February 29, 2012

Hobbyplosion!

Hiihtolomaviikko oli vapaata koulusta ja reilussa viikossa ehtikin tapahtua vaikka ja mitä. Hyvä frendini Fu palasi Chilen Santiagosta Suomeen ja kehitimme heti yhteistä ohjelmaa pelien ja harrastuksien merkeissä. Ennen loppuviikon figurupeamaa mulla oli kuitenkin muita aiheeseen liittyviä velvollisuuksia, jotka piti myös täyttää. Pahoittelut lukijoille että blogailu jäi viime viikolla vähemmälle, mutta koetan tiivistää kaiken hulluuden tähän postaukseen!

Järjestän Ericin kanssa mygamestore-Pelikaupoille turnaussarjan, joka kantaa nimeä Hammerhead 400,00. Saimme viimein turnauspaketin esille nettiin. Ideana on järkätä kovatasoinen 40k-turnaus, joka herättelee erityisesti kilpailuhenkisiä pelaajia ja tuo ketjun liikkeitä yleisön tietoisuuteen. Tittelin 400,00-lisäys ei suinkaan ole kirjoitusvirhe, vaan viittaa finaaliturnauksen pääpalkintoon, joka on 400€ lahjakortti Pelikaupan tuotteisiin. Taisteluita käydään ensiksi kolmessa osakilpailussa, joissa on mahdollista ansaita paikka finaaliturnauksessa. Tapahtumasta on tehty varta vasten ETC-henkinen esimerkiksi pistemäärän ja sääntöpaketin osalta, mikä toivon mukaan herättelee turnausaktiiveita. Lisätietoa ja virallinen info löytyy Sotavasarasta.

Alkuviikosta käynnistyi vajaan viikon mittainen markkinointitempaus Reaktori-tapahtumassa, joka on Helsingissä jokavuotinen nuorten talviloman aktiviteettihässäkkä. Raahasimmekin aiemmin tekemämme Forgestar-pelipöydän paikalle ja kuorrutimme sen juuri valmistuneilla Forgefather ja Orx Marauders-figuilla. Näillä, sekä liittolaisiksi saapuneilla perinteisemmillä örkeillä ja Space Marineilla ohikulkijat saattoivat kokeilla miniatyyripelejä ja figuurien maalausta meidän messuhenkilökunnan opastuksella. Itse olin tällä kertaa vain roudaamassa ja pystyttämässä nurkkauksemme ja pöydän siten, että se toimisi mun ja Ericin vision mukaan osana intropelejä.

Forgestar sai tulikasteensa Reaktori-tapahtuman esittelypeleissä.
Väsäsin pienen kyltin ohjaamaan vieraita sotatoimien ääreen.

Örkit olivat ottaneet tähystysasemat haltuunsa.
Vahvistuksia virtasi avoimista porteista.
Forgefatherit olivat kutsuneet Dark Angel-Marineita avukseen puolustamaan massiivisia linnoituksiaan.
Tein ennen tapahtumaa Manticin Kings of War-kääpiöstä ja Warpath-squatista yhdistelemällä Komentaja Koltin esittämään HQ-valintaa ja kenraalia intropelitaisteluissa.
Myös pieni tykki on yhdistelmä Kings of War-kääpiökanuunaa ja paria GW 40K-bitsiä.

Samalla nappasimme muutamia kuvia, jotka yhdistimme WAR HEADin Forgestar-raportin pohjalta kääntämääni selontekoon pöydän synnystä. Stadin Pelikaupan myymäläpäällikkö Juhani lähettikin koko paketin Mantic Entertainmentin myyntiedustajille, jotka olivat kuulemma ihan liekeissä eeppisestä pöydästä, konvertoiduista figuista ja meidän Warpath-panostuksesta. Eipä aikaakaan kun teksti ja kuvat, sekä tietty linkki WAR HEADiin löytyivät myös Manticin omasta blogista. :) Aika makeeta, vaikka itse sanonkin! Suomenkieliseen blogiin tuli kuvien perässä muutama brittikin, toivottavasti jengi saa kielimuurista huolimatta jotakin irti...

