April 21, 2016

Dawn Blade Unsheathed



Fireblade Emppu Niemi, yksi ehdottomimmista vakiokasvoista War Headin tiistaisissa Fight Club -sotailloissa, voitti viime viikonloppuna Outokummun Outocon-pelitapahtumassa järjestetyn 1850:n pisteen Warhammer 40,000 -turnauksen. Tavoitimme tulikastin veteraanin kertomaan kokemuksistaan ja valmistautumisestaan kahden päivän ja viiden kierroksen turnaukseen, jonka pelaajamateriaali ei ehkä ollut pääluvultaan erityisen mittava, mutta sitäkin sitkeämpää ainesta!


Pathfinderit vastasivat tulenjohdosta.
Suomen turnausskenen uusin tulokas Outocon pidettiin 16.-17. huhtikuuta Outokummun vanhalla kaivoksella. Tapahtuman järjestäjät olivat hyvissä ajoin liikkeellä tiedotuksen sekä valmisteluiden kanssa ja turnausta ehdittiin jo hypettää omassa pääkaupunkiseudun ETC-porukassamme pitkään. Turnauspaikalle asti saatiin lopulta ihan siedettävä määrä kenraaleja, osallistujien jakautuessa aika tarkalleen pääkaupunkiseudun, Oulun ja Jyväskylän jengeihin. Luultavasti juurikin tapahtuman kaukaisesta sijainnista johtuen osallistujamäärä jäi vähän omien ja luultavasti myös järkkärien toiveiden alle, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen veto Outocon-tiimiltä voidaan toivoa, että ensi kerralla saadaan suurempi sakki pelaamaan.

Outoconiin valmistautuessa tuli testailtua montaa eri listatyyppiä. Päällimmäisenä ajatuksena oli, että haluaisin pelata Taun autoja. Alkuvaiheessa ei ollut vielä tietoa, että ETC:n puolelta tultaisiin tulkitsemaan tank shock -säännöt täysin päälleajettavan eduksi, mikä oli kolaus alkuperäiselle listalleni, jossa vaunujen määrän oli tarkoitus antaa avaimet pelata erityyppisiä deathstar-buildeja vastaan tank shockin avulla. Lopulta FAQ-päivitys tuli lopulta niin myöhään, ettei sitä enää otettu mukaan turnauspakettiin. Päätin kuitenkin viime metreillä karsia monipuolisuuden nimissä autojen määrää ja siirtyä pelaamaan Dawn Blade -keräilykaaviota, joka antaa apuja deathstareja vastaan automaattisen wound/armour penetration -rerollin kautta.

Player: Emppu Niemi
Primary detachment: Dawn Blade - Farsight Enclaves 

Core: Hunter cadre

HQ1 - Warlord: Commander(85) command and control node(15) multi-spectrum sonsor suite(20) puretide engram neurochip(15) XV8-02 'iridium' battlesuit(25) drone controller(8) vectored retro-thrusters(5) 2 MV7 marker drones(2*12) [197]
Elite1: XV8 crisis battlesuits(22) 2 additional crisis shas'ui(2*22) bonding knife ritual(3*1) 6 missile pods(6*15) 3 target locks(3*5) 3 MV7 marker drones(3*12) [210]
Elite2: XV104 riptide battlesuits(180) bonding knife ritual(1) earth caste pilot array(30) early warning override(5) [216]
FA1: Pathfinder team(44) bonding knife ritual(4*1) [48]
Troop1: Strike team(45) bonding knife ritual(5*1) [50]
Troop2: Strike team(45) bonding knife ritual(5*1) [50]
Troop3: Strike team(45) bonding knife ritual(5*1) [50]
LoW1: KV128 stormsurges(360) pulse driver cannon(15) twin-linked air bursting fragmentation projector(5) shield generator(50) [430]

AuxilIary: Piranha Firestream Wing

FA1 - target acquisition team: TX4 piranhas[40]
FA2: TX4 piranhas[40]
FA3: TX4 piranhas[40]
FA4: TX4 piranhas[40]

