Otin viimein kameran mukaan töihin taltioidakseni pari tämän hetken projektia. Nappasin itse muutaman foton, mutta Eric sattui huippukameroineen paikalle ja saatiin parit makeet lähiotokset. Tuli myös mieleen ajatus ihan kuvauspäivästä, jolloin ottaisi asialliset kuvat kaikista armeijoista ja niiden eri yksiköistä. Olisi kiva ikuistaa figut kuviin niin, että jokin muisto säilyisi jos jonkin armeijan sattuu myymään tai jostain muusta syystä jotkin napeista vaihtaa maisemaa. Samalla voisi kirjoitella syväluotaavampiakin armeijaesittelyjä vähän noiden gear reviewien tyyliin taustatarinoineen kaikkineen.
Duunissa tulee tehtyä paljon figujuttuja jo ihan työn puolesta. En ole vuoteen maalannut tai mallannut kotona mitään, sillä olen siirtänyt kaikki bitzit ja työvälineet projektilaatikoihin liikkeelle. Kun kaikki tavarat ja materiaalit ovat kätevästi saatavilla keskeisellä paikalla, jossa on myös kätevä nähdä kavereita ja vaikka pelata pari peliä samalla, ei tarvetta kodin harrastenurkalle juuri ole. Parempi myös näin, säästääpä säilytystilaa opiskelijakämpän harvoista neliöistä. Toisaalta töissä viihtyy välillä sitten hiukan liiaksikin... Mut sittenpähän on mitä esitellä blogissa!
Tällä kertaa siis vain parit Sneak Peek ja Work In Progress-kuvat tämänhetkisistä projekteista. Kaikki on siis vielä enemmän tai vähemmän kesken, mutta pyrin päivittämään blogia nappien edistyessä.
|
Uusia Imperial Guard-joukkoja Armageddon teema-armeijaan. Keskeisinä elementteinä tulevat olemaan Ork hunters ja kaartin lentokoneet. Suurin osa jalkaväestä on nyt konvertoitu ja siveltimen alla. Ensimmäisen ryhmän valmistuttua linkitän paremmat kuvat ja armeijalistan kokonaisuudessaan. |
|
Maalaamiani Wave-Serpent kuljetustankkeja ystäväni Fun uuteen Eldar-armeijaan. Mietimme pitkään väriteemaa, mutta näytettyäni suomalaisen huippumaalari Chronon kuuluisat Eldarit mies valaistui ja valitsi violetin päävärin. Kontrastina käytetään sinisiä jalokiviä, lumiteemaisia alustoja ja suuri osa jalkaväen haarniskoista tulee olemaan valkoiset. Tykkitornien aseet on magnetisoitu, jotta niitä voi vaihtaa pelien välillä. |
|
Yksityiskohtia ja energiakentän luovat "evät". |
|
Ketjun "markkinointiosasto" tilasi meiltä kevään messu- ja promotapahtumiin oranssin linnan käytettäväksi esittelypeleissä ja eyecatcherina. Päädyimme kuitenkin työkaverini Ollin kanssa käyttämään oranssia vain tehostevärinä sen sijaan että jokainen tiili olisi maalattu räikein värein. Ideana on jonkinlainen syrjäinen ja puolueeton linnoitus, johon matkaavat velhot voivat pysähtyä lepäämään ja harjoittelemaan. Linnakkeen valtiaassa ja ylitietäjässä on hiukan egoistin vikaa ja hän rakennutti kirjastotornistaan kaikkia muita vartiotorneja korkeamman. Takapihalla on esimerkiksi jätekaivot ja sisäpihalla rivi muinaisten sankarien patsaita. |
|
Linnan avoin sisäänkäynti toivottaa matkaajat ja valloittajat tervetulleiksi. Oikealla seinustalla näkyy onnea tuova aurinkoriimu ja taustalla ylitietäjän parveke. |
|
Solar Rogues-joukkoja liikkeen 40k-armeijaan. Halusin käyttää ketjun brändin väriä joukkojen tunnusvärinä ja nimesin armeijan henkilökunnan inside-läppään viitaten. Joukoiksi valittiin tarkoituksella hieman eksoottisempia yksiköitä, kuten Shotgun Scoutteja, Land Speeder Storm, Ironclad Dreadnought ja Thunderfire Cannon. Tarkoituksena on maalata aluksi 750 pisteen FOC-mukainen armeijalista, jolla henkilökunta voi viikottaisina pelipäivinä pelata asiakkaita vastaan. Olemme työstäneet näitä hiljalleen Ericin kanssa. | |
Pientä vilkaisua siis kevään projektimaailmaan. Toivon mukaan systeemit edistyvät kesää kohden ja kesälomalla riittää taas aikaa valmiilla hankkeilla pelaamiseen!
Thought for the Day: "I may be bad but I'm perfectly good at it."
No comments:
Post a Comment