January 29, 2013

Arrowhead: In the company of Count Calamarai

Operation Arrowhead on War Headin hanke, jonka ideana on etsiä ja palkita kuukausittain upeita miniatyyriarmeijoita Suomen figuskenessä. Operaattorimme soluttautuvat parhaillaan kansallisiin turnaustapahtumiin, seuraavat foorumi- ja blogiverkostoja ja pitävät vahtia eri harrastemyymälöissä tarkoituksenaan löytää Suomen kipeimpiä armeijakokonaisuuksia! Lue lisää Arrowheadista täältä!

Jo oman harrastukseni junnuaikoina tuli ihasteltua turnaustapahtumissa makeita armeijoita ja seurattua aktiivisesti skenen valovoimaisimpia harrastajia eri verkkosivuilla. Esimerkiksi Puolenkuun Pelit pitivät taannoin mahtavaa tapahtumapäivyriä, johon kirjoiteltiin kuvalliset raportit eri turnauksista ja peli-illoista. Olen itse arvostanut aina korkealle hyvähenkisiä harrastajia, jotka paitsi luovat upeita armeijoita, myös todella käyttävät figujaan peleissä. Nimimerkit kuten migsula ja Chrono ovat monille tuttuja jo vuosien takaa ja joistain armeijakokonaisuuksista on tullut jopa käsitteitä, joihin viitataan figukeskusteluissa. Kreisit armeijat värittävät myös turnauskenttiä hienosti ja niitä vastaan pelit tuntuvat aina olevan hauskempia. Jo omista kaveripeleistä on oppinut sen, että on ihan eri asia pelata kenraalia vastaan, joka komentaa itse tekemäänsä upeaa armeijaa, kuin turnauskonkaria, jonka joukot kuitenkin koostuvat muovinharmaista tai vaikka palkkamaalatuistakin napeista. Fiilis on kaikki kaikessa.

Löysimme Pasilan villin lumipyryn keskeltä figumaalaajan, turnauspelaajan, upeita armeijoita omistavan ja Sotavasara.netin moderaattorina toimivan Jaakko "jamopower" Siitosen.

Otetaan aluksi henkilötiedot lyhyesti!

Jaakko Siitonen, syntymävuosi on 1984. Jamo on toiminut lempinimenä jo lapsuudesta. Nimimerkki jamopower taas juontuu yläasteen Cyberpunk-roolipelisessioista ja on ollut käytössä sen lisäksi eri foorumeilla. Nyttemmin Sotavasara.netin nimimerkki on vääntynyt jamovoimaksi. Opiskelin Lappeenrannan yliopistosta kemiantekniikan diplomi-insinööriksi ja työskentelen nyt Helsingissä prosessisuunnittelijana. Figuharrastuksen aloitin vuonna '99.

Mitä Dark Eldar -kenraali tekee, kun ei ole töissä tai taistelukenttien ääressä? Mahtuuko arkeen muita harrastuksia?

No, kaikenlaista kulttuuriin liittyvää. Vapaa-ajalla tulee valokuvailtua ja käyn Herttoniemen työväenopistossa metalligrafiikkakurssilla. Lappeenrannassa on taideyhdistys, jonka toiminnassa olen mukana. Välissä käyn myös soittelemassa levyjä. Viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa hiihtämässä tälle talvelle! Kaikkea ei kyllä aina ehdi, maalailtua tulee televisiota katsoessa.

Mistä figuharrastus lähti käyntiin? Entä mikä oli ensimmäinen armeijasi?

Me päätettiin yhdessä roolipeliporukan kanssa aloittaa Warhammer Fantasy Battlen kerääminen. Siitä se lähti ja ostin kääpiöarmeijallisen yhden asennon ihmeitä. Keltasinisiksi maalattu armeija on edelleen tallessa ja siihen kuuluu jotain sata figua. Pari vuotta myöhemmin, kun Halosen Antti muutti aikoinaan Imatralta kotiseudulleni, alettiin ensiksi pelaamaan Mordheimia. Kun Antin isä kävi Skotlannissa ja paikallisessa harrasteputiikissa ja toikin tuliaisiksi Space Wolf -figuja Mordheimin sijaan, tapahtui siirtyminen 40k:n pariin. Mulla oli fantsussa tilaus vetämässä Bretonnian armeijakirjasta, mutta vaihdoin sen kiireen vilkkaa Eldareihin!

Luonnehtisitko itseäsi enemmän "gameriksi" vai "hobbyistiksi"? Onko figujen mallaaminen vai värikkäät pelikokemukset lähempänä sydäntä?

