28. kesäkuuta 2012

House of cards

Kutosedikka on ovella ja skene sekoaa! Aargh!

Mua on aina ottanut vähän pannuun muutosvaiheen paniikki ja älytön kaaos kun monet pelaajat ovat ihan hysteerisiä vaikka kukaan ei tiedä vielä yhtään mitään. Innokkaimmat alkavat jo antaa arvosanoja uudelle edikalle viimeisimpien huhujen perusteella tai tuskailla koko harrastuksen murentumista. Koko hype on musta vähän stressaavaa ja monet reaktiot saavat jättämään forumit hetkeksi sivuun, kun osa käyttäjistä huutaa kuinka GW on taas pilannut pelin, vaikka arvostelijoilla testipelejä on takana nolla ja huutokritiikki perustuu muutamiin sääntöpaljastuksiin. Huh! Itse otan mieluummin hiukan etäisyyttä koko julkkariruljanssiin, odottelen pölyn laskeutumista ja palaan sitten nahkansa luoneen pelin pariin!

Vilkuilin itsekin joitain huhumyllyjä läpi, mutten halua vielä alkaa pänttäämään päivityksiä ennen kuin loput vitosedikan kirjalla pelattavat turnaukset on ohitse. Sääntöuudistukset tuntuvat kuitenkin olevan aika mielenkiintoisia ja selvää on jo se, että peli tulee taas muuttumaan. Tällainen reboot on musta ihan positiivinen juttu, sillä se saa harrastajat niin turnausskenessä kuin fluffittelijapuolellakin inspiroitumaan uusista armeijoista ja yksiköistä ja tuo paljon lisää niin kilpailupelaamiseen kuin kasuaaleihin otteluihinkin. Rakennukset ja liittolaiset saivat mutkin vähän kohauttamaan kulmiani, mutta kumpikaan tuskin tulee olemaan mikään pelinrikkoja; rakennukset ovat kai säännöiltään kuin halvaantuneita kuljetusajoneuvoja ja liittolaiset on helppo rajata ulos (turnaus)peleistä jos näin katsotaan tarpeelliseksi.

Kun matkustin juhannukseksi pohjoiseen sukuloimaan, kaivoin samalla esiin varastojen kätköistä vähän nostalgiaa kaiken kutosedikan aiheuttaman pyörityksen keskelle! Monet ovat kummastelleet "Faba-tyylisiä" Psychic power-kortteja, joita olisi nyt tuloillaan uuteen laitokseen. Wanhoille parroille nämä ovat kuitenkin varmaan lämmin tuulahdus menneisyydestä, kun korttia lätkittiin tiskiin tosissaan niin ennen matsia kuin sen aikanakin...

Tehtävät nostettiin myös korttipakasta ja niitä oli hiukan enemmän kuin nykyisin. Kaikki tehtäväasetelmista eivät myöskään olleet ihan reiluimmasta päästä, kuten oikeassakin sodankäynnissä! Nämä on kyllä päästävä hyödyntämään esimerkiksi kampanjakäytössä; ajattelin myös että voisi olla siistiä, mikäli jokainen Apocalypse-osallistuja nostaisi itselleen armeijakohtaisen tehtävän vaikka vain moraalisen voiton tavoittelemiseen.

Ajoneuvot ne vasta olivatkin kova juttu, sillä kaikille oli ihan oma kaksipuoleinen kortti. Back in the day kortit sisälsivät tiedot panssareista ja ominaisuuksista kuten nykyisinkin, mutta myös tiivistelmän aseiden statistiikoista sekä ajoneuvokohtaisen damage tablen. Aseprofiilit olivat usein vähän monimutkaisempia ja saattoivat vaatia erikoisnoppien, kuten D4, D10 ja D12 käyttöä. Peli oli sikäli yksityiskohtaisempaa ja sääntömekaniikaltaan "roolipelimäisempää".

Kaikenlaista. Nobi-biket on siis ihan vanha juttu. Imperial Guard Land speederistä kortissa ei valitettavasti ollut kuvaa, sitä en muista koskaan nähneeni figuna. Wanhan ajan Battlewagonilla oli vänkä sääntö, jonka mukaan siihen mahtui niin monta örkkiä kuin pelaaja vain sai tasapainoteltua figun kyytiin. Mikäli nappi putosi kyydistä pelin aikana, se otti vahinkoa samalla tavalla kuin jos transport hajoaisi alta. Kuulin aikoinaan Ropeconissa joltain 40k-veteraanilta, miten örkkimäisenä herrasmieskäytäntönä oli aikoinaan viritellä Battlewagonin lipputankojen väliin "pyykkinaruja", joihin vanhat one-poser örkit saattoi laittaa kirveistään roikkumaan taktisiksi apinaketjuiksi. Ja sitten turnauksiin!

