April 22, 2014

Quest to Hamburg



Kevät ei ole ollut pelkkää turnauspelaamista; matkustamaan on ehditty muuallekin kuin Chicagoon! Jengimme veteraani (ja juuri Nopat & Taktiikka Ry:n kunniajäseneksikin valittu) Juha piipahti jonkin aikaa sitten Saksassa Hamburger Tactica -figumessuilla ja otti fiilistelykuvia todisteeksi. Ensi vuonna pitää varmaan itsekin tehdä jokin shoppailuekskursio Hampuriin! Alla Juhan hyvä reissuraportti figumessuilta.

Hamburger Tactica 2014, matka Hampuriin ja takaisin by Juha Nieminen
Reilu pari vuotta sitten kerhokaverini Mika kertoi varanneensa lentoliput helmikuuksi Hampuriin ja menevänsä figupelitapahtumaan nimeltä Hamburger Tactica. Mika suositteli tapahtumaa kovin ja hetken mietittyäni varasin itsekin lennot. Tämä oli siis vuonna 2012. Tänä vuonna olin sitten toisen kerran samassa tapahtumassa viime vuoden jäätyä väliin toisen matkan vuoksi. Tiesin siis mitä odottaa!
Kohdekaupunkina Hampuri on helppo, koska lentoaika sinne on vain kaksi tuntia, joten matkoihin ei kulu turhia. Lentoliput eivät tosin ole ihan halvimmasta päästä. Yhteydet lentoasemalta keskustaan toimivat hyvin ja samoin yhteydet keskustasta tapahtumapaikalle Wilhelmsburgiin. Kun olemme yleensä pyrkineet varaamaan halvan hotellin aivan rautatieaseman tuntumasta, niin logistiikka keskeisten kohteiden välillä on sujuvaa. Hampuri on ihan mukava kaupunki, mutta toisaalta ei mitenkään erityinen. Mielestäni Tactican ohella kaupungissa on myös muutama muu figuilijaa kiinnostava käyntikohde, Miniature Wunderland ja Merenkulkumuseo. Miniature Wunderland on yksi hienoimmista pienoisrautatienäyttelyistä maailmassa. Kyse on useaan kerrokseen rakennetusta ja monta huonetta käsittävästä rautatienäyttelystä, jota ei oikein pysty sanoin kuvaamaan; se kannattaa käydä katsomassa. Toinen hieno kokemus on merenkulkumuseo, jossa on valtava merenkulun ja laivamallien näyttely, tuhansia laivojen malleja kaikissa kokoluokissa eri historian ajoilta. Kelpo museo merenkulkukaupunkiin ja sitäkin suosittelen!
Kohteessa
Tactica on se juttu, miksi helmikuussa Hampuriin kannattaa matkustaa, siis näin miniatyyriharrastajan näkökulmasta. Hamburger Tactica on vuodesta 2006 lähtien toteutettu miniatyyriharrastustapahtuma, joka kokoaa yhteen pelikerhoja ympäri Saksaa ja sen lisäksi joukon keskeisiä pelifirmoja, kuten miniatyyrivalmistajia. Isojen pelurien lisäksi paikalla on useita pienempiä mielenkiintoisia maasto- ja lisäosavalmistajia. Tactican pääidea on koota pohjoisen Saksan harrastajat yhteen ja tarjota foorumi pelien sekä harrastuksen esittelylle. Tapahtumaan osallistuvat pelikerhot toteuttavat esittelypelejä joihin kuka tahansa kävijöistä voi osallistua.
Tapahtumassa näkee toinen toistaan hienompia pelipöytiä, upeita maastototeutuksia ja hienosti maalattuja armeijoita. Tänä vuonna esillä demopelipöytiä oli reilut parikymmentä, ja aiheet vaihtelivat antiikin taisteluista zombeihin ja sci-fiin, joten valinnan varaa pelien suhteen oli. Jotenkin tuleekin mieleen, että kerhot kisaavat keskenään siitä, kenellä on hienoin pelipöytä. Tämän ohella muukin tarvittava rekvisiitta on hauskaa. Monilla pöydillä on teemaan tehtyjä mittatikkuja, pelin esitteitä ja muuta materiaalia ja asiaan kuuluvia virvokkeita osallistujille. Esimerkiksi Japaniaiheisen Saga-pöydän vieressä oli pullo Sakea ja Intiaan sijoittuvan Britti-imperiumi teemapöydän vieressä komeili pullo skottilaista. Hienoa paneutumista kokonaisvaltaiseen fiilikseen, myös aistien puolella.
Lisäksi siellä näkee ja tapaa innostuneita harrastajia, joiden kanssa on hauska jutella pelistä ja pöydistä. Pääsee siis kaltaistensa seuraan. Mukavaa on myös se, että kaikilla järjestäjillä on selkeästi tavoitteena saada kävijät pelaamaan pelejä, joten pelaaminen on omasta aktiivisuudesta ja viitsimisestä kiinni, ei mahdollisuuksien puutteesta. Tämä kaikki ylöspano tuottaa innostuneen ja ystävällisen fiiliksen koko tapahtumaan, joka kantaa kivasti pari päivää. Tunnelma on kuin vanhojen ystävien kokoontuminen ja tavallaan sitähän se onkin.
Demopelipöytien ohella Tacticassa on useita peli- ja figuvalmistajia, joten ostamiseen on runsaasti mahdollisuuksia. Tapahtuman painopiste on selkeästi historiallisessa miniatyyripelaamisessa, joten sen alueen valmistajat ovat paikalla vahvasti, etunenässä Warlord Games ja uudelleen elpynyt Foundry.