AuxiIlary: Skysweep Missile Defence

FA1: TY7 devilfish(80) twin-linked smart missile system(10) blacksun filter(1) [91]
HS1: TX78 sky ray gunship(115) twin-linked smart missile system(0) blacksun filter(1) [116]
HS2: TX78 sky ray gunship(115) twin-linked smart missile system(0) blacksun filter(1) [116]
HS3: TX78 sky ray gunship(115) twin-linked smart missile system(0) blacksun filter(1) [116]

[1850]

Lista hitsautui yhteen turnauksen aikana ehkä jopa paremmin kuin olin toivonut. Tulivoimaa löytyi kolmesta kestävästä ja liikkuvasta osasta ja Sky ray -formaatio lisäsi alpha striken voimaa pelien alkutaipaleilla. Listaa oli myös mietitty Warp Spidereitä silmällä pitäen. Autoissa olevat SMS:t ovat sekä tehokkaita spidereitä vastaan, että myös kestäviä niiden ampumista vastaan.

Piraijaformaatio on kaikessa veikeydessään myös avain onneen monessa eri tilanteessa, oli tarve sitten lisätulivoima tai vastustajan liikkeiden estäminen impassable maastojen ja vikkelien dronejen muodostamien "muurien" avulla. Päädyin myös pelaamaan Stormsurgella S10 lättyä D-haulikon sijaan. Päällimmäisenä ajatuksena oli Necronien mekaaninen kestävyys, minkä ympäri S10 pelaa hyvin.



Peli 1: Hammer and Anvil/Crusade/Contact lost/Kill points
Antti Haapaniemi – Necron Decurion

Ensimmäinen peli näytti heti alkuun hyvinkin mekaaniselta. Antin lista oli Decurionin päälle rakennettu Destroyer Cult sekä yksi wraithryhmä Canoptek Harvestista höystettynä hahmoilla. H&A -deployment taas tarkoitti sitä, että en pystynyt pahemmin levittäytymään ja juoksemaan karkuun Antin staraa vaan keinot oli keksittävä jostain muualta.

Pelin ainoa suurempi tapahtuma kävi heti kakkosvuorolla, kun Antti pelasi staransa väärin lähtiessään hakemaan 8” chargea Sky Rayhin samalla jättäen staransa ulos Spiderin protokolla-rangesta. Chargen epäonnistuessa pääsin ampumaan kaikki Wraithit pois helposti ja jäljelle jääneet hahmot pallottelivat haavoja keskenään niin, että D-rakettien jälkeen jäljelle jäi vaan Orikan yksi Overlord.

Pelin hengeksi kehittyi mun kyvyttömyys suorittaa yhtään Maelstrom-pistettä ja Antin tuhnu ampuminen, jonka takia vuosin ensimmäisen ja ainoan Kill Pointin pelin viimeisellä vuorolla. Antti pystyi kuitenkin pelaamaan niin paljon Maelstrom-pisteitä, että sain tasoittavan vuoron turvin haettua Pirajoilla yhden objektiivin edun ja lopulliset pisteet kääntyivät 11-9 Taun eduksi.

Peli 2: Dawn of War/Relic/Spoils of War/Kill points 
J-P Kumpulainen – Space Marines

Toinen deathstar-matsi heti perään ja tällä kertaa keisarillisesti höystettynä. J-P heitti kaikki tarvittavat psychic powerit pelin pyörittämiseen. Pelin alkumetreillä J-P heitti vähän huonosti panssareita ja onnistuin tiputtamaan tämän tankkihahmot muutamaan haavaan. Jatkovuorolla meinasin tehdä aivopierun ja ajoin Stormsurgen liian lähelle laittaessani sen ankkurit maahan. Onneksi tällä kertaa noppa korjasi virheet ja vastapuolen charge epäonnistui. Omalla vuorollani sain vielä ammuttua muutaman haavan lisää sisään deathstariin sen tankkihahmojen jäädessä yhteen haavaan. Stormsurge teki sen mitä sen pitikin chargatessaan sisään staraan ja pyöräyttäessä stompiin sen yhden tarvittavna kuutosen, mikä poisti ainoan täysihaavaisen Chapter Masterin ja kaksi psyykkeriä.

