August 3, 2013

Task Force Megalodon

Viime viikonloppuna tuli päätökseen yksi mun figu-uran intensiivisimpiä ja makeimpia projekteja. Aloin loppuvuodesta 2012 pystyttää Carcharodons / Space Sharks -Chapteriin nojautuvaa Marinearmeijaa, jonka ideana oli hakea fiiliksen ja teeman kautta uudenlaista pelattavuutta ja tarjota antoisa askarteluprojekti 40K:n peittoamattomassa hengessä. Toisen harmaan Marinearmeijan kasaaminen olisi kyllä ollut vähän hullua, ellei projektin taakse olisi saanut niin vahvaa inspistä ja draivia; nyt tätä hai-armeijaa oli helvetin siisti tehdä! Erityisesti yksiköiden valmistuessa varsinkin hankkeen loppumetreillä oli fiilikset katossa ja maalausillan sai aina päättää joraten. Kun tahdiksi oli määrittänyt noin figun illassa, eteni armeijan valmistuminen päivittäin.

Asetin siis alkuvuodesta tavoitteeksi rakentaa 1850 pisteen armeijan Ropeconiin mennessä ja tavoitella sillä turnauksen "Paras armeija" -palkintoa. Deadlineista ja maaliviivoista on aina hyötyä suunnannäyttäjinä! Ihan iisiksi settiä ei kuitenkaan voi luonnehtia. Tajusin pari viikkoa ennen Conia, ettei joukot olleet valmistuneet ihan aiottua tahtia ja loppuaika pitäisi maalata rytmillä figu päivässä, osan napeista ollessa vielä suuritöisempiä ajoneuvoja tai johtohahmoja. Päivät ennen Ropeconia olivatkin aika haipakkaa ja duunista sai varautua jäämään vielä tuntikausiksi maalauspöydän ääreen aloittamaan tai viimeistelemään yksikköä. Muun European Team Championships -joukkueen treenatessa kisoja varten piti mun jättää pari harkkamatsia väliin ja maalata nappeja. Vielä viikko ennen Conia piti kieltäytyä kaikesta kesäisestä viikonloppuohjelmasta ja sulkeutua neljän seinän sisään siveltimen kanssa. Mut hobbyprojektina Space Sharkit oli kasvattava ja ehkä palkitsevin tähän mennessä, sillä ideat siirtyivät niin hyvin päästä baseille ja armeijan tarina kantoi koko työstöprosessin läpi kirkkaana mielessä!

Reilu viikko sitten armeija valmistui viime hetkellä ja voitti lauantaina Ropeconin 40k-turnauksen Paras armeija -palkinnon! Fiilis oli huojentunut sekä otettu ja nyt on tosi hauska katsoa intensiivistä projektia taaksepäin! Alla muutama armeijan valmistuttua otettu, vahingossa tunnelmavalaistu öinen kuva, myöhemmin seuraa jotain maastofiilistelyitä.

Edu ikuisti hetken yhdestä maalausillasta työpöydän ääressä. Saumaton yhteistyö muutto-apinan kanssa johti toivottuihin tuloksiin ja frendi mutisi mun korvaan aina kun oli aika ruokkia se ja itseni.

Päätin tehdä Drop Podien harmaat osat kynäruiskulla. Koottuani Podit vedin ne eka spraymaalilla hopeisiksi, minkä jälkeen suljin luukut ja suihkuttelin sitten koko setin ensin mustaksi ja sitten Army Painterin Unifrom Greylla. Sävytin sitten luukut vaaleammilla harmaansävyillä ja lopuksi valkoisella ohjaten korostuksia paneeleiden keskustaan ja kulmiin. Lopuksi pudotuskapseleiden ilmakehään syöksyessä tummentuneet pohjat weatheroitiin ruiskulla käyttäen mustia ja ruskeita washeja.

Kulmiin ja nurkkiin tuli sen jälkeen tuttua chipping-tuputtelua Rhinox Hidella ja metallinsävyillä, vähän naarmuja sinne tänne ja wash-litkutuksia mutterien ja säleikköjen ympärille. Halusin, että Drop Podit on yksiköiden omia kulkuvälineitä ja siksi varustettu ryhmien omilla heraldiikoilla. Toiseen isompaan Drop Podiin tuli valkoinen freehand-hai Dreadnoughtin lempinimen mukaan.

