August 26, 2012

Rangers lead the way...

Pian alkavan Force on Force-kampanjamme Alpha Sierra Septemberin kunniaksi päätin hommata vihdoin ensimmäiset omat, historialliset napit. Teimme Juhan kanssa tilauksen brittifirma Empress Miniaturesille, joka tekee yhdet parhaista moderneista jenkkifiguista 28mm-skaalassa. Toimitusta sai odotella jonkin aikaa, enkä päässyt työstämään figuja heti niiden saavuttuakaan muiden kiireiden vuoksi. Olikin hienoa ja palkitsevaa viimein päästä putsailemaan figut ja kasaamaan puoliryhmää pelejä varten!

Mun on määrä toimia kampanjassa USASOC:n/USSOCOM:n eli amerikkalaisten erikoisjoukkojen komentajana ja päätinkin tehdä omista napeistani vähän Juhan 101st Airborne-figuista poikkeavia. Koska osalla Empressin Delta-jannuista on SCAR-kiväärit, ajattelin, että samoista äijistä saisi tehtyä myös makeita 75th Rangereita, joilla ase on myös nähty koekäytössä. Vaikka 75th toimiikin lähinnä "oikeiden" erikoisjoukkojen tukena, nämä toimis meidän kampanjassa hyvin kovempien kavereiden roolissa. Poiminkin kovalevyn referenssikansioista muutamia kuvia inspiraatioksi ja pistin tilaukseen yhden Fire teamin Empressin US Infantrya ja yhden neljän operaattorin Delta-tiimin.



Yksityiskohdat ovat kaikki kaikessa! Tiesinkin jo ennakkoon, että halusin tehdä ACU-maastokuvioitujen housujen kaveriksi PCU-takit, jotka ovat eräänlaiset jenkkiarmeijan taktiset huonon sään softshellit. Tämä erottaisi erikoismiehet hyvin Juhan nurmiporista. Kypärät sen sijaan osoittautuivat pieneksi ongelmaksi, sillä Delta-figujen potat olivat liian modernia mallia. Päädyinkin sahaamaan kaikki päät irti ja korvaamaan ne Juhalta ylijääneillä US Infantry-figujen MICH-kypärillä, joiden lookki sopi paremmin. Näihin oli kuitenkin sculptattu kypärähuput kissansilmänauhoineen päälle, joten refekuvista tutut, huputtomat ja maalatut kypäräpinnat jäivät väliin. Tämä ei kuitenkaan ole mikään probleema, vaan voidaan vaikka sanoa päällikön määränneen kypärähuput käyttöön, jotta erikoisjoukot sulautuisivat paremmin joukkoon toimiessaan yhteistyössä maavoimien joukkojen kanssa, eivätkä näin tekisi itsestään maalia vihollisen tarkka-ampujille!

Yhdistin siis grunttien ja erikoisjoukkojen osat ja sain riittävät neljä figua beisseille. Käytin siis myös perusjalkaväen vartaloita, jotta sain pari tukiasetta mukaan, Delta-tiimissä kun tulee vain rynnäkkökivääreitä. Army-nappien varustus kuitenkin poikkesi hiukan halutusta lookista, joten sculptailin green stuffista liivinselkämyksiin Modular Assault Pack-reput, pari taskua ja esimerkiksi reisipaneelin. Afghanistanin vuoristo-oloihin määrätylle Fire teamille tein lisäksi perinteiset shemagh-huivit suojaamaan kylmältä ja hiekkapölyltä. Lopuksi veistelin massasta yönäkölaitteiden kiinnikelevyt kypärän otsaan, sillä jostain syystä Empressin vakiopäissä ei niitä ole. Mun mielestä nvg-mountit ovat kuitenkin olennainen yksityiskohta ja halusin nähdä vähän ekstravaivaa realistisen lookin tavoittelussa.

Pari WIP-otosta jostain välistä rakentelua. Vasemmalta SAW-ampuja, SCAR, M4 ja M4+M203 kranaatinheitin. Beissasin napit Manticin pyöreille alustoille, sillä figujen mukana tulee vain jalkojen alla oleva pieni aluslaatta. Korkkilevystä sai tehtyä hiukan maastonmuotoja jo ennen hiekoitusta. Kypäriin on tehty NVG-mountit ja kauloihin pari huivia.

Pari green stuffista tehtyä reppua. Konekiväärimies sai luvan toimia kaksoisroolissa myös tuliryhmän breacherina ja asensin tämän selkään lekan, jolla saranat tai lukot voi kohderakennuksien ovia potkiessa lyödä hajalle!






















































Sitten maalia päälle. Koska ACU-kuvioista pintaa on napeissa eniten, maalasin maastokuvioidut osat figuista ensin. Koska Juhan Airborne-jätkät ovat niin onnistuneet, pyysin tältä pari vinkkiä siihen, missä järjestyksessä kuvio kannattaisi toteuttaa. Päädyin noudattamaan ohjeita ja aloittamaan vaalealta pohjalta, Rotting fleshin toimiessa pohjavärinä. Tämä washattiin sitten Seraphim Sepialla ja drubrushattiin sitten uudelleen Rotting Fleshillä. Näin syntyivät varjot ja vähän likaa vaatteiden poimuihin.

