June 25, 2011

Greenside hooyah

Sipsii, 'Genssii, blogii, hoah! Juhannusjuhlallisuudet on pohjoisessa tältä erää hoidettu ja nyt on viimein aikaa kirjoittaa pari sanaa. Yöllinen junareissu viime yönä katkaisi hyvän hobbyillan ja konversioprojektin, joten hiittiä ja inspistä jäi vielä varastoon. Kun Helsinkiin palaa viikon kuluttua, on rakenneltavaa saman tien projektipöydällä. Armeija on jo aika pitkällä ja alkais jo poltella saada matsia alle "uuden pelin" ja kokoonpanon kanssa.

Koska 2400 pistettä on nykyinen Fantasy Battle-pistestandardi, tein alunperin sen mukaan löyhän armeijalistan matchaamaan omiin mallaussuunnitelmiin ja erityisesti haettuun tyyliin. En jaksanut vaivautua vilkuilemaan nettilistoja sen kummemmin vaan päätin valita fiilispohjalta yksiköitä, joiden modailusta ja maalailusta tiesin tykkääväni ja jotka muodostaisivat yksikkötyypeiltään ja rooleiltaan monipuolisen armeijakokoonpanon. Hahmojen nimeäminen on tullut jo tavaksi, näiden liskojen pitää toki vielä lunastaa tittelinsä! Listassa saattaa olla jotain laittomuuksia ja niistä olisi kiva saada huomautus! Tietty myös parannusehdotuksia saa heittää mikäli tulee jotain mieleen!


Slann-Shogun Mosumo, Wrath of the West     
- Terror mask (Terror)
- Loremaster (All spells)
- The Knife of a Jade Daemon (Miscast bouncer)
- Battle standard

Skink High Monk Soteki, The Giant Strider       
- Stegadon War-spear

Scar Veteran Irobe, The Gate Guardian         
- Chakax profile
- Star-stone blade

20 Temple Retainers, Immortals              
- Halberds and Hand weapons
- Shields and Light armour
- Full command group

20 Saurus Warriors, Treasurers               
- Spears and Hand weapons
- Shields
- Full command group

16 Skink Warriors, The Red Brotherhood           
- Javelins and Hand Weapons
- Shields
- Full command group
- 2 Kroxigor Gold Elementals

10 Skink Shadow stalkers               
- Blowpipes and Hand weapons

10 Skink Shadow stalkers  
              
- Blowpipes and Hand weapons

Ancient Stegadon Rokakabuto, The Gold Giant
   
- Jar of Hellstingers (Giant blowpipe)
- Mount for Skink Chief Soteki

Stegadon Kuramuro, Coalback 
        
- Bolt thrower

Salamander Hunting pack                 
- Extra handler

Jos oikein ynnäilin, niin 2382+18p pelivaraa. Mietin, et yksiköiden championit ja jotain muuta pudottamalla voisi listaan ängetä toisenkin salamanterin. Slannista saisi toki paljon rajummankin velhon, mut tykkään tästä aika yksinkertaisesta setupista. Terror on pelätylle samurai-sammakolle must have, tätä tullee heijastamaan myös jonkinlainen demoninaamari. Magian lisäksi sitten pari rykmenttiä jalkaväkeä, pari kovempaa lyöjää, skirmareita ja hyppysellinen ampumista. Alkuperäisversiossa oli Scar-Veteran Cold Onella ja tappelukamoilla sekä yksikkö Saurus Cavalrya, mutta Chakax oli niin hulvaton et mun oli napattava se tyylilistaan erikoishahmon rooliin.


No niin, viimeisimmät tuotokset. Yari Ashigaru eli Saurus-maajussit sisältää myös pari Unit-filleriä. Kirsikkapuun ajattelin olevan hyvin teemaan sopiva detaili, jota on helppo jatkaa väriläiskänä muussakin armeijassa. En oikeastaan ajatellutkaan että nämä olisi voinut aseistaa pelkillä Hand weaponeilla, keihäät tuli messiin oikeastaan itsestään.



























Toisessa rykmentintäyttäjässä on nuolisateesta haavoittunut Saurus, jota kaveri on tullut puolustamaan keihäällä. Aika perussettiä ja säästi mulle pari Saurusta Slannin kantajiksi.



























