May 22, 2016

First Contact Initiated



Kuten Helsinki Grand Tournament -loppubriiffissä mainitsimme, alkoi sunnuntaina 22. toukokuuta War Headin tapahtumarintamalla fluffi- ja teematurnauksiin painottuva ajanjakso. Ensimmäinen aloittelijoille ja pelin pariin palaaville suunnattu turnauksemme "First Contact" pelattiin Fight Clubilla kahdeksantoista pelaajan voimin. Aloittelijahenkisyys näkyi muun muassa hieman pienemmissä pistemäärissä, yksinkertaistetussa sääntöpaketissa sekä ohjauksessa, joka alkoi turnauksien tapoja ja käytäntöjä käsittelevällä esitelmällä ja jatkui sääntö- sekä taktiikkaopastuksella läpi sotaisan iltapäivän. Tavoitteenamme oli antaa kenraaleille hauska 40K-kokemus, murtaa ennakkoluuloja kilpapelaamisesta ja antaa kullekin osallistujalle valmiudet sekä itsevarmuutta osallistua myös isompiin suomalaisturnauksiin.

Myös järjestäjänäkökulmasta tapahtuma oli poikkeuksellinen ja freesi! Oli hauskaa tavata ihan uusia kasvoja ja kiittelimme pelaajia näiden mielenkiinnosta tapahtumaa kohtaan jo avajaispuheessa ennen PowerPoint-briiffiämme. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä osallistujien armeijat; tiesimme, että Suomeen on piilotettu kaikenlaisia huikeita kokonaisuuksia, mutta nyt muutamat niistä olivat jalkautuneet Fight Clubin tantereille ihmeteltäväksi ja kuvattavaksi. Sunnuntain Hammerhead-taistelut olivat ehkä yhdet näyttävimmistä koskaan ja War Head -operaattorit saivat jakaa maalauspisteitä "kaksin käsin".



Turnauksessa pelattiin kolme kierrosta ja skenaariokuvaukset loivat päivän taisteluille viitekehyksen ja etenevän tarinan. Ensimmäisessä skenaariossa armeijakunnan pääjoukoista lähetettiin erilleen Splinter Force, jonka oli määrä ottaa selvää kummallisen radioviestin alkuperästä. Pian kävi ilmi, että kyseessä oli paroni Erasmus Dashingtonin hätäkutsu kaartin joukoille, ja että ylimys oli jättänyt jälkeensä jotain arvokasta, jota palaisi noutamaan myöhemmin. Saavutettuaan koordinaatteihin merkityn lokaation retkikunnat eivät kuitenkaan löytäneet mitään, ennen kuin juuri hetki ennen taistelukosketusta maanalainen tiedustelu paljasti jotain merkittävää; lopullinen taistelu käytäisiin kallioperään kaivetun titaanihangaarin päällä ja voittajalle kuuluisi sen uumeniin piilotettu Imperial Knight -sotakone.

Tunnelma oli koko päivän loistava. Kaikki pelikierrokset alkoivat jopa hieman etuajassa ja pelaajat olivat ottaneet omakseen fluffipelailun reilun ja sallivan asenteen. Osa kenraaleista pelasi ihan ensimmäisiä pelejään ikinä, mutta vastapelaajat neuvoivat toisiaan tarpeen tullen ja päivittelivät yhdessä kaameita tai onnekkaita nopanheittoja. Turnauksen päätuomarina toimi War Head Helsinki Grand Tournamentin voittanut Emppu Niemi, jonka kanssa annoimme sääntöapua ja myös neuvoimme pelaajia eri tilanteissa, kuten kinkkisimpien deployment-alueiden määrittämisessä ja päätöksissä, joissa pelaajat eivät olleet ihan varmoja mahdollisuuksistaan ja joukkojen voimasuhteista. Tavallisissa turnauksissa tuomarien vinkit eivät tietenkään tulisi kyseeseen, mutta ne sopivat hyvin aloittelijaturnauksen luonteeseen.



