August 27, 2011

WALKER BRAWL

Pelasimme tänään Ollin kanssa hauskan miniskenaarion maalailusession päätteeksi. Ollilla oli messissä örkkiarmeijansa rautainen osasto ja kehittelin hauskan teemamättötehtävän. Ideana oli siis, että lohduttoman betonihelvetin keskelle heitettäisiin kaksi kivenkovaa Liberators Dreadnoughtia ja katsottaisiin, miten hyvin nämä selviäisivät katujen puolustusjoukoista, yhdeksästä Killa Kanista ja kolmesta Deff Dreadista. Get some...

"Hostile activity detected on our front, flanks and rear." "Good. This time they can't get away!"

Ollin Walker-horde deployattiin randomisti siten, että joukot asetettiin yksikkö kerrallaan pöydän keskuspisteeseen ja heitettiin Scatter sekä kaksi Artillery-noppaa. Noppien silmäluvut kertoivat mihin suuntaan Walkerit olivat ajautuneet pelitapahtumia edeltäneellä aluepartioreissullaan. Mikäli scatterista pyörähti osuma, Olli sai valita kentältä raunion johon asetti kävelijänsä (ei kuitenkaan kahta yksikköä samaan maastonkappaleeseen). Mikäli toinen Artillery Diceista näytti misfirea, olivat yksikön kuljettajat torkahtaneet hytteihinsä ja ryhmä aloitti pelin stunnattuna, ja mikäli molemmat, yksikkö joutui saapumaan kentälle reservistä. Mun joukot taas laskeutuivat omalle deployment-alueelleen sillalle, josta oli hyvät näkymät alla avautuviin rauniohin. Sovimme, että mulla oli yllätysetu ja saisin aloittaa.

Vähän erikoisen joukkojenvalinnan lisäksi käytimme vain yhtä lisäsääntöä, kutsuttakoon sitä vaikka nimellä "It's nothing, just help me up!" Tämä tarkoitti, että mikäli mun Dreadnoughtit kärsivät wrecked-tuloksen, niiden oli mahdollista palata taisteluun jos onnistuisin restart-heitossa. Tämä oli kuin reserviheitto, alkaen 6+:sta mun vuoron alussa. Pystyyn kompuroinut Dread ei kuitenkaan saanut liikkua tai assaultoida samalla kierroksella. Destroyed: Explodes!-tulos tuhoaisi ajoneuvon normaalisti.

Objektiivina oli kasa örkkien keräilemiä joukkotuhoaseita, joita metsästämään Liberatoreiden Renegade-legioona lähetti omat raskaan sarjan sotakoneensa. Jo pelin alusta kävi kuitenkin selväksi, että objektiivin voittaisi se joka lyö eniten peltiä ruttuun ja rautaa kasaan... Oli aika avata pari tölkkiä!

Bad boys, bad boys. Weapons primed and ready!


Liberators Detachment 88 "Army of Two"

Dreadnought Raiden
- Patriot Assault shield (counts as Furioso Dreadnought)
- Frag cannon
- Extra armour

Dreadnought Silas
- Zero Hour double barrel (counts as 2 Twin-linked Autocannons)
- Extra armour
- Smoke launchers

Bad Kompany. Give the Mek a wrench, nine tonnes of scrap metal and a week without a fight and that's what you get.


Orkimedes' 6748th Deff Reserve

Deff Dread Supa Steve
- 4 Dreadnought close combat weapons
- Grot riggers

Deff Dread Steve 2.0
- 2 Dreadnought close combat weapons
- 2 Big shootas
- Grot riggers

Deff Dread Mudflap
- 4 Dreadnought close combat weapons
- Skorcha
- Grot riggers

3 Killa Kans 
- Grotzookas
- Dreadnought Close combat weapons

3 Killa Kans
- Skorchas
- Dreadnought close combat weapons

3 Killa Kans
- Grotzookas
- Dreadnought Close combat weapons


























Valtatien kovia kokeneeseen asfalttiin ilmestyi uudet musertuneet kuopat, kun kaksi järkälemäistä sotakonetta laskeutui kulkuneuvostaan taistelukentälle. Liberators-kapinallislegioonan Dreadnought-taistelupari oli lähetetty raunioituneeseen kaupunginosaan hävittämään planeettaa terrorisoivien vihernahkojen mekanisoituja joukkoja ja näiden kähveltämiä joukkotuhoaseita. Rujosti maalattujen maskien takaa aluetta valvovat sensorit havaitsivat örkkien talsijoita etumaastossa. "Kahden miehen armeija" otti asemat valtatien betonisten sivukaiteiden viereltä, turvaten Stormraven-maahanlaskukoneen nousun.

