August 2, 2017

Guts and Glory



Vaikka Ropecon-valmisteluihin ei tänä vuonna kuulunutkaan perinteistä kuumeista armeijamaalausta, oli coniviikonloppu kuitenkin jälleen projektideadline! Olin ottanut työn alle palkkamaalausprojektina vähän tavallisesta poikkeavan, patsastyylisen figuurin, joka saapui työpajalle muutama viikko ennen Ropeconia. Malli oli aika näyttävä ja koska olin joka tapauksessa fiilistellyt maalaavani jotain conin miniatyyrimaalauskilpailuun, pyysin asiakkaalta luvan ilmoittaa valmistunut figu mukaan skabaan. Tämä sopi hyvin, sillä näin saatiin hankkeelle selkeä deadline ja pystyisin myös laittamaan siihen vähän lisää maalausaikaa!

Miniatyyri on suositusta Berserk-mangasta ja samannimisestä animesarjasta tuttu panssaroitu miekanheiluttaja Guts, joka ei hahmona ollut mulle tuttu ennestään. Sain kuitenkin asiantuntevalta asiakkaalta hyvää ohjeistusta ja paljon referenssikuvia, jonka perusteella sarjakuvasankarin väkivaltaista ja uhkaavaa tunnelmaa lähdettiin tavoittelemaan. Figu on aika kookas ja tiesin heti, että se pitäisi ilmoittaa avoimeen kategoriaan - pohdin myös että näyttävänä mallina se voisi kerätä myös hyvin yleisöääniä ja sopisi sikäli erityisen hyvin kilpailuentryksi.

Oli itse asiassa tosi hauskaa tehdä kilpailuun jotain varta vasten, sillä aiemmin olen ilmoittanut mukaan jotain satunnaisia figuja armeijoista ihan vain kannatusmielessä. Paljon töitä sisältävä kilpailu on katsojille kiehtovampi, vaikka kaikki eivät olisikaan voittajaehdokkaita; siisteistä visioista ja konversioista voi silti saada paljon inspiraatiota irti. Harrastajat tuntuvat muutenkin karttavan maalauskilpailuita liikaa sillä perusteella, etteivät mielestään voisi pärjätä vertailussa ja unohtavat samalla skabojen yhteisöllisyyden. Nyt kuitenkin tehtiin ihka oikea entry kisaa varten!

Figu saapui War Head -päämajaan kuudessatoista osassa. Hartsivalu oli varsin hyvälaatuinen, eikä siinä ollut lainkaan tavallisia ilmakuplia tai pahoja flasheja. Preppailuihin kuului muottirasvojen pesu sekä hiukan taipuneen miekanterän ja -kahvan suoristaminen kuumailmapuhaltimen avulla. Kokoamisen apuna käytettiin pikaliiman lisäksi green stuffia, jotta raskaat osat saatiin tukevasti kiinni liimautumisen ajaksi. Kasasin figun kärsivällisesti osissa, jotta kuivumisajat olisivat varmasti riittävät.

Vaikka itse valu oli hyvä, ei osien sopivuus tietenkään ollut ihan Games Workshop -tasoa, vaan erityisesti viitan kappaleiden väliin jäi varovaisesta liimailusta huolimatta selkeät railot, jotka täytin green stuffilla ennen pohjamaalausta. Kädet, pään ja miekanterän päätin jättää liimaamatta, sillä kukin osa olisi helpompi maalata irrallaan, eikä figuun jäisi hankalasti tavoitettavia "katvealueita".
Pohjatöihin käytin näin kookkaan figun kohdalla aika paljon kynäruiskua. Koska figu oli niin raskas ja siinä oli paljon teräviä kulmia, pelkäsin vähän että pohjamaali alkaisi kulua pitkien maalaussessioiden aikana käännellessäni sitä käsissä ja figun jonkin kohdan nojatessa aina pöytään tai tukipalikoihin. Suihkutin siis ruiskumaalatun pohjamaalin päälle mattalakkakerroksen, joka suojaisi figua hankaukselta ja kolhuilta. Sitten oli metallien ja turkisviitan pohjavärien vuoro; karvoihin tuli harmaiden sävyjen lisäksi hiukan ruskeaa.