Keskiviikkona pakkasimme tavaramme, pari armeijaa, laatikollisen maastoa sekä Nikolta lainaamani Realm of battle-pelipöydän autoon ja hurautimme Fun ja Ericin kanssa Turkuun Fun asunnolle, joka oli upea, moderni, mökkityylinen tukikohta meren rannalla. Perillä nautimme perinteisen kiinalaisen keittön herkuista ja pelailimme 40k:ta yömyöhään. Ehdimme myös katsoa pari leffaa, Jackie Chanin Accidental Spyn ja klassikon Enemy at the Gates jota en ollut vielä nähnyt. Pelit oli tosi tiukkoja ja mielenkiintoisia ja Fu olikin oppinut ihan tajuttomasti pelistä vuoden aikana Etelä-Amerikassa. Puimme terassilla pitkään jälkipelejä, armeijalistoja ja what if-tilanteita öiselle ulapalle tuijotellen. Hyviä fiiliksiä.

Otin mukaan Turun sotaretkelle Necronit sekä Liberator Space Marinet. Tilannekuvassa mietitään, kuinka selviydytään TWC:n ykkösvuoron wipestä Scatter laser-hordea vastaan.

Olemme vaihtaneet Fun kanssa maileja koko vuoden ajan puiden taktiikoita ja sääntöjä ja mulla olikin tällä kertaa aivan eritasoinen vastustaja kuin vuosi sitten kaverin ottaessa ensiaskeleitaan harrastuksen parissa. Voitin pari peliä niukasti mutta Fu peittosi mut 1000 pisteen matsissa viimeisenä iltana ammattimaisilla Eldar-jipoilla.

Nappasimme yksinkertaisen maastokattauksen mukaan, jotta saatoimme pelailla omine ehtoinemme milloin lystää. Tähän tarkoitukseen Realm of battle on kyllä oivallinen.

Safkasimme hyvillä mielin päivisin kaikennäköistä kiinalaista settiä välillä edes oikein tietämättä mitä suuhun meni. Maistui, eikä tarvinnut nähdä nälkää, vaikka osa ruokalajeista (kuten siankorvista väsäilty salaatti) olikin melko eksoottisia!

Leffat pyörivät valkokankaalla ja surround-äänilaitteista. Puitteet olivat siis kunnossa! Suurelle terassille mahtuisi kesällä pöytä poikineen, kelailimmekin että pitäisi järjestää pian jokin sisäpiirin turnaus näissä makeissa olosuhteissa!

Eric pääsi ohjastamaan Necroneita eeppisessä matsissa, jossa Scarabit, Wraithit ja Spyderit ahdisivat Eldarit pahanpäiväisesti nurkkaan. Koko matsissa kuoli vain kaksi Necron-figua, Eldareita taas jäi vain rippeet. Avatar tosin tappoi lähes sata Scarab-woundia ja vielä muutaman Tomb Spyderin vapauduttuaan panssari syötynä swarmien yliajosta.

Sunnuntaina ennen lähtöä vierailimme vielä Ordo Aboensiksen järjestämässä 26 pelaajan, neljän kierroksen ja 1000 pisteen 40k-turnauksessa. Testailimme listojamme etukäteen, itse otin mukaan Liberator Marinet (SW) johon kuului Rune Priest, pari Lone Wolfia, 2x10 Grey hunteria, 5 Thunderwolf cavalrya sekä Long fang-tiimi neljällä raketilla. Pääsin pelaamaan haastavat ja monipuoliset pelit Black Templareita, Demoneita, Tyranideja ja toisia Space Wolfeja vastaan, jotka kaikki olivat makeita kokoonpanoja joista saisi juttua irti vaikka kuinka. Liberatorit rymistelivät lopulta ykkössijalle ja Fun lainafiguista kokoon kursitut Eldaritkin nousivat 12. sijalle eli parempaan puoliskoon! Turnaus pyöri Turussa jouhevasti ja meiningistä jäi hyvä kuva. Ehkä palaamme asiaan Turku Fanaticissa myöhemmin keväällä.