Peli näytti jo tässä kohtaa ihan hyvältä staran ollessa niin vähissä haavoissa, että olisin varmaan pystynyt pelin aikana ampumaan sen lopulta pois pelkillä Gun Droneilla ja Dawn Blade –kaavion bonuksen avulla. J-P:n harmiksi Tigurius heitti vielä invisibilityyn vain tarvittavat kaksi onnistumista ja onnistun denyämään loitsun omilla neljällä nopallani. Stara pääsi vielä chargeamaan komentajan ja tämän Crisis-tiimin pois mun päädystä, mutta omalla vuorollani ammuin loput starasta pois ja kättelimme 20-0 voiton merkeissä Taulle.

Peli 3: Vanguard strike/Scouring/Deadlock/Kill points
Eero Saukkonen – Space Marines Battle Company

Ensimmäinen peli uusia tuttavuuksia vastaan osui kohdalle kolmannella kierroksella. Jyväskylässä turnauksia harjannut Eero oli ottanut mukaan grav-painotteisen BC:n, mikä aloittaessaan voisi olla kovakin paikka listalleni. Mun voitettua aloitusheiton Eero päätyi kuitenkin lähtemään pelaamaan reservien kautta.

Eero pelasi mielestäni ihan oikein outflankatessaan suuriman osan armeijastaan ja ajaessaan grav-bike –ryhmän normaalista reservistä. Tämä esti mun pushaamista keskikentältä Eeron päätyyn ja pitäen mut aika tiukasti lukitettuna oman depon keskikohdan ja keskikentän välillä.

Keskikentän turvin mun oli suht helppo väistellä Eeron ampumista ja pelin henki oli aika selvä heti toisesta vuorosta eteenpäin mun ensin avatessa autoja sen mukaan kun niitä tuli reservistä, ja sitten listiessä seuraavilla vuoroilla niistä purkautuvat Marinet. Eerolla kävi ehkä vähän huonoa noppaa myös LD-checkien kanssa, kun melkein jokainen ryhmä Marineita onnistui pinnautumaan näiden autojen hajotessa alle. Onnistuin pysymään Maelstrom-pisteissä Eeron kelkassa ja koska KP-erotus ja Eternal-tasuri olivat plakkarissa, toivat tulikastin soturit mulle 14-6 voiton.



Peli 4: Dawn of War/Emperors will/Contact lost/Kill points 
Aleksi Meuronen – Tau (Riptide Wing, Stormsurge, valoja)

Ei turnausta ilman Allua. Tau-mirrori on aina aika kivistä ja ekana menevällä on aina iso etu. Tällä(kin) kertaa noppa pyörähti mulle ja pääsiin tuttuun ja turvalliseen asemaan aloittavalla Taulla, joka myös infiltroi Warlord Traitin ansiosta kolme yksikköä. Olin myös saanut paremman kenttäpuoliskon, mistä johtuen Allulle ei jäänyt juuri yhtään paikkaa minne mennä piiloon. Stormsurgen Allu jätti kuitenkin reserviin sen kuollessa lähes takuuvarmasti ensimmäisellä vuorolla.

Seize ei onnistunut ja pääsin siivoamaan kaikki vastapuolen Markerlight-valot kahta Sky Rayta lukuunottamatta pois. Allu siirtyi tuhoamaan mun autoja komentajan ollessa vielä liian kaukana Riptidejen Heavy Burst Cannoneille. Omalla vuorollani onnistuin ampumaan muutaman haavan Ripsoille, mutta muuten en saanut aikaan mitään merkittävää.

Vastapalloon menetin kaikki Sky Rayt ja komentajani joutuu LoS:ien avulla tapattamaan muutaman ryhmäläisensä. Onnistuin kuitenkin melkein viimeistelemään reservistä tulleen Stormsurgen ja ammuin taas muutaman haavan Ripsoille. Tässä kohtaa peli näytti jo aika pahalta, mutta onneksi Allun seuraava vuoro ei ollut kovin tehokas ja ilokseni onnistuin itse poistamaan vihollisen Stormsurgen.