Koska Citadelin valikoimasta ei löydy maastokuvion Foliage-harmaanvihreää vastaavaa sävyä, piti maali sekoittaa. Yhdistelin GW:n uutta Russ Greytä ja Death World Forestia noin 70:30-suhteessa niin, että sävy oli silmämääräisesti tarkastellen siellä päin ja maalailin tällä Rotting fleshin päälle Juhan ohjeiden mukaisesti "juustosuikeromaisia" kuvioita, tavoitellen etäisesti digitaalista lookkia. Tässä skaalassa digikuviota on kuitenkin ihan mahdoton toteuttaa ja kyse onkin oikeastaan oikeanlaisen yleisilmeen tavoittamisesta. Tällä figulla näkyy myös green stuffista veistelty reisipaneeli.

Maastokuvion kolmas sävy oli perusharmaa Administratum Grey. Jätin nvg-mountit mustiksi, vaikka periaatteessa ne olisivat voineet olla myös 'maalatuiksi maalatut'; näin yksityiskohdat kuitenkin erottuvat paremmin kypäristä. Huiveihin tuli perinteisiä, maanläheisiä sävyjä.

Leka valmiina murtohommiin.

Maalatut ja erikoisemmat aseosat kuuluvat olennaisesti erikoisjoukkolookkiin. Poiminkin siis tähtäimet, PEQ-boksit, taktiset valaisimet ja teleskooppiperät ruskean sävyin. Samalla heitin lippaisiin vähän metallinsävyistä kulumaa. Kengät on maalattu Dheneb stonella ja washattu sitten Seraphim Sepialla. Hanskat ja joitain muita yksityiskohtia tein joka jannulle yksilöllisesti, sillä nämä ovat varusesineitä jotka sotilaat usein hankkivat itse omien mieltymystensä mukaan eikä niille ole pakottavaa ohjesääntöä.

PCU-takit on pohjamaalailtu Russ greyllä ja lähdetty sitten korostamaan vaaleaa  harmaata kohti. Armeijan nurmiporista poiketen Rangerit eivät käytä maastokuvioituja taisteluvarusteita, vaan RLCS-setistä tuttuja Ranger green-sävyisiä taskuja ja kantolaitteita. Tässä pohjavärinä toimi Knarloc green, jonka washasin kertaalleen mustalla. Korostin taskut ja MOLLE-lenkit sitten Knarloc greenin ja Dheneb stonen 50:50 sekoituksella.

Testasimme myös maastokuvion toimivuuden... Mikan kapinalliset näkee nämä kaverit vasta kun on liian myöhäistä!

75th overwatchissa vuorenrinteellä.

Wrrmm! Myös auto on onnistuttu ajamaan kallioille. Sain Juhalta työstettäväksi yhden Imprintin HMMWV-maasturin, jonka modailin erikoisjoukkotyyliin erottumaan tavallisista Humveeista Juhan ja Mikan laajassa kokoelmassa. Tähän kuului lähinnä naamioraitojen ja pienen battledamagen teko, sekä muutamat lisävarusteet.

Lisäsin katolle ja ajoneuvon ulkoseiniin reppuja ja naamioverkkorullan pidempien operaatioiden varalle. Katon 50.cal-aseman linnoitin green stuffista scupltatuilla hiekkasäkeillä, mut saa nähdä kauanko säkit pysyvät katolla kun pitää kurvailla off-road väistellen Mikan RPG-raketteja!

Takakuomun hävytön custom-maalaus kertoo, kun kuolema saapuu laaksoon. Terveiset vielä kapinallisille! Antenni on rautalankaa ja peräkoukku jokin bitsi-lisäys.

Auto ja kundit oli hauska väliprojekti kaiken fantasian ja scifin keskellä. Kun Alpha Sierra September pyörähtää käyntiin, seurataan näiden kaverien edesottamuksia varmasti tarinoin ja kuvaraportein!

Rangers lead the way...all the way. HOOAH!

2 comments:

  1. ACU on onnistunut hyvin, ja tuo yhdistelmä camo PCU takki tekee näistä just Spot On special forces shoottereita. Hyvä kokonaisuus autoineen, all the way, HOOAAH!

    ReplyDelete
  2. Todella komeita.. Mutta hähää, mun kapinalliset pöllii keskiviikona uuden jeepin itselleen :)

    ReplyDelete