August 6, 2012

Hammerhead

Viime keväänä aloimme suunnitella kilpailuhenkistä Warhammer 40,000-turnaussarjaa, joka toteuttaisiin Mygamestore.fi Pelikaupoissa pääkaupunkiseudulla. Ajatuksena oli järjestää kovatasoinen turnaussarja ja luoda hiittiä eritoten Suomen 40k-skenen turnauspelaajien keskuuteen 400,00€ lahjakorttipalkinnolla. Kolmesta eri paikkakunnilla järjestetystä osakilpailusta olisi viiden parhaan joukkoon sijoittumalla mahdollista ansaita paikka loppukilpailussa, jonka voittaja kuittaisi eeppisen pääpalkinnon!

War Head vastasi käytännön järjestelyistä ja tiedotuksesta Mygamestoren tarjotessa hyvät palkinnot, tilat ja maastoja turnaustapahtumien pitoa varten. Samalla neuvottelimme myös turnauksissa aktiivisesti käyvän ja European Team Championshipeihin valmistautuvan Suomen Warhammer 40k-maajoukkueen kanssa sponsoroinnista, jossa osa turnausmaksuista lahjoitettaisiin näiden harjoitustoiminnan tai pelireissun tukemiseen. Nyt viimeisetkin pelit on loppukilpailun myötä pelattu ja järjestelyt saatu kontrollissa päätökseen!




Turnauksen infopakettia ja tiedotusta varten Sotavasara.netiä parempaa foorumia Suomessa ei ollutkaan. Koetimme luoda turnaussarjalle persoonallisen ja tunnistettavan logon ja päädyimme muokkaamaan Warhammer 40,000-pelin ikonista tunnusta. Vaihdoimme tekstin värin Mygamestore-ketjun tunnusomaiseen oranssiin ja 40,000-päätteen 400,00:an joka viittasi tietysti pääpalkintoon! Logoa käytettiin turnastopicissa sekä kunniakirjoissa, jotka teimme osakilpailuja ja finaalia varten. Musta on ollut aina kivaa saada turnauksista jotain pysyvää ja konkreettista muistoksi ja usein jonkinlainen pokaali tai muu klassinen tunnustus on ollut merkittävämpää kuin lahjakortit. Siksi päädyimme kehystämään turnausvoittajille ja turnauksen parhaan armeijan luoneille Hammerhead-diplomit tunnustuksiksi tuotepalkintojen ohessa.

Ensimmäinen osakilpailu järjestettiin Porvoon Pelikaupassa, jonka liiketilojen neliömetrit riittivät oikeastaan ainoana Pelikauppana täysimittaisen turnauksen järjestämiseen. Turnaukseen matkusti 12 kenraalia, mikä oli vähän vähemmän kuin olimme odottaneet, mutta pieni helpotus järjestelyjen ja maastokattauksien kannalta. Itse olen vähän täydempien pöytien ystävä ja halusin myös luoda ETC-ympäristölle ominaista, peitteistä maastokattausta jossa line of sightit eivät aina ole ihan esteettömät. Porvoon kolmikierroksen turnaus sujui melko hyvin, mutta tiiviit kierrosajat saivat meidät muuttamaan seuraavien tapahtumien aikataulua ja antamaan pelien pelaamiseen enemmän aikaa. Jenkkityylinen, reilu pari tuntia per matsi-aikataulu ei tuntunut riittävän, vaan pelit jouduttiin jatkamaan ruokatauon ylitse tai lopettamaan kesken ennen aikojaan. Kaiken kaikkiaan homma kuitenkin toimi hyvin, pelaajat vaikuttivat olevan tyytyväisiä ja palkintoina jaetut Manticin figut kelpasivat hyvin ansioituneille. Lisäksi kaikille osallistujille jaettiin viiden euron lahjakortit Mantic Games-tuotteisiin.

Toinen osakilpailu pidettiin Mikkelissä, mutta sillä sikäläiseen Pelikauppaan ei mahdu riittävästi pelipöytiä, lainattiin turnausta varten paikalliselta peliyhdistys MIERO:lta tilat. Itse olin tapahtuman aikana Hong Kongissa, joten järjestelyistä huolehti Mikkelin Pelikaupan Hobby support-mies sekä tämän nimittämä tuomari. Koetin briiffata paikallista luottamusmiestä etukäteen ja sain myös tarvittavat tiedotukset hoidettua ennen reissua, mutta sain jälkikäteen hiukan palautetta turnauksen lepsuista järjestelyistä ja tuomaroinnista. Harmitti hiukan, etten ollut itse järjestämässä tapahtumaa, sillä turnauksissa vierailemattomien on usein hiukan hankala ymmärtää minkälaisista palasista turnausmuotoinen pelitapahtuma rakentuu ja miten järjestelyt, säännöt ja käytännön kuviot menevät. Turnaus tuli kuitenkin pidettyä, kellekään ei tullut paha mieli ja Honkkareissakin oli ihan kivaa, joten ei hätää!