Kakkosedikassa fiilisteltiin templateja ihan tosissaan. Isoimmat eivät ole ihan nykyistä Apocalypse-kokoa, mutta halkaisijaltaan noin tuuman enemmän kuin tämänhetkinen Ordnance blast. Sääli, sillä nämä olis väriteemaltaan aika tunnelmallisia ja hauska saada käyttöön! Ylemmät ovat kai Eldritch Stormiin ja muihin pallosalama-psychic powereihin, keskimmäinen pikkukiekko Vortex Grenadeen ja puoliympyrä muistaakseni Holocaustiin. Mukaan mahtui myös ajoneuvojen kääntö-templaatti jolla on iisi mitata 45 asteen kulma, sekä örkkien Foot of Gork-jalanjälki. Pienissä kranaattitemplateissa oli kätevä kahva.

Lieskaritemplaatti on sentään sama kuin nykyisin, mutta muinoin löytyi omat läpyskät pienemmille ja isommille soihduille.

Sitten niitä loitsukortteja! Adeptus-loitsut olivat vähän geneerisempiä voimia ja varmaankin samaa kauraa kuin tulevat standardipowerit, jotka kutosedikka tuo tullessaan. Ylärivissä on myös raita lahjuksia, kuten sarvia, lonkeroita, skorpionin häntiä ja pari ylimääräistä silmäparia.

Voimien nimet on samaa sarjaa kuin nykyisin, ei tarvi etsiä kaukaa mistä GW hakee inspiksen uudistuksiinsa. Toisaalta on myös cool juttu, että innoitus haetaan nimenomaan pelin juurilta ja menneisyydestä. Aikoinaan meininki oli kuitenkin vähän enemmän kieli poskessa tehtyä. Kuvassa esimerkkiloitsuja vasemmalta alkaen Tyranideilta, Inkvisitiolta, Squateilta ja Örkeiltä sekä ylärivissä Keisarillisia psi-avuja. Eldar-voimat oli muuten ihan samannimiset kuin nykyisinkin Executioner-loitsua lukuunottamatta. Mulla ei tosin välttämättä ole kaikkia kortteja...

Myös varusteet vehicle upgradeja myöten olivat korteissa ja Codexeissa tulikin usein joko irtileikattavaksi tai kopioitavaksi tarkoitettu sivu, joka sisälsi kyseisen armeijan tarpeelliset tavarat. Kortit olivat mukana osana peliä ja aseen tai varusteen efektin saattoi esitellä vastustajalle nakkaamalla lapun tämän tarkasteltavaksi. Mukana oli myös vähän satunnaisvaikuttajaa mukaan sekoitteleva Strategy-pakka, joka muistuttaa sisällöltään vähän Force on Force-pelissä käytettäviä olosuhdekortteja. Warp-pakasta saattoi nousta lisää voimaa tai jotakin erikoista, kuten Ultimate Force tai Nullify power. En muista tarkemmin nostettiinko kortteja Perils of the Warpin seurauksena vai normaalisti osana loitsunviskontaa.

Kaiken maailman markerit olivat myös kovassa huudossa aikoinaan. Saisikohan kutosedikan turnauksissa tyylipisteitä, jos heittäisi Overwatch-markerin yksikön viereen näiden käydessä valmiusasemiin? Kaikkien Immosen Peten demoniryhmien viereen voisi myös laittaa oletuksena "Out of Control"-nappulan.

Kaivoin myös kakkosedikan kirjoja esiin edikanvaihdoksen ja nostalgiapostauksen kunniaksi. Näissä fluffimatsku on ihan omissa sfääreissään ja niteet kannattaa kyllä hommata omaan hyllyynkin ehdottomasti mikäli vain sopuhintaan kohdalle sattuu. Erityisesti Codex Imperialis-kirja ja tietenkin alkuperäinen Rogue Trader (ei päässyt kuvaan kun viihtyy vielä Ericillä lainassa) ovat taustatarinamateriaaliltaan todella innoittavia. Kaikki klassinen tilpehööri saa kyllä miettimään, että olisihan siinä kannettavaa turnauksiin, jos kaikki oheissälä olisi edelleen käytössä! Näissä on oma tunnelmansa ja suurin osa tarvikkeista soveltuu varmasti parhaiten just siihen mihin ne on alunperin tarkoitettu; fiilistelyyn ja kasuaaliin pelimeininkiin.
Inspiroivaa ja raikasta uutta edikkaa itse kullekin!

