February 17, 2011

Hammertime

Otin viimein kameran mukaan töihin taltioidakseni pari tämän hetken projektia. Nappasin itse muutaman foton, mutta Eric sattui huippukameroineen paikalle ja saatiin parit makeet lähiotokset. Tuli myös mieleen ajatus ihan kuvauspäivästä, jolloin ottaisi asialliset kuvat kaikista armeijoista ja niiden eri yksiköistä. Olisi kiva ikuistaa figut kuviin niin, että jokin muisto säilyisi jos jonkin armeijan sattuu myymään tai jostain muusta syystä jotkin napeista vaihtaa maisemaa. Samalla voisi kirjoitella syväluotaavampiakin armeijaesittelyjä vähän noiden gear reviewien tyyliin taustatarinoineen kaikkineen.

Duunissa tulee tehtyä paljon figujuttuja jo ihan työn puolesta. En ole vuoteen maalannut tai mallannut kotona mitään, sillä olen siirtänyt kaikki bitzit ja työvälineet projektilaatikoihin liikkeelle. Kun kaikki tavarat ja materiaalit ovat kätevästi saatavilla keskeisellä paikalla, jossa on myös kätevä nähdä kavereita ja vaikka pelata pari peliä samalla, ei tarvetta kodin harrastenurkalle juuri ole. Parempi myös näin, säästääpä säilytystilaa opiskelijakämpän harvoista neliöistä. Toisaalta töissä viihtyy välillä sitten hiukan liiaksikin... Mut sittenpähän on mitä esitellä blogissa!

Tällä kertaa siis vain parit Sneak Peek ja Work In Progress-kuvat tämänhetkisistä projekteista. Kaikki on siis vielä enemmän tai vähemmän kesken, mutta pyrin päivittämään blogia nappien edistyessä.

Uusia Imperial Guard-joukkoja Armageddon teema-armeijaan. Keskeisinä elementteinä tulevat olemaan Ork hunters ja kaartin lentokoneet. Suurin osa jalkaväestä on nyt konvertoitu ja siveltimen alla. Ensimmäisen ryhmän valmistuttua linkitän paremmat kuvat ja armeijalistan kokonaisuudessaan.
Maalaamiani Wave-Serpent kuljetustankkeja ystäväni Fun uuteen Eldar-armeijaan. Mietimme pitkään väriteemaa, mutta näytettyäni suomalaisen huippumaalari Chronon kuuluisat Eldarit mies valaistui ja valitsi violetin päävärin. Kontrastina käytetään sinisiä jalokiviä, lumiteemaisia alustoja ja suuri osa jalkaväen haarniskoista tulee olemaan valkoiset. Tykkitornien aseet on magnetisoitu, jotta niitä voi vaihtaa pelien välillä.


Yksityiskohtia ja energiakentän luovat "evät".
Ketjun "markkinointiosasto" tilasi meiltä kevään messu- ja promotapahtumiin oranssin linnan käytettäväksi esittelypeleissä ja eyecatcherina. Päädyimme kuitenkin työkaverini Ollin kanssa käyttämään oranssia vain tehostevärinä sen sijaan että jokainen tiili olisi maalattu räikein värein. Ideana on jonkinlainen syrjäinen ja puolueeton linnoitus, johon matkaavat velhot voivat pysähtyä lepäämään ja harjoittelemaan. Linnakkeen valtiaassa ja ylitietäjässä on hiukan egoistin vikaa ja hän rakennutti kirjastotornistaan kaikkia muita vartiotorneja korkeamman. Takapihalla on esimerkiksi jätekaivot ja sisäpihalla rivi muinaisten sankarien patsaita.
Linnan avoin sisäänkäynti toivottaa matkaajat ja valloittajat tervetulleiksi. Oikealla seinustalla näkyy onnea tuova aurinkoriimu ja taustalla ylitietäjän parveke.
Solar Rogues-joukkoja liikkeen 40k-armeijaan. Halusin käyttää ketjun brändin väriä joukkojen tunnusvärinä ja nimesin armeijan henkilökunnan inside-läppään viitaten. Joukoiksi valittiin tarkoituksella hieman eksoottisempia yksiköitä, kuten Shotgun Scoutteja, Land Speeder Storm, Ironclad Dreadnought ja Thunderfire Cannon. Tarkoituksena on maalata aluksi 750 pisteen FOC-mukainen armeijalista, jolla henkilökunta voi viikottaisina pelipäivinä pelata asiakkaita vastaan. Olemme työstäneet näitä hiljalleen Ericin kanssa.