Space Marines ja Blood Angels- säännöillä pelaavan Task Forcen trooppiselkärangan muodostavat tiedustelijat. Hamstrasin kaikennäköisiä metalliscouteja armeijaa varten ja aiempia blogimerkintöjä tsiikailleet tietävät myös, että sekoitin mukaan muutaman IG Cadian sniperin tuomaan vaihtelua yksikköön. Alunperin ideana oli tehdä toiseksi tiimiksi haulikkoscouteja, mutta ne oli niin kiven alla, että päädyin sitten myös Carcharodon-fiilikseen loistavasti sopiviin lähistelymiehiin. Virallisessa, Forge Worldin Badabin sotaan keskittyvässä kirjassa juuri Scoutit, Terminatorit ja Drop Pod -rynnäköt mainitaan Chapterin erikoisalueiksi, joten halusin panostaa teemaan. Hauskasti haulikkoscouteja löytyikin muuten sit ryhmällinen Ropeconin Kaubamajasta... Laajennuksia on siis tiedossa.
Armeijan Space Marinet voimahaarniskoissa on hiukan tavanomaisia GW-muoviukkoja kookkaampia ja ne on tehty käyttäen Terminatorien jalkoja ja olkasuojuksia. Myös baset ovat vähän tavallisia isompia, joskaan ei ihan termiskokoa. Pelissä ryhmät toimivat erikoistehtävissä tuki- ja rynnäkköyksiköinä käyttäen Sternguardin ja Death Companyn sääntöjä. Kuvassa on Cetorinos-ryhmän varajohtaja, joka tunnetaan myös veteraanikersantin oikeana kätenä. Backhand-sivalluksella kultistipäällikön listinyt hai on rituaalinomaisesti jättänyt oikeasta kädestään panssaroinnin pois. Tällaisia pieniä yksityiskohtia oli hauska viljellä jengi täyteen ja sitten selittää suu vaahdossa niistä kaikille conivieraille, jotka pysähtyivät tarkastelemaan armeijaa.

Ancient Coeus, ennen Conia kirjoittamani fluffipätkän avainhahmo ja Carcharodonien varjeltu reliikki. Rakensin figulle polvitaipeet, jolloin sen sai vähän tyypillistä dredipönötystä dynaamisempaan asentoon. Saha- ja selkäevät sekä kammottava, kasvoton sarkofagi viimeistelevät tuhokone-lookin.

Armeijan toinen komentaja on Codicier Logan Negaprion. Figu on Space Hulk Librarian, jolta vaihdoin Storm bolterin aseettomaan käteen ja Force-Tapparan toisen terän Anvil Industriesin sahakirveeseen. Terminator-yksiköt ei mahtuneet listaan, joten halusin molemmille HQ-valinnoille termishaarniskat viittauksena niiden merkittävään asemaan Space Sharks -fluffissa.

Carcharocles-rynnäkköyksikön verisiä ja brutaaleja veteraaneja.

Scout-ryhmät olivat viimeiset fiksailtavat ja niitä piti lopuksi tehdä useampi illassa. Vanhat metallifigut ovat kyllä täynnä tunnelmaa ja niiden sotilaalliset yksityiskohdat on oivallisia. Sain vielä kerättyä hyvän määrän eri asentoja ja figuihin tarvitsi tehdä vain simppeleitä ase- ja pääswappeja, että jokaisesta miniatyyrista sai yksilöllisen ja erottuvan. Combi-Melta-kessun tein Telionin figusta vaihtamalla Sean Connery -naaman bioniseen tähtäinjärjestelmäkypärään ja aseen wysiwyg-versioon.

Kokosin bitseistä kenttäolosuhteissa pystytettävän, matalamman profiilin Quad-Gunin. Fiilistelin että näitä pudotettaisiin Stormraveneista tai tuotaisiin tarpeen mukaan Drop Podeilla taistelukentälle sen sijaan, että ne maatuisivat nummilla osana Aegis-puolustuslinjaa. Takana on teräskilpi suojaamassa kolmesta suunnasta puikkoihin käyvää IT-miestä.