23. kesäkuuta 2012

Ride of the Valkyries

Pelasimme pääkaupunkiseudun Nopat & Taktiikka-kerholta tutun Juhan kanssa ennen juhannustunnelmiin siirtymistä kerrassaan loistavan fiilistelymatsin joka pursusi tunnelmaa ja hienon tarinan aineksia. Halusin kirjoittaa War Headiin raportin pelistä, mutta Juha ehti raportoida matsin tapahtumat niin ansiokkaasti, että turha mun on niitä toistaa. Postaankin muutamat lisäkuvat ja linkitän Juhan blogiin, Mentor Brush & Dice'en. Kiitos hyvästä pelistä!

Pohjustimme matsin teemaa ja tarinaa Inkvisiittorien välisenä "kirjeenvaihtona" peliä edeltävällä viikolla ja briiffasin siten Juhan sankarihahmo inkvisiittori Vektin seuraavan, haastavan tehtävän. Erään kuun pinnalla toimineessa Imperiumin laboratoriossa oli sattunut pieni onnettomuus ja aseteknologiaksi jalostettavina olleet olennot olivat päihittäneet keskuksen turvallisuustoimet. Nyt Elysialaisen pudotusrykmentin ja keisarillisten maavoimien ja laivaston maihinlaskualusten oli varustauduttava vastahyökkäystä varten, tietysti Ordo Xenoksen valvovan silmän alla. Panokset olivat kovat, mikäli vastaisku ja evakuointitoimet epäonnistuisivat, Vektin esimies inkvisiittolordi Julius Morachias oli lähettänyt lippulaivansa Exterminatus-valmiuteen. Xenomorph-ongelma ei saisi levitä ympäröivään avaruuteen...

Armeijat olivat noin 2000 pistettä Special characterit ja Forge Worldin yksiköt sallittuina. It was time to burn some fuel...


Valkyyriat lähestyvät pudotusaluetta tiukassa muodostelmassa. Etumaastossa siintää merenomainen rintama kitiinikuorisia vihollisia.

Elysialaisten eliittipudotusjoukkojen ja inkvisiittori Vektin tehtävä oli evakuoida tutkimuslaitoksen raunioihin jääneitä Cryopodeja, pelastaa eloon jäänyttä henkilöstöä ja paikantaa mahdollinen muukalaisten pesä avaruuslaivaston tulitoimintaa varten. Maalasin peliä varten muutaman resiinisen scifi-podin objektiiveiksi ja ne toimi hyvin. Oli muuten siisti pelata tämäntyylinen peli näin Prometheuksen ilmestymisen jälkeen!

Yhteistyössä toimineet maavoimien ja laivaston koneet pudotusalueella. Kranaatinheitinryhmiä ja koulutettua jalkaväkeä lasketaan viidakkoon. Sankka aluskasvillisuus pöllyää koneiden moottorien jylyssä.

Säälimättömät Alienidit etenevät kohtaamaan hyökkääjät ja suojelemaan pesää.

Juhan upeita Forge Worldin Elysian Drop Troopeja. Scanning targets, shoot the big ones!

Tarkka-ampujatiimi syväiski millintarkasti kallionkielekkeen kotkanpesään.

Trygon seuraa lentokoneiden ylilentoa. Rakensin pikapikaa Carnifexista ja bitseistä kolmannen Heavy Support-monsterin viime viikonlopun turnausta varten ja halusin sen mukaan tähänkin peliin. Rooarr!

Komentovalkyyrian ja Trygon Primen nokkapokka.

We've got bogeys on our wing! Evasive action!

Mawloc saapuu aiheuttamaan kaaosta ja hajottamaan lentokoneiden muodostelman.

Vektin palveluksessa olleet Kroot-palkkasoturit rantautuivat maihinnousualuksesta mun selustaan. Radikaali inkvisiittori oli ottanut kaikki keinot käyttöön taistelussaan muukalaisia vastaan. Nämä oli muuten kiukkuisimmat Krootit koskaan...

Breacherien erikoisaseet kaatavat oven yhteen, painajaismaisesti runneltuun laboratorioon...

Kärkimies tunnustelee rakennusta...