Yleistä meininkiä, pöydät olivat 48x48 kokoisia mikä sopi tosi hyvin 1k peleille. Aikataulu piti kutinsa ja järjestelyt olivat muutenkin hyvät. Iso käsi turnausjärjestäjälle!

Kolmospeli oli ikimuistoinen, kun sain viimein kammettua Liberatoreiden arkkivihollisen, eli Genestealer-spammin nurin. Jaws torpedoi Tervigonit kakkosvuorolla kanveesiin ja gaunttien juostessa käpälämäkeen saatoin keskittää resurssit Genariryhmien nujertamiseen. Tyranid-pelaaja Joakim oli vanhempi tuttu Noppakerhon turnauksesta ja ehdimme tutustua vähän paremmin kun liftasimme näiltä kyydin himaan Helsinkiin. Pitää törmäillä piakkoin pelien tai maalauksen merkeissä!

Fu pelasi multa ja Thomakselta lainaamillaan Eldareilla. Armeijaan kuului Farseer, Dire Avenger-squad Wave Serpentissä, Fire Dragon-squad Wave Serpentissa, Ranger-tiimi ja kuusi War walkeria sekalaisella aseistuksella. Pelit sujuivat vaihtelevalla menestyksellä, mutta hauskaa oli, mikä on tietenkin pääasia! Turnauksesta on Fun kamerassa lisää kuvia, ehkä postailen tarkemmat raportit myöhemmin viikolla.


Lopuksi pitää vielä hehkuttaa makeinta juttua hetkeen! Sain alkuviikosta viimein viimeiset vaadittavat Boba Fett-osat haltuuni ja viimeistelin puvun photoshootia varten alta aikayksikön. Sitten olikin aika nauttia työn hedelmistä, heittää "valmistunut" Fett niskaan ja napsia kuvat 501st legionin hyväksymisprosessia varten. Valmistunut on toistaiseksi heittomerkeissä, sillä oikeastaanhan Fett ei ole koskaan valmis ja olen jo tilannut uuden, yksityiskohdiltaan elokuville uskollisemman kypärän, jonka maalaan itse screen-accurate teemaan.

Lopulliset ilouutiset tulivatkin lauantaiaamuna, kun sain sähköpostin 501st Legion Membership Officerilta ja kuulin, että mun puku on hyväksytty! Pääsy organisaatioon oli siis ansaittu ja sain kaikille jäsenille jaettavan, yksilöllisen TK-Identificationin, joka mun kohdalla on BH-8938. Samalla musta tuli Suomen virallinen Boba Fett, joten watch out. ;) Puku rakentuu vielä päivitysten myötä pikku hiljaa, mutta nyt se on riittävän laadukas, jotta se päällä voi esiintyä legioonan virallisissa tapahtumissa. Seuraava trooppaus taitaakin olla Model Expossa, jossa Nordic Garrison kerää perinteisesti varoja Unicefin hyväksi. Sinne vain moikkaamaan!



Väsyneenä, mutta onnelisena. :) Fiilis on kyllä helpottunut, mutta myös kärsimätön, tekisi mieli päästä välittömästi uuden kypärän ja trooppaamisen kimppuun! Mun profiili päivittyi myös juuri 501st nettisivuille. "As you wish."

Nappasin muuten vastikään myös pari palkkamaalausprojektia rahoittamaan kesän suunnitelmia. Näistä lisää myöhemmin!

