June 23, 2012

Ride of the Valkyries

Pelasimme pääkaupunkiseudun Nopat & Taktiikka-kerholta tutun Juhan kanssa ennen juhannustunnelmiin siirtymistä kerrassaan loistavan fiilistelymatsin joka pursusi tunnelmaa ja hienon tarinan aineksia. Halusin kirjoittaa War Headiin raportin pelistä, mutta Juha ehti raportoida matsin tapahtumat niin ansiokkaasti, että turha mun on niitä toistaa. Postaankin muutamat lisäkuvat ja linkitän Juhan blogiin, Mentor Brush & Dice'en. Kiitos hyvästä pelistä!

Pohjustimme matsin teemaa ja tarinaa Inkvisiittorien välisenä "kirjeenvaihtona" peliä edeltävällä viikolla ja briiffasin siten Juhan sankarihahmo inkvisiittori Vektin seuraavan, haastavan tehtävän. Erään kuun pinnalla toimineessa Imperiumin laboratoriossa oli sattunut pieni onnettomuus ja aseteknologiaksi jalostettavina olleet olennot olivat päihittäneet keskuksen turvallisuustoimet. Nyt Elysialaisen pudotusrykmentin ja keisarillisten maavoimien ja laivaston maihinlaskualusten oli varustauduttava vastahyökkäystä varten, tietysti Ordo Xenoksen valvovan silmän alla. Panokset olivat kovat, mikäli vastaisku ja evakuointitoimet epäonnistuisivat, Vektin esimies inkvisiittolordi Julius Morachias oli lähettänyt lippulaivansa Exterminatus-valmiuteen. Xenomorph-ongelma ei saisi levitä ympäröivään avaruuteen...

Armeijat olivat noin 2000 pistettä Special characterit ja Forge Worldin yksiköt sallittuina. It was time to burn some fuel...


Valkyyriat lähestyvät pudotusaluetta tiukassa muodostelmassa. Etumaastossa siintää merenomainen rintama kitiinikuorisia vihollisia.

Elysialaisten eliittipudotusjoukkojen ja inkvisiittori Vektin tehtävä oli evakuoida tutkimuslaitoksen raunioihin jääneitä Cryopodeja, pelastaa eloon jäänyttä henkilöstöä ja paikantaa mahdollinen muukalaisten pesä avaruuslaivaston tulitoimintaa varten. Maalasin peliä varten muutaman resiinisen scifi-podin objektiiveiksi ja ne toimi hyvin. Oli muuten siisti pelata tämäntyylinen peli näin Prometheuksen ilmestymisen jälkeen!

Yhteistyössä toimineet maavoimien ja laivaston koneet pudotusalueella. Kranaatinheitinryhmiä ja koulutettua jalkaväkeä lasketaan viidakkoon. Sankka aluskasvillisuus pöllyää koneiden moottorien jylyssä.

Säälimättömät Alienidit etenevät kohtaamaan hyökkääjät ja suojelemaan pesää.

Juhan upeita Forge Worldin Elysian Drop Troopeja. Scanning targets, shoot the big ones!

Tarkka-ampujatiimi syväiski millintarkasti kallionkielekkeen kotkanpesään.

Trygon seuraa lentokoneiden ylilentoa. Rakensin pikapikaa Carnifexista ja bitseistä kolmannen Heavy Support-monsterin viime viikonlopun turnausta varten ja halusin sen mukaan tähänkin peliin. Rooarr!

Komentovalkyyrian ja Trygon Primen nokkapokka.

We've got bogeys on our wing! Evasive action!

Mawloc saapuu aiheuttamaan kaaosta ja hajottamaan lentokoneiden muodostelman.

Vektin palveluksessa olleet Kroot-palkkasoturit rantautuivat maihinnousualuksesta mun selustaan. Radikaali inkvisiittori oli ottanut kaikki keinot käyttöön taistelussaan muukalaisia vastaan. Nämä oli muuten kiukkuisimmat Krootit koskaan...

Breacherien erikoisaseet kaatavat oven yhteen, painajaismaisesti runneltuun laboratorioon...

Kärkimies tunnustelee rakennusta...

Veteraaniryhmä saavuttaa kohteen, mutta kuinka käy lopuksi? Tarkempi raportti ja tunnelmallisia kypäräkamerakuvia @ mentor888.blogspot.com!

10 comments:

  1. ...COMM-LINK ACTIVATED
    ...INCOMING TRANSMISSION
    +++TRANSMISSION BEGINS+++

    Inkvisiittori Vekt,

    Olemme vastaanottaneet rikkonaisen avunpyynnön New Ravenoksen Alfa-sektorilla toimivalta Ordo Xenoksen sekä Adeptus Mechanicuksen yhteistutkimusosastolta. Keskus on tutkinut Xeno-biomassaa ja muukalaisolentojen fyysisiä ominaisuuksia suljetuissa olosuhteissa, mutta jokin näyttää menneen pieleen. Yhteys New Ravenokselle on katkennut ja viimeiset viestit planeetalta olivat käsittämättömiä. Epäilemme tason kolme Xeno-infestaatiota.