Tapahtumapaikka on kuntalaistalo "Bürgerhaus Wilhelmsburg" Wilhelmsburgin kaupunginosassa, jonka tilat ovat Tactican kasvun myötä, tulleet miltei kokonaan käyttöön. Tänä vuonna pelaaminen oli levittäytynyt ja tilanpuute vaivasi Bring and Buy –kirpparia, joka oli tungettu alakerran varastotilaan, mikä ei ollut toimivin mahdollinen ratkaisu. Kuntalaistalolla on useita huoneita, joissa pelaaminen tapahtuu ja pari suurta tilaa, joissa valmistajat esittelevät ja myyvät tuotteitaan. Kun paikassa on vielä kahvilla, oluella, makkaralla ja erilaisilla snäkseillä hyvin varustettu kanttiini, niin pari päivää menee mukavasti. Kyseessä on siis eräänlainen minatyyriharrastajan ”teemapuisto”.
Vuoden kiinnostavimmat jutut
Ennakkotietona tuli jo, että paikalla olisivat skulptauksen suuret nimet Perryn veljekset ja Aly Morrison. Oli siis tilaisuus nähdä ja jopa jutella noiden nimimiesten kanssa ihan paikan päällä. Kaikilla taiteilijoilla oli jonkin pieni aihio työn alla, jota he muotoilivat samalla kun kävivät keskustelua pöydän ympärillä pyörivien vieraiden kanssa. Esillä oli myös puolivalmiita hahmoja. Perryn veljekset ja Aly olivat ystävällisiä ja valmiita juttelemaan, joten yhtenä päivänä viihdyin aika pitkään pöydän äärellä kuunnellen tarinointia. Kun en saanut oikeastaan varsinaista haastattelua aikaiseksi, niin kysymykseni liittyivät lähinnä meneillään oleviin projekteihin ja nehän olivat Perryillä satavuotiseen sotaan ja Napoleonic -periodiin liittyviä, kuten myös työn alla olevat uudet mallitkin. Alyn kanssa sitten juttelin pidempään pelaamisesta sekä säännöistä ja siinä yhteydessä Aly kertoi meille suomalaisille historiallisten pelien harrastajille kiinnostavan ajatuksen uudesta miniatyyrisarjasta. Se olisi Suomen sota ja ennen kaikkea Ruotsin armeija ja myös sen suomalaisjoukot. Aly piti aihetta kiinnostavana hieman poikkeuksellisten uniformujen vuoksi ja myös siksi, että sellaisia figuja ei ole vielä juurikaan markkinoilla. Kannustin häntä jatkamaan aiheen parissa ja muistutin että siihen sarjaan pitäisi ehdottomasti tehdä Sandels-miniatyyri.
Demopöydistä on vaikea valita parasta, koska kaikki olivat hienoja. Mieleen tosin jäivät upea talvipöytä 1812 vuoden Napoleonin armeijan vetäytymisvaiheesta ja upea feodaaliajan Japaniin sijoittuva SAGA-demopöytä.
Tänä vuonna tapahtumassa oli kokonainen kerros varattu Normandian maihinnousun teemalle ja tarjolla oli useita pelejä maihinnousutaistelujen eri vaiheista. Näiden lisäksi yhteen huoneeseen oli rakennettu upea historiallisesti tarkka dioraama Normandian Sword beachilta, hetkestä jolloin ensimmäinen liittoutuneiden maihinnousuaalto on rantautunut. Kyseessä oli historiallisesti hyvin tutkittu ja tarkka rantakaista ja pieni kaupunki maihinnousevine joukkoineen. Tämä oli aivan museolaatua ja teoksen luominen oli kestänyt kaikkiaan kaksi vuotta, vaatinut valtavasti taustatutkimusta ja jopa tekijätiimin ekskursion paikan päälle. Ihailtavaa paneutumista, tuollaisessa projektissa olisi hauska olla joskus mukana.
Raha muuttuu harrastukseksi
Peliesittelyjen ja demo-pöytien ohella Tactica on shoppailutapahtuma. Tarjolla on sääntöjä, figuja, maastoja, ”bitzejä” ja muuta pelitavaraa. Tarjonta on runsasta ja siksi koetankin itse aina miettiä etukäteen muutaman temaattisen ostokohteen, joita metsästän tapahtumasta. Shoppailu saa silloin fokuksen. Paikalla ollessa käy kuitenkin niin, että huomaa ostaneensa myös kaikenlaista hienoa ja kivaa, ohitse alkuperäisen kohteen, mutta sehän on ehdottoman tarpeellista, sitä ei vain vielä silloin alun perin tiennyt! Totta puhuakseni suurin osa kävijöistä menee paikalle juuri ostelemaan ja tekemään löytöjä. Tässä mielessä erityinen löytökeidas on tapahtuman Bring and Buy -kirppari. Sieltä löytää paljon kiinnostavaa tavaraa, jota tarttuu helposti mukaan. Hintataso vaihtelee rajusti, joten kaikki tarjolla oleva tavara ei välttämättä ole halpaa. Itse löydän joka vuosi jotain juuri sellaista mitä olen etsinytkin, vaikka en oikeastaan etsi mitään. Sellainen on shoppailijan logiikka.

