May 28, 2012

Scout moves 2

Seikkailu kaukoidassa jatkuu! Viime paivina paivakirjan pitaminen on hiukan jaanyt ja tapahtumat ovat hiukan sekoittuneet toisiinsa. Hong Kong alkaa hiljalleen tuntua kodikkaalta matkakohteen sijaan, ainakin Mong Kokin kaupunginosassa ja ymparoivilla alueilla. Fiilikseen on paassyt aika hyvin sisalle ja kaytannon asiat kuten liikkuminen ja ruokailu tuntuvat luontevilta.

24.5. Eric ja Bebe lahtivat reissulle Macauhun katsomaan huikeaa vesishow'ta ja katselemaan hulppeita kasinoita ja mina ja Hese jaatiin Hong Kongiin pitamaan rentoa shoppailupaivaa. Matkustimme metrolla Tung Chungin keskustaan, jossa on alyton ostoskeskus, jonka kaikki kerrokset ovat taynna vaatekauppa-outleteja. Meidan tavoitteena oli loytaa Heselle kengat, mutta mistaan Hong Kongista ei tunnu saavan koon 12 popoja. Etsinta jatkuu!

Outlet-kierroksen jalkeen loysimme Tung Chungin ravintolamaailman ja soimme Beppu-nimisessa japanilaisessa edulliset riisihassakat. Olin budjetoinut loppureissulle 100 dollaria (noin 10 euroa) ruokarahaa paivaa kohden ja se riittaakin taalla hyvin, tavanomainen ravintola-annos maksaa kolme-nelja euroa, mutta teeaikaan tai paikallisten pikkumestoista voi saada reilun nuudeliannoksen 90 sentilla. Aika usein ollaan kylla sorruttu myos McDonaldsiin ja Burger Kingiin, silla hintataso aivottoman houkutteleva ja paikat ihan hostelin lahella.

Iltapaivalla tulimme takaisin Kowlooniin, nukuimme paikkarit ja lahdimme viela illaksi kiertamaan geardokauppoja ja fiilistelemaan sotilaspatsaita ja -figuureita. Kuten taisin aiemmassa postauksessa mainita, taalla kaikki armeijakama on kovassa huudossa ja meininkia lisaillaan myos tavalliseen katumuotiin. Kaupungeissa nakee paikallisilla paljon moderneja armeijareppuja, maastovaatteita ja sen sellaista, mutta myos naisilla saattaa olla tyttomaisia hepeneita, joihin on ommeltu jokin divisioonatunnus tai printattu Navy/Army ja niin edelleen. Aika siisti ilmio, pitaisi vain loytaa se kauppa josta kaikki tyylitajuiset Hongkongilaiset ostaa vaatteensa!

Erilaiset figuurit, patsaat ja esillepantavaksi tarkoitetut lelut vaikuttaa olevan tosi iso juttu taalla. Aiheelle on omistettu kokonaisia ostareita, joissa pieniin tiloihin on angetty niin monta kauppaa ja niin paljon tuotteita, etta kaytavilla ei aina paase etenemaan ja myyjat eivat valttamatta mahdu liikkeisiin! Firmat kuten Hot Toys ja Soldier Story tekevat leffalisensseilla ja vaikuttavalla taustatyolla upeita figuureja, jotka on taysin customoitavia ja modailtavissa eri asentoihin. Jonkin sotilasfiguurin ostamalla saa vaikuttavan display-esineen, mutta sille on sitten ostettavissa lukemattomat maarat yksityiskohdiltaan mahtavia lisavarusteita, vaatteita, aseita ja esimerkiksi kuuluisuuksien piirteet omaavia paita. Aloin suunnitella omaa figuuria pari siistia kandidaattia yhytettyani ja mietinkin Hesen kanssa koko illan, mihin hahmoon sijoittaa. Special Edition, oma setup vai jokin yhdistelma? Pitaapa laskeskella...

Eric vei kameran mukanaan Macauhun. Ei mikaan persaukinen meininki.

DC Comicsin supersankareille oli hotellissa oma kauppa. Etualalla Batmanin leffoista tuttu pratka.

Kreisin vesishow'n alkua. Lattian vesialtaasta nousee laiva.

Trapetsitaiteilijat ja temput.

Lava eli kuulemma ihan omaa elamaansa, silla valissa se oli allas, valissa lattia, sielta nousi tavaraa, suihkulahteita ja esiintyjia. Valissa moottoripyorat hyppelivat linkoista koko alueen ylitse ja valissa uimarit hyppivat kerrostalon korkuudesta alas veteen. Huisa musiikki yhdisti kokonaisuuden, Eric osti tapahtuman jalkeen esityksen soundtrackin.

Tyylikas ja elegantti Macau. Kasinoita, loistohotelleja ja glamouria.

