March 11, 2012

QUAKERUSH INVASION

Mitä saadaan, kun heitetään yhteen Dead Space, Doom, kilometri raksaraitaa, litra Devlan mudia ja muutamat valo- ja ruoste-efektit? Hyvän frendini Peten älytön Iron Warriors-teemainen Chaos Daemons armeija.

Petellä on vuosikymmen kokemusta 40k Chaos Marine-joukoilla pelaamisesta ja yhtenäisestä väriteemastaan tunnistettavat Iron Warriorit ovatkin olleet tuttu näky turnauksissa jo pitkään. Armeijapalkintoja on tipahdellut, mutta nykyisen kaaoscodexin jäätyä jälkeen kehityksessä muunlainen menestys on ollut vähän kiven alla. Mielikuvitukseton ja tylsästi kirjoitettu codex murtaa jossain vaiheessa uskollisimmankin kaaoksenpalvojan toivon ja on aika kokeilla jotain uutta. Kun kuulin ensi kerran Peten demonisuunnitelmista, mietin "Ai jotain muuta kuin Iron Warrioreita... Uskon kun näen!" Mutta niinpä vain valmistui upea teema-armeija täynnä vaikuttavia konversioita ja asennetta.

Demoninen sotajoukko on rakennettu Fatecrusher-konseptin ylle ja venyy kaikkinensa reiluun 1850 pisteeseen. Jonkinlaisia jatkosuunnitelmia ja vaihtoehtoyksiköitä on kai vielä rakenteilla, mutta kokoonpano on nyt valmis turnauksiin ja haastettavaksi kaveripeleihin. Veikkaankin, että nämä nähdään parissakin kevään 40k-turnauksessa pääkaupunkiseudulla!

Warpin konehirviöitä johtaa pirullinen suurdemoni. Pelissä figu käyttää Kairos Fateweaverin sääntöjä.

Obliterator-henkinen ja Predator-tyyliin olkapäällä kannettava kanuuna kuvaa Bolt of Changeja ja muita ampumishyökkäyksiä.

Bloodcrusherit pistävät paineen vihollispäätyyn välittömästi pelin alkaessa. Peten armeijassa näitä on neljätoista ja kaikki on mallattu dynaamisiin asentoihin scratchbuildatuille alustoille, jotka kuvaavat jonkinlaisen tehtaan tai avaruusaluksen teräslattioita.

Väriteema on Iron Warrior-fanin ykkösarmeijasta tuttu ruosteinen rauta ja varoitusraidat. Väriä tuomaan on lisätty jumalille vuodatettua verta ja valoefekti, joka hohtaa sinisenä synkkään rautalattiaan härkädemonien kylkiluiden välistä.

Osa demoneista osaa jonkin tempun, kuten Rending-hyökkäykset ja nämä on erotettu muista pienillä konversioilla. Tämä on kai jonkinlainen radisti!

Armeijasta löytyy myös pari Matrix-tyylistä lonkeromasiinaa. Pelissä nämä ovat Heraldeja Charioteissa.

Miniatyyrit on tehty Tomb Kings Sepulchral Stalkereista, kitaran- ja bassonkielistä sekä jostain Infinity-figuista.

Pelissä yksilöt saattavat yllättää huikealla nopeudella ja hyökkäyksien määrällä.

Kuuluisat kaivosmiehet ovat esiintyneet Lesser demoneina Iron Warrioreiden riveissä jo pitkään. Nyt niiden määrä on kolminkertaistunut ja kaikki aseet on kaivettu esiin!

Epämuodostuneet kaaoksen sikiöt nousevat kaivoksista kun tarvitaan reservijoukkoja pitämään objektiiveja. Peliteknisesti nämä ovat Plaguebearereita.

Figut on tehty Khorne Bloodlettereistä, Necron Warrioreiden selkäpanssareista ja Scarabeista. Myös näille on hankittu teräslattiaa kuvaavat alustat.

Pienemmät matodemonit on rekrytoitu tajutakseni Infinity-sarjasta. Nämä luikertelevat taistelukentän raunioissa kuvaten Horroreita ja ampuvat viheliäisiä laservasamia vihollisen niskaan.

Figut menevät hyvin roolissaan sellaisenaan ja konversioita ei Peten mukaan tarvinnut juuri tehdä. 3D-projektoria kantava demoooni on tietenkin Changeling.

Iskujoukkoihin kuuluvat myös Slaaneshin Fiendit, jotka on tehty Privateer Pressin Hordes-pelin Legion of Everblight-warbeasteista.

Pete onnistui mun mielestä tosi hyvin painajaismaisten hirviöiden raa'assa maalauksessa. Figut sopivat myös sääntöihinsä hyvin nopeina mutta hauraina verikoirina.

Screamer-lauma tuo panssarintorjuntakykyä ja väriä armeijaan.

Kuten kaikille muillekin armeijan figuille, myös näille on tilattu ja rakennettu custom-alustat yhdistämään demonit muuhun armeijaan. Näitä katsellessa nousee mieleen siisti kuva, kuinka neonhohtoiset demonirauskut uivat pimeyden läpi kohti pahaa-aavistamattomia panssarivaunuja.

Bobcat Hellknight on yksi armeijan centerpieceista. Demoniprinssin pohjana on käytetty Grey Knights Dreadknightia.

Pää on kasattu Carnifexin ja ajoneuvojen osista. Rujot aseet on tehty oikeista työkaluista.

Säälimätön demoniprinssi korkkailee pelissä tankkeja ja imee tulitusta, joka muuten kohdistettaisiin Fateweaveriin tai Bloodcrushereihin.

Koska Kairoksen on pelissä mahdollista muuttaa vihollisia Spawneiksi, Pete väsäsi varalle muutaman mutantin.

Näistä tuli mulle ihan Dead Space-pelin avaruushirviöt mieleen.

Demoniarmeija on pelikentällä ehkä arvaamaton, mutta ainakin todella vaikuttava kokoonpano. WAR HEAD onnittelee Petriä uuden armeijan valmistumisesta! Game on!

8 comments:

  1. Komeaa ja persoonallista. Osa monstereista on todellakin aidosti kammottavia. Täydet pisteet!

    ReplyDelete
  2. On, todella persoonallinen ja hyvällä tyylillä tehty armeija, demonista, hyvä!

    ReplyDelete
  3. Kiitos! Mä en olis ikinä osannu laittaa noita kuvia nettiin tai edes kirjottaa niistä noin hyvin. Kiitos Teemu ^^
    Vihdoinkin sain tännekin laitettua oman profiilin.

    ReplyDelete
  4. Loistavannäköstä settii. Otetaan pete joskus matsii!

    ReplyDelete
  5. Kerrassaan mallikkaan näköinen armeija. Ainoana pikku miinuksena ehkä se, että noista matrix-lonkero-otuksista ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen chariot-heraldit, mutta erittäin hienoja ne on silti.

    ReplyDelete
  6. Mukava nähdä miten mukavasti kaikki figut sointuu samaksi armeijaksi vaikka vamistajat ovat mitä sattuu :) Tämmösiä konvertointi-yms.projekteja on mukava katsella vaikka ei 40K:sta mitään ymmärtäisikään.

    ReplyDelete
  7. 40k paras peli ikinä!!

    ReplyDelete