Pientä vilkaisua siis kevään projektimaailmaan. Toivon mukaan systeemit edistyvät kesää kohden ja kesälomalla riittää taas aikaa valmiilla hankkeilla pelaamiseen!

Thought for the Day: "I may be bad but I'm perfectly good at it."

February 15, 2011

Friday's Combat Camera

Päivät Helsingissä ovat käyneet yhä aurinkoisemmiksi, on siistiä herätä siihen, että huone täyttyy valosta ja ikkunasta näkyy kirkkaat hanget. Toisaalta pakkanen on aika pureva kombo merituulen kanssa eikä säästä pahemmin ulkona ehdi nauttimaan. Lyhyen koulupäivän jälkeen suunnattiin kouluporukalla jälleen jo kantikseksi muodostuneeseen Chapliniin biljardi-iltapäivään. Otimme muutama viikko sitten tavaksi kokoontua pelailemaan rennosti ja pienistä panoksista (lähinnä Amican ruokalipuista) ja rutiini on lähtenyt hyvin käyntiin. Tein pienen uuden vuoden lupauksen koettaa olla sosiaalisempi koulupiireissä kun tuntui, ettei porukka ympärillä ollut puolen vuoden jälkeen kovinkaan tuttua. Toimii hyvin! 

Illaksi suuntasin Tapiolan Pelikauppaan Espooseen henkilökunnan 40k-megabattleen. Pelattiin 3on3 taistelu rakennusobjectiveista sen kummemmin liittoja fluffittelematta. Meidän allianssissa oli mun Liberator Marinet, Juhanin Red Corsairit ja Villen Necronit, vastapuolella taas Hesen Örkit, Mikan Örkit ja Juhon kaupalta lainaama Deathwing. Mahtava matsi, varmasti vuoden parhaita! Muutto Helsinkiin on muutenkin avartanut paljon mieltä kasuaalimpaan pelaamiseen rennolla meiningillä. Olin aika kilpailuorientoitunut pohjoisessa pelatessa ja myös kaveripeleissä oli päällä jonkinlainen tournament-mindset. Edelleenkin tykkään pelata jotakuinkin tehokkailla kokoonpanoilla, joskaan en anna pelitehon tulla tyylin tielle. Koko harrastus on muutenkin kokenut jonkinlaisen mullistuksen Stadin ja duunin myöntämien resurssien myötä. Tämäntyyliset kaveripelit ovat joka tapauksessa varmasti yksi paras tapa pelata 40k:ta; tai ylipäätään mitään. Kun pizza- ja limutilaus viimein saapui saatettiin peli laittaa aluilleen.

Laitoimme kuntoon aika kookkaan pelipöydän, joka taisi olla mitoiltaan 5x2 standardikokoista Realm of battle-levyä. Tapiolassa on makeita maastoja eri teemoihin ja tälläkertaa valitsimme idyllisen rannikkomaiseman joka päättyi hiiltyneeseen maahan ja raunioihin. Pöydällä oli metsien seassa kolme päärakennusta, bunkkeri, pumppuasema ja öljynporauslautta, joista armeijat kävisivät taistelua. Meidän tiimi oli kokonaisuudessaan paikalla ensimmäisenä, joten saimme aloittaa. Asetimme taktisesti Villen Necronit "tankin" rooliin keskelle ottamaan ja sietämään huomiota sekä rankaisua. Mun ja Juhanin mekanisoidut joukot operoisivat siis sivuilla. Mun kohdalle asettuivat Mikan örkit ja osa Hesen raskaista walkereista, Villeä vastaan sekalainen joukko massaörkkejä ja Juhanin eteen Deathwingin taisteluosasto. 