February 19, 2012

Double-edge

Oon pelaillut nyt pari turnausta ja muutamat kaveripelit uudistetulla Necron-armeijalla ja uuden codexin kanssa on ollut kyllä kivaa. Onneksi mun suosikkiyksiköt pysyivät käyttökelpoisina tai jopa paranivat uudistuksen yhteydessä, että sain lempparifigut edelleen käyttöön tositoimissa. Kokoonpanoksi muotoutui jo ennen Codexin virallista julkaisua Imotekhin ja Destroyer lordin johtama, kevyehkösti scoraava armeija, jonka vetojuhtina toimivat Wraithit, Scarab swarmit ja Canoptek Tomb Spyderit. Lista toimii aika hyvin sellaisenaan, vaikka onkin hiukan "paritusherkkä," eli sillä on sekä todella hyviä, että todella huonoja matseja riippuen viholliskokoonpanosta.

Nyttemmin halusin kehiin hiukan vaihtelua ja myös uusia figuja, joita siunaantui Necroneiden uudessa nousussa aika läjä. Teinkin joulun jälkeen vähän uutta armeijalistaa ja pari uutta hankintaa maustamaan pelejä. Toivottavasti tätä pääsisi kokeilemaan jossakin turnauksessa lähiaikoina.

Harvester Expedition Cerebros - Scourge of Cyberdyne Prime
Codex Necrons 1850p

Necron Overlord Cerebros 100           
- Warscythe
Catacomb Command Barge 80          
- Tesla cannon

Necron Overlord Sinnertwin 100                  
- Warscythe
Catacomb Command Barge 80           
- Tesla cannon

4 Cryptek Engineers, Harbingers of Destruction 160      
- Gauss javelins (Eldritch lance), solar pulse

4 Cryptek Engineers, Harbingers of Destruction 160      
 - Gauss javelins (Eldritch lance), solar pulse

5 Necron Warriors 65                   
 Hunter-killer Ghost Ark 115       
          
5 Necron Warriors 65                 
 Hunter-killer Ghost Ark 115

5 Necron Warriors 65

5 Necron Warriors 65

4 Canoptek Wraiths 150
- Whip coils

3 Scarab swarms 45

3 Tomb Spyders 165
- Gloom prism

3 Tomb Spyders 160
- Fabricator claw

3 Tomb Spyders 160
- Fabricator claw

Tätä ajattelin kokeilla. Aiempi lista oli vähän raskas pelata ensimmäisiä vuoroja, kun se ei kyennyt vaikuttamaan kauemmas muuten kuin epävarmoilla salamoilla. Nyt Imotekhin sijaan HQ-osastolla on nopeampaa iskuvoimaa ja kuitenkin ainakin kahden vuoron yö on mukana edelleen Cryptekien ansiosta. Ghost Arkit toimivat tykkivaunuina, joista ammuskellaan vihollisen ajoneuvoja ja hirviöitä hajalle, jotta Lordit, Wraithit, Scarabit ja Spyderit pääsevät niihin käsiksi. Scarabeja on vain vähän, sillä niitä saa tehtyä ilmaiseksi lisää. Korjausnäpit on Spydereillä lähinnä wound allocation-syistä.

Olisin halunnut säilyttää Destroyer lordin listassa johtamassa Wraitheja ja tuomassa näille arvokkaan power weaponin ja 2+ saven nappaamaan raketteja, mutta näiltä vähän seonneilta johtajilta on Codexissa evätty kuninkaallisen hovin taustatuki enkä olisi saanu toista Cryptek-ryhmää mukaan.

Nyt vain komentoparkit kasaan ja maaleihin! Postaan parit kuvat kun projekti etenee!

Viimeisimmät hankinnat; lisää Necrontyr-ylimyksiä tuomaan hiukan aloitekykyä ja väriä armeijalistaan.