En oikeastaan askartele tai konvertoi kovin kauheasti, oon vähän liian laiska sellaiseen. Maalaamisesta tykkään kyllä paljon ja pelaaminen on hauskaa, molemmat on tärkeitä. Sanotaan, että fifty-fifty!

Pelaatko muita pelejä kuin WH40k:ta? Millä armeijoilla?

Aika vähän. Fantasy Battlea oon pelannut aikoinaan jopa enemmän kuin 40k:ta, mutta se on nyt jäänyt vähemmälle. Ei siksi, etteikö se kiinnostais, mutta lähipiirissä ei ole juurikaan pelikavereita. Ambush Alley Gamesin Tomorrow's Warista oon kyllä kiinnostunut, lähiaikoina pitäisi ottaa ensimmäiset testipelit. Oon fiilistellyt Studio McVeyn figuja tähän käyttöön.

Fabaan löytyy ne kääpiöt sekä liskomiesarmeija. Ostin randomilla käytettyjä figuja ja kasasin siistin armeijan ja huomasin, että se onkin ihan turkasen kova! Porukka oli tuolloin kutosedikkaan rakennettu ja olinkin hyvin lähellä voittaa niillä Lahti Fanaticin FB-turnauksen. Hävisin viimeisellä kiekalla voittajalle massacrella ja jäin kolme pistettä kärjestä. Lisäksi kaapissa on Mordheimin Skaveneita, aloitusboksin ilmestyttyä ostimme sen puokkiin Halosen kanssa. Kymmenessä vuodessa ei oo saanut ihan kaikkia maalattua...

(Jamolta löytyy myös keltasiniset, Alaitoc-teemaiset Eldarit, hiekanvärinen Tau-armeija sekä Word Bearer Chaos Space Marinet)


Mikä on ikimuistoisin pelikokemuksesi?

Ehkä Chaosboyz Crew'n Grand Tournament. Pelatessani kääpiöillä kuuden pelin turnauksessa onnistuin keräämään nolla pelipistettä. Se oli aika klassinen suoritus.

Käytkö edelleen turnaustapahtumissa? Mitä pidät 40k:n vielä melko tuoreesta kutosedikasta?

Kyllä joo, mutten ihan niin aktiivisesti kuin ennen. Vuoteen mahtuu pari kolme turnausta. Sen verran harvoin, ettei pysy Ranking's HQ:ssa pinnalla. Ensi viikolla olisi kyllä Nopat & Taktiikka -kerhon herrasmiesturnaus. Pyörin kyllä 40k ETC-foorumeilla ja seuraan myös turnaustuloksia sekä esimerkiksi Warhammer.orgin brittipelaajia. 

Kutosedikka on parempi kuin aikaisemmat. Vähän harmittaa, kun viime keväänä vuotaneesta ja vääräksi osoittautuneesta sääntövedoksesta olisi löytynyt aika paljon kaikennäköisiä hyviä sääntöjä, joita olisi voinut ottaa varsinaiseen sääntökirjaan asti. Mutta peli on kyllä viihdyttävä, ehkä vähän enemmän "arcade"-tyylinen ja realismista on tingitty esimerkiksi Tomorrow's Wariin verrattuna. Nelosedikka oli vähän huonompi kuin muut, mutta yleensä uusi edikka on ollut aina parannus edelliseen. 

Jos voisit muuttaa jotain Suomen turnausskenessä, mitä se olisi?

Chaosboyzit piti hyviä turnauksia, joissa oli aina hyvä meininki. Oli saunat ja tämmöiset ja aina about kolkyt prosenttia pisteistä eri harrastejutuista. Nykyään pois jääneet fair play -pisteet olivat mukana ja maalauksesta sai kunnolla pisteitä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta mulle Chaosboyz-turnaukset oli sitä "kulta-aikaa". Nykyään on aika vähän tällaista. 

Pelaatko ja maalaatko useimmiten kotona vai peliliikkeissä?

Kotona. Lappeenrannassa maalailimme aina porukalla jonkun kotona ringissä pöydän ympärillä! Lappeenrannassa ei kyllä hirveästi ollut vaihtoehtojakaan, kun peliliikkeitä ei juuri ollut. Myös pelit pelaillaan kotona omilla pelipöydillä, frendien kanssa matsit on helpompaa järjestää himassa. Helsingin Games Workshopilla oon pelannut kerran, kun kaveri houkutteli pelaamaan nelinpeliä. Leppoisa matsi loppui arki-iltana vähän puolenyön jälkeen.
 

