November 20, 2013

Fight night and brushstriders

Tänään oli ihan poikkeuksellisen kiva Fight Club -ilta! Vakkarijengi käy koko ajan tutummaksi ja hyviä frendejä on hauska moikata harrastuksen merkeissä säännöllisesti. Pystytimme nyt toista kertaa peli-illan yhteyteen myös maalauspöydän ja Facebook-ennakkohuutelu tavoitti taas pari maalaajakaveria. Yhdessä sutiminen ja kaiken coolin fiilistely vaan on tosi inspiroivaa ajanvietettä ja samalla tulee saatettua uusia joukkoja väreihin kuin huomaamatta ja tsempattua kaveria vastaavissa hankkeissa. Samalla ympärillä pyörivät pelit, joita voi aina breikkiä pitäessä käydä tsiigaamassa. Hyvä meininki ja mukaan mahtuu jos vain paikka ja aika sopii!

Maalausmiitin iloksi ja onneksi saapui vastikään joulusesongiksi myyntiin palannut Ultimate Paint set kätevine laatikostolokeroineen! Maalisetti on asiakaskäytössä Poromagialla Fight Club -maalausnurkkauksissa sekä jatkossa myös erilaisissa tapahtumaluontoisissa maalauskouluissa ja työpajoissa. Tämä on huippu ratkaisu väliaikaisen maalauspöydän pystyttämiseen, sillä maalit on helppo koota takaisin laatikkoon ja nostaa säilöön seuraavaa figumiittiä odottelemaan.





























War Headin edustajisto kunniavieraineen istui taas maalauspöydän ääressä koko illan. Pistämme kovaa vauhtia äijiä väreihin, sillä yhteiset pelisuunnitelmat Armageddon-teema-aposta ovat pistäneet sotasukat pyörimään itsen kunkin jaloissa. Mukana maalausringissä oli mun, Hesen ja Ollin lisäksi myös Ville, pari Mikaa ja jopa Johannes, joka piipahti viimeistelemässä Mortifactors-combat squadinsa viimeistä jäsentä.

Selvisen Mika on Tapiolasta tuttu Hesen aisapari ja piinkova fiilistelijä. Illan pääpuheenaiheena oli tällä kertaa Horus Heresy ja erilaiset legioonien ja niiden sääntöihin liittyvät tunnelmoinnit. Forge tekee kyllä hyvää duunia!

Hese valmisteli Deffskullz-örkkiosastonsa Loota-tulitukijoukkoja ja veteli sinisiä sotamaalauksia näiden hipiään. Klassikkohorde kasvaa soturi kerrallaan ja kohta meidän on pakko ottaa vitriinihyllyllä dioramamaaston virkaa toimittava talo pois, koska valmistuvat ököt ei muuten mahdu sisään...

Tarkemmassa tarkastelussa oli myös Forgen Horus Heresy -sarjan toinen osa, joka kertoo Isstvanin pudotusalueen verilöylystä Imperiumin synkimpinä hetkinä.

Frontside-Olli ajoi Lohjalta tekemään hieman maalihankintoja, diilailemaan Forgefiguja ja myös pelaamaan teemamatsin frendinsä Noan kanssa. Imperial Fistien tulikaste päättyi urhoolliseen kaksintaisteluun Iron Warriorien sotakonetta vastaan.

Samalla raivosivat vähän isommat taistelut kaikilla kuudella pöydällä. Mukana oli myös pari Malifaux-miestä, jotka ovat pitäneet skirmishpelien lippua korkealla useampana viikkona.

Innokkaimmat kenraalit, kuten Niko, ehtivät pelata parikin täysikokoista peliä illan aikana eri vastustajia vastaan.

Space Wulf Kimmo piti vahtia maalauspöydän luona ja kannusti Mika-isännän Vietnam-teemaista örkkihanketta edistymään.

Kuusikon siimeksessä painivat demoonien ja Tyranidien sotapäälliköt.

Tällaisia temaatiisia kokonaisuuksia, kuten Nikon Nurgle-viritteinen demonihorde on aina siisti nähdä ja ikuistaa.