"Viholliskontakti, 50 metriä." kuului ensihavainto. "Laita hajalle."

Dreadnought Silas avasi tulen valtavalla rynnäkkötykillään, tulittaen sarjan laukauksia kohti lähintä vihollisyksikköä. Kuparinsävyiset, käsivarren paksuiset hylsyt kolahtelivat sotakoneen jalkoihin massiivisen suuliekin valaistessa lohduttomat rakennelmat. Kolmen talsijan yllätetystä partiosta kaksi räjähti niille sijoilleen, kaatuen korviahuumaavasti kirskuen vihertävään viemärijokeen. Viimeinen Killa kan otti jalat alleen, leikkasi sirkkeliraajallaan kulkuväylän jokea reunustavaan verkkoaitaan ja pinkoi sillan alle pois Marine-joukkojen näkökentästä. Dreadnoughtit saattoivat kuulla tämän paniikinomaisen, säksättävän radiokeskustelun muille vihernahoille.

Army of Two jalkautuu Starscream-Stormravenista. Alamaastossa siintää raunioituneita keisarillisia rakennuksia ja joitain ilmaiskujen hävittämiä örkkipanssareita. Vaikka on keskipäivä, yhä toimivan teollisuusalueen saasteet pimentävät auringonvalon lähes täysin.

Tulenavaus. Lähimmät Killa kanit saavat tuta, mitä jaetaan kun oikeudenmukaisuus ja pitkämielisyys ovat lopussa. "We've ran out of justice, but here's some mk5 Hellfire rounds for you instead!"

Tango down! Örkki-insinöörien väsäämistä panssarilevyistä ei ole tulituksen pysäyttäjiksi.

Kolmikon jäljelle jäänyt talsija pakenee varjoihin.
Örkit ja näiden vähäisemmät serkut havahtuivat puuhistaan etäiseen tulitukseen. Tikapuut vinkuivat ja luukut kolahtelivat kiinni vihernahkojen noustessa karuihin kulkupeleihinsä. Jotkut sytyttivät sinertävät liekit käristimiensä piipunsuille. Kaksi talsijayksikköä lähti huojuen marssimaan kohti romahtanutta siltarakennelmaa, aikeenaan kiivetä ylemmille tasoille.

Näiden perään ryntäsi kolossaalinen Deff dread, jonka käsivarsien alla lepäsi kaksi likaista gatling-tykkiä. Toinen samankaltainen murtautui entisen kappelin raunioseinän lävitse ja liittyi ruosteiseen kulkueeseen. Megafoneista kantautui murahtelevia käskyjä ja matalaa hekotusta. Osa talsijoista tulitti lyhyitä purskeita kohti taivasta.

Samassa Raidenin visiirinäyttöön ilmestyi äkkiä uutta, Liberatorien satelliittitiedustelujärjestelmän toimittamaa informaatiota. Kolmas Deff Dread-sotakone lähestyi taisteluparin sivustasta. Dreadnought tiesi toverinsa saaneen saman viestin ja käänsi katseensa tulosuuntaan. Palavista siviiliautoista lähtevä savu peitti täysin näkyvyyden pohjoiseen, mutta pahaenteisesti kalahtelevista askelista ei voinut erehtyä. Oli aika toimia.

Killa Kanit sotajalalla. Kärkiryhmän etummainen kävelijä tuhoutui hetkeä myöhemmin armottomassa tulituksessa.

Deff Dread "Supa Steve" lopetti Looted Wagonin leikkelyn ja murskasi tiensä raunioiden halki kohti haastajia.

Steve 2.0 nosti gatling-tykkinsä ampumavalmiiksi. Olli on muuten kehitellyt näille Dreadeille aika siistin taustatarinan, johon liittyvät myös nimet, siitä ehkä lisää myöhemmin.

