September 2, 2013

Aftermath



Sunnuntaina järkättiin taas yksi varsin onnistunut pelitapahtuma! Testasimme Fight Clubilla parinkymmenen pelaajan singleturnaussettiä ja homma toimi tiloineen ja aikatauluineen hyvin. Jatkossa huomiota voi kehitysajatuksien kanssa ohjata enemmän turnauspaketin hiomiseen, kun puitteet ja perusta on hyvällä mallilla. Sen sijaan pisteytystä saa vielä funtsia, että kolmen kierroksen turnauksesta saadaan tiukka, mutta palkitseva kilpailu aikaiseksi. Liian isolla pistehaitarilla kun lyhyessä turnauksessa joidenkin on mahdollista päästä ihan tavoittamattomalle karkumatkalle parin ekan pelin isoilla voitoilla. Tällä kertaa vähän erikoinen pisteytys toimi kuitenkin mun mielestä ja tuloksia vertaillessa mainiosti.

Oli mahtavaa nähdä myös ulkopaikkakuntalaisia pelaajia Fight Clubilla, kiitos kaikille Hammerheadiin matkustaneille ja tervetuloa uudelleen. Lisäksi oli siistiä, että pelin pariin hiljattain palanneet konkarit (viitaten erityisesti kärkikolmikon Eldar-pelaajiin) löysivät vireensä ja sijoittuivat hyvin. Welcome back, gents!

Erityiskiitokset Lauttasaaren Noppakerholle, josta lainattiin turnaukseen rauniomaastoja.

Löytötavaroina mainittakoon punertava huppari ja vihreä Ordnance Blast template. Unohtuneet kamppeet voi noutaa turnauspaikalta myymälän aukioloaikojen puitteissa.

Hammerhead: Incursion Tulokset

1. Jarkko Kallio, Eldar, 22
2. Eetu Peltola, Necrons, 19
3. Ville Rantalainen, Eldar, 17
4. Harri Hokkanen, Tau Empire, 17
5. Antti Natunen, Necrons, 16
6. Jouni Haavisto, Grey Knights, 15
7. Roni Landgrén, Tyranids, 14
8. Pauli Hulkkonen, Imperial Guard, 14
9. Otto-Ville Virkkunen, Tau Empire, 13
10. Aleksi Meuronen, Tau Empire, 12
11. Teemu Juselius, Space Wolves, 10
12. Antti Halonen, Space Wolves, 10
13. Lasse Toivonen, Orks, 9
14. Miika Kalliokari, Dark Eldar, 9
15. Jarkko Syrjälä, Space Wolves, 8
16. Aleksi Lehtiö, Daemooons, 8
17. Lauri, Necrons, 7
18. Tuomas Hänninen, Orks 7
19. Noa Kaistinen, Chaos Space Marines, 7
20. Darnath Lysander, Codex Marines, 3

Turnauspäivä tiesi aikaista herätystä, kun peleille haluaa varata riittävästi aikaa, mutta myös kotimatkoihin ja loppuroudaukseen on suotava hyvä tovi. Saavuimme turnauspaikalle Poromagian myymälässä sijaitseviin pelitiloihimme aamutuimaan sytyttelemään valoja ja käynnistämään turnauskoneet.

Pystytimme kaikki 11 pöytää maastoineen jo lauantain puolella, joten sunnuntaiaamulle ei jäänyt mitään mittavampia järjestelytehtäviä.

Pöydillä saattoi olla keveitä teemoja, kuten maatila. Halusimme tehdä vaihtelevia kenttiä, jotta pelikokemukset olisivat miljöön puolesta erilaisia ja joka kentällä ei ehkä olisi ihan sitä omalle listalle optimaalisinta/kauheinta kattausta. Pelaajat saattoivat sopia maastoista keskenään, tai pyytää Designer's fiilistelyn siitä, miten mikäkin toimii. Esimerkiksi pellot pelattiin usein metsinä, joita ei kuitenkaan laskettu metsiksi erikoissääntöjen kannalta.

Iso osa pöydistä oli tietty teemanmukaisesti aavikkoa...

Kun kello tuli yhdeksän, laitoimme pelit käyntiin ja pari mattimyöhäistä saivat aloittaa kun ehtivät paikalle. Käytimme turnauksessa arvottuja ekan kierroksen matchupeja ja Swiss-paritusta toisella ja kolmannella kierroksella. ETC:stä tuttu countdown laski jäljellä olevaa peliaikaa, mikä helpotti sekä järkkärien, että pelaajien toimintaa. Screeniltä oli kätsää näyttää myös paritukset, eikä kaikkea tarvinnut huudella.

Vaikka syysflunssaperuutusten vuoksi yksi pöytä jäi taisteluitta, tuli todettua, että parikymmentä kundia mahtuu pelitiloihin ihan näppärästi. Jos hankitaan lisää pöytätasoja, saa myymälän puolelle tarvittaessa tulevaisuudessa tiivistettyä vielä pöydän tai pari siirtämällä hyllyjä sivuun.

Kakkoskierroksen taistelut käynnissä. Pidimme myös Facebookin turnausfiilistelyt elossa postaamalla pari kuvaa seinällemme turnauksen edetessä. Samaan aikaan oli käynnissä tulosseuranta jenkkien Nova Openista, josta seurattiin kuuluisuuksien suorituksia.


