March 15, 2015

Slow and purposeful

Figutouhut on tän vuoden puolella olleet vähän tyhjäkäynnillä, vaikka toki mielen päällä kaiken aikaa! Aika on vaan uponnut duunijuttuihin, lyhäriprojektiin, opparin kirjoitteluun ja muihin harrastuksiin. Pelitoiminta ei toki ole seisahtunut Fight Clubin osalta, vaan viikoittaiset peli-illat pyörii edelleen äärimmäisellä intensiteetillä ja ollaan saatu kasaan myös toukokuussa järjestämämme Triad-kutsuturnauksen haastatteluita ja näytösotteluita. Leffamme kuvausviikon jälkeen sain itsekin pitkästä aikaa pelata pari peliä Fight Clubilla, ensin tasapelin Jounin Bully Boyz -runkoisia örkkejä ja sitten pikkuvoiton Empun räväkkää Farsight Enclavesia vastaan.

Helsinkiä on hellinyt nyt pari päivää aika kiva kevätaurinko ja hyvä fiilis on tuonut mukanaan myös runsain mitoin figuinspistä. Maaliskuulle mahtuu vielä pari turnauspäivää ja pitkästä aikaa tuntuisi olevan vähän intoa miettiä listoja ja pelikuvioita myös hiukan kilpailullisemmasta näkövinkkelistä. Perinteinen loistoreissu Turku Fanaticiin alkaa tällä kertaa ensi viikonlopun valmisteluturnauksella Lauttasaaressa, jossa hiotaan yksilötasolla armeijalistoja varsinaista kaksipäiväistä tiimiturnausta varten. Mun armeijavalinta on vielä katkolla, mutta luultavasti se tulee oleen jotain aika tuttua.

Käynnissä on myös kaiken maailman rakenteluja ja maalailuita määränpäänään tänä vuonna etuajassa järjestettävä Ropecon! Perinteenähämme on nyt muutaman vuoden ajan ollut tuoda Coniin ihan uusia teema-armeijakokonaisuuksia ja kevätconikaan ei tee poikkeusta. Vaikka edessä on vielä tuntikausia väsäilyä Frontside-Ollin kanssa, lupaan, että Ropeconiin tullaan taas in full force!

Vaikka nyt ei oikein ole jakaa mitään omia peli- tai projektikuvia, kaivoin War Headin privagroupista vähän work in progress -otoksia todisteeksi siitä, että meininki crew'n sisällä on edelleen voimissaan! Olli on aloitellut Iron Hands -armeijan rakentamista konvertoimalla Centurioneista siedettävämpiä versioita. Mun lähestyminen Sharks Centurioneihin oli tosi samantyylinen; turhat krumeluurit sai lähteä ensimmäisenä.

Ollin työpöydällä on myös vahvistuksia Kaaokselle (kuinkas muuten...). Black Legionin vahvuuteen liittyy pian Essenin pelimessujen tuliaisina mukaan tarttuneita Forge Worldin Kal Vorbak -demonijoukkoja. Oltsun pläninä on käyttää näitä Mutilatoreina tai joskus powerpelatessa Crimson Slaughter Possessedeina. Vaikuttavia hartsifiguja on vähän jatkettu bitseillä ja green stuff -konffeilla ja näistä tulee kyllä sikamakee kokonaisuus maalattuina legioonan mustiin haarniskoihin.

Grand Masterimme Juha on viime aikoina eksynyt historian hämäriin ja tahkoaa tauotta muun muassa SAGAa ja Bolt Actionia Noppakerhon jannujen kanssa. Isoin kampanjakokonaisuus on kuitenkin tainnut olla Crusades-projekti, johon Juha on maalannut osastokaupalla joukkoja niin kristittyjen kuin muslimienkin puolelle. Juhalle figuharrastuskokemukset keskittyy niin vahvasti maalaamiseen, että se on jopa figujen pelikäyttöä olennaisempi osa, mikä näkyy kyllä työtahdissa! Tällä filosofialla kasattu kokoelma on laajuudessa ja fiiliksessä vertaansa vailla ja Juhan käsissä vuoden aikana valmistuvien figujen määrä saa kyllä tällaisen sunnuntaimaalailijan nöyräksi.

Eric on paneutunut vahvasti LotR-tunnelmointiin ja on availlut figuvarastostamme blistereitä toisensa jälkeen maalauspöydälle nostettaviksi. Arnorin ja Rautapihan joukkojen jälkeen vuorossa oli viimeisen liiton ihmisiä ja nyt vastikään mustia Númenorilaisia, joiden tehosteväriksi valikoitui persoonallisesti kultaiset haarniskat. Edulle figujen työstäminen on hyvin pitkälti fiilismaalausta, eikä rakentelut aina tähtää mihinkään tiettyyn kokonaisuuksiin tai armeijalistoihin. Eilen työn alla oli puolipeikkoja, jotka nähdään varmasti täälläkin niiden valmistuttua. Ehkä pidetään jokin LotR-teemaviikko kesän tullessa!

2 comments:

  1. Mageita figuja kuten yleensä! Haluan ehdottomasti nähdä Gal Vorbakit maaleissa!
    BTW, kyssärinä, näin waylandin uusilla sivuilla bannerissa figun joka näyttää ihan sun teoksilta:
    http://www.waylandgames.co.uk/353-warhammer-40000

    Cheers!
    Khara

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka, kyllä noi nähdään pian väreissäkin!

      Näköjään on Carcharodonit päässeet banneriin, mitään lupia Wayland ei tosin ole kysellyt. :)

      Kiitos viestistä!

      Delete