March 10, 2014

Certain Death

War Headin Modern Combat -operaattorit kokoontuivat hiljattain jälleen uuteen sessioon. Tällä kertaa kentällä toimi Brittien SAS, jonka oli määrä pelastaa seitsemän vangiksi jäänyttä avustustyöntekijää kapinallisten kynsistä. Vankeja pidettiin pienen vuoristokylän keskellä olevassa talossa, jota vartioimassa oli tuntematon määrä asemiehiä ja paikallisia insurgenteja. Toinen tehtävä olisi eliminoida paikallinen kapinallisjohtaja, jonka arveltiin olevan vankien kanssa kylässä tarkastuskierroksella. Operaatio oli ajoitettu aamuyön tunteihin hetkeen ennen aamunkoittoa, jolloin vartioivat joukot olisivat oletettavasti kaikkein vähiten valmiudessa. Näin olikin, sillä kaksi joukkoa kapinallisia oli operaation alussa nukkumassa ja vain osa vartijoista oli hereillä. Kukaan ei vaikuttanut olevan erityisen varuillaan. Tiedustelutietojen mukaan kapinallisia oli 20 - 30 miehen välillä ja oletettavasti kylän välittömässä läheisyydessä asemiehiä olisi lisää.

Tehtävään lähetettiin kaksitoista SAS-operaattoria, jotka kuljetettiin Chinookilla lähelle kylää. Vuoristoisen maaston suojissa ryhmät etenivät kohti kylää lännen suunnasta. Joukkojen ollessa vielä laskualueella operaation kenttäjohtaja jakoi operaattorit kahteen kuuden miehen tulivoimaiseen ryhmään. Ryhmien oli tarkoitus edetä toisiaan suojaten kohteelle ja suunnitelman mukaan toisen tiimin oli määrä vapauttaa vangit toisen pitäessä asemiehet kurissa suoja-asemasta.

Operaation alusta noutokopterin tuloon olisi vain kaksikymmentä minuuttia, joten suorituksen tulisi olla nopea ja operaattorien olisi toimittava määrätietoisesti. Tarkistettuaan aseensa ja varusteensa joukot aloittivat nopean ja hiljaisen etenemisen kohteelle, tietäen että kaiken pitäisi mennä suunnitelman mukaan.

Erikoisjoukot saapuivat selät kyyryssä kohdekylän reunalle ja ylittivät pienen aluetta reunustavan kukkulajonon. Edetessään hiljaa kohti oletettua kohderakennusta vasemmanpuoleinen operaattoriryhmä havaitsi kukkulan rinteellä olevan, paimenelta vaikuttavan siviilin, joka sotilaat nähtyään riensi juoksujalkaa kohti kylää, ilmeisesti hälyttämään vartiomiehiä. Operaattorit pidättäytyivät vielä tulenavauksesta ja jättivät paimenen rauhaan, sillä hiljaisuus olisi vielä toistaiseksi heille etu.

SAS-miesten edetessä kylään kaikki vaikutti vielä rauhalliselta. Paimen herätti kuitenkin yhdessä talossa kuorsanneen kapinallisjohtajan, joka juoksi välittömästi herättelemään muita nukkuvia asemiehiä. Kaksi hereillä ollutta kapinallisjoukkoa ei ollut vielä selvästikään perillä siitä, mitä kylän laidalla tapahtui, vaan nämä jatkoivat rauhallista liikuskeluaan aamuhämärässä. Erikoisjoukot siirtyivät kylässä olevan metsäisen alueen suojiin ja jatkoivat varovaista etenemistä kohteelle. Operaatiojohtajan helpotukseksi tilanne eteni suunnitelmien mukaan...

Pian tilanne alkoi kuitenkin selvitä kapinallisjohtajille ja he päättivät iskeä nopeasti tunkeutujia vastaan. Kapinallissolut saivat kaikki selkeän käskyn paikallistaa ja tuhota tunkeutujat ja kaikki hereillä olevat ryhmät siirtyivät nopeasti kohti vääräuskoisten oletettua sijaintia. Kaksi kapinallisryhmää oli edelleen unten mailla ja epätoivoinen johtaja koetti potkia tokkuraisia kavereita hereille.

Kohderakennuksen läheisyydessä ryhmä kapinallisia havaitsi SAS-operaattorit ja avasi tulen Kalashnikoveillaan. Britit olivat kuitenkin nopeampia reagoimaan ja lyhyiden sarjojen jälkeen kapinallisryhmä oli eliminoitu.

Ensimmäisten laukausten jälkeen koko kylä tuntui heräävän henkiin ja nyt kaikki kapinalliset tiesivät SAS-miesten sijainnin. Taitavasti metsän suojissa edenneet operaattorit kuitenkin niittivät kaikki näkemänsä kapinallisryhmät nurin ja valmistautuivat tunkeutumaan kohderakennukseen.

Lisää hartaita kapinallistaistelijoita saapuu paikalle. Reservejä on hälytetty myös läheisistä kylistä ja vartioasemista. Aika käy vähiin...

