July 3, 2015

Survivor Series



Viime viikolla sovimme Ollin kanssa maalausmiitin Vantaalla vaikuttavaan Oh My Game -myymälään, jonka ahkera vetäjä Zuher on meidän tuttu jo vuosien takaa aiemmista työkuvioista. Visiitillä oli myös henkilökohtaisten projektien edistämistä syvällisempi merkitys, sillä sessio oli osa OMG:n Hammer and Anvil -työpajatempausta, joka käsitti neljä kesäkuussa järjestettyä maalauslauantaita. Idea oli, että aloittelijat ja oman maalausharrastuksen kehittämisestä kiinnostuneet voisivat tulla paikalle, vaihtaa ajatuksia muiden maalaajien kanssa ja ehkä oppia vinkin tai pari. Olli ja reissusta palannut Mika Selvinen olivat kunakin työpajalauantaina paikalla mentoreina jakamassa inspistä ja tietotaitoa. Lähitulevaisuudessa olisi hauska järjestää vaikka vähän ohjatumpiakin War Head -kursseja esimerkiksi maaston tai display-alustojen rakentamiseen, mikäli sellaisille tuntuu olevan kysyntää!

Tällä kertaa mun harrastelujen aiheena oli War Headin "Survivors"-rakentelukamppis, jonka ideana on heinäkuun aikana rakentaa yksilöllinen ryhmä selviytyjäteemaisia figuja kunkin osallistujan valitsemaan armeijaan tai faktioon perustuen. Inspistä voi hakea esimerkiksi suositusta Inq28-aiheesta, jota isot pojat esmes Iron Sleetissä on tuoneet esille myös kansainvälisesti. Mulla on useinkin tapana haastaa meidän crew'ta kaikennäköisiin tempauksiin, oli se sitten välitavoite Ollin boltermarinemaratoniin tai jonkin armeijakokoonpanon viimeistely seuraavaa peliä varten. Esimerkiksi Juhan kanssa ehdimme pelata aika harvoin, mut tsemppaan monesti kaveria maalailemaan uuden yksikön seuraavaan matsiin; siten itse ottelukin tuntuu aina erityisemmältä. Yhdessä harrastamisessa on jokin juju, mikä tekee kaikesta tekemisestä merkityksellisempää, oli se sitten kampanjan suunnittelu, jokin ex-tempore maalaussessari tai turnauspeli. Kaikki lähtee siitä, että on läheisten frendien kanssa samalla aaltopituudella ja kukin inspiroi toinen toistaan.

Mun piti alunperin tehdä Survivors-settiin konveroitu ryhmä Steel Legionin joutomaahan jätettyjä veteraaneja, jotka ammukset ehtyen taistelisivat vaarojen keskellä tietään kohti omia linjoja. Löysin kuitenkin kaartirautaa kartoittaessani läjän Mail Orderista tilaamiani blistereitä, joiden sisältö oli niin tunnelmallista kamaa, että päätin vaihtaa aihetta. Siinä missä Steel Legionin joukot oli tarkoitettu kasvattamaan juuri restartatun kaartiarmeijan jalkaväkiosastoa, palvelee blistereistään viimein avatut Missionary- ja Preacher-figut samaa tarkoitusta täyttämällä kokoonpanon kaavailtua HQ-osastoa.

Tän ajan figut (ja kolmosedikan synkkä meininki artissa, maastoissa ja myös maalaustyylissä pirteän ja värikkään kakkosedikan jälkeen) on jääneet mieleen harrastuksen aloitusajoilta ja niihin on muodostunut vahva tunneside. Esimerkiksi vanhojen Imperial Guard -figujen asenne ja tyyli kaikkine historiallisine viittauksineen on niin spot on, ettei niille löydy korvaajia. Tietynlainen realismi ja minimalistisuus on nykyään Citadel-figuissa aika vähissä, mitä oon päivitellyt jo useaankin otteeseen. Vaikkapa uuden Age of Sigmarin aloitusboksifigut on ihan huikeita teknisesti ja nykyaikaisten valumenetelmien taidonnäytteinä, mutta mun mielessä olevassa Warhammer-maailmassa niissä ei oikein ole mitään järkeä. Tykkään siitä, että hahmot voi kuvitella tekemässä muutakin kuin sotimassa, mikä ei oikein istu esimerkiksi nykyaikaisten Chaos-figujen meininkiin. Onneksi meillä on edelleen Forge World, joka useiden armeijoiden osalta loistaa majakkana fiilistelyä ja historiallissävytteistä scifiä arvostaville.