Päätin hakea figuun kontrastia käyttämällä viitassa kylmiä ja haarniskassa lämpimiä sävyjä, jotta eri osat erottuisivat toisistaan paremmin ja yleisilme ei olisi pelkkää harmautta. Samasta syystä myös figun kivipaasimainen jalusta tuli hiekansävyiseksi kolhon, harmaan kallion sijaan. Metalleihin tuli siis paljon seepiasävyisiä ja punaisia washeja, joilla tehtiin darkliningia ja myös pohjustusta panssarilevyjen välistä valuvalle verelle, joka on yksi hahmon tunnuspiirteistä.

Kun metallissa alkoi washien ansiosta olla eloa, korostin panssarilevyt kirkkaammalla metallinsävyllä ja lisäsin myös naarmuja. Isossa figussa ei ollut ihan loputtomiin esiin nousevia yksityiskohtia tai pintatekstuuria, joten laajoja pintoja oli hyvä hiukan elävöittää maalaten. Samaan aikaan maalasin myös kellertävät ihoalueet jaloissa ja käsien sisäpuolilla. Lopuksi sävyttelin vielä metalliosia sieltä täältä oransseilla washeilla ja "ruostelitkutuksilla" ennen Blood for the Blood God -efektimaalia panssaritaipeisiin ja haarniskan pinnalle roiskuneisiin splattereihin.

Viittaan tuli myös paikoin kevyttä vaaleaa drybrushia. Silmien hehkuihin layeroin ensin ohuita punaisia glazeja ja tein sitten pehmennykset kynäruiskulla. Lopuksi kiinnittelin osat, jotta päästiin tarkastelemaan yleisilmettä. Tässä Guts on jo kääriytymässä pehmusteisiin ja matkalla Ropeconiin - miekka on vielä irrallaan ja siksi kuvassa vähän vinossa.
Nappasin figusta myyntipisteellämme pikaiset kuvat asiakkaalle lähetettäväksi haettuani sen kisasta - osastomme purun vuoksi en päässyt mukaan palkintojenjakotilaisuuteen. Eric kuitenkin saapui pian palkintolaatan kanssa ja ilmoitti, että Guts oli voittanut kategoriansa! Tuomarien mukaan nämä olivat harkinneet pitkään kahden figun välillä, mutta tunnelma oli lopulta ratkaissut tilanteen Gutsin hyväksi.
Nää kuvat on aika lämminsävyisiä pöytälamppumme ansiosta, figun todelliset värisävyt ovat vähän lähempänä aiempaa kuplamuovikuvaa ja lopusta löytyvää, Ropeconin skabatiimin ottamaa fotoa.

Miekan maalaus oli saanut kehuja tuomaristolta ja se olikin yksi mun suosikkiosia käsien ohella. Isossa teräosassa ei ollut juurikaan sculptattua pintatekstuuria, joten sen keskelle lisättiin hiekanjyviä sisältävää tekstuurimaalia, jotta pintaan saatiin vähän eloa ja tarttumapintaa weatheringille. Töpöttelin ensin sienellä hopeista lisätekstuuria leikkaaviin osiin, ennen kuin aloin vuoroin pestä figua washeilla, vuoroin tehdä pieksämisestä syntyneitä naarmuja. Näin ensin maalatut naarmut alkoivat kadota hiljalleen washilayerien alle ja syntyi efekti vanhemmista ja ohuemmista skraiduista. Lopuksi myös miekkaan tehtiin asiaankuuluvat splatteroinnit, joista paksuimpien keskelle lisättiin jälkikäteen tummaa sävyä syvennykseksi.

Kivipaasiin tuli hiekkaisen sävyn lisäksi hiukan vihreitä ja ruskeita washeja, pigmenttipuuteria ja muutama ruohomätäs. Kuvan keltainen valotus syö lähes kaikki sävyt, mutta kallion kuuluikin olla aika koruton.
Panssaripaloja oli hauska työstää, sillä niitä korostellessa sai miettiä valon tulosuuntia ja heijastuksia. Myös viitta onnistui musta kaikkineen hyvin.
Samoin green stuff -fillailut katoavat ihan hyvin maalikerroksen alle.
Vielä conin maalauskisatoimikunnan virallinen valokuva kategoriavoittajasta - kiitokset tuomareille ja figun skabailun sallineelle asiakkaallemme! Jatkossa War Head tuottaakin sitten award-winning -palkkamaalauspalveluita. ;)

No comments:

Post a Comment