Löysin kameran kätköistä myös pari figukuvaa aiemmista Fight Clubeista. Farsight-komentaja Emppu on vieraillut tappelukeitaalla useaan otteeseen ja pelannut aktiivisesti erilaisia Tau-buildeja listaansa hioen. Ehdimme ottaa yhden keskenäisenkin matsin valmistautuessamme Noppakerhon viime viikonloppuna pelattuun turnaukseen, josta jäi käteen ainakin uutta näkemystä ja kokemusta, vaikka palkinnoille ei tällä kertaa yllettykään.

Antti "Natsi" Natusen Chili-Krootit katoavat pian koistikkoon.

Miika Kalliokari on laittanut vielä pari viikkoa sitten aavikon yllä lennelleet Dark Eldarit hetkeksi jäähylle ja ottanut rakentaakseen Hammer of Baal -kokoonpanon uusimman iterraation. Jännättäväksi jää, nähdäänkö Blood Angelien panssarijyrä ETC-kutsuturnauksessa viikon kuluttua...

XV104-taistelupuvuilta ei voi välttyä Fight Club -maisemissakaan!

Illan maalailut tuottivat tulosta ja sain valmiiksi ensimmäisen ryhmän uudelleenmaalattuun Imperial Guard -jengiini! Seuraavassa kuvasarjassa joukkueen ensimmäinen jalkaväkiryhmä tutkii hylätyn teollisuusalueen lastauslaituria...

Figut oli liukuhihnatuotetun valmisteluvaiheen jälkeen tosi nopsa ja hauska viimeistellä lopulliseen kuosiinsa ja näyttää jopa ihan realistiselta, että näitä jaksaisi tehdä sen toistasataa! Otin tarkoituksella aika rennon otteen metallinappien sutimisessa, sillä niiden tulee näyttää mulle hyvältä isossa yksikössä ja nimenomaan pelikäytössä ja sopia yhtenäiseksi osaksi Carcharodons-kokonaisuutta. Beissit ovat vielä vaiheessa, sillä Army Painterin ruohotuppovarannot olivat päässeet ehtymään.

Harmaat takit, puurunkoiset aseet ja punaiset sekä valkoiset tehostevärit viittaavat aikaisempiin Space Sharks -figuihin. Steel Legionaireille sopii hyvin maanläheinen ja realistinen, rajattu väripaletti.

Mun suosikkijuttu figuissa on niiden luonnolliset ja vaihtelevat asennot ja eri varusteet, kuten kenttäpullot, pistimet, kaasunaamarit ja monien figujen henkseleistä roikkuva hassu rulla, jonka olen aina kuvitellut olevan makuupussi. Lisäksi luutnantit pääkallonaamareineen ja tylyine asentoineen on ihan ässäkamaa, kyllä tämä design-ilme vaan joutaisi nykyajan muovifiguihinkin...

Sekoittelen ryhmiin mukaan myös Heavy Weapon -tiimien lataajia tai tähystäjiä tuomaan vähän vaihtelua yksiköiden lookkiin ja dynamiikkaan.

Päätin muuten, etten ala vaihtamaan luutnanttifiguille kirveitä miekkojen tilalle esteettisistä syistä, vaan upseerien heiluttamat, lähes käyttäjänsä pituiset miekat saavat luvan olla Armageddon-Pattern Greatswordeja, jotka toimivat Power Axejen säännöillä.
Vaihdoin asetiimille korkeamman alustan (Steel Legion -figujen mukana myytiin alunperin vanhan malliset, matalat 60-milliset) ja perus Lascannonin klassiseen Cadian-Autocannoniin. Näissä renkaallisissa tykeissä on niin oikea 40k-fiilis, että halusin ainakin ekalle blobijoukkueelle aseiksi automaattitykit. Mulla on koko pino Steel Legion Heavy Boltereita, Lascannoneita ja Missile launcher -taistelijapareja venailemassa, mutta niistä voidaan tehdä vaikka vaihtoehtoaseita tai Heavy Weapon Squadeja jos tarve vaatii.

Sprayasin ekaa ryhmää aloittaessa vahingossa yhden extramiehen pohjaväreihin ja maalasin sen nyt samalla muiden muassa sotavalmiiksi. Seuraava jengi on siis jo aloitettu!

Kimmo ja muut soturit jäivät taas odottelemaan ensi viikon Fight Clubia. Nähdään taas maalaus- ja pelipöytien ympärillä!


No comments:

Post a Comment