Asemoin joukkoni aika eteen, metsän suojaan kenraalini Master Chief Areksen (Wolf Lord Thunderwolfilla) johtaman tiimin Warthog Task Force-joukkoja (ThunderWolf Cavalry) sekä pari Razorbackia täynnä Marineita. Kukkulalta taistelua tukisivat pari Land Raideria täynnä erikoisaseistettuja Liberatoreita (Grey Hunters) ja pari kivenkovaa Linebreacher Soloa (Lone Wolf Terminators). Sivustaan laitoin vielä pari Typhoon Land Speederiä. Mun armeija oli aika mitättömän kokoinen horisontissa vellovaa massaa vastaan mutta uskoin määrän korvaavan laadun.

Itse taistelu oli älytön ja monivaiheinen. Otin itse jonkinlaisen kenraalin roolin ja ohjasin taistelutoverieni liikkeitä tietty strategia mielessäni. Omaksi henkilökohtaiseksi tavoitteekseni otin Vapauttaa öljynporauslautan örkkien terrorin ikeestä. Jossain vaiheessa taistelua alettiin käydä joka ilmansuunnassa kun tuntui, että vastapuoli iski kaikki käytettävät reservinsä mun kenttäpuoliskolle. Vihernahkojen loputtomat Deffkopta-ilmavoimat iskivät sivustaan sheikkaillen vaunuja, Snikkrotin kommandot kolistelivat takapeltejä ja valtava Shoota boyz-massa ja etenevät Killa kanit täyttivät kentän etumaastossa. Land Raiderit kuitenkin kestivät ja onnistuin pelaamaan aikaa kärkiryhmille uhraamalla Linebreacherit, jotka kaatoivat mukanaan useita örkkiwalkereita. Liittolaisnecronien Destroyerit onnistuivat tuhoamaan taisteluamiraali Grimklawin (Ghazghkull) kärryn joten sivustani oli hetkeksi turvattu. Väkevin taistelu käytiin kuitenkin öljynporauslautalla jonka ottivat vuoron perään haltuun mun Marinejoukot ja Mikan örkkilaumat. En edes muista kuinka monta chargea ja counter-chargea lautalla tapahtui, awesome! 

Fiilis oli tosi hyvä ja taistelu täynnä ns. movie-momenteja. Jotenkin onnistuimme kuitenkin kampeamaan yhden rakennuksista itsellemme viimeisellä vuorolla ja eväämään loput kaksi vihollisen hallinnalta. Örkit saivat lopulta öljylautan haltuunsa, mutta ajoin kaksi Land Raider-taisteluvaunua muuriksi kiistämään örkki-invaasion kohteella. Tämä tarkoitti voittoa allianssillemme! Mika otti taistelun tuoksinnassa paljon valokuvia joista linkkaan pari tähän. Kokonaan maalatut armeijat valmiilla maastoilla tuovat peliin kaiken sen, mitä turnauspeleistä usein puuttuu; mahtavan tunnelman jolloin taistelun tulokset eivät ole niin väliksi. 

"Can you kill those? I'll handle the rest."




Warthogs and impenetrable swarm battle line take on Ork Walker threat

Redskull Kommandos assault Marine transport rear hatches




Revanssista on jo puhetta...

En ole viime aikoina ehtinyt maalailla juurikaan omia figuja. Lauantai-illan messuhommien jälkeen ja tänään työpäivän päätteeksi olen maalaillut Fun tankkeja taistelukuntoon. Valitsimme violetin väriteeman ja maalausprosessi on nyt täydessä vauhdissa. Koetan opettaa tarpeellisen maalaamisesta ja pelaamisesta kuun loppuun mennessä. Olen aika varma että tällä vauhdilla saamme 1750 pisteen armeijalistan pelikuntoon. Omat projektit saavat odottaa hetken, tulossa on kuitenkin uutta teemakaartia ja lisää tela-ajoneuvoja tulitueksi. ;) Lisäksi toin Sinille lahjaksi muutaman Otherworld Miniaturesin susifigun, jotka poikivat oitis dioraama-idiksen...

Thought for the Day: "He's no good to me dead!" 

February 10, 2011

Fight Club Rookies Tournament



War Head will run a laid-back, three-round Warhammer 40,000 Rookies tournament on 12th of February! Prepare for serious fluff warfare and to meet other scarred generals in the familiar War Head Fight Club environment!

