May 28, 2015

I am Kroot: The Kindred Spirits



Kun päätökset armeijan visuaalisesta ilmeestä ja tyyliseikoista oli tehty, päästin viimen figujen kimppuun. Aloitimme rakentamisen eniten pilkkomista ja sahailua vaativista ajoneuvoista, sillä tiesimme niiden olevan aikaavievimpiä ja työläitä rakennuskohteita. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin jalkaväkijoukkojen tekeminen, sillä niissä saattoi keskittyä aina jokaiseen figuun yksilönä ja koettaa konvertoida toinen toistaan persoonallisempia kroottisotureita. Lisäksi sokerina pohjalla oli armeijalistaan valittujen erikoisjoukkojen rakentaminen; Swooping Hawkit, Grotesquet ja Beast Pack odottivat vuoroaan.

Tavan tallaajat meidän armeijassa noudattivat Dark Eldarien Kabalite Warriorien sääntöjä, mikä kuvasi mun mielestä Krooteja hyvin vikkelinä mutta vähän heiveröisinä, myrkyllisiä aseita käyttävinä palkkasotureina. Power from Pain oli sekin ihan omiaan kuvaamaan säälimättömien metsästäjien opportunistisuutta ja eläimellistä verenjanoa. Vaikka kaikille Kabaliteille kuuluisi käteen Splinter Rifle, emme kuitenkaan tehneet kaikista figuista kiväärimiehiä; pieni taiteellinen vapaus sallittakoon rakennettaessa persoonallista teema-armeijaa. Kukin yksikkö listassa oli kuitenkin varustukseltaan samanlainen, joten sekoittamisen mahdollisuutta ei ollut olemassa.

Armeijan dynamiikka perustui osittain Kabalite Krootien ja näiden kuljetuskiiturien ympärille ja ryhmillä oli tietty merkitys Troop-slotteja ja Objective Secured -vaatimuksia täyttävinä valintoina. Lisäksi listan runkona oli jossain mielessä klassinen Venom-armeija, jossa pakollisiin Troop-valintoihin saadaan sisällytettyä paljon liikettä ja tehokasta tulivoimaa. Vaikka yksiköt olivat keskenään sääntöteknisesti samanlaisia, halusimme hakea kuhunkin oman persoonallisen teeman: yksiköistä tehtiin konvertoiden hiukan toisistaan poikkeavia ja myös ryhmän kuljetuskiituri customoitiin erilaisin osalisäyksin mätsäämään kuljettamiinsa sotureihin.

Alkuperäinen armeijalistamme oli tehty 1850:een pisteeseen, mutta kuullessamme Ropeconin turnauksen pelattavan 1500:lla, pudotimme listasta muun muassa yhden jalkaväkiryhmän Venomeineen. Nämä joukot maalataan kuitenkin myöhemmin täysimittaisen listan tarpeisiin muiden vahvistusten ohella. Idiksiä on paljon!

Rakentelupäivien zen-menovetenä toimi tietysti pechiläisessä eränkävijähengessä Green Gunpowder.

Venom-konversiot pohjamaalattiin ajansäästämiseksi kynäruiskulla. Pehmeä ruiskujälki tulisi kuitenkin peittymään klaaniväreihin, naarmuihin, ruosteeseen ja metallinvärisiin yksityiskohtiin. Lentotikkujen käyttämisen sijaan laitoimme jokaiselle kiiturille korkean 60-millisen alustan ja lisäsimme vahvan rautalankatangon läpinäkyvän tikun tilalle.

Keskeneräiset joukot odottivat viikkojen ajan vuoroaan laatikostossa, josta ne nostettiin aina kroottimiiteissä työstettäväksi. Maalasimme ensimmäisissä sessioissa Jetbiket ja ekat Venomit, joiden Krootox Ridereista tehdyt ampujat maalattiin samaan aikaan jalkaväen kanssa. Projektin työstäminen oli suunnitelmallista ja eteni aikataulussa kohti deadlinea - Ropecon 2015:a.

Insinööri/pioneerijengi oli yksi ensimmäisistä ideoistamme. Viisikko tekisi tiivistä yhteistyötä armeijan Haemonculus-tohtorin kanssa ja vastaisi Venom-kiiturien korjaamisesta ja ryöstettyjen vihollisvarusteiden käyttöönotosta. Figuihin tuli paljon häthätää tehtyjä bionisia modifikaatioita, joiden tekemiseen käytettiin plasticardia, Necron Warriorien luurankoraajoja, Dark Eldar -sotakoneiden teriä ja muita bitsejä. Mukana oli myös vähemmän sotaisia työkaluja, kuten porakone akkulaatikoineen, palokirves, pieni vasara ja tietysti kenttälapio. Yksi mun suosikkiyksityiskohdista oli yhdelle krootille asennettu, metallinen häntä.

Metsästäjät/polunetsijät olivat lähimpänä krootien perinteistä ranger- ja fieldcraft-teemaa. Näiden varustuksessa esiintyi pitkäpiippuisia kivääreitä, enemmän laukkutyylisiä kantamuksia, veitsiä ja käytännöllisiä esineitä kuten kaukoputki. Ryhmänjohtaja oli varustautunut tyylikkäästi varsijousella ja metsästyshaukalla. Ryhmän viidettä jäsentä kuvasi metalliraajalla ja -monokkelilla varustettu ajokoira. Leikkelemällä raajoja tavallista erikoisempiin asentoihin saatiin figuihin hyvää dynamiikkaa. Metsästäjien Venomeissa näkyi myös muun ryhmän tavoin eränkävijähenkisyys ja sen kyydissä oli lisäkivääreitä, naamioverkkoja, ammuslaatikoita ja esimerkiksi köysivyyhtejä ryhmän tarpeisiin.