Oletko osallistunut maalauskilpailuihin?

Oon osallistunut muutaman kerran Ropeconin maalauskilpailuun. Kerran mun Slanni sai sen vihreän jatkoonmenotarran! En oo oikein koskaan tehnyt mitään varta vasten maalauskilpailua varten, paitsi Sotavasaran kilpailuihin. War Headin Headstrong-skabaan meinasin tehdä klassikon, liskomiesten skinkkishamaani oli jo valittuna figuksi, mutten sitten saanut sitä aloitettua. Vuosittain tulee osallistuttua myös Warhammer.org-foorumin figuvaihtoon, jossa osallistujat maalaavat toisilleen jonkin figuurin. Kohta pitäisi aloitella maalaamaan! Mulle on tullut esimerkiksi Kanadasta hieno liskomiesten Tehenhauin display-alustalla ja Ruotsista kirjekuoressa lähetetty Imperial Guardeja pirstova Daemonette.



Taannoin kesäisissä Ropecon-tapahtumissa tunnusmerkkinäsi voitiin pitää pörröisiä, tekokarvaisia ja raidallisia tiikerihousuja! Mistä ne ovat peräisin, ovatko ne vielä tallessa ja liittyykö niihin jokin stoori?

On toki tallessa, käytin niitä viimeksi toissavappuna dingobileissämme. Heitin joskus vitsillä vaateompelijasiskolle, että tekokarvaiset tiikerihousut olis hienot ja ne oli sitten joululahjapaketissa. Niitä tuli itseasiassa käytettyä paljon ja housut oli kyllä vakiovaruste turnauksissa. Siitä tuli hauska juttu tapahtumissa, kun liskomiehillä oli muinoin Jaguar Charm ja kaikki heitti läppää jaguaarihousuista. Maalasin myös omaan kääpiöarmeijaan yhdet tiikerihousut ja myös maalausguru Mälis teki Ogre-armeijaansa tribuutin. Onpa housujen avulla isketty kerran nainenkin! *naurua*

Mistä sait inspiraation Dark Eldar-armeijaan? Minkälainen taustatarina armeijalla on?

Luin Dark Eldar -codexia kiinnostuneena jo kolmosedikassa. Niiden idea oli siisti, mut figut ei niinkään. Tästä armeijasta piti aluksi tulla Kroottiarmeija, mutta kun avasin uuden Deldar-codexin, ajattelin et nämä on kyllä niin siistejä. Armeijan inspiksenä toimi eräs metalliväreillä maalattu dyynitemainen Dark Eldar -armeija. Olin myyty!

Taustatarinaa olen kirjoitellut peliporukkamme Lepralegioonan blogiin. Armeijassa on kyse Count Calamarain joukoista. Tarina on kyllä suurempi kuin sankarien suoritukset peleissä. Kenraali on esimerkiksi tapettu kutosedikassa jo kolme kertaa flamerilla.


Calamarain taustasta tiedetään vähän. Kukaan ei ole nähnyt hänen kasvojaan ja selvinnyt kertomaan siitä tarinaa. Väitetään, että hän pystyy tappamaan pelkällä katseellaan... Huhut kertovat, että hän olisi peräisin ylhäisestä eldarsuvusta Alaitocin keinomaailmasta. Calamarai tunnettiin erinomaisena ja äärimmäisen karismaattisena kenraalina, mutta tätä varjosti hänen julmuutensa. Hänen julmuutensa koituikin hänen kohtalokseen. Lukemattomien ylilyöntien jälkeen Alaitocin näkijöiden neuvostolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä häneltä kaikki valta ja karkoittaa hänet.

Vuosikymmeniin Calamaraista ei kuulunut mitään, mutta hiljalleen hän oli kerännyt itselleen joukon seuraajia. Tämä pieni ydinjoukko aloitti ryöstöretkien tekemisen ja ydinjoukon ympärille alkoi pikkuhiljaa kasvamaan kokonainen laivasto eldar-ryöväreitä. Laivasto houkutteli kaikenrotuisia palkkasotureita ympäri sektoria ja näytönhaluisia sotureita saapui jopa Comorraghin pimeästä kaupungista asti.

Vuosikymmenten kuluessa laivasto on kasvanut kooltaan jo niin mahtavaksi, että Kreivi Calamarai voi viimein alkaa toteuttamaan pitkään hautomaansa kostoa vanhalle keinomaailmalleen, joka hylkäsi lapsensa...