Tournament profile

The Rookies tournament is first and foremost aimed towards players, who have not previously attended a tournament event or have had a long break between the game editions. Players who participated in our last Rookies tournament are of course more than welcome to join! The event is beginner-friendly and suits hobbyists of every age, as long as they have some kind of understanding of the basic rules and the contents of their armies Codex. 

In the event the players will be introduced into the common principles of a basic tournament event, how the points are calculated, how multi-layered scenarios work and so on. Players will receive guidance with rules issues and the Rookies tournament is a great “trial by fire” and a first step into Finnish wargaming tournament scene. This is also a great opportunity to meet new players outside your own gaming circles!

The event aims for entertaining games with an emphasis for 40K's background story and thematic armies. We advise players to bring their neatest models and their best gentleman's attitude; this is not a competitive gaming event but a fluffy occasion. We hope to see the theme of the event in the players' casual army lists and unit choices; for example Warp Spiders and several Psykers should be saved for more competitive events.

The tournament conduct and playing itself should reflect the nature of the event. If you notice a chance to seize an early massacre, maybe pass the opportunity instead so that both players can gain more from the game. Although the event name is tournament, we advise people to just have fun, give each other advise and create as cinematic battles as they can. The prizes are also awarded for other things than the final player ranking.

Overall info

- There are slots for 18 generals.
- Tournament fee of 15€ will be collected on site.
- All of the models have to be painted, based and wysiwyg in their special options. This means that all pistols and grenades don't have to be visibile on the models, but any specifically bought wargear such as meltaguns and banners should be modeled. Proxies and clearly unfinished models are not allowed. If you're uncertain about your models, contact us and we'll work it out together!
- Prizes are not given out for gaming prowess, but instead for hobby feats and sportsmanship. Categories are:

Visually Best Army
The Coolest Objective Markers
The Fluffiest/Most Interesting Army List
The Most Heroic Warlord
The Special Award for Gentlemanly Conduct

Sign-up and roster delivery

Players can sign themselves up via mail to contact@gowarhead.com. Players must also deliver their army lists in advance by 10th of February to the same mail address. Include your list in the message, do not add any attachments. We will check the lists and print a personal copy for each player. Please follow a tight format and list only the options and upgrades, no mainstay armament. Examples can be seen here.

Army building

- Armies are 1200 points or less.
- Tournament is played with Battle-Forged armies.
- Allowed detachments are Combined Arms Detachment, Allied Detachment and single Formations. Formation compilations such as Gladius Strike Force are not allowed. Factions may also use their own special Detachments. The Fall of Cadia's Castellans of the Imperium is not allowed.
- All GW Codex, Codex Supplement and White Dwarf publications are allowed.
- Forge World units are not allowed this time.
- Allowed Fortifications are Imperial Bastion, Aegis Defense Line and Skyshield Landing Pad, which can take Icarus Lascannon, Quad-Gun and Comms Relay as upgrades.
- Character Dataslates such as Cypher are allowed.
- Super Heavy Vehicles and Gargantuan Creatures are not allowed.
- Warlord Traits are used, Mysterious Objectives and -Terrain are not.
- Death from the Skies Dogfight Phase and Air Superiority are not used.

Painting score

Players will receive painting score in addition to their battle points. The judging will be arranged during the tournament's lunch break by the organizers. Armies are deployed in a voluntary parade formation on the tables after the first game for the organizers to inspect. The judging is affected by the painting level, basing and other hobby efforts, such as conversions and possible display solutions. The judging also gives credit to army's theme and its connection with the 40K background story. Players are given painting points as follows:

1: Good effort! The models count as painted and their bases have been finished.
3: Worth a handshake! The army is a nice, uniform entirety! There's a lot of effort and the troops look finished.
5: Commendation! The army turns heads and is exceptionally cool and noteworthy.

Sunday's timetable

08:30 Sign-up and briefing
09:00-12:00 Round 1
12:00-13:00 Lunch break and painting evaluation
13:00-16:00 Round 2
16:00-19:30 Round 3 and awards ceremony

Bring along

- Painted 40K army with its accessories such as wound markers
- Tactical Objectives deck and six numbered Objective Markers
- Dice, Templates, Rulebook, Codex, any other rules publications
- A tray that you can use to move your models between tables
- Lunch or cash
- 15€ to cover the tournament fee

Welcome! Torquemada Coteaz will be expecting you.