Silas piti valtavan, mekaanisen sormensa liipasimella ja tulitti liikkeestä kohti alapuolella lähestyviä vihollisjoukkoja. Suunnattomat ammukset iskeytyivät kaikkialle örkkitalsijoiden ympärillä, pureutuivat näiden panssarilevyihin ja hajottivat sillan betonireunuksen lukemattomiksi kivisiruiksi ja sankoiksi laastipölypilviksi. Yksi kärkiryhmän kellertävistä sotakävelijöistä kaatui sankkojen liekkien peittämänä maahan kumppaniensa tielle. Loput suojautuivat tämän metallisen silhuetin taakse, kyyristyen hurjan keskityksen alla kuin talsija vain voi. Raiden osoitti veljelleen uuden maalin ja nousi itse lähimmän autonraadon päälle tähystysasemaan. Kohde näkyi jo.

Örkkijoukkojen taistelutahto tuntui kuitenkin vain voimistuvan sitä mukaa, kun Marine-yksikön moukaroiva tulitus iski niitä maantasalle. Etummainen, nyt kahden talsijan kokoiseksi pienentynyt yksikkö loikkasi hydrauliikka valittaen ylemmälle siltatasolle. Toinen Deff dreadeista seurasi heti näiden vanavedessä, kuin käyttäen pienempiä sotakoneita suojakilpenään. Muu keltainen armeijakunta parveili näiden ympärillä, tulittaen aseillaan harmittomalla tarkkuudella kohti Dreadnoughteja ja ympäri taistelukenttää. Sotakoneiden läpitunkemattomat pakokaasut yhtyivät taivaalla saastepilveen.

Silas kääntyi äkkiä oikealleen , tuoden massiivisen kiväärinsä ampumavalmiiksi. Sivustasta lähestyvä Deff Dread "Mudflap" talsi näkyviin heittäen pari savuavaa henkilöauton raatoa vaivattomasti pois kulkureitiltään. Toisen Dreadnoughtin entisestä keisarillisesta ilmatorjunta-aseesta modifioitu konetykki karjui kohti hyökkääjää niellen rumpulippaasta ammuksia syljettäväkseen. Heittolaukaukset repivät irti yhden örkkikoneen mekaanisista käsivarsista. Tämän rynnäkkö ei pysähtynyt.


Army of Two pyrkii alemmalle kaupunkitasolle välttääkseen joutumasta kahden örkkihyökkäyksen väliin.

Örkkiajoneuvot tönivät toisiaan kilpaillen siitä, kuka pääsee ensiksi vihollisjoukkoihin käsiksi.





































Yksi Deff dreadin lähitaisteluaseista repeytyy irti Silasin tykityksessä. Näitä kuitenkin riittää...



























































Saamiensa ohjeiden mukaan Dreadnought-parivaljakko siirtyi taistelusuunnitelman Bravo-vaiheeseen. Välttyäkseen viivytyksiltä näiden oli hajaannuttava. Nyökkäys kertoi kaiken sen mitä tuli sanoa, Silas laskeutui polvelleen antamaan suojatulta Raidenin edetessä kohti murtuneen valtatiesillan reunaa. Kymmenen metrin pudotus ei olisi mitään ensimmäisen erikoistuhodivisioonan eliittisotakoneelle. Tämän frag cannon alkoi hitaasti pyöriä, kun voimanyrkki puristi aseen kahvaa ampumavalmiina. Ensimmäisten örkkikävelijöiden rynnätessä kantamalle Dreadnought avasi tulen, lähettäen saumattoman vanan valojuova-ammuksia alemmalle siltatasolle. Toinen lähestyvistä Killa Kaneista pudotti lähitaisteluaseensa Raidenin kanuunan runnellessa metalliraajan tunnistamattomaksi, toinen taas pyörähti hallitsemattomasti ammusten läpäistessä tämän tähystinlaitteen. Syntynyt sekasorto antoi Dreadnoughteille hetken kallisarvoista aikaa.

Toinen Deff Dread-pilotti turhautui äkkiä odotteluun, päättäen astua alas alemmalta siltatasolta. Tämän ohjatessa talsijansa reunukselle sen töppöset kuitenkin sotkeutuivat kaidevaijeriin ja sotakone rojahti murskaantuneen betonin sekaan katkaisten virtapiuhansa. Jostakin salaisesta takalokerosta ilmestyi useita pieniä orjaotuksia, jotka kävivät vian kimppuun pienine työkaluineen, joista osa oli selkeästi Kaartille jaettavia kenttätyökaluja. Kolossin pyristellessä maan kamaralla pisimmälle edennyt Killa Kan-kaksikko kuitenkin nousi valtatietasanteelle lähitaisteluaseet pahaenteisesti napsahdellen. Myös Mudflap-Dread eteni näiden vierelle, sysäten pienemmät sivuun itsensä ja kohteensa väliltä.