Matka keväiseen Hampuriin ja Tacticaan jo toisen kerran oli virkistävä kokemus. Kaksi päivää mukavassa seurassa, hienossa tapahtumassa keskittyen omaan harrastukseen, jonka voi vielä jakaa toisten samanhenkisten kanssa. Tuo edellinen taitaa jo summata aika hyvin viikonlopun kokemuksen. Suunnitelmissa on käydä Hampurissa jatkossakin.
Tapahtumapaikka on ollut sama jo vuosia. Hamburger Tactica- messujen keskusaukiolta löytää tilaa, hiukan rauhallisuutta ja virvokkeita.



























Warlord Gamesin hyvinvarusteltu osasto, paljon pieniä leluja isoille pojille.

Mika Vuorio, Noppakerhon delegaatti ja toinen tuoreista kunniajäsenistä tekee valintoja yltäkylläisestä tarjonnasta.

Battlefield Berlin -puljun "hullut päivät" vetivät yleisöä ja shoppailijoita.

Noppakerhon toinen delegaatti Teemu Kujala testaa uutta By Fire and Sword -peliä. Intro- ja osallistumispelit ovat iso osa Tactican ohjelmaa ja viehätystä. Myös pelipöytiin ja esillepanoihin panostetaan ja niistä tehdään mahdollisimman kutsuvia.

Tapahtuman runsasta valmismaastotarjontaa.

Näkymä Normandian Sword beachille Brittien ensimmäisen hyökkäysaallon rantautuessa. Kerrassaan hieno dioraama!

Sword Beachin taktinen kartta, osa tausta- ja tutkimusmateriaalista.


D-day pöydät jatkuvat, tässä Band of Brothers -teemalla.

Näitä D-Day pöytiä oli koko huoneellinen, tässä Brittipanssarit etenevät Caenin suunnalla.

Modernia taistelua Irakissa, upea Force on Force -pöytä.

Navy Sealien tukijoukkojen tulivoimainen Assault and Extraction Boat, tuttu muun muassa Act of Valor -leffasta.

Lisää Juhan fiilistelemien erikoisjoukkojen kalustoa, Little Bird lastattuna.

Tuttua Napoleonic-teemaa oli paljon, kuten aina näissä tapahtumissa.

Pöydät ovat aina makeita, joskin toisinaan vähän staattisen oloisia.

Yksi tapahtuman hienoimmista teemapöydistä, White Death, joka kuvasi Napoleonin joukkojen vetäytymistä Venäjältä 1812.

1600-luvun sodat ovat toinen yleinen teema. Tässä käynnissä Pike & Shotte -peli.

Lämpimän trooppinen ja Intia-henkinen siirtomaapöytä.

Saman pöydän yksityiskohtainen satamasektori laivoineen.

Villin lännen skirmishiä vaikuttavalla pöydällä!

Tutun oloinen kalliopöytä!

Toinen tapahtuman parhaimmista; eheä ja hyvin toteutettu Nippon-pöytä Saga-peleihin.

Myös zombit olivat luonnollisesti mukana kunnon splatter-efektein.

Makea ja idyllinen kaupunkimiljöö kaaoksen vallassa. Tässä olis siisti ottaa pari erää modernia Force on Forcea!

Zombi-turvallinen tila-auto pienen peliporukan tarpeisiin!

...ja olihan siellä tuttuja GW-tuotteitakin, joskin aika vähäisissä määrin! Juhan Imperial Fistit on reissun jälkeen saanut aika paljon vahvistuksia, niistäkin pitää ottaa pian työn alle perusteellinen selonteko.

No comments:

Post a Comment