Kolmannen ryhmän nimesimme gladiaattoreiksi ja niihin tuli muita enemmän aggressiivisuutta ja tietynlaisia psykologisia elementtejä. Vaikka mukaan tehtiin yksi blaster-konversio, mietimme että näitä voisi joskus pelata myös Wychien säännöillä. Erikoisvarusteena oli vanhoilta Necron Flayed Oneilta ryöstetyt pelottavat saksikädet, joista yksikin krootti nuolee parhaillaan veripisaroita pois. Ryhmän tunnuksena olivat myös päät peittävät naamiorätit, jotka tekivät sotureista kasvottomia ja uhkaavia.

Viimeinen ryhmä oli eräänlainen Command squad ja henkivartiokaarti armeijan komentajalle. Mukana oli tietysti lipunkantaja fileerausveitsellä, radisti eldar-piraateilta keikatulla sädepistoolilla, kaksi Tyranid-mutatoitunutta esitaistelijaa sekä hurmoksessa irtileikattua sydäntä fiilistelevä lääkintämies. Etenkin nidikrootit olivat ahkerasti konvertoituja ja niiden pohjana käytettiin Bloodletterin kroppaa tavallista harteikkaamman lookin aikaansaamiseksi. Saaliista tehdyt varusteet, kuten Scything Talon -miekka tai Carnifexin hännästä tehty nuija kuuluivat teemaan; näille krooteille nidipitoisen ruokavalion johdosta oli myös kehittynyt niskapiikkien sijaan lonkerolocksit. Myös ryhmän Venomiin oli köytetty irtihakattu Trygonin Scything Talon.

Armeijan Farseer Jetbikella noudatti alkuperäisen Kroot Mercenaries -kirjan teemaa shamaaneista ja siivekkäistä Vulture-Krooteista. Tämänkin pohjana käytettiin leikeltyä Bloodletteriä ja siiviksi valikoituivat osat Bretonnian Pegasos-kitistä. Nokkaa pidennettiin lintumaiseksi Green Stuffilla ja niskaan lisättiin pitkät tietäjän quillit Vampire Countien Vargheist-sprueista. Myös vänkä sauva löytyi Vampire Counts Necromancer -blisteristä.
Oikealla seisova Huskbladein varustautunut Archon taas käytti vähän green stuffilla beeffattuja kroottijalkoja, mutta kropan pohjana oli lihaksikkaamman habituksen tavoittamiseksi örkin keskivartalo. Myös käsiä on hiukan kasvatettu käyttämällä oikeassa kädessä Necron Warriorin raajaa ja vasemmassa korvaamalla kaikki kyynärvarresta ylöspäin Catachanin haballa ja olkapäällä. Green stuffista on lisäksi tehty hihat, huivi ja kevyt chestrig-mallinen kantolaite. Muita yksityiskohtia ovat reisipaneelit (kotelo wysiwyg Splinter Pistoolille), örkkimallinen selkäreppu vanhan isännän päällä varustettuna sekä kivikon lomasta pilkistävä lemmikkikobra Kai.

Krootox-figuilla toimivat Beast Packin Clawed Fiendit muodostui lopulta mun koko armeijan suosikkiyksiköksi. Paloittelemalla hiukan Finecast-osia saatiin tavallisesti vähän möllöttäviin Oxeihin eri tavalla vauhtia ja vaihtamalla kuljettajat saatiin liikkeentuntua lisättyä entisestään. Ratsastajat on taas tehty käyttäen hyväksi Juggernauteilla ratsastavien Bloodletterien osia. Yhdelle Oxille on myös tehty vähän bionisia päivityksiä, kuten Centurionilta pöllitty power fist ja Eldar War Walkerin jalasta rakenneltu alaleuka. Vasemmanpuoleisin ratsuritari haluaisi jo liittyä rynnäkköön, mutta tämän Krootox on pysähtynyt aterioimaan kivikkoon murskaamansa kultistin kustannuksella.

Sekä Venomien ampujiksi laitetut Krootoxien alkuperäisampujat, että nämä lähitaisteluasein varustetut ratsastajat on kiinnitetty paikoilleen magneetein, joten voimme halutessamme laittaa ampujat takaisin otuksien selkään ja pelata niitä tavallisten Krootox-ratsukoiden säännöillä. Myös oikealla cattleprodin kanssa liitelevä Beastmaster on ollut Tyranid-dieetillä.

Kun kaikki ryhmät oli rakenneltu valmiiksi ja beissattu, pohjamaalasimme ne kaikki kerralla. Sovittuamme testifigujen perusteella tehdyt värivalinnat otimme Ollin kanssa maalattavaksemme aina ryhmän kerrallaan. Kuvan vielä alustoiltaan keskeneräisessä squadissa toistuvat maanläheiset sävyt sekä punaiset kontrastivärit ruosteessa, veriroiskeissa sekä henkilökohtaisessa varustuksessa. Valkoiset sotamaalaukset tuovat lisää kontrastia ja saavat aikaan makean tribal-fiiliksen.

Kun armeija alkoi ottaa muotoaan ja yksikkö toisensa jälkeen valmistui odottamaan loppusilausta ja beissausurakkaa, oli aika aloitella myös display-alustan tekoa. Ropeconiin oli vielä pari viikkoa ja projekti oli aikataulussa, miten kävisi viimeistelyvaiheessa?

2 comments:

  1. Another post showing why I love this damn blog so much!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks a lot Tim, we appreciate it. :) I can't get enough of the Kroot either!

      Delete