Örkkitalsijat huojuivat lyöntietäisyydelle ja Silas starttasi kivääriinsä integroidun moottorisahalisäosan, survaisten sen kohti etummaista hyökkääjää. Sahan hampaat lennättivät kipinöitä turmellen Killa Kanin maalipinnan, mutta hyökkäys tyrehtyi Silasin kiirehtiessä torjumaan muiden vihollistalsijoiden musertavia lyöntejä. Sen onnistui torjua kaikki Deff dreadin kolme kättä, toisen Killa kanin potkut, mutta toiseen sivustaan kiertänyt Kan upotti poransa läpi Renegade-Dreadnoughtin rintapanssarin. Rautajätti rojahti asfaltin pintaan.

Saumatonta yhteistyöskentelyä. Army of Two päättää hajaantua jakaakseen örkkiresussit ja hyökkäyksen painopisteen.



























Silas pysäyttää hetkeksi ensimmäisen talsija-aallon iskun, mutta murtuu ylivoiman edessä.























Toinen Dreadnought näki veljensä kaatuvan vastustajan rynnäkön alla, mutta tiesi tehtävän olevan etusijalla. Se loikkasi alas sillalta, vavahduttaen maahan rysähtäessään koko taistelukenttää. Sen frag cannon kylvi vavisuttavaa tuhoa lähimpään Killa kan-ryhmään, joka oli lähtenyt kiertämään samaan sivustaan aikeenaan suunnata aseensa Marine-joukkojen heikompiin panssarialueisiin. Synkän varjoisat rauniot kirkastuivat suuliekeistä sotakoneiden tulittaessa toisiaan totaalisen kaupunkisodan elkein, potkien rojua ja räjähtäneitä rakennuselementtejä tieltään. Liberator Dreadnoughtin varmakätisyys ja taistelukokemus kuitenkin puhuivat puolestaan Frag cannonin murjoessa kaksi Killa kania reikäisiksi teräsrangoiksi. Toisen pilotti ryömi evakuointiluukustaan kiljuen ja ilman toista kättään. Raiden rusikoi vinkuvan otuksen jalkansa alle edetessään lähemmäs kohdettaan.

Samaan aikaan valo syttyi taas näköantureissa Silasin rautanaamion takana. Örkkitalsijat olivat levittäytyneet etäämmäksi sen ympäriltä ja vaurioistaan välittämättä Dreadnought nosti aseensa kohti toista xeno-konetta. Suojaamattomaan takapanssariin tähdätyt kudit tekivät selvää jälkeä Killa Kanista, sytyttäen kerosiinikanisterit huumaavan tulimyrskyn seuratessa. Tulinopeus ja vaurioituneen Dreadnoughtin reaktiokyky eivät kuitenkaan riittäneet siirtämään tulitusta ajoissa muihin uhkaajiin ja toisen Kanin sekä Deff Dreadin rynnätessä Silasin yli se painui takaisin kenttään. Myös toinen tämän massiivisen aseen piipuista vääntyi mutkalle örkkitalsijoiden temmellyksessä.

Samalla kaksi maankamaralla operoivaa Killa kania rynnäköi Raidenin kimppuun, valtavat sirkkelinterät lennättäen jossain aikaisemmassa taistelussa vuodatettua verta ja öljyä ympäri harmaita raunioita. Tällä kertaa Liberator Dreadnought oli kuitenkin valmiina ja otti vihernahat lämmöllä vastaan, ottaen toisen Kaneista taktiseen raajalukkoon ja riisuen molemmat lähitaisteluaseista. Järkyttyneet muukalaiskävelijät osasivat vain naarmuttaa rynnäkkökilven reunoja ja hypellä jalalta toiselle. Saadessaan uuden tilaisuuden iskeä Raiden murjoi voimanyrkkinsä liekinheittimellä varustetun Kanin voimageneraattoriin, aiheuttaen mittavan räjähdyksen joka valaisi sillanalaisen taistelutantereen hetkeksi. Taistelu ei tauonnut hetkeksikään, sillä rääpälemäiset örkkiorjat olivat saaneet halvaantuneen Deff dreadin taistelukuntoon ja se loikki nyt tuhoutuneiden Killa kanien irvokkaiden raatojen ylitse lähikontaktiin. Raiden ehti juuri lukea sen rekisterikilvestä sanat "Super Steve", ennen kuin iski nyrkkinsä säälimättä sotakoneen ohjaamoon ja läpi sen takaseinästä. Steve rojahti elottomana voimakennot vinkuen ja katkenneet johdot sähisten kaatuneiden toveriensa sekaan.