Normihuone. Naita auloja on kuulemma lukuisia ja tilassa ei oikeastaan ole yhtaan mitaan. Se vain on.

Huone ja suihkulahteet muuttavat varia.

Eurooppalaisvaikutteista kavelykatua. 

25.5 Odotimme Ericia takaisin Macausta lahtemalla pitkalle kaupunkijamboreelle ympari Mong Kokin nahdaksemme viela paikallisempaa meininkia ja tavallisten ihmisten elamaa. Seikkailimme syrjakujien tehdasalueelle, jossa rasvanahat rassassivat kaiken maailman moottoreita ja koneita ja josta loytyi ihan alyttomia tyokalukauppoja. Siella taalla oli koripallokenttia, mika tuntuu olevan Honkkareissa jopa suositumpaa kuin futis. Loysimme myos pari perinteista toria, josta paikalliset ostavat paivittaistavaransa ja tunnelma on eri verrattuna turistimarketeihin, kulkukoirat karkkyvat kojuista roikkuvia sianpaita ja -sorkkia, munkit kaveleskelevat siella taalla ja kaikki on halpaa.

Kuuman paivan keskivaiheilla loysimme eraan puistoalueen parkkipaikan laidalta kyltin, joka ohjasi meidat sattumalta paikalliseen lelu- ja figuurimuseoon. Paikka on kylla todella piilossa turisteilta, eika siella vieraskirjan mukaan kay kovinkaan paljon vakea, tama oli tosi hyva osoitus siita, mita kaikkea kummaa ja mielenkiintoista Hong Kongista voi loytya. Vastaanotto oli ystavallinen ja maksoimme mielellamme pari euroa kokoelman nakemisesta ja hienon asian tukemisesta. Mulla on talta paivalta muutamia kuvia, mutta ne eivat ole nyt kasilla, joten pitaa lisata otokset tanne jalkikateen. Taman paivan safkat syotiin muuten vietnamilaistyylisessa paikassa.

26.5. Luvassa oli lisaa pyorimista, mutta paiva alkoi hienosti leffateatterissa, kun menimme katsomaan Act of Valorin. Elokuva on patrioottinen patka SEAL-teamista, joka on omistettu palveluksessa oleville ja olleille sotilaille. Leffasta erityisen tekevat nayttelijat, jotka ovat active duty SEALeja ja taktiikat ja toiminta ovatkin aika silmiahivelevan ammattimaisia, kyparakameroista kuvattu vyorytysmatsku on jaatavan nattia katseltavaa. Olin nahnyt patkan jo aiemmin Suomessa, mutta oli huippua nahda se uudelleen kunnon aanilla ja valkokankaalta, jolle se ei koskaan Suomessa paassyt. Ehka geardohullu Hong Kong vetaa taman tyylisia filkkoja paremmin, katsomossa oli lauantaiaamunakin kaikenlaista hiihtajaa ja vaaria.

Hese lahti Harbor Cityn loppumattomaan ostoskeskukseen koko paivan shoppailureissulle ja me matkasimme Ericin ja Beben kanssa Sham Shui Po'hon etsimaan jaakiekkokauppaa! Ma ajattelin, etta olisi hauskaa ostaa NHL-pelipaita ja paatimme tarkastaa, minkahintaisina niita saisi Honkkareista. Latkakauppa oli loppujen lopuksi ihan kiven alla ja osoitekin oli ehtinyt muuttua kaksi kertaa internetissa ilmoitetun jalkeen. Beben kommunikointikyvyilla ja opastuksella loysimme kuitenkin tunnelmallisen paikan jostain torialueen laitaman neljannesta kerroksesta. Paikka oli taynna omistajan jaakiekkoaiheisia tavaroita, pokaaleita, matkamuistoja ja patsaita ja kavikin ilmi, etta kyseessa oli jonkin kuuluisan HongKongilaiskiekkoilijan liike, joka oli ennemminkin harrastus kuin paatoiminen tyo. Kauppaa vahtinut tytto kertoi, etta omistaja oli kaynyt Suomessa harjoittelemassa lajia ja valmennusta ja toden totta, yhdessa vitriinissa oli latka-aiheisten pinssien peittamana Veikkauksen "Suomalainen voittaa aina"-avainnauha. Kaikkea sita loytaa! Itse kaupassa ei ollut kovin paljon tuotteita ja pelipaitojakin vain pari (joista se mielenkiintoinen oli display piece, mika on oikea vihoviimeinen Hong Kong ilmio, kun kaikki super tuntuu olevan kaupoissa vain kiusaksi naytilla), mutta ehka HK ei olekaan se paras paikka etsia jaakiekkovarusteita!