Vanhat pappismiehet on suorastaan oivallisia figuja sekä ilmeidensä ja yksityiskohtiensa puolesta erityisen hyvin sculptattuja nappeja. Missonaryn johtamien kaartin veteraanien sijaan päätin kiepsauttaa aiheen ikään kuin ympäri ja tehdä sittenkin ryhmän lähetyssaarnaajia kaartista värvättyine henkivartijoineen. Survivors-kampanjassa idis ei edes ole tehdä mitään sääntöjenmukaista ryhmää, vaan pohdin itse esimerkiksi Sentinelin liittämistä mukaan. Aihe ja tematiikka on tärkeintä!

Koska figut on jo valmiiksi äärimmäisen tunnelmallisia, en halunnut muuttaa niitä liikaa. Pari pikku konversioita on kuitenkin aina paikallaan yksiköllisyyden ja sellaisen "oman jutun" aikaansaamiseksi. Vasemmanpuoleiselle saarnaajalle tein niinkin radikaalin ratkaisun, etten laittanut sille käsiin mitään aseita. Lipputanko on katkaistu simppeliksi matkasauvaksi ja toiseen käteen tuli hillitty lätkähanskan kokoinen power fist. Mutkaa ja kättä pidempää löytyy kuitenkin repusta, jos on tarvis. Toinenkin Missionary sai luopua standardistaan, kepin nokkaan laitoin roikkumaan lyhdyn päästyäni bitsboksin äärelle.

Vanhaan Preacher-figuun käänsin lähinnä chainswordin pään yläpuolelta takaviistoon, mikä lisää ennestäänkin vauhdikkaan figun dynamiikkaa. Maalaan nämä varmaan aikalailla perinteistä hiekankeltaista Steel Legion -teemaa kunnioittaen, ehkä vähän vaaleampiin kaapuihin. On ne vaan makeita nappeja.

Olli oli taas mielipuuhansa eli Boltgun-Marineiden maalailun äärellä.

Tällä kertaa mukaan oli osunut (varmaan vahingossa) myös muutamia erikoisaseita. Syntyneet squadit täydensivät Ollin Imperial Fists -kokoelman Tactical Squadien osalta täysimittaisen komppanian vahvuiseksi. Näiden lisäksi pitää maalaa vielä vähän Assault Marineita, jotta syksyn korvilla päästään pelaamaan Gladius Strike Forcea ja kunnon Adeptus Astartes -teema-armeijaa.

Johtoportaaseen liittyivät lauantain jälkeen näppärä tulenjohtaja ja Forge Worldin Typhonista konvertoitu Chaplain Terminator Armourissa.

Työn alla oli myös Forgen osia sisältävä lipunkantaja.

Mikan työpöydällä oli Horus Heresy -henkisiä Emperor's Childreneita. Mika oli lähestynyt ryhmän liukuhihnamaalausta mun mielestä aika näppärällä tavalla pohjaamalla ryhmän ensin mustaksi, drybrushaamalla sitten metalliset osat hopeiseksi ja maalaamalla sitten violetit panssarivärit eri osiin "metallien sisään". Esimerkiksi näin on mahdollista nopeuttaa ja rytmittää armeijanmaalausprosessia.

Palataan myöhemmin Survivors-figujen kanssa. Ehkä nähdään jotain konsepteja muiltakin sotapäiltä!


No comments:

Post a Comment