"Ready to serve, ready to lead, never quit." korisi Silas, sytytti voimalähteensä sekä välttämättömät sensorit ja nousi jälleen jaloilleen. Lähin Kan ei voinut uskoa silmiään harmaasävyisen, jonkinlaisilla liekinomaisilla klaanimerkinnöillä koristellun jättiläisen noustessa jälleen katupölyn ja öljylammikoiden seasta. Silasin arvioidessa toimintakuntonsa se tajusi, ettei pystyisi valitsemaan tulisektoria taka-alaltaan, joten se otti vaurioituneen kiväärinsä kohteeksi yhden kaukaisemmista Deff dreadeista. Tulitus katkaisi sotakoneen korkeuksiin kurottelevat savupiiput samalla tukkien ne ja äkämystynyt örkkikuljettaja seisahtui yskien avaamaan ajoneuvonsa tuuletusaukkoja. Silas kuitenkin tunsi jälleen toimintojensa hiipuvan, kun sen selustassa seissyt örkkitalsija iski lekamaisen lähitaisteluaseensa Liberator Dreadnoughtin takapanssariin.

Raiden pudottautuu maan kamaralle ja antaa Frag Cannonin puhua.

























Lähitaistelu jatkuu kahdessa tasossa.

























Silas ei suostu pysymään maissa, vaan nousee uudelleen räjäyttämään vihollisajoneuvoja arsenaalinsa turvin.

























Klang? Sanoitko sinä klang? Raiden vääntää rautalangasta, että tälle Vapauttajalle ei ryttyillä.

























Deff Dread Mudflap loikkaa alas, kun taas Steve 2.0 jää vahtimaan ylempää valtatietä ja sammunutta Liberator-kävelijää.

























Kohde näkyvissä ja lähes Raidenin ulottuvilla.























Raiden potki käryävät muukalaisvekottimien raadot tieltään ja eteni varmasti kohti aukeaa. Sen etumaastossa häämötti vielä yksi Deff Dread, joka oli kuitenkin seisahtunut sijoilleen savuten silmittömästi sisältäpäin. Se tuntui kuitenkin saavan tilanteen haltuunsa ja aloitti epävarman rynnistyksen kohti Raidenia. Liberator Dreadnought nosti aseensa ampumavalmiuteen. Äkkiä Raidenin takapanssariin iskeytyi ohjus, jonka räjähdys huojutti tämän tasapainoa. Ammusvyö tukkeutui, eikä Raiden saanut tulitettua päälle käyvää Deff dreadia. Kävi ilmi, että yksi Silasia vastaan sillalla taistelleista Kaneista oli seurannut Raidenia alas sillalta, ja laukoi nyt Grotzookallaan ohjuksia ja satunnaismateriaaleista kyhättyjä raketteja Marine-kävelijän suuntaan. Raiden kurotti yhteen tarviketaskuistaan ja heitti taakseen savukranaatin suojatakseen etenemistään.

Deff dread kuitenkin kompuroi lähellä oleviin tynnyreihin ja Raiden sai aloitteen, rynnäköiden kilpi edellään muukalaissotakoneen kimppuun. Kylmänviileästi Liberator mursi nivelet örkkitalsijan raajoista ja iski hajalle kaikki tämän lähitaisteluaseet. Örkkipilotti saattoi vain ottaa pari taka-askelta ja odottaa, kuinka Raiden puhkaisi sen panssaroidun kuoren voimanyrkillään. Viimeinen este Raidenin ja kohteen välistä oli kaadettu. Matkaa joukkotuhoasekätkölle oli parikymmentä metriä.

Valtatien ylätasanteella Silas pakottautui vielä manaten jaloilleen, näkökenttä väreillen ja varajärjestelmät armoa huutaen. Sen onnistui aktivoida evakuointisignaali nähdessään, että Raiden oli lähellä tehtävän täyttämistä. Silasin kärsinyttä runkoa vahtimaan jäänyt Deff dread kuitenkin iski aseen tämän käsistä ja leikkasi voimakaapelit poikki lopettaen virrantulon liikejärjestelmiin. Dreadnought vajosi kenttään.