February 12, 2012

Spaceport security

Forgestar-projektista lähti raportti ja kuvat Manticin suuntaan pian blogipostauksen jälkeen. Nämä kuitenkin palasivat heti asiaan ja toivoivat kuvia Warpath-figuista pöydällä. Porvoossa ei vielä ollut maalattuna yhtään settiä Forgefathereita tai Maraudereita, mutta mulla ja Ollilla oli jo projekti vireillä. Ehkä näistä voi lähettää pari lainaan Porvooseen niin kundit voivat ottaa pari fan service-otosta Manticin porukalle. ;)

Anyhow, Forgestar-teemalla jatkettiin. Nämä soturit ovat siis Sector 9:n turvallisuusjoukot ja osa Forgefatherien 88th Gate Wardens-sotilaspoliisikomppaniaa. Joukkojen tehtäviin kuuluu aluepartiointi avaruusaseman siltareiteillä ja lastauslaitureilla sekä piraattijoukkojen jatkuvien pommitusten torjunta ilmatorjunta-asein. Näiden vakiovarustukseen kuuluvat raskaat, hiekkamyrskyistä kuluneet haarniskat ja osa kantaa myös armottomilta sääolosuhteilta sekä kaasuiskuilta suojaavia naamareita.

Figut tulevat nyt ainakin ensiksi käyttöön Reaktori- ja Model Expo-tapahtumissa osana esittelypelejä ja tapahtumien jälkeen ne varmaankin kotiutuvat Stadin Pelikaupan vitriiniin. Armeijan runko on nyt aika hyvin kasassa, tähän lisäillään sitten sankareita ja sotakoneita.

A-Ten-HUT! Säänpieksemä avaruuskääpiöiden sotilaspoliisijoukkue aavikkoalustoineen.

Figuurit on tehty konvertoimalla Manticin Warpath-pelin Fate of the Forgestar-aloituslaatikosta. Devastator-ryhmä (jonka voi tietty pilkkoa ryhmien erikoisaseiksi) syntyi asentamalla Orxien aseet kääpiöiden harteille. Sopii tyyliin ja lisää hiukan väriä yksiköihin. Ryhmänjohtajan kypärä on myös Marauders-sprueista.

Päätimme erottaa veteraanit alokkaista käyttämällä eliittijoukoilla viittoja ja suljettuja kypäriä. Forgefatherit toimivat mygamestore.fi-demopeliympäristössä Marineiden säännöillä ja nämä voisivat olla vaikka Sternguardia.

Yksinkertaisia perusjoukkoja partanaamareineen. Tein ensin yhden suunnitelmafigun, johon kehittelin nopean reseptin maalata napit ja Olli huitaisi siltä pohjalta figut maaleihin ennätysajassa. Pohjaväri oli Army Painterin Skeleton bone, joka kuivaharjattiin puhtaalla valkoisella. Kasvoalueet, vaatteet ja nahkaosat washailtiin Devlan mudilla ja Gryphonne sepialla eri sävyihin. Ase ja selkäpuolen puukot maalattiin Chainmaililla ja washattiin Badab blackilla. Silmät maalattiin Scorpion greenilla, varjostettiin ja luotiin OSL-efektiä Thraka greenilla ja korostettiin lopuksi pienellä Scorpion green+Skull white-kimmeellä. Lopuksi haarniskojen reunoihin tuputeltiin chippingiä foaminpalalla ja washattiin hiukan oranssia kuvaamaan ruostetta ja likaa. Kun maalaus syntyy pääasiassa washaamalla, säästyy runsaasti aikaa ja vaalea pohjaväri valittiin siltä pohjalta.

Tässä vielä figut joka yksiköstä. Käpsien perussculptit ovat aika yksinkertaisia, mutta sekoittamalla eri kypäriä, viittaosia ja tekemällä pieniä konversioita sinne tänne saa yksiköihin vaihtelua ja meininkiä. Näiden figujen valmistuttua ainakin mun käsitys Forgefathereista muuttui aika paljon ja kelasin että näistä olisi hauska rakentaa suurempikin armeija. Teinkin heti illan aikana vielä pari sankaria ja yhden työnnettävän Heavy weaponin yhdistelemällä Kings of War ja Warpath-kääpiöitä. Näistä ei tosin ole vielä kuvia.

