March 17, 2016

Apparitions of Old

Keräsin vastikään kameran muistikortilta talteen kaikenlaista matskua, jota on tullut ikuistettua millon missäkin turnauksessa tai peli-illassa. Ihan kaikista tempauksista ei kuitenkaan tule tehtyä blogipostauksia, joten ollaan silloin tällöin heitelty fiilistelykuvia Facebookin puolelle. Eritoten tiistain Fight Clubeista tulee usein otettua muutama action-otos, joilla päivitetään kanavan kuvagallerioita. Jos siis some-feedistasi puuttuu ripaus figupropagandaa ja inspiraatiota, liity messiin! Kanavaa seuraamalla saa toki myös ensi kädessä tiedon turnauksista ja muusta toiminnasta.


Tällä kertaa täällä blogin puolella esitellään Ollin rakentama Legion of the Damned -iskujoukko, joka oli osa yhtä tammikuussa pelatun Alliances 3 -turnauksen erikoisskenaariota. Pelaajien tuli keskinäisen kamppailun lisäksi ratkaista pelin aikana palapelimuotoinen mysteeri, missä onnistuttuaan kenraali sai lähettää avuksi ilmiintyneen Legion of the Damned -ryhmän tukemaan minkä tahansa oman allianssinsa jäsenen taistelutoimia. Ignores Cover -melta-aseet olivat tervetullut vahvistus eritoten niissä pöydissä, jossa vastapuolelle oli asettunut Imperial Knight...

Tummanpuhuvat rokkarimarinet väsäiltiin tavallisista Space Marine -osista yhdistettynä yhteen boksiin aitoja Legion of the Damned -figuja. Myös varustus optimoitiin kaivamalla bitsboksista erikoisaseita; meltagun, combi-melta ja multi-melta molempiin ryhmiin.

Synkkään ulkoasuun haettiin kontrastia luunvärisillä yksityiskohdilla, liekki- ja kallofreehandeilla sekä Agrellan Earthilla toteutetulla aavikkobeissauksella.

Myös liekkifreehandit kuuluu olennaisesti asiaan ja niistä saa nappeihin kirkkaiden kypäränlinssien kanssa tehokkaita katseenkohdistajia.

Konversiot ovat toimivia, sillä niistä ei juuri erota, mitkä osat ovat virallisesta Legion of the Damned -kitistä ja mitkä on kerätty eri Mariinichapterien ja Chaos-figujen mallistosta.

Kaksi squadia on tietysti jo pienen armeijan alku ja pohdimmekin Ollin kanssa, pitäisikö näille lisätä vielä ainakin Dreadnought... Tällainen ajattelu on tietenkin vähän vaarallista koska äkkiä figuja saattaa olla kasassa jo vitriinihyllyllinen.

Ensimmäistä ryhmää johtaa synkän kallonaamarin valinnut legioonalaiskersantti...

...toisen taistellessa paljain päin mutta hengityssuojan kanssa.

Legioonalaisvahvistukset selviytyivät hyvin Alliances 3 -haasteista!



2 comments:

  1. Onko beissit tehty cracling mediumilla vai millä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Citadelin Agrellan Earthilla, mutta alla taisi olla jokin muotoileva kittikerros joka vähän tehosti efektiä. Kysyn tarkemman reseptin Ollilta viikonloppuna, ehkä tehdään jokin tutorial.

      Delete