  

Opitko tai kokeilitko armeijaa työstäessäsi jotain uutta? Mikä oli haastavinta kokonaisuuden luomisessa?

Mjaa-a. Ainakin ne maksoi ihan s*tanasti! *naurua* Lennokkeja on kyllä vähän ärsyttävä maalata, sillä niissä on niin paljon pintoja ja vielä ukkojakin mukana, jotka pitää kaikki maalata erikseen. Varsinkin Ravagereissa, kun kahdessa lennokissa on kahdeksan Crewmania. Sehän on vähän kuin maalaisi kaksi ajoneuvoa ja squadin jalkaväkeä!
Pigmentit ja weatherointi oli uusia juttuja. Tein armeijaan kulumaa puutereilla ja tuputtamalla niihin lommoja maaliin kastetulla, revityllä vaahtomuovinpalalla. Olin bongannut tekniikan jostain pienoismallijutuista ja otin sen nyt käyttöön. Näissä figuissa on ollut tavoitteena tehdä aika nopeasti ja yksinkertaisesti kaikki. 

Oliko projektissa jokin kantava tekniikka tai työstötapa?

Pigmentit teki paljon. Tässä oli vähän ajatuksena, että figuissa olis useampaa materiaalia, eli metallia, valkoista keramiikkapanssaria ja mattaharmaata, Batman-tyylistä kumipukua. Armeijan väriteema on oikeastaan valittu lappeenrantalaisen harrastekaupan GW-maalien alennusmyyntien perusteella, kun ostin sitä mikä oli halpaa. Armeijan pohjavärinä on käytetty Bleached bonea. Väriteema on periaatteessa mustavalkoinen vähän taitettuna. Testasin ensin tehosteväriksi turkoosia, mutta joku ehdotti FB-keskustelussa oranssia ja se näytti siistiltä. Inspiksenä väriteemassa toimi yksi törkeän siisti ruotsalainen Deldar-armeija, jossa oli juuri luunväri/oranssi-teema.
 
Käytätkö Citadelin maalisarjaa? Entä minkä merkkisiä siveltimiä suosit?

Citadelia ja Vallejoa, ja Miniature Paintseja, joita sai Suomalaisesta kirjakaupasta! Fantasiapelit kai toi niitä joskus maahan. Putelikoon takia ne on edullisia ja tykkään niistä, ne on jotenkin vaan hyviä. Armeijan beissien väri esimerkiksi on niistä. Miniature Paintsien hiekanväriä on kulunut mulla desikaupalla ja sitä on melkein joka figussa, jonka maalaan! Tilaan maalit suoraan Ral Parthalta.

Siveltimiksi ostin juuri Temperasta Raphaelin Kolinskyt. EM4:n kantikkaat siveltimet on olleet aiemmin käytössä, mut niitä ei oikein tuntunut saavan mistään muualta kuin ulkomailta. Mut oikeestaan maalit ja pensselit on aina mitä sattuu, merkeillä ei oo juuri merkitystä.
 
Miten kauan projektin työstäminen kesti? 

Ekat figut on ostettu toissakesänä 2011. Maalasin armeijan ryhmä kerrallaan, noin viiden ukon satseissa. Yhteen ryhmään menee about viikko, kun maalaa silloin tällöin kun kerkeää. Maalasin armeijaa 500 pojoa kerrallaan kampanjaamme varten, taisin olla lopulta porukastamme ainoa, joka sai mitään kunnolla valmiiksi. Viime kevään Nopat & taktiikka -turnaus toimi deadlinena ja siellä armeija saikin paras armeija -palkinnon. Armeija on itse asiassa maalattu saman vuoden aikana kun oon ollut ekaa kertaa täysipäiväisessä työssä ja muutin avoliittoon. Jostain sitä aikaa on kuitenkin löytynyt.

Mikä on suosikkiyksikkösi armeijassa ja miksi?

Reaver Jetbiket on ehdoton suosikkiyksikköni, sillä a) ne on siistejä, b) hauskoja pelata ja c) oikeasti aika hyviä. Mulla on jetbikeissa pari Heat lancea ja Blaster, mutta oikeastaan ne nykyään vaan liikkuu ja slashailee. Oon myös pitkään halunnut testata Cluster Caltropseja.
 
Kerro jokin hauska fakta tai triviatieto armeijasta, sen suorituksista tai taustasta?

