August 25, 2013

Hounds of Kharneth

Viime viikonloppuna maalausmiitissämme valmistui taas yksi pieni armeijakokonaisuus, Ollin Khorne-teemainen Chaos Marines -iskujoukko. Sotajumalan verikoirat ovat viimein valmiit metsästämään kalloja ja ne myös aloittavat pienen Kaaosprojektien sarjan War Headin blogivirrassa! Alkavan syksyn ja alkutalven aikana nähtävillä pitäisi olla pikku armeijakokonaisuuksina kaikki kolme muutakin synkkää jumaluutta.

Ollin Berzerker-vibainen lähitaistelujengi on rakennettu käyttämään sekä Chaos Space Marineiden, että haluttaessa Space Wolffien sääntöjä. Ollin vähän erikoisemmat konversiot toimivat hyvin juuri wolffisäännöillä ja susicodexin kuviot lisäävät lähistelevään sankariosastoon vähän lisäpotkua. Ihan hauska ja reilu tapa toteuttaa tyylinmukainen, yhtenäinen kokoonpano ja saada irti vähän erilaisia pelikokemuksia.

Armeijan kenraalina toimii hampaisiin asti aseistautunut Terminator Lord. Kaaoslordin sääntöjen lisäksi sankari on modellattu vastaamaan tarvittaessa myös Logan Grimnarin habitusta ja aseistusta.

Henkivartiokaartin kolmeen valittuun kuuluu myös Terminator armoreihin sonnustautuneet pahantekijät.

Ryhmä toimii hyvin sekä Chaos Terminatorien, että Wolf Guardin säännöillä.

Vihreällä miekalla on haettu hiukan vaihtelua armeijan punavoittoiseen väripalettiin.

Kharn the Betrayer (tai Ragnar Blackmane) vyöryttää juoksuhautaa. Figu on rakenneltu kaiken maailman bitseistä vähän vauhdikkaammaksi versioksi GW:n Kharnista.

Synkkä manailija, Lord Pretty Face, kuvastaa useimmiten Ulrik the Slayeria. Olli on herohammer-miehiä ja Space Wolffien kyky ottaa armeijaansa vähän enemmän sankariainesta on tämän mieleen.

Rankkoja lähitaistelujoukkoja Berzerker tai Grey Hunter -säännöillä käytettäviksi. Demooonimainen korpraali voi tarvittaessa olla hyvä vastine Mark of the Wulfenille.

Pieniä aseswappeja ja konversioita. Laidimmaisten kavereiden kypärät ovat Fantasy Battlen Chaos Warrior -raameista, mutta niihin on lisätty Khornen joukoille tyypilliset "sarvilevikkeet".

Silmikkokypärät ja rajut aseet tekee uhkaavan lookin.

Khornate Helbrute, tai Bjorn the Fell-handed nähtiin myös Ropeconin maalauskilpailussa. Olli rakenteli Dark Vengeance -töpöstä verijumalan seuraajan lisäämällä pupunkorvat, vähän uhkaavamman lähisaseen, ikonin ja kypäräpään.

Peukalot keskeltä kämmentä saivat lähteä ja tilalle tuli klassinen sirkkelinterä.

Nyt kelpaa riehua!

Viimeisin lisäys armeijaan oli lauma rakkikoiria.

Kapiset piskit toimii makeimmin Fenrisian Wolffeina, mutta kaipa niitä voisi ainakin alustojensa puolesta pelata CSM-codexin säännöillä vaikka Spawneina.

Metallifiguissa on aina tunnelmaa, seuraavaksi Olli ajatteli yrittää jäljittää figujen pari puuttuvaa asentovariaatiota.

Bloodrush invasion! Thundercrusher Cavalry saapuu keräämään kallot vihollisleiristä.

Mahdollisuus tehdä tällaisia tylyjä panssariratsukoita taisi olla Ollille se alkuperäinen kicker tehdä Khorne-armeija Wolffisäännöillä käytettäväksi...

Juggernautteja piiskaa etulinjaan oikean laidan kynsiään esittelevä ryhmänjohtaja, joka toimii yllätys yllätys Canis Wolfbornin säännöillä.

Ollin armeijan beissausteema on koruton joutomaa, johon on siroteltu vaatimattomiksi puolustuksiksi piikkilankarullia ja tuhoutuneita muurinpätkiä.

Berzerkerien punainen väriteema on iskevä ja perinteisyydessään aika tunnelmallinen.

Testipelejä armeija ei kai ole ehtinyt vielä liikaa pelata, mutta suunnitteilla on ollut pari Battle Report -fiilistelyottelua. Katsotaan kun ehditään!

Ragnarin kaveriksi olisi kuulemma tulossa pari sidekick-koiraa.

Isompi lauma valmiina levittämään (vesi)kauhua.

Armeijan centerpiece-talsija antaa suojatulta.

Koko murhanhimoinen jengi yhteiskuvassa. Verta pakkiin!

Lopuksi vielä vähän vihiä jatkoon; ennen siirtymistä seuraavan jumaluuden kimppuun Olli päätti vierailla Undivided-maailmassa. Tummahaarniskaiset veteraanit sattuivat projektina sopivasti Kaaoksen uuden Codex Supplementin julkaisuun.


2 comments:

  1. Siisti armeija, on vaan vähän synkkää, että kaaoskodeksin uusimisenkin jälkeen Space wolffeista saa tehtyä paremmin teemaan sopivan Khorne armeijan...

    ReplyDelete
  2. On kyllä silmäkarkkia kerrakseen ei voi muuta sanoa. -Rikuturso

    ReplyDelete