    Elysian pudotusjoukkojen Luutnantti Yurikin alainen joukkue on lähin yksikkö kriisipesäkkeen alueella. Näiden rinnalla toimii komppaniatason tukielementtejä ja keisarillisen laivaston yksiköitä. Tehtävänne on Kerberos-mandaatilla ottaa joukot komentoonne ja selvittää tämä katastrofaalinen tilanne ennen kuin se räjähtää käsiin.

    Ensisijainen tehtävä: Tuhota muukalaisolennot ja paikantaa mahdollinen pesä
    Toissijainen tehtävä: Evakuoida kaartin miehistöä ja tutkimuskeskuksen henkilökuntaa

    Taistelusektori: Kaisaniemi Prime
    Taistelukosketus: Keskiviikkona kello 1900

    Vahvistakaa käskynjako paluuviestillä.

    Keisari kanssamme!

    - Inkvisiittorilordi Julius Morachias

    +++TRANSMISSION ENDS+++

    ...COMM-LINK ACTIVATED
    ...OUTBOUND TRANSMISSION
    ... VEKT ORDO XENOS TO LORD MORACHIAS
    ... CLASSIFIED INQVISITION ONLY!
    +++ TRANSMISSION BEGINS+++

    Kunnioitettu lordi,

    Käskynne on vastaanotettu ja ymmärretty. Muodostan yhteyden Lt. Yurikiin ja valmistan hänet joukkoineen lähtöön.

    Tarkennus käskytykseen: jos tilanne etenee sihen, ovatko asemalla olevat miehistö ja tutkimushenkilökunta uhrattavissa?

    Tarkennus jatkuu, onko mahdollista turvautua epäortodoksisiin toimintatapoihin tarpeen vaatiessa?

    Mitä nöyrin alaisenne ja Keisarin palvelija!

    Inkvisiittori Vekt, Ordo Xenos

    Keisarin katse seuraa kaikkialle!

    +++TRANSIMISSION ENDS+++
    ...COMM-LINK ACTIVATED
    ...INCOMING TRANSMISSION
    +++TRANSMISSION BEGINS+++

    Inkvisiittori Vekt,

    tehtävän päätarkoitus on rajata ja tuhota Xeno-infestaatio keinolla minä hyvänsä. Niin valitettavaa kuin se onkin, tämä tarkoittaa keisarillisen henkilöstön ja rauhanturvajoukkojen pelastusoperaation sivuuttamista tarvittaessa. Keisari kaitsee heidän sielujaan.

    Kaikki keinot ovat käytettävissä. Mikäli menetämme yhteyden iskujoukkoonne yli kahdeksitoista tunniksi, oletamme tehtävän epäonnistuneen.

    Taisteluproomuni Sacred Reviler lipuu New Ravenoksen stratosfääriin d-päivän iltana 00:00. Mikäli operaationne Lt. Yurikin kanssa epäonnistuu tai yhteys on menetetty, novatykkipatteristo on valtuutettu julistamaan Exterminatus-hävitys ja tuhoamaan planeetta.

    Keisarin nimeen!

    Thought for the day: Xeno don't surf

    - Inkvisiittorilordi Julius Morachias

    +++TRANSMISSION ENDS+++
    ...COMM-LINK ACTIVATED
    ...INCOMING TRANSMISSION
    +++TRANSMISSION BEGINS+++

    Kunnioitettu Lordi,

    Joukot valmistautuvat, arvioitu hyppyalukseen lastaus kolmen päivän kuluttua.

    Lisäohjeet ymmärretty.

    Joukkojen huoltoko 1750 - 2500 tarpeen mukaan.

    Sektori: Kaisaniemi Prime
    Taistelukosketus: 19.00 std. hrs.

    Keisarin nimeen!

    Thought for the day: Live to obey!

    +++ TRANSMISSION ENDS+++
    ...COMM-LINK ACTIVATED
    ...INCOMING TRANSMISSION
    +++TRANSMISSION BEGINS++

    Hyppyalus siirtyy lähestymisradalle - Valkyyriat lastattu ja käynnistävät - kaikki järjestelmät kunnossa - H -hetki miinus 41 min. -Elysian Drop Detachment 77 on valmis.

    Lähtölinja saavutettu - tehtävä alkaa!