Illalla paatin sitten repaista ja ostaa military-figuurin, jota olin kaynyt katsomassa jo niin monta kertaa, etta ihan havetti aina pyytaa figukaupan tyttoja kiipeamaan ainut myynnissa ollut kappale hyllyjen korkeuksista. Halusin ostaa US Army-figuurin 2006-2010 aika-akselilta, josta myos mun ACU-teemainen Re-enactment varustekokonaisuus on ottanut esikuvansa. Naita ei kuitenkaan loytynyt oikein mistaan valmiina, vaan kaikki kaupat myivat eioota tai figuurit olivat esilla "display only" eli fiilistelyn vuoksi ja ostajien kiusana. Mietin aluksi, etta olisin voinut vain ostaa figuuripohjan ja kaikki varusteet yksitellen, mika ei olisi tullut loppujen lopuksi sen kalliimmaksi, mutta mun mielesta erillismyynnissa olevat vaatteet ja tarvikkeet eivat ole ihan yhta laadukkaita. Tama meininki on varmaan todella vaikea kasittaa Suomessa, mutta kaupat ovat ihan taynna figuureja, varustepaketteja ja pienia pusseja, jossa on sotilashahmoille skaalaan tehtyja vaatteita, varusteliiveja, aseita ja kaiken maailman yksityiskohtia radioista valotikkuihin, saksiin, yonakolaitteisiin, taktisiin rensseleihin, vaihtopaihin ja jopa ajoneuvoihin. Repuissa ja takeissa on esimerkiksi toimivat vetoketjut, aseista lahtevat lippaat irti ja niissa on avautuvat hylsyportit ja kaikki varusteet on ommeltu esikuvien mukaan muistuttamaan aitoja tikkauksia ja kuvioita myoten. Lopulta paatin sijoittaa aika kalliiseen Special Edition-figuuriin (hinnalla olisi saanut pari-kolme simppelimpaa perushahmoa) joka oli meiningiltaan ja yksityiskohdiltaan niin osuva ja vakuuttava, etten vain voinut vastustaa. Hahmosta pitaa varmaan tehda myohemmin jokin syvaluotaavampi arvostelu, on toi aikamoinen man-Barbie.

Special edition boksin tavaranpaljoutta. Kaikki varusteet ovat tunnistettavia ja huikean hyvin tehtyja. Aijan nimeksi taitaa tulla nimilapun perusteella Bruce ja koetan ehka etsia sille Hong Kongista Willisin paan!

Kaikki taskut aukeavat ja sulkeutuvat velcrolla ja ovat pullollaan tavaraa kuten kranaatteja ja lippaita, joissa on patruunat. Aseista lahtevat lippaat irti ja ne voi virittaa, kivaarin teleskooppitukki saatyy oikeasti eri asentoihin ja kaikki lisavarusteet ovat modulaarisia ja vaihdettavissa kuten oikeassakin aseessa. Jopa kyparan remmistoa voi saataa. Alytonta meininkia.

Moderni IOTV/liivi. Kaikki taskut kiinnitetaan punomalla kuten oikeissa liiveissa ja niiden sijainnit saa siis paattaa itse. Mukana tuli myos juomarakko letkuineen, kranaatteja, suojalasit, yonakolaitteet alustoineen, radiovarusteet ja monofoni, sakset, pari poikkeavan varista taskua yksityiskohdiksi ja mita viela. Arvomerkit, nimilaput ja yksikkotunnukset leikataan itse velcro-arkista ja lyodaan hahmon vaatteisiin.

Mukana tuli myos sinko ja raketti. Reppu ei kuulunut pakettiin, vaan ostin sen irrallisena tuomaan siistin elementin ja viela lisaa fiilista figuun.

Paa on tosi hyvin sculptattu ja maalattu ja oikeassa ymparistossa kuvattuna figu on ihan fotorealistinen. Yksityiskohdat ovat t-paitaa myoten oikeat. Koetan viela loytaa figuurille vitriinin tai lasiboksin, jossa sita voi pitaa esilla realdeal-ACU-setin rinnalla. Taa oli mun eka figuurihankinta, vaikuttaa aika hauskalta harrastukselta! 

27.5. Oli taas nahtavyyksien vuoro. Koska kaikki kaupat eivat ole sunnuntaina auki yhta hyvin kuin arkisin (useimmat vaate- ja figukaupat silti iltakymmeneen) suuntasimme nakoalavuorelle Hong Kong islandin Centraliin. Vuorelle matkataan Peak tramilla, joka on klassinen raitiovaunu joka kuitenkin kipuaa vuorenrinnetta ihan alyttomassa kulmassa niin etta selka liimautuu lujasti selkanojaan ja takamus melkein nousee penkista. Perilla emme kuitenkaan tyytyneet turistien nakoalatorniin, vaan lahdimme kipuamaan ylemmas kohti ylinta huippua. Emme antaneet kuuman ja kostean paivan lannistaa, vaan kiipesimme rikkaiden asuinalueiden ja satumaisten Miyazaki-puistojen lavitse kohti huipulle johtavaa salaista huoltotieta, josta Eric oli kuullut joltain hyvantahtoiselta mummelilta viime reissulla. Lopulta paasimme perille ja sumusta huolimatta nakymat Hong Kongiin olivat ihan alyttomat. Naureskelimme myos kaukana alhaalla "nakoalatornissa" seisoville turisteille. Special Forces lead the way!