Yksi mun lempparifiguista iskujoukossa on Techmarine Dreadnought Irbe. Forge myy Chaplain Dreadnoughtia, josta sain idean, että myös mekaanikot voisivat jatkaa palvelusta oman erikoisalansa parissa Dreadnoughtiksi muututtuaan. Figun pohjana on Forge Worldin MKIV Ironclad, jolle on rakenneltu osista Servo arm ja muita työkaluja. Laitoin mukaan myös Servitorin osaksi Mechanicus-teemaa ja tuomaan Melta-aseen wysiwygin. Armeijan yksiköt on muuten nimetty pääasiassa eri hailajien latinankielisin nimin, joskin osalla nimetyistä hahmoista on muutaman legendaarisen San Jose Sharks -pelaajan sukunimet. Änäriteema jatkui armeijalistassa myös Scout-yksiköiden lempinimissä, en tiedä tajusiko kukaan!

Thunderfire Cannoneita rakensin kuvaamaan hienot ohjuspatterit Forge Worldin valikoimasta. Ampujiksi valikoituivat Servitorit, jotka on myös ihan kipeitä figuja ja tosi hauskoja maalata! Näitä pitää saada lisää johonkin käyttöön.

Jotta Drop Podit ei olisi liian yksivärisiä ja yksiköiden heraldiikka tulisi ilmi, liitin niiden kaikkien yhteen oveen punaisen symbolin. Carcharocles-ryhmän kapselin etuovi ei lupaa kovin hyviä bileitä koputtelijalle...

Cetorinos-Sternguardien logo on vaanivampi eväkäs.

The Great White.

Techmarine-Dredin panssaripaloihin on freehandatty hammasrataskuviota, josta tuli myös podin logoelementti.

Tiedustelijaryhmien spesialisteille, kuten miinoittajalle, PST-miehelle ja radistille on annettu olkapanssareihin punaiset tunnusviivat.

Splatter on parasta. Ja väkivalta!

Armeijan kapteeni oli erityinen figu, sillä sain armeijaprojektin alkumetreillä frendiltäni Einiltä lahjaksi upean potretin, joka antoi hurjasti fiilistä komentajan työstämiseen. Armeijan kenraalin rintapanssari jäljittelee piirustuksen designia ja olkasuojukseen on kiinnitetty Purity seal samalle paikalle. Lähitaistelureliikit ovat vanhoilta Chaos Raptoreilta ja Chaos Terminatoreilta, niistä on vain viilattu kaaoksen sakaralogot veks. Laitoin komentajalle MKV-kypärän, niin se istuu hauskasti johtamiensa yksiköiden lookiin.

Myös Aegis Defence Linen muurit on modattu armeijan tarinaan sopiviksi. Fluffiinhan kuuluu, että väijytyksessä kaatunut Dreadnought on halvaantunut aavikolle ja sen johtamien tiedustelijoiden on pitänyt pidätellä vihollisjoukkoja puolustustaistelussa hiekkamyrskyisen yön ylitse odottaen pelastusjoukkojen saapumista. Avaan tarinaa tarkemmin vielä myöhemmin, mutta kovia kokenut Aegis kuuluu siis asiaan. Tein myös muuriin pieniä beissauksia yhdistämään sen paremmin armeijan alustoihin ja osaksi kokonaisuutta.

Ensimmäiset pelit valmistuneella armeijalla Ropeconin nelikierroksisessa turnauksessa olivat upeita kokemuksia, vaikka tällä kertaa kilpailullisuus sai jäädä sikseen ja huomio oli puhtaasti fiilistelyssä. Kirjoitan myös taisteluista tarkemmat raportit myöhemmin, ehkä viikonlopun aikana!

Pidin valmistunutta armeijaa duunipaikan työpöydällä vielä seuraavankin viikon fiilistelymielessä...

1850 pistettä väkivaltaisia tiedustelu- ja iskujoukkoja valmiina puolustamaan Keisarin valtaistuinta.
 First in, last out, Sharks lead the way!


4 comments:

  1. Irbe, I see what you did there! ;)

    Upea haiparvi yksityiskohtineen ja ennen kaikkea fiiliksellä rakennettu! Tätä tarkastelisi mielellään livenä pidemmänkin tovin!

    ReplyDelete
  2. Armeijasta todellakin välittyy fiilis! Upea tarinan ja inspiraation ympärille huolella rakennettu armeija täynnä merkityksellisiä yksityiskohtia, outstanding!

    ReplyDelete
  3. Just finished reading the last two posts (thanks Google Translate!) and man! This is a freaking good army! The theme, fluff and realisation all work together to make it awesome.
    Hat's down to you sir, you work wonders!
    JP

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks JP, I really appreciate it. Let me know if anything was left missing in the translation and I'll try to fill in the details. :) Some additional themed pics and tournament battle report are on their way.

      Cheers!

      Delete