Kolmatta osakilpailua varten kuljetutimme Mygamestore-ketjun maastot, pelipöydät ja itsemme Tapiolan Pelikauppaan. Tämä oli viimeinen tilaisuus ansaita loppukilpailupaikka ja Tapiolan aktiivisen figuskenen tuntien pelaaja-aines oli huippuluokkaa! Saimme lainaksi Pelikaupan naapurissa tyhjillään olevan tilan, johon saimme pystytettyä avaran pelialueen. Turnaus sujui kaiken kaikkiaan hyvin ja kritiikkiä tuli lähinnä kesäisestä lämpötilasta! Turnauksen jälkeen heräsi kuitenkin keskustelua sääntöpaketista ja siitä, miten laaja pistehaitari suosi aggressiivisia armeijalistoja ja hyvän alun saanutta pelaajaa oli vaikea kuroa kiinni lyhyessä turnauksessa. Tämän vuoksi laitoin saadun palautteen perusteella loppukilpailun skenaariot uusiksi, jotta finaali olisi mahdollisimman tasaväkinen, tiukka sekä jännittävän kilpailuhenkinen. Avasin loppukilpailun ilmoittautumisen ja aloin meditoida finaalin sääntömuutoksia.


Jotta tsägän ja erityisen hyvien matchupien vaikutusta saataisiin kurottua alemmas, järjestettiin loppukilpailu yhden päivän ja kolmen pelin sijasta kaksipäiväisenä ja viiden ottelun mittaisena. Sääntöpaketiksi skenaarioiden osalta otin suoraan ETC-turnauksen sivutapahtuma ESC:n (European Single Championships) tehtävät ja pisteytykset, sillä ne ovat sopivan haastavat, monipuoliset ja myös kansainvälisesti kokoon ynnäillyt. Näin ollen kisoihin lähtevien pelaajien oli myös mahdollista suhtautua finaalin peleihin harjoitusmielessä, sillä skenaariot, voittoehdot ja pisteytys ovat tuttuja EM-kisoista. Kaksipäiväisen ja neljäntoista pelaajan turnaustapahtuman pitopaikaksi Stadin Pelikaupan tilat eivät enää venyneet ja sain siirrettyä turnauksen pääkaupunkiseudun Nopat & Taktiikka-peliklubin kerhohuoneelle Lauttasaareen. Täällä pelit sujuivat loppuun asti jouhevasti hyvässä ympäristössä ja laadukkain maastoin. Fiilis ja ilmapiiri turnauspaikalla olivat hyvät ja voitosta käytiin kiivasta ja jännittävää kamppailua loppuun asti!

Jouni "Inouj" Haavisto edusti turnauksessa örkkejä. Viidennen kierroksen peliin lähdettiin motivoituneena tavoittelemaan turnausvoittoa, mutta Grey Knightit veivät pidemmän korren parin sadan pisteen tasoituksesta huolimatta.
Aleksi "haizelhoff" Lehtiö ohjasti 13th Company-teemaista Space Wolf-armeijaa, joka oli kehitetty ETC-turnaukseen eteenlaitettavan armeijan rooliin. Listan tehtävänä oli siis kyetä pelaamaan mitä tahansa armeijaa vastaan ja yltää tasapeliin tai ainakin ryöväämään viholliselta mahdollisimman monta pistettä. Akun mukaan pelit menivät hyvin viimeistä Blood Angels-matsia lukuunottamatta, joten eväät reilun viikon päästä pidettävää ETC-turnausta varten lienevät kasassa.

Henri "Dauntless Marine" Simelius seuraa vihollisjoukkojen liikkeitä. Zimu lunasti loppukilpailupaikan Mikkelin osakilpailusta voittamalla koko turnauksen.

Jukka "Frank" Halme palasi juurilleen ja valitsi finaaliturnauksen armeijakseen Chaos Space Marinet. Klassisen kokoonpanon suoritukset olivatkin vakuuttavat vaikeista matchupeista huolimatta.

Joonas "Aven" Neva oli yksi voittajasuosikeista ja mekanisoitu, Predatorein ja Assault Terminatorein vahvistettu Mephiston-lista taistelikin tiukasti voitosta. Viimeinen peli kulminoitui lopulta traagiseen veteraanikersantin juoksuheittoon, jossa 2+ olisi taannut Hammerhead-voiton. Ykkösen heittänyt neljän huntin kersantti kokikin matsin jälkeen karun kohtalon kengänpohjan ja lattian välissä. Mainittakoon kuitenkin, että Neva teki lauantaiyönä ETC-tiimin ennätyksen syömällä tosta noin vaan kolme hampurilaisateriaa ja 24 nugettia.

Turnaustunnelmia ja yleiskatsausta näyttävien taistelukenttien ylitse.
Pekka "Ishmael" Koskivirta oli ensimmäisen päivän jälkeen selvässä johdossa upeiden suoritusten jäljiltä, mutta toisen turnauspäivän kaksi tasurihenkistä peliä Blood Angeleita vastaan hyydyttivät ETC-kapteenin pois palkintosijoilta. Kova suoritus silti Vanilla Marineita pelaavalta konkarilta.