Raskastekoiset kääpiöspollet valmina puolustamaan kaivantoasemia. Baset on muuten tehty reseptillä Tausept Ochre, Bleached bone kuivaharjaus, Gale Force Nine static grass.

Katse eteenpäin! Perussquatit ovat aika jäyhää katseltavaa yksiköinä ja kaikki pienet modaukset ja vaihtelu ovat kyllä poikaa.

Devastator-ryhmän kersantti toimii joukkueenjohtajana kunnes pari scratchbuilt-sankaria saa maalit päälleen!

Vastapalveluksena Forgefatherit rakensivat kuljetuskoneen mun ja Ollin IG-projektiin. Tarkoitus on maalata Manticin tulevista Corporation-figuista vähän vahvistuksia meidän Airborne-teema-armeijaan ja testasimme väriteemaa Stormraven-konversioon. Tämä menee siis maastonkappaleeksi yhdelle Forgestar-pöydän laskeutumisalustoista, mutta irrallisena kappaleena sitä voi käyttää hyvin omissakin peleissä.

Vetelin pohjavärit Army Painter Desert yellow-spraylla, maskasin naamioraidat sinitarralla ja suihkuttelin camo-kuvioksi sitä saman firman ruskeaa, jonka callsignia en koskaan muista. Olli jatkoi tästä ja maalasi metalliosat, chippingit, visiirit ja skraidut tehden loistavaa duunia. Lopputulos on just kuten aluksi suunniteltiin.

Tämän on siis tarkoitus olla vain miehistön/kalustonkuljetuskopteri, mistä syystä jätimme aseet pois. Forgestar kuitenkin on vain puolisotilaallinen alue. Olli kuitenkin ehdotti, että voisimme magnetisoida koneeseen pienet siivekkeet, johon saisi esimerkiksi ohjuksia tai jonkinlaiset gatlingit. Jos haluaa ajatella Forgefathereita osana 40K-universumia, mulle tuli jänniä ideoita siitä, miten Stormraven-prototyypit olisivatkin olleet avaruuskääpiöiden kehittelemiä ja muutamia niistä olisi jäänyt näiden haltuun ja myytäviksi.

Roottorilavat ovat plasticardia korkin päällä. Koko höskä on kiinni magneetilla ja irtoaa kätevästi kuljetusta varten. Base on vielä tekemättä mutta hoppua ei ole, kun tän pääasiallinen tarkoitus kuitenkin on olla laskeutunut maastonkappale ja yksityiskohta pelipöydällä.

Hiukan viittauksia IG-projektiin, jotta kone istuu paremmin 40k-armeijamme teemaan. Idean sain Noppakerhon Juhan Valkyrieista.

Myös IG-miehiin on suunniteltu vähän MP-henkeä.

Olli teki vielä viimeistelyksi taikojaan koneen nokkaan, nyt aseeton helikopterikin kääntää päät taistelukentällä. Hard to get!

February 9, 2012

Bounty Hunting

Jatkona aiemmalle Boba Fett-postaukselle oon edennyt viimeistelyn kanssa! Kokonaisuudesta puuttuvat oikeastaan ainoastaan hanskat, pari logotarraa panssarilevyihin sekä aseen nahkainen kantohihna. Nämä ovat kuitenkin jo postin huomassa joten tarvitsee vain odottaa. Setti alkaa olla jo kasassa ja fiilis on tosi hyvä. Pitkän aikavälin projektit ovat usein tosi haastavia, kun kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat koetuksella. Itse diggaan eniten tehdä juttuja tässä ja nyt! Pian projekti kuitenkin palkitsee, tosin Fetthän ei koskaan tule 100% valmiiksi...

