitaasti...

    ReplyDelete
  2. Hi there, first off, you're guys work is AMAZING!

    Would it be possible for you to post an English step-by-step guide to painting your desert themed Death Corps as they are truly beautifully painted

    Thanks sincerely
    Ben

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Ben and thanks for the compliments,

      these are really simple to do and were created entirely for gaming use! I included a step by step sequence below.

      1: Undercoat the models with Army Painter Skeleton Bone Spray
      2: Wash the jackets with Agrax Earthshade, avoid the Sleeve ends
      3: Wash the jackets and Sleeve ends with Seraphim Sepia
      4: Highlight the jackets with Screaming skull
      5: Highlight the Sleeve ends with Screaming skull + White Scar mix
      6: Paint the pants with Administratum Grey
      7: Wash pants and shoes with Nuln Oil and when dry, with Agrax Earthshade
      8: Dark brown parts in gas masks and shoes were painted with Rhinox Hide, highlighted with Mournfang Brown and washed with Agrax Earthshade before a last highlight with Mournfang Brown
      9: Wash the gloves with Nuln Oil
      10: Paint metallics with Leadbelcher
      11: Wash the metallics with Agrax Earthshade and Nuln Oil
      12: Wash the backpacks a couple of times with Agrax Earthshade
      13: Highlight the backpacks with Baneblade brown and Administratum Grey

      Hope this helps! Thanks for reading Ben.

      Delete
  3. Thank you so much for the quick response. I am so glad I found your site. You guys are great, keep up the good work.

    All the best from here in South Africa!
    Ben

    ReplyDelete