March 28, 2014

The Martian Assets

Fanatic-tuliaisia
Fanaticin Space Sharks -listaan vaihtui vähän ennen turnausta Grey Knightien tilalle Tau Empire -liittolaiset, jotka piti rakentaa turnausta varten alusta asti. Olisin tietenkin voinut vain kaivaa kaapista oikeita Tau-figuja armeijan jatkeeksi, mutta mun mielestä liittolaisten kuuluu näyttää osalta pääarmeijaa jossei ihan koko väriteemaltaan, niin ainakin fiilikseltään ja beissaukseltaan. Selvästi kaverilta lainatut Ally Detachmentit on aina vähän surullisia, vaikka tietty ymmärrettävä ilmiö turnausympäristössä. Olin lisäksi maalaillut talven mittaan kaartilaisjoukkoja ja muuta keisarillista kalustoa Carcharodonien tueksi, joten oli hauskaa laajentaa teemaa Imperiumin eksoottisempiinkin sotavoimiin.

Koska Tau Commanderin ideana on listassa lähinnä jakaa erikoissääntöjä, funtsin että sitä voisi kuvata jokin mekaaninen olento. Olli oli sattumalta aloittanut samoihin aikoihin oman Adeptus Mechanicus -teemaisen Task Forcensa, josta sain inspiraatiota AdMech-jengin pystyttämiseen. Tau Commanderista tulisi siis erilaisilla laitteilla varustettu Magos Explorator, kun taas Krooteja kuvaisi Mechanicuksen tutkimusretkikunnan turvallisuusjoukoiksi värvätty, sekalainen Hiveside Militia. Figuista tuli välittyä Mechanicuksen fiilis, mutta niissä piti olla myös virallisten figujen tunnelmaa ja tietenkin vastaavat beissikoot.

Aloitin Tau Commanderia kuvaavan Magos Exploratorin kasaamisen oikeastaan ihan äkkiarvaamatta eräänä iltana. Istuin työpöydän ääreen ja selailin vähän bitsejä ja sain yhtäkkiä inspiksen figuun. Käytin pohjana Warmachine-sarjasta tutun Cryx-faktion pientä Bonejack-figua, jonka ympärille aloin rakentaa groteskia koneolentoa. Hartsijack oli aika kovaa tekoa, mutta veistelin siitä enimmät "kulttuurivivahteet" pois ja lopuista yksityiskohdista jäikin ihan hyvä nelkkarigoottiviba.

Käsiksi yhdistelin monenlaisia örkki-, deldar- ja muita koneosia, jotka sopi mekaaniseen teemaan. Pääksi valitsin vanhasta Chaos Space Marines -boksista tutun kypärän, josta leikkasin kaulan ja pitkät sarvet pois. Kaavut ja  huput on ikoninen Mechanicus-elementti ja vaikka Magos on jo lähes täysin koneistettu, pieni vaatekappale tekisi hahmosta inhimillisemmän. Muovasin siis green stuffista repaleisen hupun sankarin päälaelle ja käytin Bonejack-rungon niittejä "kiinnityskohtina".

Antigravitaatiomeininki sopii Marsiin ja kaikenmoiset letkut ja kaapelit on konekulttiteemassa lähes yhtä ikonisia kuin ne huputkin. Koska en kasannut armeijan Centurioneja ihan ohjeiden mukaan, niistä jäi hurjat pätkät voimajohtoja ja kaapeleita yli. Löysin bitseistä myös Wraithien ja muiden Necronien letkuja, jotka liimasin konemiehen alle. Jatkoin johtonippuja myös perinteisellä rautalangalla. Nähdäkseni oli tärkeää kiinnittää muoviletkut siten, että ne heiluisivat taaksepäin; tästä tulisi figuun lisää dynamiikkaa.

Olli alkoi kasata omia AdMech-sotureitaan mageesti kaartilaisista ja Skaven Stormvermineistä, mutta itse lähdin liikkeelle vähän vaatimattomammin kultisteista. Mun tarkoituksena ei ollutkaan tehdä robottimiehiä, vaan lähinnä kaikennäköisellä halvalla kybernetiikalla, bionicseilla ja kotikutoisilla aseilla varustettua miliisiä, joka vastaisi paremmin Krootien profiilia. Hain figuihin tunnistettavuutta lisäämällä Kroot Rifle -kiväärien teräaseella varustetut piiput kaikkien Autogunien nokkaan. Leikkasin tietysti myös kaikki tunnistettavat kaaossymbolit ja arpitatuoinnit pois.