Miika Kalliokarin Dark Eldarit osuivat turnauksessa parikin kertaa örkkejä vastaan ja nämä matsit on aina aika verisiä. Turnauksessa pelattiin muuten ilman liittolaisia ja käytössä oli myös kokeeksi tsemppauspiste, jossa ainoana jollain codexilla pelannut pelaaja nettosi ylimääräisen turnauspojon. Tällä haettiin kannustetta muiden kuin ihan uusimpien kirjojen pelaamiseen ja pisteet nettosivat tällä kertaa Pauli Hulkkosen Imperial Guard, Aleksi Lehtiön Daemons, Miikan Dark Eldarit ja yllättäen Jouni Haaviston Grey Knightit.

Turnaukseen saapui lopulta peruutusten vuoksi pariton määrä pelaajia, mutta War Headin Juha fluffipelasi varamiehenä vitriinimarineita, ettei kenenkään tarvinnut istua kierrosta sivussa! Kallioiden lomassa Harri Hokkasen Farsight Enclave iskee Marinelinjoihin.

Antti Halosen vankka ja aggressiivinen Space Wolf -armeijalista oli wipettää Roni Landgrénin Tyranidit kakkosvuorolla, kun Jaws-vahvisteinen podi-isku tuhosi deployatut johto-osat ja pöydälle jäi vain pari hassua Gantia lähitaisteluun Grey Huntereiden kanssa. Nämä kuitenkin pysyivät hengissä ja antoivat Hive Fleet Krakenille vielä mahdollisuuden taistella pisteistä, kun reservit saapuivat sisään.

Otto-Ville Virkkusen karkkivärinen Tau-armeija pakittelee tulitellen taistelussa Noa Kaistisen Iron Warriors CSM:ää vastaan.

Turun Ordo Aboensiksen Lauri pelasi ykköskierroksella armeijansa Necronien arkkivihollisia, eli Eldareita vastaan. Sieze the Initiativella tonttujen eduksi alkanut matsi oli lopulta liian jyrkkä ylämäki Wraitheille ja Night Scytheille.

Incursioniin osallistuivat myös Ville Rantalaisen huikeat Eldarit.

Yhdellä keskipöydällä käytiin Space Wolffien jalkaväkilistan ja Necronien Tomb Spyder -armeijan taistelu. Lainasin omia Spydereitäni Eetulle turnaukseen, jotta tämä pääsi testaamaan uutta, kokoonpanoltaan vähän erilaista Necron-listaa.

Jenkkien ETC:ssä ansaittuun pelipaitaan pukeutunut Eetu ja Porista turnaukseen matkustanut Jarkko resolvaavat valtavaa multiple combatia.

Vastikään vuoden 2014 40K ETC-maajoukkueen kapteeniksi valittu Aleksi Lehtiö törmäsi kakkoskierroksella Jarkko Kallion Eldareiden Siezeen. Hiljalleen timantiksi hioutuva Demonilista sisälsi Incursionissa Fateweaverin, pari prinssiä, lauman Heraldeja, Fiend of Slaanesh -pommin sekä pari Trooppijengiä.

Demonien pre-battle nopanheittokimaran tuloksena on aina niin paljon muuttujia, että eri lahjoja ja voimia kuvaavat muistilaput ovat tarpeen.

Hammerhead: The Relicin alkuvuodesta voittanut Roni Landgrén pelasi jälleen Tyranideja.

Tällä kertaa mukana oli Swarmlordin sijasta pari lentävää Hive Tyrantia, mutta villimpinä valintoina Zoanthropeja ja pari Trygonia.

Psychic Powerit on kutosessa kovaa settiä.

Näppärästi edenneestä turnauksesta jäi järkkärille hyvä fiilis. Siistejä figuja ja armeijalistoja oli hauska ihmetellä.

Pauli Hulkkosen linnoittautuneita kaartilaisia.

Noa Kaistisen teema-armeijan Forge World -tukijoukkoja.

Teemu Juseliuksen kuuluisat, mustat Mariinit odottelevat varmasti innolla uutta Mariinicodexia, joka julkaistaan ensi lauantaina. Codexeja on muiden uutuuksien ohella tulossa useampi kappale ainakin Poromagian hyllyyn heti julkkaripäiväksi.

Tuomas Hännisen hullujen örkkien scratchbuilt-panssarivaunu.

Armeijan rämäpäiset Nob Bikerit ovat War Headin käsialaa ja yksi tähän mennessä hauskimmista komissioista.

Tumpin rakkaudella konffatut, yksilölliset örkkiprätkät oli näppäriä maalattavia.

Örkkien ja muiden otusten vastustelusta huolimatta korkeimmalle korokkeelle nostettiin lopulta Eldarit. Mobiilissa tulivoimassa on sitä jotain!

Kiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut voittajille, jotka pääsivät valkkaamaan tuotepalkinnot hyllystä heti turnauksen päätyttyä. Hyvälle jengille on tosi kiva pitää turnauksia ja Hammerheadit on perinteisesti olleet tähän mennessä herrasmiessettejä alusta loppuun! Jatkoa seuraa...

Fiilisteltäköön nyt myös vielä, että tämä oli War Headin 200. postaus. Sille pitää ehkä kilistellä ensi lauantain maastorakennuspäivässä!


No comments:

Post a Comment