Raiden kuuli kutsusignaalin ja tajusi veljensä kutsuneen evakuointikoneen. Silas oli siis vielä hengissä. Vielä hetki, niin tehtävä olisi täytetty, muutama askel ja pari laukausta... BOOM!

Toinen raketti. Ilmeisesti viimeinen Kan-talsija ei ollut ottanut opikseen seuratessaan Raidenin jalanjäljissä, joihin Liberatorien varjeltu sotakone oli jättänyt kymmenkunta muukalaistalsijoiden runneltua jäännöstä. Raiden kääntyi kohtaamaan haastajan, joka loikki alas rakennusmurskan täyttämää rinnettä. Marine kävi valmiiksi kilpineen. Voimanyrkin iskut olivat väkevät, mutta Kanin epävarma ohjaus teki sen liikkeistä vaikeat ennakoida. Raidenin hyökkäykset tapasivat ilmaa. Killa Kan suoristi sirkkeliraajansa, murtautui Dreadnoughtin puolustuksen läpi ja tunki teränsä tämän cortex-järjestelmään. Elämä kaikkosi vapauden esitaistelijasta, kun ärjyvä sirkkeli katkaisi kriittisimmät virtapiirit ja välittäjäkaapelit. Raiden kaatui kohteensa vierelle kaksintaistelussa viimeistä muukalaisvekotinta vastaan.

Raiden raivaa tiensä halki kaatuneiden viholliskoneiden. Viimeinen Killa kan pudottautuu sillalta seuraamaan Liberatorien eliittisoturia.

























Raiden kohtaa Deff Dread Mudflapin. Eye to eye.

























"Get the hell outta my way!"

























Silas käynnistää evakuointiohjelman. Örkkidredi iskee tältä tajun kankaalle.




Viimeinen haastaja osoittautuu kohtalokkaaksi. Liberators Renegade-legioonan eteneminen tehdasalueella on pysäytetty.

























Evakuointikopteri oli jo lähellä ja se toi mukanaan yksikön Insane Aces-erikoisjoukkoja ja Liberatorien Hagalund-kampanjan veteraanikomentaja Rhodimuksen. Näillä ei kuitenkaan ollut aikaa ryhtyä taistelutoimenpiteisiin örkkejä vastaan, vaan iskujoukko keskittyi evakuoimaan Dreadnought-yksiköt korjausprosessia ja uutta käyttöönottoa varten. Taktinen keihäänkärki kaupungin sydämessä oli siirtynyt muualle ja joukkotuhoaseiden metsästys sai väistyä. Sitä paitsi Rhodimus tiesi, että vähälukuisten vihernahkojen hallinta ohjuksista tulisi olemaan lyhytikäinen. Hyvin lyhytikäinen...

Örkkien huoltojoukkojen puolustusrenkaan läpi marssineet, salaperäiset Eldarit talsivat taistelukentän reunalle ja olivat näiden eleganttien muukalaisten aikeet mitkä tahansa, ne tuskin antaisivat örkkien vetäytyä risteilyohjukset hallussaan...





























Crazy battle! Örkeille jäi siis lopulta yksi Killa Kan ja yksi Deff Dread yhteensä kahdestatoista Walkerista, mutta selvinneet purkit onnistuivat lopulta pysäyttämään mun Dredit ennen niiden pääsyä objektiiville. Damn! Peli oli siisti ja monivaiheinen ja siihen tuli joukkojen voimasuhteista mielenkiintoista sävyä. Mun ampuminen oli selkeästi parempaa ja löin ensin lähitaistelussa, mutta myös Ollilla oli power clawit joka walkerissa ja hyökkäysten määrä oli ylivoimainen. Raiden näytti kyllä tässä matsissa kaapin paikan ampuen ja tuhoten kuusi örkkiwalkeria alle kuuden tuuman päästä ja suurimman osan vielä lähitaistelussa.

Siisti meininki ja pitää harjoittaa vastaavaa satunnaisuutta jatkossakin. Kiitti Ollille pelistä!

4 comments:

  1. Todella siistiä luettavaa ja katseltavaa! Hienoa että jaksamusta löytyy modata ja maalata figuja noin persoonallisella tavalla. Sekä örkit että liberaattorit olivat komeita kun mitkä! Keep on doing the good work.

    ReplyDelete
  2. Aivan loistavaa settiä, lisää näitä!

    ReplyDelete
  3. ''awesomme!!!''sanoin minä ja kova tappelu oli se mutta mistä ne eldarit tuli?

    ReplyDelete