October 19, 2011

FALL TO STERNGRAD

Vanhat imageshackiin lataillut kuvat on valitettavasti räjähtäneet rikki näistä vanhemmista artikkeleista. Katsotaan, jos kuvat löytyisi vielä jostain kovalevyjen kätköistä ja saataisiin ne fiksattua...

Tenttiviikon jälkeisellä intensiivi/syyslomaviikolla päätettiin viimein käydä toteuttamassa eräs jo hetken suunnitteilla ollut projekti. Hesestä tuli hiljattain Tapiolan Pelikaupan myymäläpäällikkö ja päätimme "vaalia perinteitä" tekemällä Ericin kanssa tuparihengessä uuden pelipöydän liikkeen asiakaskäyttöön kuten viime kerrallakin. Special Forces pakkasi siis laukut ja matkasi Tapiolaan väsäämään hyistä, karua kaupunkimaisemaa futurististen taisteluiden tapahtumapaikaksi.

Muistaako kukaan kesäistä projektia, kun kävimme väsäämässä High Elfien Ahvenanmaan Porvoon laivataistelumeininkiä varten? Samalla reissulla tutkimme kaupan valtavia tiloja ja etenkin sitä vanhan ja uuden tavaran paljoutta mitä varastojen nurkkiin oli jemmattu. Kaivaessamme vähän pintaa syvemmältä löydettiin pari makeeta cityfight-maaston pohjaa, joihin oli käytetty styrox-levyä ja joitain vanhoja 40k-raunioita. Ne olivat kuitenkin pahasti kärsineet, pölyssä, hajalla ja keskeneräisiä eikä niitä olisi voinut sellaisenaan käyttää pelipöytinä. Inspis jäi kuitenkin kytemään, sillä nykyisellä Realm of battlen aikakaudella tämäntyyliset kiinteät pöytäprojektit on aika harvinaista herkkua. Yksityiskohtien potentiaalinen määrä ja erilaiset maastoelementit (kuten juoksuhaudat) on hurjia etuja levyille tehdyissä pöydissä, toki liikuteltavuus ja kestävyys kärsii.

Kun kuulin Hesen siirrosta Tapiolaan, pyysin lähes oitis HQ-osastoa toimittamaan Cityfight-jäänteet Porvoosta Tapiolan liikkeeseen. Sovimme Edun ja Hesen kanssa, että tulisimme tekemään uuden pöydän uuden myymäläpäällikön ja tulevan 40k Megabattlen kunniaksi. Lähtökohtana oli todella karu, inhottavan näköinen mesta, johon tuli ainakin visiotasolla vaikutteita Stalingradin taisteluista. Tavoitteena oli maasto, johon ei todellakaan haluaisi itse joutua edes hetkeksi, vaan koko maisema huutaisi kylmyyttä, kurjuutta ja raskaita sotaisia olosuhteita. Fiilisteltiin pöytää tehtäessä jonkin verran omia inttikokemuksia Sodankylän pakkasissa ja Upinniemen merituulessa.

Tällä kertaa on vähemmän kuvia välivaiheista, osittain siksi että pääsimme kasaamaan pöytää "valmiille" pohjille. Uusi pöytä valmistui kahdessa iltapäivässä. Tämäntyyliset pöydät on kyllä fiilistelypeleissä ainoita oikeita ja tuottavat paljon mielihyvää hienojen, maalattujen armeijoiden omistajille kun kerrankin on asiaankuuluva kulissi omalle teema-armeijalle. Meille tuli jo työstäessä himo päästä ottaan jokin tarinapohjainen Cityfight-matsi niin pian kuin mahdollista! Jos itse muuttaisin pöydässä jotain, olisin käyttänyt perustamateriaalina finnfoamia (styrox on vain kurjaa, sekä työstämisen, maalaamisen, liimaamisen että käyttökestonsa kannalta) ja tehnyt pöydästä saumattoman (eli ei useille erillisille levyille) lähinnä ulkonäkösyistä.

Kiitos Tapiolan Pelikaupalle, Heselle ja Jyrille mukavista rakentelupäivistä ja materiaalisponssauksista!

Mygamestore SpecOps HOOAH!

































Kun kerrankin rakennettiin jonkin muun kuin muovin päälle, oli pakko kaivertaa pari juoksuhautaa vaikka ihan periaatteesta. Sijoituspaikaksi valittiin pöydän keskuskukkula, jossa on luonnollinen high ground ja hyvät tulenjohtonäkymät lohduttomaan kaupunkikuvaan. Lattialaatoiksi laitettiin pahvilevyjä jotka maalattiin myöhemmin teräksisiksi. Asemien suojaksi kasattiin finnfoam-kuutioista ja greenstuffista pienet muurit ja hiekkasäkkejä.