Sain briteistä Jetpackiin tarvittavat teräskoukut ja valjasjärjestelmän, jolla reppua kannetaan selässä. Poistin lentorepusta maalit Peten pajalla ja maalailin sen sitten samanlaisilla spray/airbrush-tekniikoilla kuin muunkin panssarin. Jetpackissa on pari logoa, joita varten monet Fett-rakentajat tilaavat tarrat; itse päätin kuitenkin tehdä nämä freehandina. Raketti on irroitettava ja suuttimet kääntyvät eri asentoihin. Päällä olevaan beaconiin syttyy myös ledivalo.
Asepaketti saapui viimein Yhdysvalloista, jesss! Laitoin kiväärin ja vara-aseen saman tien kasaan viikonlopun aikana. Aseeseen kuuluu oikea puutukki, joka yhdistyy aidon leffapropin pohjalta valettuun muovirunkoon. Piippu on alumiiniputkea ja kiikari oikeaa optiikkaa. Aseet tulivat perille kiiltävän mustina "rakennussarjoina", josta maalasin ja weatheroin puhdistustyön jälkeen lopulliset versiot.
Värit ja yksityiskohdat ovat screen-accurate tukin härpäkkeitä myöten, mutta halusin lisätä pienenä personal touchina vähän ruostepulveria sinne tänne efektiksi. Boban aseesta ei kuitenkaan ole niin tarkkaa referenssiä...
Asepaketin mukana tuli myös ammattimaisesti tehty puutukki. Se oli kuitenkin neitseellisen vaalea eikä sopinut leffan lookkiin, joten lakkasin sen petsilakalla, jota oli jäänyt yli taannoisesta Imperial Guard-armeijan dippimaalauksesta. Pari kerrosta riitti hyvin. Tein hiukan tutkimustyötä ennen maalausta ja kävi ilmi, että elokuvassa käytetyssä tukista oli lohjennut pieni pala, joten veistin omaanikin hiukan osumaa.
Imperiumin vastaiskussa Boba kantaa myös vara-asetta. Holsteri on kuitenkin niin vaikea löytää, että päätin tehdä itse väliaikaisen siksi aikaa, että bongaan jostakin replikakotelon. Ostin Etolasta metrin kumimattoa, jonka leikkailin, taivuttelin ja superliimasin holsterin muotoon. Koetin ensiksi kiinnittää nepparin magneetilla, mutta niissä ei riittäneet tehot, joten korvasin nappulat velcro-tarralla. Lopuksi maalaus ja vähän sääistämistä.
Johannes oli mun kanssa Pelikaupalla rakentelemassa ja lopuksi teimme pienen koesovituksen... Pian Fett stalkkaili Star Wars-osastolla.
Taskuihin pitää vielä keksiä täytettä (esim Bounty-patukoita) ja EE3-kivääriin asentaa nahkainen kantohihna. Oikeastaan kaikkea voisi vielä liata hiukan, sillä valokuvissa suurin osa weatheringista ja liasta katoaa jotenkin näkyvistä.

Valjaat toimivat todella hyvin ja jetpack pysyi selässä täysin ilman ongelmia. Remmit kiristyivät siististi kropan ympärille eivätkä esimerkiksi nousseet kaulalle kuristamaan. Loistoduunia briteistä!
Jetpackin maalaus onnistui loppujen lopuksi aika hyvin, vaikka alun spray-kerrokset vähän puolivillaisesti poistettujen maalien päälle näytti aika kamalalta. Airbrush-jälki on vähän kuin huijausta!
Hanskoja vielä odotellaan... Luulen myös, että ostan pian uuden kypärän, sillä tässä on jonkin verran epätarkkuuksia ja kypärän tulisi kuitenkin olla asun laadukkain osa. Lisäksi haluan kokeilla kypärän maalaamista itse. Mut hey, kohtahan tämä on valmis ja päästään (Lord Vaderin sanoin) levittämään Star Wars-gospelia ja ehkä ilahduttamaan jotakuta Nordic Garrisonin tapahtumissa. :)