Veteraaniryhmä saavuttaa kohteen, mutta kuinka käy lopuksi? Tarkempi raportti ja tunnelmallisia kypäräkamerakuvia @ mentor888.blogspot.com!

19. kesäkuuta 2012

Shaking the ground

Aloin tehdä pieniä päivityksiä projektilokeihin uudistusbuumissa. Järjestelin uusiksi ensimmäisenä liskomiesten osuutta, päivittelin hiukan kuvia uudempiin ja kirjoittelin laajempia kuvatekstejä. Liskomiesarmeija näyttää saaneen maailmalla aika paljon positiivista huomiota, mikä lämmittää toden teolla rakentelijan mieltä! Pitäisi vielä opetella pelaamaan Fantasy battlea kunnolla, niin ne voisi viedä näytille johonkin Suomen turnaukseenkin...

Aloitimme myös Ollin kanssa kesän 40k-aiheiset armeijaprojektit! Näistä lisää kuvien muodossa loppuviikosta...



17. kesäkuuta 2012

Last Chance

We've been thinking a long time if we should still continue writing the blog in finnish, or would the community take interest if more of the content was understandable internationally. Any opinions? I think there are pros and cons to both of the alternatives and for now the site will go on with two languages. As a summer revision, I decided to try adding a small summary in english to the beginning of the posts!

So the last few days of the week were spent organizing a 40k tournament, the last event in the Mygamestore Hammerhead tournament serie before the Grand Final in August. This was the third qualifier where players could win the possibility to participate in the final tournament, where the champion takes home 400,00 € as Mygamestore gift cards. We had great time this saturday with many familiar faces around and all of the arrangements played out well in the end. It was particularly nice to see army variation, more spesifically Eldar, Tyranid and Necron armies amongst all the power armor. Eric and I took a pile of pics to share with those who missed the event. Thanks to all the participants as well as co-organizers and congratulations to the winners.

War Headin Alienidit kävivät pitkästä aikaa ulkoilemassa. Lista oli tavanomaista genarispämmiä hirviömäisempi.
 
Xenos sighted! Tervigoneille tuli sitten viime pelautuksen uudet figut ja mun piti askarrella näille vanhoille päivitetyt, isommat alustat ennen turnausta.

Hive Queen-Swarmlord etenee hävittäjäkoneen jäännöksiä kohti.

Raskasta troop-kalustoa.



Yksi armeijan kolmesta Trygonista.

Alienidit valtaamassa junarataa Marineilta.
Antti Natunen toi paikalle persoonallisen Necron-armeijan.

Cryptekit johtivat joukkoja ja tekivät temppujaan.

Wraithien neuvonpito. Antilla oli armeijassa sekä uusia, että klassisia figuja.

Myös Tomb Spydereitä mahtui mukaan, yksi Heavy Support-paikka oli kuitenkin varattu Annihilation Bargelle.

Vankkumattomia Immortaleja Tesla carbineilla.

Warriorit hiipivät metsän suojiin.

Myös mun ruosteiset Necronit osallistuivat turnaukseen varapelaaja-armeijana.
Mukana oli tietysti myös kaikenmakuisia Space Marineita.

Pauli Hulkkonen komensi Verienkelien jalkaväkiarmeijaa, johon kuului seitsemänkymmentä Tactical-, Assault- ja Devastator Marinea. Sotajoukkoa johti tietysti Mephiston.

Armeija oli maalattu Blood Angel-värein kypäräkoodauksia myöten. Paulilla on figuja kuulemani mukaan koko komppania.

"Stockmann"-muodostelma. Raskaita aseita kaikkialla!

Pekka Koskivirta oli viilannut ETC-listaansa monenlaisia tukiyksiköitä, kuten Attack Bikeja, Thunderfire Cannonin, Land speedereita sekä Dreadnoughtin. Näin armeija kykenee sopeutumaan erilaisiin haasteisiin eteenlaitettavana kokoonpanona.

Techmarine ja mobiilin tykistön latausoperaatio.

Rynnäkköpyöriä ja panssarintorjunta-aseita.

Pekka oli tehnyt makean komentajakonversion kuvaamaan Vulkan He'Stania.

Aseistus ja viitta ovat spot-on.

Terminator ottaa mittaa Petri Immosen Doom-swarmeista.

Aleksi Meurosen Keisarin voiveitset sotivat tiensä korkeimmalle korokkeelle ja turnausvoittoon. Lista toimi Space Wolf-codexin mukaan kulmakivinään Logan Grimnar, suorittaja-Hunter-ryhmät, Multi-melta Long Fangit sekä Land Raider Redeemer.