Lopulta esirippu laskeutui ja oli aika tunnustaa voittajia. Pääpalkinnon, eli Imperial Knightin voittivat, ketkäpä muutkaan, kuin Death Guard -legioonan petturit Niilo Kalakosken Chaos Space Marines -armeijasta! Pitkästä aikaa 40K-kentillä otelleen Niilon turnausta oli hauska seurata, sillä kokeneen figupelaajan varmat otteet nostivat underdog-listan monta kertaa pahasta paikasta tilanteen herraksi. Kaaoskenraalin listassahan ei sikäli ollut mitään erikoista, vain vähän lihamuuria ja Marineita Rhinoissa, mutta Niilon pelisilmä ja oman armeijan tuntemus menivät kaikkien odotusten vastaisesti edelle jopa finaaliottelussa tulivoimaista Tau Empire -armeijaa vastaan. Suuret onnittelut, galaksi palakoon!

First Contactin upeimmaksi armeijaksi valittiin monien täydet maalauspisteet saaneiden kokonaisuuksien joukosta Jussi Salosen vastavalmistunut Harlekiinijengi. Loistavalla väripaletilla varustettu, tarkasti maalattu armeija edustaa hienosti harlekiinihenkeä olematta kuitenkaan ihan päätön värisirkus; kylmä paletti tuo uskottavuutta yleisilmeeseen. Myös sotaisan lohduttomat kaupunkibeissit tekevät muuten värikkäästä armeijasta vakavammin otettavamman ja realistisemman. Tekniikkapuolella kynäruiskun pehmeää väriliukua ja sapluunatyöskentelyä on tasapainotettu huikean tarkalla layeroinnilla jalkaväen ja ajokkien kuljettajien salmiakkikuvioidussa vaatetuksessa. Mahtava kokonaisuus sisälsi myös kaikkia Harlequins Codexin eri yksikkötyyppejä!


War Head First Contact -lopputulokset


1. Niilo Kalakoski, Death Guard, 55 (Makeimmat objektiivit!)
2. Petri Ahola, Necrons, 53
3. Victor Grinan, Space Wolves, 44
4. Darryn Quirk, Orks, 40
5. Tuomas Lempiäinen, Tau Empire, 40
6. Jussi Salonen, Harlequins, 40 (Paras Armeija)
7. Esko-Jaakko Lehti, Black Templars, 39
8. Samuli Ahokas, Squat Mechanicus, 38
9. Tuomas Harju, Iron Hands, 35
10. Klaus Lehto, Flesh Tearers, 34
11. Jed Patton, Harlequins, 30
12. Mikael Laaksonen, Space Wolves, 27
13. Timo Kauhajärvi, Cult Mechanicus, 22
14. Tuomas Salmi, Imperial Guard, 21
15. Ville Herranen, Tau Empire, 21
16. Sacha Marcet, Emperor's Children, 21
17. Travis Finneran, Imperial Guard, 20
18. Juho Salmi, Orks, 14 (Fair Play -tunnustus)

Onnittelut voittajille ja tervetuloa uudelleen!


Via War Head Facebook: The First Contact surely didn't come without surprises. Our regular Fight Club combatants (led by David) had all chipped in and gifted Teemu with a beautiful Winsor & Newton Series 7 brush set as a thanks for War Head's continuing club activity and gaming events. I feel very thankful, it's absolutely great to have you guys participating and inspiring. Let's keep it rolling! ‪#‎WRHD‬ ‪#‎FightClub‬ ‪#‎Surprise‬

It is day two after the planetfall. The sky and the twin moons hang grey over the silent plains. After breaking the pitiful resistance and establishing command positions, your headquarters have intercepted an encrypted distress message of great interest. Under precise inspection the signal is recognized to bear the credentials of Baron Erasmus Dashington of House Paragon. As the main force pushes towards the front line, a special task force is dispatched to investigate the vox message's origin...

+++


As your forces proceed with their mission, a dataslate has been scavenged from the dead hands of an enemy combatant. It seems that the hostile troops have been following the same leads, but have also gathered additional intel. It's apparent that Baron Dashington has left something behind, something he wants protected until he's ready to return and claim it back. A sacred weapon relic? A token of powerful xeno technology? You must double your efforts to reach the treasure site first.


+++


At first the place seemed empty. You could hardly conceal your frustration. As a last verification you ordered for a subterranean scan, just in case something was hidden in the soil. The operators ran their programs and soon enough a gasping intel officer brought you the news. 

"Sire, I've got two messages to deliver. Hostile forces are assembling at the horizon. We count a full battle group." 
"What else?" 
"We're standing upon a titan hangar, with an inanimate Knight inside."

1 comment:

  1. Hieno tapahtuma. Näille on varmasti jatkossa kysyntää. Kaltaisiani nojatuolikenraaleja lienee Suomi väärällään.

    -T

    ReplyDelete