Vuorella on myos Madame Tussaud'n vahakabinetti, jossa vierailu kuului ostamamme meno-paluulipun hintaan. Kavimmekin ihmettelemassa taidolla vakerrettyja nukkeja kuuluisuuksista ja ottamalla parit hauskat valokuvat. Illalla lahdimme viela hiukan kiertelemaan kauppoja Harbor Cityyn, mutta tassa vaiheessa alkoi jo hiukan vasy painaa ja pian oli aika palata hotellille. Illan kruunasivat burgerit ja Chaos Marauders-korttipeli erikoisjoukkojen kotkanpesassa hostelin kuutoskerroksessa.


Luontokuvaa matkalla vuorelle.

Tunnelmallista metsaa, sillalla saisi kuvattua jonkin hienon leffakohtauksen.

Erikoisia kasveja ja hyvaa viidakkoreferenssia figumaastoihin.

Suht hyvat nakymat vuorelta.

Brangelina vahakabinetissa.

Prinsessa Diana ja ohikulkija.

The POTUS.

Wisemen.

Edu ja Shakespeare.

Kundit kouluttaa Albertia.

Bond ja Ponu.

Hese ja Audrey.

Kuuluisa kiinalainen koristahti.

Tiikerit!

Vilsketta hamartyvassa kaupungissa!

Eeppinen skyline.

Kreisi LEGO-display Harbour Cityn Toys'R'Usissa.


28.5. Rantapaiva! Hyppasimme aamusta kenkiimme ja veimme Hesen tahriintuneen paidan paikalliseen pesulaan. Samalla matkalla nappasimme leipomosta vahan aamupalaa ja tosta voisi tehda vaikka tavan, paksu slaissi pizzapiirakkaa, croissant, perinteinen egg tart ja koko patka kaaretorttua kustansi vain 30 dollaria. Tayttavan aamiaisen jalkeen hyppasimme jalleen metroon ja painelimme Cheung Chao'hon, jonka pitkalle hiekkarannalle asetuimme levyttamaan aamupaivaksi. Valitsimme maanantain rantapaivaksi, jotta paikalla ei olisi ihan alytonta ruuhkaa ja saimmekin olla aika omissa oloissamme ilman hairioita. Biitsilla oli hyva ottaa torkut, muutama valokuva ja katsella sumuun iltaa kohti katoavaa Hong Kong Islandia.

Illalla laheisten seafood-mestojen avauduttua lahdimme koko joukolla paivalliselle. Tilaamaamme herkulliseen settiin kuului jattikatkarapuja, simpukoita sipulilla, mustekalan lonkeroita, joitain saksirapuja, isot kipot riisia ja cream sodat, kokikset ja oluet lasipulloista. Eric on kehunut merellisen Cheung Chaon safkat maasta taivaisiin ja seafood oli kylla maittavaa ja niin erikoiseksi ruoaksi myos edullista. Tunnelmallinen paivallinen syotiin rannassa, josta katselimme ulapalla seilaavien laivojen valoja ja rannassa keinuvien paattien riveja. Pari kissaa metsasti rannan valojen houkuttelemia otokoita.

Saaren tunnelmaa.

Evaat levallaan.

Lebenia.

Ja hyvat safkat! Ruoka-aineet ongitaan aina samana paivana, joten tavara on tuoretta.

Ja taas urbaania meininkia. Tasta jatkuu!

5 comments:

  1. Loistavaa matkaraporttia, kiinnostava kohde! Keep it up boyz!

    ReplyDelete
  2. Näitä on todella hauska lukea, matkakuume alkaa nousta!

    ReplyDelete
  3. Viihdyttävää lukemista ja hienoja kuvia; totta vie alkaa matkakuumetta olla! Monenlaista - erilaista - tekemistä näyttää löytyvän. Toivottavasti Brucen pää löytyy. tthv.

    ReplyDelete
  4. Bruce on kansanmies, eiks jeh?! Ottakaahan paikka perusteellisesti haltuun, vielä kun ehditte! Hauskaa reissua, ehkä nähään kesän mittaan. :)

    BR,
    Jaska

    ReplyDelete