Vihreät Marinet olivat komeasti edustettuna lauantain turnauksessa.

Antti Halosen Space Wolf-perilliset metsästivät Tyranideja kahteenkin otteeseen.

Kannettava raketinheitin.

Vilkas ja valpas Wolf Lord.

Roni Landgrenin Crimson Fists-tankkiarmeijan Assault Terminatoreita.

Parhaan armeijan palkinnon vei Sebastian Selvarajanin pelaama ja Petri Immosen maalaama Iron Warrior-teema-armeija. Kokonaisuus ja konversiot olivat erityisen vakuuttavat ja vaikka armeijan on nähnyt lukuisia kertoja, yksityiskohtia jää aina fiilistelemään. Tunnettuudestaan huolimatta armeija sai kunniamaininnan turnauksesta ensimmäistä kertaa.

Piinkovia chosen-veteraaneja erikoisaseineen. Figut ovat yhdistelmä eri Chaos-kittejä, jalat ovat Fantasy Battle-puolelta.

Pari raskaansarjan demoniprinssiä toimi armeijan komentajina.

Scratch-buildattuja panssarivaunuja ja kipeitä freehandeja.
 
Petellä on myös Chaos Daemons-armeija, joista kirjoittelin armeijaesittelyn taannoin. Muistatteko vielä Quakerush Invasionin?

Pete vilautti myös uusinta lisäystä Daemoneihin.

Häiriintyneet kyborgi-letterit tuovat iskuvoimaa ja scoring-kykyä armeijaan.

Kävin ihastelemassa Jesse Nurmisen kaaoshenkisiä Marineita ja kävi ilmi, että kyseessä onkin CSM-codexin fluffista tuttu Skyrar's Dark Wolves, jotka ovat luultavasti langennut Space Wolf-osasto. Jessen figut olikin maalattu armeijan tunnusväreihin ja niissä oli Wolffiviittauksia siellä täällä.

Siistiä meininkiä ja hyvää maalausjälkeä.

Aseistus ja yksityiskohdat oli säädetty siten, että Dark Wolves-joukot toimivat Grey Knight Paladineina.

Skyrarin joukot ottivat haltuun jäätikkösektorin muinaiset rauniot.

Taistelukentillä saattoi havaita myös Eldareita.

Kuutospöytä oli viime vuonna Tapiolan Pelikaupalle rakentamamme Sterngrad-kaupunki.

Taistelukentillä oli eri teemoja ja ne vaihtelivat aavikoista viidakoihin.

Lauantaina käytiin taistelua jopa Feral worldista.

Sebastian tarkastaa Obliteratorien näkökentän.

Chaos Daemons vs Space Wolves.

Eldar vs Blood Angels.

Turnausvoittaja Aleksin piti kammeta tieltään Peten demoniarmeija.

Turnauspaikalle tuli pariton määrä pelaajia, joten mun piti purkaa Necronit laukusta ja hypätä varapelaajaksi ensimmäisellä kierroksella. Aleksi Lehtiö saapui kuitenkin iltapäivästä paikkaamaan mua kaksi vikaa rundia, joten saatoin keskittyä toimitsijatehtäviin.

Jukka Halme pohtii, uskaltaisiko Deathwing Terminatorit Deep striketa talorykelmien keskelle.

Eurocheesen pojat saapuivat turnaukseen identtisin Grey Knight-listoin ja pääsivätkin viimeisellä kierroksella todelliseen Mirror-matchiin toisiansa vastaan. Eetu-pojan muroissa oli tällä kertaa enemmän sokeria ja voitto irtosi lopulta parilla pisteellä.

Muiden otteluiden päätyttyä pelaajat kerääntyivät seuraamaan finaalipöydän jännittäviä tapahtumia. Lopulta Wolffit ja Necronit tasuroivat haastavan skenaarion, mikä kuitenkin riitti Meuroselle turnausvoittoon.

Petri Immonen palkittiin kunniakirjalla, iltalukemisella ja Manticin Veer-myn rottasotureilla.

Eric jakoi Aleksille palkinnoksi kunniakirjan sekä Manticin Project Pandora: Grim Cargo-figulautapelin. Lisäksi kaikki osallistujat saivat pienet Mygamestore-lahjakortit. Elokuussa nämä konkarit nähdään finaalipöytien äärestä ja otetaan selvää, kuka on 2012 Hammerhead! Ensi kertaan!