September 30, 2011

Haste Break

Kiva ilta! Kouluprojektien sumaan sattui tilaisuus tavata hyviä frendejä ja pidimmekin runsaan illallisen nautittuamme vähän figumiittiä. Morrison'sin burgerien jälkeen suunnattiin siis Pelikaupalle maalailemaan, rakentelemaan ja fiilistelemään; kuka mitäkin. Itselläni on nyt toista viikkoa omat  armeijaprojektit jäissä, kun aikaa koululta, sukuloinnilta ja palkkamaalausduuneilta ei kerta kaikkiaan ole ollut. Hullua ettei toi muutaman figun Grey Knight-porukka ole vieläkään valmis... Mut hiljalleen! Alla hiukan illan tunnelmia ja tuloksia.

Paikalla oli tälläkin kertaa monia hyviä frendejä ja myös muutama uudempi tuttavuus. Tänäkin iltana valmistui figuja useilta eri valmistajilta ja aikakausilta.

Itse olin ottanut tehtäväkseni palkkamaalata Realm of battle-setin ja pari maastonkappaletta kuun loppuun mennessä. Tänään pääsin viimein pöytälevyjen kimppuun...


























Maalasin asiakkaalle myös tällaisen Adeptus Mechanicuksen pytingin. Rakennus oli aika kiva maalata, sain tosi hyvän vauhdin ja fiiliksen päälle nopean tekniikan kanssa ja maastonkappale valmistui oikeastaan ennätysajassa illan aikana. Rakennuksia kuului komissioon kaksi, mutta toisessa oli niin monta pääkalloa, että pelkästään niiden maalaamiseen yksi kerrallaan vierähti tähän verrattuna sikana aikaa.

























Asiakas toimitti rakennuksen mustaksi pohjamaalattuna. Tämän päälle aloin töpötellä isolla drybrushilla Hawk turqoisea patinaefektiksi tasaisen epätasaisesti sinne tänne metalliosien ympärille. Tätä peittämään ja seinätekstuuriksi töpöttelin samaan tapaan ensin Vallejon Tin Bitz-ruostemaalia ja GW:n Foundation Charadon Granitea. Palkit ja jokunen seinädetail on sen jälkeen vedetty ruostesävyin (Macharius Solar Orange, Scorched brown ja ehkä jotain muuta) jonka jälkeen rakennus on washailtu "taktisesti" Devlan mudilla ja Gryphonne sepialla. Tämän jälkeen maalasin vielä muutamia yksityiskohtia, kuten pääkallot + skraiduja ja valumia esimerkiksi oviin ja tyhjempiin seinäpaneeleihin. Lopuksi mistasin koko rakennuksen käsivarren mitan päästä Skull white-spraylla pölyisen efektin aikaansaamiseksi.

























Rakensin taannoin myös vähän Saurus Cavalrya Lizardmen-armeijaan, mutta unohdin esitellä rykmenttiä täällä. Halusin ehdottomasti vaihtaa viralliset hessu-cold onet näihin vähän siistimpiin serkkuihin. Liput on vielä vailla freehandeja.

























Koska figuissa on loppujen lopuksi aika vähän aarteita, päätin maalata liskoratsut suomuiltaan kullankeltaisiksi. Nahkaosat taas ovat valkoiseen päin korostettua vaaleaa harmaata. Ratsastajille tein muutaman samurai-aiheisen konffin hakien ehkä vähän Warrior Monk-tunnelmaa. Satuloita piti vähän istuttaa green stuffilla, mutta muuten ratsunvaihto-operaatio oli aika kivuton.


























Liskoja on ollut tosi hauska maalata erityisesti rajoittamattoman väripaletin vuoksi. Viidakon eksoottisuuden vuoksi näissä on saanut vapauden käyttää ihan mitä värejä vain! Myös pikku konversioita on ollut kiva heittää sinne tänne, kuten näiden kypäriin. Tämäkin armeija pitäisi saada pian valmiiksi.

























Hese hurahti hiljattain täysin klassikkoörkkien maailmaan ja on siitä pitäen metsästänyt hyviä oldschool-diilejä Ebaysta. Nämä ja suuri määrä muita metallisia wanhan ajan ihmeitä rantautunee pian Lustriaan haastamaan riitaa mun Lizardmenien kanssa. Bring it!

























Eric taas maalasi karskeja eränkävijöitä ja tiedustelijoita Dogs Of War/Empire-joukkoihinsa, jotka niin ikään kuuluvat viidakkotaistelukampanjaamme. Sääntöteknisesti nämä ovat Halflingeja, joiden strider-säännöt sopii hienosti Lustrian miljööseen, tai sitten Archereita Empire-armeijalistassa.
























































































Tässäpä tämän illan tunnelmia. Lupaan laittaa edistyskuvia Rust Hulk-armeijaprojektista mahdollisimman pian! Ensi viikonloppuna tie vie myös ylistettyyn Nopat ja Taktiikka Major 40k-turnaukseen, josta War Head raportoi takuulla joukkojen kotiuduttua taisteluista... Stay tuned!

No comments:

Post a Comment