Archonin osin scratchbuildattu viiden figun henkivartiokaarti maksoi Finecast-figujen ansiosta seitsemänkymmentä euroa... Ne tuntuu paperilla aika kuppaisilta, mutta kyllä niputti viimeisimmässä turnauksessakin puolet täydestä Grey Knight Paladin-ryhmästä!
 
Mikä on seuraava projektisi?

Tähän armeijaan seuraava projekti on liittolaiset ja Haemonculi Coven, johon kuuluu varmaankin Talos, ryhmä Wrackeja Venomilla sekä Urien Rakarth. Krootteja on myös tulossa liittolaisiksi ja ehkä Taun säännöillä toimivia scifi-palkkasotureita. Kotona odottaa myös Wraithlord, Dire Avengers ja Wood Elf -boksit, joista on tarkoitus tehdä armeijaan vähän Exodite-joukkoja!
 
Jamo teki armeijalleen ylimääräisistä lipputangoista markereita, joita voi käyttää esimerkiksi objectiveina tai Dark Eldarien Pain tokeneina. Aarteita vartioi haarniskoitu Sslyth.

Calamarain lähimmät kokoontuvat tämän ympärille taistelukentällä. Armeijan alkuperäisajatuksesta, eli Krooteista, on viittaus Archonin Ur-ghul-henkivartijassa.

Figut ojennukseen ryhmäkuvaa varten. Jamon armeija on yksi niistä, joiden valmistumista oli ilo seurata foorumeilla ja se aiheuttaa kyllä livenä sellaisen "No voi juma..."-fiiliksen. Arrowhead-ainesta!

Venomin siivekkeen voitonmerkeiksi on isketty kaikkien Lepralegioonan kampanjaan osallistuvien vihollisarmeijoiden päät. Touché!

Väriteema ja beissaus ovat todella iskevät ja maalaus on hienosti toteutettu. Hyvä esimerkki siitä, miten värivalinnoilla ja perustekniikoilla on mahdollista toteuttaa huikeita kokonaisuuksia.
Calamarai ja tämän hylätyt liittolaiset valmiina kostotoimiin.
Oli hienoa tavata loistava harrastaja ja hyvä tyyppi hauskojen figukeskusteluiden ja colapullollisten merkeissä. Myönsimme Dark Eldar -komentajalle Operation Arrowhead -kunniakirjan sekä yhteistyössä kumppanimme Puolenkuun Pelit Tampereen kanssa lahjakortin firman nettikauppaan. War Headin puolesta kiitokset ja onnea jo lähitulevaisuuden harrastehankkeisiin!

5 comments:

  1. Tästä puhuttiinkin et olis aika ansaittua. Onneks olkoon jamo!

    ReplyDelete
  2. Kiva juttu ja hyvät kuvat :)
    Selvennyksenä vielä
    tuohon inspiraationlähteeseen, niin tässä on linkki tuohon Dyyni teemaiseen armeijaan:
    http://warhammer.org.uk/phpBB/viewtopic.php?f=4&t=81499

    Ja tässä puolestaan tuohon mainittuun ruotsalaiseen armeijaan, joka ei suinkaan ollut maalausteemaan esikuvana, vaan myöhemmin minulle linkattu ja mielestäni aika paljon makeammin toeteutettu Marinearmeija samalla väriteemalla:
    http://www.bolterandchainsword.com/topic/247609-desert-eagles/

    ReplyDelete
  3. Great work, once again!
    This bleached bone, dark grey and orange combination is just stunning!

    ReplyDelete
  4. My name is Karina, I'm someone who has lived a life seemingly in the background, I must say this final indignity I have suffered almost too much to endure. You see, I have been sickly and weak since the day I was born and doomed to go through my life weakling. I seemed to have always suffered from one illness or another and could never play with the other children as I so desperately wanted to. Mother always made such a big fuss over me, also, making the situation worse as the other boys teased me mercilessly after they saw it. I was browsing the internet searching on how I could be transformed into a powerful person when I came across the email of a man named Lord Mark. who was a VAMPIRE so I told him that I has always dreamed about of becoming a VAMPIRES, All i did was just to follow the procedure that i was been told, and I bet you that procedure I took change my entire life to something i ever desire, freedom, sickness free, pains free, fame, influence, connections and even more that i can. Thanks to Lord Mark. Do you want a life full of interesting things? Do you want to have power and influence over others? To be charming and desirable? To have wealth, health, and longevity? contact the vampires creed today via email: Vampirelord7878@gmail.com

    ReplyDelete