Jotta saatiin pöytään vähän näyttävyyttä ja myös vertikaalista "meininkiä" (wtf?), tein finnfoamista kookkaampia kaarirakennelmia kaupungin entiseksi maamerkiksi. Meidän kuumalankaleikkurit on toistaiseksi käyttökelvottomia joten ei saatu kovin monimutkaisia rakennelmia tehtyä. Nämä kaaret vuoleskelin GW:n askartelumoralla ja mattoveitsillä muistaakseni 50mm Finnfoam-levystä.
























Suihkis. Maalaus toteutettiin Games Workshopin ja Army painterin spraymaaleilla mustan basecoatin päälle. Väreinä Army Painterin siniharmaa ja ruskea, GW Skull white ja Chaos Black sekä Flames of War-spraymaalisarjan oliivinvihreä. Kontrastit piti luonnollisesti dyrbrushailla pinnoille käsin.























Ekan päivän jälkeen värimaailma alkoi olla kondiksessa. Olimme pystyttäneet aika paljon eri elementtejä ympäri pöytää ja luoneet koko ajan sille tarinaa projektia työstäessämme. Joka neljänneksellä on vähän erilainen tunnelma ja pieniä siistejä yksityiskohtia. Koetimme ottaa myös työskentelyä seuranneita vakioasiakkaita osaksi suunnittelua ja kyselimme mielipiteitä esimerkiksi maastonkappaleiden sijoittelusta ja pelattavuudesta. Palautteesta johtuen revimme esimerkiksi kitukasvuiset puut irti ja niputimme ne selkeämmiksi kasoiksi tai raunioiden kylkeen, jotta maasto olisi selkeämpää ja muodostuisi käytännöllisempiä kulkureittejä.























Keskityksen maaliksi joutunut tie. Tunnelma on kohdallaan...























Toinen päivä käynnistyi yksityiskohtamaalauksella. Tietä sprayattiin hiekan sävyin ja jäätynyt kanaali sai ylleen siniharmaan hunnun. Kontrastia kuivaharjailtiin isoin siveltimin Dheneb Stonella ja valkoisella.























Ericin greenstuffista muotoilemat hiekkasäkit poimittiin esiin, jotta yksityikohdat erottuisivat jäisestä harmaudesta paremmin.























Yhdeksi centerpieceksi laitoimme kaarirakenteiden läpi raunioihin rysähtäneen hävittäjän. Tämä on jokin model kit jonka Pete heitti mulle taannoin tulevaisuuden projektien varalta. Mun mielestä aika siisti objective fiilistelypeleihin...























Värejä niskaan. Pidimme sävyt aika maanläheisinä tarkoituksella. Lentsikan ei ollut tarkoitus hypätä silmille maastosta. Ruosteet tein foam-palalla tuputtelemalla ympäri konetta.

































Toinen kuvakulma ja viemäriputki, josta voi tulevassa megapelissä ilmestyä esimerkiksi kommandoja!























Tein ruokasoodasta, eri-keeperistä, valkoisesta maalista ja vedestä lumisörsselin jota harjailtiin sinne tänne. Kinoksiin ruiskittiin verta ja mutaa hammasharjasta "linkoamalla". Tämä on muinainen tekniikka jonka omaksuin alunperin muistaakseni kolmosedikan Codex: Imperial Guardista.























Pilarit onnistuivat yllättävän hyvin siihen nähden, että käytössä ei ollut vanhaa kunnon kuumalankaleikkuria. Isot kaaret tuo hyvin näyttävyyttä pöydälle mutteivät ole pelaamisen (ehkä vähän pelaajien...) tiellä. Ericin arvioiva katse lakaisee jäisiä maisemia.























Pumm. Teollisuusalue on nähnyt parhaat päivänsä.























Propagandaa googlesta ja paksumpaa lumisörsseliä.























Taistelun jälkiä raunioissa.


































Postinkantaja saapuu jakamaan kenttäpostia. Mordian Iron Guard marssii keskellä katua oli tarkka-ampujia tai ei!































Kylmä fiilis. Sävyt saatiin maastossa aika kohdalleen!























Kaariin tehtiin hammastikuista parit jääpuikot, joihin saatiin epäsymmetrisyyttä kuorruttamalla tikut GW:n muoviliimalla. Kyseinen tuote on nykyään mun käytössä enää just täntyylisissä hanttihommissa Pelikauppamme alettua myymään ylivertaista Gale Force 9:n liimaa.