Loppupelissä Dronet ja muu armeijani ampuvat pikku hiljaa loput riptide-woundit pois ja vitosen päätteeksi Allulla on enää jäljellä yksi suitti omassa päässään. Noppa pyörähti kuitenkin vielä yhden vuoron merkiksi ja tulos oli 20-0.

Peli 5: Hammer and Anvil/Tactical escalation/Big guns never tire/Kill points 
Pekka Manninen - Warp Spiders

Finaalipöytään asteli sitten itseäni yhden pisteen enemmän niittänyt Pekka ja hänen Eldarinsa. Lista koostui muutamasta ryhmästä mopoja, yhdestä Wraithknightista ja kahdeksasta ryhmästä Warp Spidereitä. Vaikka mun lista olikin suunniteltu niin, että se voi pelaa spidereitä vastaan, on se silti aina tässä matchupissa alakynnessä. Onnetar jatkoi puhaltelua mun suuntaan ja pääsin viime pelin tapaan taas aloittamaan infiltroinnin tukemana. Pistin omat nappini riviin depon lähtöviivalle ja jäin odottelemaan miten Pekka lähtee pelaamaan.

Omalta kannaltani edullisesti Pekka ei uskaltanut lähtee tuuppaamaan kaikella naamalleni, vaan Spiderit jäivät aika pitkälle takakenttään aloituksessa. WK ja Farseer yhden moporyhmän johdossa jäivät reserviin, mikä oli ainakin WK:n osalta ihan oikea ratkaisu. Eldarien seizen epäonnistuessa pääsin tappamaan pari ryhmää ja pakotin lähes kaikki vihollisyksiköt hyppäämään mun vuorolla, mikä taas hävitti lähes kokonaan Pekan armeijan tulivoiman vastaiskun osalta.

Peli kulkikin melkein tismalleen samaan tapaan kuin ensimmäinen vuoro mun tappaessa 1-2 yksikköä vuorossa ja pysytellessä suurimmalla osalla armeijastani Spidereiden kantaman ulkopuolella. WK:n kuollessa D-kunnariin Stormsurgen markerlight-ohjatusta raketista näytti peli jo aika hyvältä, vaikka olinkin Maelstromissa jäämässä jälkeen.

Warp Spiderit osoittivat kyllä loppua kohden, miksi ne ovat niin älyttömän kova yksikkö. Viidennen vuoron päätteeksi kahdeksasta ryhmästä oli vielä jäljellä viisi modelia, kaikki Exarcheja. Jos peli olisi loppunut vitosella, olisi Pekka varmaan voittanut pelin muutamalla pisteellä päästyään contestoimaan kaikki mun objektiivit ja ottaessa kaksi itselleen. Turnausvoittoon tarvitsee kuitenkin aina silauksen noppaa ja kuusitahoinen antoi mulle vielä seuraavan vuoron, jonka kuluessa siivosin Pekan armeijan yhtä Exarchia lukuun ottamatta pöydältä. Seiskan tullessa ei enää ruvettu heittää noppaa, vaan käteltiin 20-0 tuloksen merkeissä.

Itse turnausjärjestelyt venueineen ja ruokineen toimi erittäin hyvin. Pelitilan yhteydessä ollut ravintola kokkasi pelaajille lounaat molemmille päiville ja ateriat ylittivät ainakin omat odotukseni täysin. A-oikeudet eivät varmaan myöskään jättäneet ketään janoisiksi. Yleisesti ottaen pelit kulkivat hyvin ajallaan ja järjestäjien toimintaan ei voi olla kuin tyytyväinen. Isona plussana vielä tulevaisuutta varten saatiin myös palautekyselylomake Sotavasaran puolelle heti turnauksen perään, mikä antaa varmasti tekijöille ison avun seuraavan tapahtuman suunnitteluun.

Seuraavaa tapahtumaa odotellessa!

Emppu 


Onnittelut Empulle kovasta suorituksesta, oli jo aikakin! Turnausvoiton lisäksi Tau-komentajan mieltä lämmittänee hyvien otteiden johdosta myönnetty pelaajapaikka ensi kesänä Kreikan Ateenassa järjestettäviin 40K European Team Championshipeihin suuntaavan Team Finland -maajoukkueen riveistä!


No comments:

Post a Comment