Molemmat metsänreunaan edenneet brittiryhmät tarkistivat tilanteen ja toisen ryhmän valmistautuessa etenemään kohderakennukseen vapauttamaan vangit, jäi toinen suunnitelman mukaan suojaamaan tovereitaan. Jälleen pari kapinallisryhmää yritti tulittaa länsimaalaisia, mutta aseensa nostaneet kylänmiehet ammuttiin säälittä.

Erikoisjoukot metsänreunan overwatchissa... Vihollisia ilmestyi pelloista ja rakennuksista, mutta toistaiseksi liittouman joukkojen ammustilanne oli hyvä ja sihti kohdallaan.

Murtohommiin valitut SAS-operaattorit ryntäsivät kohderakennuksen seinustalle, mutta eivät tienneet miten suuri vihollisjoukko olisi vartioimassa vankeja kohderakennuksen sisällä. Näiden oli täten varauduttava lähitaisteluun rakennuksen sisällä. Lyhyen hengenvedon jälkeen SAS tunkeutui ikkunoiden kautta taloon, mutta hammästyivät löytäessään panttivangit talosta ilman vartijoita. Vangit vapautettiin nopeasti siteistä ja ryhmä valmistautui siirtymään ulos talosta.

Vihollisen raskaatkin aseet tulittivat piittaamattomasti rakennuksessa kyyristeleviä vääräuskoisia!

Tässä yhteydessä myös kolme seinustalle hiipinyttä kapinallisnuorukaista yritti yllättää erikoismiehet, mutta turhaan; jälleen tarkat laukaukset kaatoivat pienet taistelijasolut. Vaihdettuaan lippaansa salamannopeasti brittioperaattorit nyökkäsivät lyhyesti toisilleen ja aloittivat poistumisen rakennuksesta pelastettujen vankien kanssa.

Panttivankeja paimentava operaattoriryhmä livahti takaisin metsän siimekseen suojaavan ryhmän eliminoidessa jälleen yhden esiin tulleen taistelijapoppoon. Kaksi korkeasti koulutettua SAS-operaatoriryhmää toimi kuin hyvin öljytty kone ja toisiaan suojaten ryhmät etenivät metsän suojassa kohti noutoaluetta. Kuin elokuvamaisena toisintona edellisistä kohtaamisista ryhmät eliminoivat lähietäisyydeltä metsään brittijoukkojen selustaan edenneet kapinallisreservit. Paikalliset puolestaan olivat vihdoin saaneet potkittua hereille viimeisetkin nukkujat ja nyt koko kylä tuntui pinkovan kohti vetäytyviä SAS-operaattoreita. Kun vielä lähialueella olleet asemiesjoukot siirtyivät kylään, vetäytyvät erikoisjoukot vankeineen olivat vaarassa tulla piiritetyiksi...

Erikoisjoukkojen onneksi kapinalliset olivat reagoineet hieman hitaasti, minkä seurauksena yhtään koordinoitua yhteishyökkäystä ei saatu aikaiseksi. Kapinalliset iskivät yksi kerrallaan ja tulivat ammutuiksi yksi kerrallaan. Yhtäkkiä aamun sarastaessa tilanne sai kuitenkin dramaattisen käänteen, kun lähietäisyydeltä käydyssä tulitaistelussa kapinalliset pääsivät vastaamaan tuleen ja sen seurauksen kaksi brittioperaattoria ja yksi näiden kuljettama panttivanki saivat osumia. Toisen ryhmän ampuessa kuumeisesti kaikki mahdollisia uhkia, tarkisti toinen tiimi osumia saaneiden tilan. Molemmat operaattorit olivat vain lievästi haavoittuneita, mutta osuman saanut panttivanki  menehtyi eikä mitään ollut tehtävissä.

































Kuin tapahtuneesta  sisuuntuneena ammuttu ryhmä eliminoi raivoisasti lähellä olleet kapinalliset. Hurjassa tulimyrskyssä ja toisen ryhmän tukiessa tulivat kaikki kylästä lähietäisyydelle pyrkineet kapinallisjoukot elinoiduiksi ja SAS saattoi vetäytyä noutopaikalle ilman vastustusta. Aamuaurinko oli noussut jo korkealle taivaalle kun miehet jakoivat vettä ja katsoivat matalalla lentävän Chinookin kaartavan näkyviin ja ampuen flareja hämätäkseen mahdollisia ilmatorjuntaohjuksia. Operaatio oli pian ohi ja se oli loppujen lopuksi onnistunut. Kuusi panttivankia oli vapautettu ja yhtään operaattoria ei menetty. Pienen varjon operaation ylle heitti yhden panttivangin menetys ja se, että kohteena ollut kapinallisjohtaja pääsi livahtamaan.

Hieno ja miltei simulaation kaltainen Force on Force  -peli, jossa erikoisjoukkojen suorituskyky tuli kyllä mainiosti osoitetuksi! Vaikka matsi oli näillä kokoonpanoilla aika yksipuolinen, pelin loppumetreillä nähtiin kuitenkin miten kovimpienkin onni saattaa horjua ja näiden kyvyt laitetaan koetukselle.

No comments:

Post a Comment