Reitti maanalaiseen tunneliverkostoon. Levittelimme lentolehtisiä ympäri kenttää tuomaan väriä ja yksityiskohtia. Eric teki viime silaukseksi myös keisarillisista muonapakkauksista peräisin olevia tölkkejä, joita liimailtiin sinne tänne eritoten oletettujen asemien ympärille.























Linnoitettu kukkula ja järkähtämätön patsas, joka on selvinnyt kaikista Sterngradin pommituksista.























Kaartin tiedustelurykmentti etsii eloonjääneitä.























Who goes there?























Keisarillinen sana ja asemat. For the Emperor!























Veteraani ja posteljooni tarkistamassa jään kestävyyttä. Jossain matsissa jää pitää kyllä pystyä ampumaan rikki!
























Tuhannen dollarin paikka!























Valkyriesta pudotettu ammustäydennys.























Putki oli aika iso impassable-elementti, joten tein jääkasat molemmille puolille portaiksi.























Styrox-levyjen reunat pitäisi vielä teipata, jotta maasto kestää paremmin käyttöä ja siirtelyä. Meillä ei kuitenkaan ollut nyt mustaa teippiä messissä.























Pöytä valmiina kiivasta kaupunkitaistelua varten. Yksityiskohtia on vielä paljon lisää, käykää tsiigaamassa löydättekö esimerkiksi merkityn aseman, jossa konekivääriryhmä vartioi tienpätkää seitsemän päivää!























Play like you've got a pair! Tervetuloa Tapiolaan ja Sterngradiin.

10 comments:

  1. Voi pojat, voi pojat, minkä teitte... Nimittäin aivan järkyttävän hienoa jälkeä jälleen kerran. Tunnelmaa kyllä piisaa tosiaan ja yksityiskohdat olivat herkkua. Mielenkiinnolla kuvia läpi selasin. Tosin tämä pelipöytä tuntuu jotenkin paljon perinteisemmältä aikaisempiin projekteihinne verrattuna. Toisaalta mikäpä enemmän omiaan kunnon sotafiilistelylle olisikaan. Kyllä ihan näki mielessään erilaisia vanhoja sotaleffoja pyörimässä, kun tuolla katse eteni.

    ReplyDelete
  2. Kiitti! Tämä oli kyllä kiva ja antoisa "hanke".

    Kommentoit pöytää "perinteiseksi", hauskasti sanottu! Kieltämättä aihe oli aika tavanomainen mutta mun mielestä teema sopii tosi hyvin 40k:hon. Tällainen "realistisemman" tyylinen setti voi toisaalta vedota myös ihmisiin jotka eivät tunne peliä. Pelipöydän osatarkoitus katseenvangitsijana ja osana liikkeen promootiota on aika tärkeää ja esimerkiksi jokin demonimaailma voisi olla tietystä näkökulmasta liian outo pelikaupan pöydäksi.

    Tällä kertaa oltiin harrastuksen juurilla ja tavallaan perinteisissä kuvioissa. :) Ehkä ensi kerralla jotain erikoisempaa tai kunnianhimoisempaa!

    ReplyDelete
  3. Jeps kuten sanoin, niin pöytä on todellakin sitä sotaa itseään. Itsellä ainakin pyörii välittömästä Behind Enemy Lines (suom. Vihollisen keskellä)-leffa silmissä aina, kun kuvia katsoo. Leffa ei ehkä kummoinen, mutta fiilis hyvä :D

    ReplyDelete
  4. Joo kiitti vaan, nyt saatiin tapiolaan tosi hieno pelipöytä! En ookkaan vielä ehtinyt pöytää kokeilemaan mutta sitä on kyllä mehusteltu.

    ReplyDelete
  5. Trés cool!

    Tommosella pöydllä olisi ilo pelata.

    ReplyDelete
  6. Kiitos Eric/Teemu !

    Oli kiva seurata Spec Ops työskentelyä !

    For the Emperor !

    //jyri

    ReplyDelete
  7. Väkevää settiä. Äijien projektit saavat kyllä omat rakennuskäpälät syyhyämään.

    ReplyDelete
  8. Kiitti! Ja sit ei muuta kuin rakentelemaan. ;)

    ReplyDelete
  9. miks just jäätä:=/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tällä kertaa oli vähän talvisemman pöydän vuoro. :) Sterngradin inspiraationa oli myös Stalingradin taistelu, joka muistetaan kohtalokkaana lumen ja jään sota-areenana! Seuraava kaupunkiprojekti tulee olemaan vähän lämpimämpi.

      Delete