Koska käytin ryhmään enimmäkseen Autogun-miehiä, joista ei ole kovin montaa variaatiota (ja ne parikin ovat vain peilikuvia toisistaan), vaihdoin isolle osalle ryhmästä Pig Ironin varsin makaabereita kaasunaamaripäitä. Näistä useimpiin on vielä scuptattu huppu valmiiksi, mikä sopi loistavasti Mechanicus-teemaan ja säästi paljon aikaa rakentelussa. Raksasimme koko kahdenkymmenen Krootin lautan Ollin kanssa vapaapäivänämme vieraillessamme War Headin yhteistyömyymälä Oh My Gamessa turnausta edeltäneellä viikolla.

Pikku konffeja, aseswappeja, asennonmuutoksia ja sen sellaista. Päätin sprayata figut harmaiksi, sillä se nopeuttaisi reippaasti takkien ja muiden tummien kohtien maalaamista, kun figut voisi pitkälti washata kondikseen.

Kroot Houndiksi askartelin pienen miinanraivaajarobotin. Wall-E-vivahteet ei ole ihan tahattomia ja figusta tuli ihan sympaattinen. Kovin leveää kaistaa se ei kuitenkaan kerta-ajelulla raivaa, et Mechanicus-miehet saavat kulkea botin perässä aika tiiviissä jonossa... Figun pohjana on vanhan örkkimoottoripyörän telaketju, jonka päälle sit kasasin kaikenlaista. Pää on muistaakseni Land Raiderin tähtäyslaite, mutta minikokoisen Deffrollan alkuperästä mulla ei ole tietoa. Metallibitsi saattaisi viitata Epiciin?

Pian päästiin maalauksen kimppuun. Tein figuista aika kuluneita, ruosteisia ja pölyisiä, kuin ne olisivat olleet tutkimusmatkalla jo pitkään. Punainen vaatetus ja huppujen klassiset hammasrataskuvioinnit tuovat johtojen ja nippeleiden ohella tarpeellisen kontrastin. Laitoin rakentamisvaiheessa figulle Space Marine -olkasuojuksen ja maalatessa ajattelin että se olisi ehkä vähän laiska osavalinta, jos se ei oikeasti olisi olevinaankin Marinevarustusta. Magokselle on siis annettu kunnianosoituksena Space Sharks -olkasuojus sen liittyessä taisteluosastoon.

Magoksen runko on enimmäkseen metallia, mutta sen selässä on myös muusta armeijasta tuttua harmaata panssarilaattaa, joka on maalattu samaan tapaan kuin muun jengin power armorit ja ajoneuvojen panssaripinnat.

Turnausta edeltävänä perjantaina sprayasin miliisin ja maalasin niiden baseihin ja metalleihin perusvärin. Muu työ jäi lauantaille, jolloin työn arvioitua päättymisajankohtaa sai figuja aamusta asti duunatessa siirtää aika monta kertaa eteenpäin... Illansuussa päästiin kuitenkin hiomisvaiheeseen, mikä oli helpottavaa, sillä figut olivat oikeastaan valmiita ja saattoi vain panostaa mitättömyyksiin ja yksityiskohtiin.

Joukkojen fiilis on musta juuri oikea, vähän sekalainen ja puolisotilaallinen. Kultistifigut sopii tunnelmaan, sillä tavallaanhan nämä onkin Omnissiaan ja Cult of Mechanicuksen suuria fiilistelijöitä ja noh, kultisteja. Tavallaan napeista välittyy vähän kaaosmainen fiilis, mutta luulen sen johtuvan enemmänkin siitä, että figut tunnistaa pohjimmiltaan Chaos Cultisteiksi ja assosiaatio jää mieleen kummittelemaan.

Pääswapeilla sai tehtyä yksikön tupla- ja tripla-asennot yksilöllisemmiksi. Kroottikiväärien piiput viittaavat sääntöteknisiin esikuviin.

Yksikön ryhmänjohtaja on kai vähän viheliäinen kaveri. Jatkoin myös Mechanicus-osastossa haiarmeijan tavaramerkkiä, eli kalmankalpeaa ihonväriä. Raksaraidat taas on jonkin toisen jengin trademark...

Servitor-osasto. Oikeanpuolimmainen on vanhaa mallia, joka pitää aina ennen käyttöä kammeta käyntiin.

Mechanicuksen kultistit valmiina turvaamaan sivustoja ja käymään lähikantaman sissisotaa!

Magos Explorator Maximilian kalibroi pioneeridroidin vuoristotaistelua varten.

Koko 19+1 Krootin osasto johtajineen. Mechanicus-joukot suoriutuivat Fanatic-palveluksesta oivallisesti!

1 comment:

  1. Ihan mielettömän symppis tuo miinanraivaaja Kroot Hound. Ja joo, Epicistä tuo death rolleri on - Space Marine 2nd edition on aikakausi ja Bone Breaka tai Bone Crusha on se mistä tuo on. 40k-skaalassahan tuo siis olisi semmoinen lantikan levyinen härveli =)

    ReplyDelete