    Inkvisiittori Vekt

    ReplyDelete
  2. +++ TRANSMISSION ENDS+++
    …COMM-LINK ACTIVATED
    ...INCOMING TRANSMISSION
    +++TRANSMISSION BEGINS++

    Kunnioitettu Lordi,

    Tehtävä suoritettu osittain, henkilöstöä evakuoitu.

    Pesän tuhoaminen - negative, vastarinta maahanlaksun jälkeen liian voimakasta kevyelle jalkaväelle.

    Mittavat tappiot, koko joukko menetettiin. Hive Tyrant neutralisoitu ja useita muita tärkeitä synaptisia olentoja tuhottu.

    Siirryn kiertoradalla odottavaan hyppyalukseen. Tarkempi briiffi noin 36 Std. Hrs. kuluttua.

    kunnioittavasti,

    inkvisiittori Vekt

    +++ TRANSMISSION ENDS+++
    ..COMM-LINK ACTIVATED
    ...INCOMING TRANSMISSION
    +++TRANSMISSION BEGINS+++

    Inkvisiittori Vekt,

    Keisarillinen Inkvisitio ja Ordo Xenos arvostavat panostanne ja miehienne uhrautumista imperiumin puolesta. Pesätyrannin eliminoiminen estää Tyraniidien psyykkisten viestien kulun pois planeetalta. Lippulaivani Sacred Reviler valmistautuu langettamaan Exterminatuksen planeetalle. Novatykkien pauhu olkoon joutsenlaulu suurimman uhrauksen tehneille Elysialaisille.

    Toimittakaa planeetalta pelastettu yksilö välittömästi alukselleni fyysisiä ja psyykkisiä tutkimuksia varten. Lääkintähenkilöstö odottaa myös teitä ja pelastunutta henkilöstöä.

    Tiedoksenne: Planeetalta selviytyi myös toinen avaruusmatkustukseen kykenevä kapseli joka on matkalla saartorengastamme kohden. Alus sisältänee selviytyjiä tai muukalaisolentoja. Teräslegioonan Aavejääkärien kruiseri on matkalla selvittämään asiaa.

    Keisari on kilpemme!

    - Inkvisiittorilordi Julius Morachias

    Thought for the day: Silent Leges Inter Arma

    +++ TRANSMISSION ENDS+++

    ReplyDelete
  3. Sorry oli pakko julkaista raportti, oli se vaan niin inspiroiva taistelu ja hyvä story!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Loisto-ottelu! Sun teksti oli niin kova ja kuvatkin paremmat kuin mun, niin en lähtenyt keksimään pyörää uudelleen! Näin kasvaa myös blogivuorovaikutus. ;) Uutta jossain vaiheessa!

      Delete
    2. Absolytely and positively - yes! By the way, jos haluatte voin myös joskus tehdä featureja Warhead blogii!

      Delete
  4. Ai niin, hyvä että julkaisit tuon Comm link -viestinnän, ajattelin smaa! Ihan kuin Firgen kirjoissa! Good job!

    ReplyDelete
  5. Tiistaina:
    "Aloitimme myös Ollin kanssa kesän 40k-aiheiset armeijaprojektit! Näistä lisää kuvien muodossa loppuviikosta..."


    Millos näistä projekteista saa lisätietoa :). Olen ihan hiljattain löytänyt blogisi Rust Hulk GK:n ja Liberaattoreiden kautta ja mieleen tulikin, oletko jatkamassa tuota GK projektia tuota nykyistä tilaa pidemmälle ja olisiko mahdollista saada noista liberaattoreista tarkempia kuvia ja lähempää? Katselin noi liberator tageilla varustetut postaukset läpi ja sieltä löytyi vain satunnaisia kuvia, kun olisi mukava nähdä koko possea lähempää..

    ReplyDelete
  6. Moi! Mä en ehtinyt ottaa kunnon kuvia 40k-projekteista ennen reissua pohjoiseen, mut palailen asiaan ensi viikolla. Noista armeijahankkeista tulee varmaan erikseen blogiin projektisivut, jonne keräilen sitten aiheeseen liittyvät fluffit ja kuvat. :)

    GK projekti jatkuu, mutta listan pelityyli oli loppujen lopuksi hiukan puiseva ja rakenteluinto pääsi hiukan tyrehtymään. Viimeinen Paladin ja Counts as-Draigo on kuitenkin rakennettu valmiiksi, samoin Henchmanit ja Dreadknight. Lisäksi porukkaan olisi tulossa ainakin Assassin. Noissa olis niin vähän duunia jäljellä, että toivon saavani ne vielä kesän aikana valmiiksi.

    Liberatoreista onkin jo kuvat valmiina. Armeijaesittelyn kirjoittamiseen pitäisi varata vähän aikaa, noi kun on mulle se henkilökohtaisesti tärkein armeija. Pysy taajuudella niin palataan piakkoin asiaan. :)

    ReplyDelete