Soturi ei kuitenkaan hevillä luovuta ja on vielä itsekin taistelussa mukana keihäineen. Haavoittuneen Sauruksen asennosta tuli musta aika luonteva. Istutin myös ylijääneen Jungle Plantin beissiin täyttämään tilaa ja tuomaan vähän lisäväriä yksikköön.



























Osalla Sauruksista on päähineinä klassiset otsapannat, osalla taas perinteiset riisihatut. Olin aikeissa tehdä nämä pienistä napeista ja green stuffista, mutta Olli heitti loistavan vinkin viime kerran Jungle Fever-klubissa. Näiden hattujen reseptinä on A4-paperiarkki ja metalliliima, aika paljon simppelimpää, nopeampaa ja myös halvempaa sikäli kun haluaa kustannuksia kelailla...




































Noniin, sankarimatskua rivimiesten sekaan. Olin varannut Hero-projektiin Saurus Oldblood blisterin, mut olin aika pettynyt siihen, miten pieni ja vaatimaton figu oli. Se tuntui Temple Guardienkin vieressä kutistuneelta, joten päätin ex tempore kokeilla viidakkoklubissa scratch build-konversiota. Tässä on yhdistetty Saurus Oldblood Dark Elffien Cold One-sankarin metalliratsuun, jolta vietiin pää, takajalat ja häntä parempaan käyttöön.


Sauruksen jalat piti katkaista polvien tienoilta, jotta sain istutettua Cold Onen raptorikoivet luonteviin asentoihin. Green stuff paikkaa saumat ja kolot. Sain taivutettua suoran hännän vähän kaarevammaksi, mikä tuo entisestään dynaamiseen figuun vähän lisää liikettä ja toisaalta myös tasapainoa.



























Kypärästä poistin alkuperäisen nokkakoristeen ja heitin pari bitsiä koristeiksi. Ase on yhdistelmä kahdesta Saurus-miekasta, jolloin siitä sai vähän massiivisemman, kaarevan ja katanamaisen. Näin "syvä" figu on muuten aika painajaismaisen vaikea vangita kuvaan. Figu on suurine päineen aika sarjakuvamainen mutta tykkään kovasti kokonaislookista. Dinoilla oli oikeestikin aika isot leuat!



























Kilpeen heitin kaadettujen vihollisien kalloja, samurait oli kuitenkin aika rajua väkeä. Jotta pääkallot olis vähän mielenkiintoisemman näköisiä, maalasin punaisia kill-markingeja niiden otsaan ja silmäkuoppien ympärille. Banner on Island of Blood-Skavenilta.



























Tässä armeija tähän mennessä, Temple Guard, Saurus Warriors, Skink Chief & Ancient Stegadon sekä Irobe (Chakax) sankarin roolissa. Seuraava yksikkö, eli Skinkkirykmentti Kroxigoreilla on jo tekeillä, mut suunnitelmat loppuarmeijaankin on aika hyvin nipussa! Sit vaan sitä aikaa jostain...



























Viidakossa pitää tietty olla myös metsän eläimiä. Tein klubin kerhopeleihin loppuvastukseksi Coalbeastin, jolle kirjoitin omat profiilit ja säännöt. Ekassa pelissään se suoriutui kyllä ala-arvoisesti kun Keisarilliset hilparimiehet pistivät liskon hengiltä ennen kuin ehdittiin edes aloittaa ekojen Combat resojen laskeskelua. Isompi profiili seuraavaksi kerraksi!



























Figu on metallinen LoTR-lohikäärme, jolta poistin siivet, sarvet ja korvat. Tätä voisi ehkä tulevaisuudessa käyttää Carnosaurin säännöillä, ellen saa virallista figua jostain kätevästi. Noh, toistaiseksi tämä kaveri vahtii aarteita viidakon varjoissa.



























Kun Deadline alkoi käydä tiukaksi, maalasi Sini mun apuna muita viidakko-olentoja kerhopelin vihollisiksi. Nämä on Otherworld Miniatures-firman blisterikamaa, joissa on kyllä oudompiakin otuksia kuin noi lentävät muurahaiskarhut. Figuissa on paljon klassisia roolipelivaikutteita esimerkiksi DnD-miljööstä. Aika hauskoja nappeja!









































































Lämpimät juhannukset!

1 comment:

  1. Toi raptori on kyllä ihan sairaan makee, varsinkin livenä! ;o

    ReplyDelete