Joona "Krael" Knornin jo kovasti kutosedikkaa varten optimoidut Necronit yllättivät pari kertaa vastustajansa epätavallisella kokoonpanolla. Hammerhead-finaali pelattiin kuitenkin vielä vitosedikan säännöillä, joten lista ei ollut vielä kirkkaimmassa terässään.
Grey Knighteja oli turnauksessa kaksin kappalein. Hammerhead-turnauksissa GK-codexista kootut armeijat oli kuitenkin kompitettu 1650 pisteeseen, tai 1500 mikäli ne sisälsivät Special Charactereita. Komppi toimi ilmeisen hyvin, sillä GK:t taistelivat voitosta mutta vaativat kuitenkin tarkkaa pelaamista suoriutuakseen otteluista. Harmaat ritarit kokivat turnauksessa Suomen osaavimpien pelaajien käsissä niin murskavoittoja kuin -tappioitakin.

Miika "Klubba" Kalliokarin Mephiston oli yksi finaaliturnauksen neljästä. Kaiken kaikkiaan armeijajakauma oli 4x Blood Angels, 2x Space Wolves, 2x Space Marines, 2x Grey Knights, Necrons, Orks, Daemons, Chaos Space Marines.

Aleksi "A.M€nen" Meurosen vihreät wolffit oli suunniteltu BA-counteriksi, mutta huono tuuri parituksissa ei antanut yhtään toivottua ottelua. Erikoinen lista sisälsi kuitenkin makeita elementtejä, joita ei usein tavanomaisissa Space Wolf-listoissa näe.

Asterix-Lord liittyi usein Obelixin (Logan) ryhmään aiheuttamaan tuhoja.

Hiukan konversioita. Aleksi Lehtiön pelaamissa kaoottisissa Wolffeissa oli Thunderwolfien tilalla Spawniratsastajia!

Miikan jump pack-horde samoilee suomaastossa.

Örkkimäinen deployment. Waaaagh!

Klassisia Obliteratoreita Jukan oldschool-kokoelmasta.

Stockan hullut päivät.

Finaaliturnauksen parhaan armeijan palkinnon saivat Petri Immosen demonit. Mielikuvituksellisessa armeijassa on hyödynnetty figuja eri valmistajilta. Nämä Infinity-pelin napit kuvaavat Horroreita Changelingeineen.

Kauhea rullailija käytti Masquen sääntöjä. They see me rollin'...

Näyttävät BloodCrusherit myllyttävät Marinevihollisia.

























Lopulta oli aika kruunata voittaja. Vuoden 2012 Hammerhead-turnaussarjan kuningas on siis Eurocheese-joukkueen Eetu Peltola! Samalla voitaneen ilmoittaa, että neljäsosa turnausmaksuista lahjoitettiin tänään sponsorirahoina Suomen 40k ETC-tiimin univormukustannuksiin. Onnittelut kovista saavutuksista ja onnea koko köörille EM-kisoihin!

Kiitokset vielä järjestäjien puolesta kaikille osallistujille ja yhteistyökumppaneille, palautetta ja kommentteja otetaan edelleen vastaan. Tulevaisuus näyttää, miten turnaustouhut jatkuvat kutosedikan myötä!

Pelaaja, armeija, 1, 2, 3, 4, 5, lopputulos
1. Eetu Peltola, Grey Knights 2 17 20 17 16 72
2. Joonas Neva, Blood Angels 13 17 15 13 11 69
3. Pekka Koskivirta, Space Marines 9 20 20 7 9 65
4. Jukka Halme, Chaos Space Marines 20 15 5 3 18 61
5. Roni Landgren, Blood Angels 8 10 12 12 17 59
6. Jouni Haavisto, Orks 11 10 16 16 4 57
7. Jesse Nurminen, Grey Knights 2 8 19 20 2 51
8. Joona Knorn, Necrons 18 5 8 4 16 51
9. Pete Immonen, Daemons 12 3 0 10 20 45
10. Aleksi Lehtiö, Space Wolves 14 9 4 10 3 40
11. Aleksi Meuronen, Space Wolves 6 3 20 0 4 33
12. Henri Simelius, Blood Angels 18 11 0 0 0 29
13. Miika Kalliokari, Blood Angels 7 0 1 8 0 16
14. Teemu Juselius, Space Marines 0 12 0 0 0 12

3 comments:

  1. Pakko se on taas todeta, että mukavaa katsottavaa on turnauskuvat. Kiitokset niistä jälleen.

    ReplyDelete
  2. Pelejä oli hauska läydä katsomassa. Peten figut on liian hienoja :)

    Mainittakoon vielä että käytiin Noppakerholla siivoomassa Teemun kanssa perjantaina ja laittamassa paikkoja finaalipelejä varten kuntoon. Järjestäjän huolellisuus jatkui turnauksen päätyttyä. Kerho jäikin näin ollen turnauksen jälkeen siistiin kuntoon ja maastot mainiosti hyllylle. Iso kiitos tästä.

    ReplyDelete
  3. Hienoja kuvia, mukava fiilis välittyi taas komiasti.
    Hemskutin hienoja Armeijoita....

    t.
    jyri sith Lord

    ReplyDelete